Jään jostain syystä aina ihmissuhteissani hyvänpäiväntuttujuttu-asteelle. Monesti saan kuulla, että olen etäinen ihminen, jota on vaikea lähestyä. Toisaalta omasta mielestäni saan helposti kontaktin ihmisiin ja pystyn puhumaan lähes mistä vain kenen kanssa vain yleisellä tasolla, mutta ei se siitä koskaan muuksi muutu. Joidenkin mielestä pidän itse välimatkaa muihin. Omasta mielestä en onnistu koskaan pääsemään kenenkään kanssa puusta pitkään, enkä minä mitään välimatkaa pidä, en edes halua. En ymmärrä, miten muut tuosta vain tutustumisen jälkeen ovatkin kohta hyviä ystäviä tai jatkuvasti tekemisissä jopa syvällisissäkin tai henkilökohtaisissa asioissa. Ja miten sitä sitten oikein tekee, jos jonkun mielestä pitää välimatkaa? Ja miksi joku on vaikea lähestyä ja joku ei. Ikinä ei ole ensimmäistäkään konkreettista ideaa tullut, mikä on vialla. Olen omasta mielestä sosiaalinen, en ole ujokaan. Saan mielestäni paljon enemmän kontakteja ihmisiin kuin monet tuttuni, vaikken halua kehua, pystyn ilmaisemaan itseäni paremmin, kuin moni muu, mutta sekään ei ole syy, en silti ole mikään papupata. Ujommat ja hiljaisemmatkin saa sen jonkun kontaktin, mutta niistä kehittyy sitten helposti paljon syvempiä ihmissuhteita. Pystyn toimimaan ryhmässäkin todella hyvin mielestäni, mutta kahdenkesken tulee kuin seinä eteen. Tai aina ui pintavesissä ihmisten kanssa. Kyse ei ole siitä onko pinnallinen vai syvällinen, vaan siitä, että ihmissuhteet on pinnallisia, syvällisetkin ihmissuhteet voi käsitellä pinnallisia asioita olematta ihmissuhteina pinnallisia.
Mielestäni olen yrittänyt parhaani, eikä minulla olisi mitään sitä vastaan, että olisi syvällisiäkin ihmissuhteita. Ihmiset vaan jotenkin virittäytyvät sille hyvänpäiväntuttuasteelle ja minä sen jotenkin aiheutan. Otan kyllä kontaktia, mutta useimmiten ne johtaa samaan lopputulokseen lähes kaikissa ihmissuhteissa. Ja tuntuu, että muilla ihmisillä ne johtaa heti johonkin ystävyyteen tai suhteeseen tai enempiin yhteyksiin tai tiiviiseen kontaktiin facebookissa. Tajuan sen jonkun kuplan minun ja ihmisten välillä, mutta en tajua, miten sen saisi rikki. Mitä ihmettä minun pitäisi tehdä?
etäinen ihminen
3
1843
Vastaukset
- atm4life
itse olen mies ja tiedän itsekin olevani etäinen, se nyt vain johtuu paatuneesta yksineläjän luonteestani, en edes välitä hankkia sen syvällisempiä kavereita. Kuitenkin esim. työpaikalla työasiat pystyn mielestäni ihan helposti ja asiallisesti puhumaan ja työkaveritkin suhtautuvat hyvin ja reilusti vaikka varmasti melko hiljainen olenkin.
Tosin jos tulee kyse omista asioistani niin se on jo vaikeampaa, varsinkin jos naiset kuulustelevat asioitani. Haluan pitää tietyn välimatkan muihin. Taustalla on varmaankin negatiiviset kokemukset ihmisistä nuorena, koulukiusaamista jne., sen seurauksena en luota kehenkään niin paljoa että voisin päästää ketään liian lähelle. - ,,,
Sillä erotuksella etten kovin helposti saa kontakteja ihmisiin.
- sdjhjksd
Tunnistan myös itseni kuvauksestasi. Tosin itse pidän ihan tietoisesti välimatkaa muihin.
Olen miettinyt asiaa, ja kokemukseni mukaan tällaiset helposti ystävystyvät ihmiset ovat hyvin välittömiä. He hakevat aktiivisesti kontaktia muihin, ja häkellyttävän avoimesti puhuvat henkilökohtaisista asioistaan ventovieraille jo ensimmäisellä tapaamisella, pyytävät numeroa ensimmäisen tapaamisen päätteeksi ja alkavat heti aktiivisesti soittelemaan ja ehdottelemaan tapaamisia. He osoittavat avoimesti ja suoraan olevansa kiinnostuneita tutustumaan ja pyrkivät tutustumaan toiseen vaikuttipa tämä sitten kiinnostuneelta tai ei.
Toiset näistä ovat varsinaisia maanvaivoja, heti numeron saatuaan alkavat soittelemaan ja ehdottelemaan tapaamisia jatkuvasti ihan takertuvuuteen asti. Ehkä heillä on kyse jonkinlaisesta läheisriippuvuudesta, toiset eivät vain kertakaikkiaan osaa olla yksin.
Kokemukseni mukaan myös narsistit harrastavat tätä. He ovat eräänlaisia "ystävyyssuhteiden pelimiehiä ja -naisia." He ovat hyvin viehättäviä ja hurmaavia, hyviä puhujia, hauskoja ja mukaansatempaavia. Sellaisia, joiden kavereita kaikki haluavat olla. He hakevat aktiivisesti kontaktia muihin. Nämä kuitenkin lähinnä miettivät, miten näistä uusista tuttavuuksista parhaiten voisivat hyötyä. Pariin tällaiseen tutustuttuani olen huomannut päätyneeni heidän siivous-, tiskaus- ja kaupassakäyntiavuksi, lasten ja kissojen vahdiksi jne. Mielelläni kyllä ystäviäni autan, mutta jos se on jatkuvaa ja vastavuoroisuus on nihkeää, niin silloin kyse on hyväksikäytöstä. Narsistit hakevat uusia tuttavuuksia koska haluavat hyödyntää näitä kaikin mahdollisin tavoin.
Minulta puuttu tällainen "röyhkeys" ja "aggressiivisuus" ihmisiin tutustuessani. Itse en halua puhua henkilökohtaisista asioistani kenellekään, enkä varsinkaan heti ensimmäisellä tapaamisella kuten nämä "tutustujavirtuoosit.". En myöskään halua soitella käytännössä täysin ventovieraille. Ensinnäkään minulla ei ole heille mitään sanottavaa, en tiedä mistä puhuisin, enkä myöskään viitsi vaivata muita, ties jos eivät ilahtuisikaan soitostani. En ole myöskään kauhean kiinnostunut muista ihmisistä. Minulla on negatiivisia kokemuksia ihmisistä, kuinka he pyrkivät aiheuttamaan ongelmia, sekä näistä narsisteista, jotka ainoastaan hyväksikäyttävät muita.
Kuulin eräällä eheytymiskurssilla, että tällainen välimatkan muihin pitävä muuri muodostuu hylkäämiskokemuksista lapsuudessa. Sen olemassaolo ja ylläpito on tiedostamatonta. Itse ylläpidän tätä muuria myös ihan tietoisesti. En halua yli-innokkaita uusia tuttavia, joiden kanssa ei kuitenkaan erityisemmin synkkaa eikä synny syvempää yhteyttä, jota kaipaan ja vaadin ihmissuhteilta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1006464
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303873törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283250Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3761764- 331408
- 271340
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi471013Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11976Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11900- 42879