Noniin, taidan kertoa koko tarinan ja haluaisin kuulla järkeviä ja kannustavia mielipiteitä/kommentteja. Jos siis ei ole muuta sanottavaa, kuin että "unohda hänet ja etsi poikaystävä suomesta", ole kiltti, äläkä sano mitään.
Tapasin poikaystäväni netissä vuosi sitten. En ollut etsimässä "sitä oikeaa", vaan halusin itselleni kirjeystävän USA:sta, sillä olen koko ikäni rakastanut kyseistä maata ja englantia. Nettiystävyydestä mulla on jo ennestään kokemusta, sillä tutustuin myös netin kautta italialaiseen kirjeystävääni, ja pian vuoden juttelun jälkeen matkustin italiaan häntä katsomaan. Ja vuoroin hän on jo toistamiseen käynyt Suomessa yksin, yöpynyt kodissani. Kun löysin hänet, halusin ehdottomasti myös löytää Amerikasta kirjeystävän, ja n. vuosi sitten löysin.
Itse olen siis tyttö ja hän on pian täysi-ikäinen poika. Olemme samanikäisiä.
Aloimme jutella ja juttu alkoikin luistaa odotettua paremmin. Kolmen tunnin juttelun jälkeen en ollut edes huomannut ajankulua! Aikaeromme vuoksi jouduimme sopimaan "treffejä", sillä kun minulla on päivä, hänellä on aamu. Ja kun hänellä on päivä, minulla on jo melkeinpä yö.
Aloimme juttelemaan päivittäin monia tunteja, hän heräsi usein vuokseni kuudelta aamulla, tai sitten minä valvoin läpi yön (hän teki joskus samoin). Teimme kaikkemme, että pystyimme juttelemaan.
Hankin puhelimeeni messengerin, jota käytin missä ikinä meninkään (lukiossa, kaupassa, autossa jne.) Hän jätti myös usein messengerinsä auki läpi yöksi, jotta voisin kirjoitella hänelle sillä aikaa kun hän nukkuu.
Mikäli jostain syystä juttelu ei millään jonain päivänä onnistunut, lähettelimme sähköpostia. Tähän mennessä olen saanut häneltä paljon yli 200 sähköpostia.
Pidimme päivittäin web- kameroita auki, juttelimme, lähettelimme kuvia ja videoita. Hän kertoi perheestään, ystävistään ja yleensä elämästään. Minä tein samoin. Hän sävelsi minulle laulun, ja lauloi sen minulle. Hän kirjoitti minulle runoja. Hän kuunteli, kun minulla oli vaikeaa. Juttelimme KAIKESTA maan ja taivaan väliltä. Meillä oli joka kerta todella hauskaa ja hän kehui usein, kuinka kaunis hänen mielestään olen.
(JATKUU ALEMASSA VIESTISSÄ!)
Tapasin poikaystäväni netissä vuosi sitten. En ollut etsimässä "sitä oikeaa", vaan halusin itselleni kirjeystävän USA:sta, sillä olen koko ikäni rakastanut kyseistä maata ja englantia. Nettiystävyydestä mulla on jo ennestään kokemusta, sillä tutustuin myös netin kautta italialaiseen kirjeystävääni, ja pian vuoden juttelun jälkeen matkustin italiaan häntä katsomaan. Ja vuoroin hän on jo toistamiseen käynyt Suomessa yksin, yöpynyt kodissani. Kun löysin hänet, halusin ehdottomasti myös löytää Amerikasta kirjeystävän, ja n. vuosi sitten löysin.
Itse olen siis tyttö ja hän on pian täysi-ikäinen poika. Olemme samanikäisiä.
Aloimme jutella ja juttu alkoikin luistaa odotettua paremmin. Kolmen tunnin juttelun jälkeen en ollut edes huomannut ajankulua! Aikaeromme vuoksi jouduimme sopimaan "treffejä", sillä kun minulla on päivä, hänellä on aamu. Ja kun hänellä on päivä, minulla on jo melkeinpä yö.
Aloimme juttelemaan päivittäin monia tunteja, hän heräsi usein vuokseni kuudelta aamulla, tai sitten minä valvoin läpi yön (hän teki joskus samoin). Teimme kaikkemme, että pystyimme juttelemaan.
Hankin puhelimeeni messengerin, jota käytin missä ikinä meninkään (lukiossa, kaupassa, autossa jne.) Hän jätti myös usein messengerinsä auki läpi yöksi, jotta voisin kirjoitella hänelle sillä aikaa kun hän nukkuu.
Mikäli jostain syystä juttelu ei millään jonain päivänä onnistunut, lähettelimme sähköpostia. Tähän mennessä olen saanut häneltä paljon yli 200 sähköpostia.
Pidimme päivittäin web- kameroita auki, juttelimme, lähettelimme kuvia ja videoita. Hän kertoi perheestään, ystävistään ja yleensä elämästään. Minä tein samoin. Hän sävelsi minulle laulun, ja lauloi sen minulle. Hän kirjoitti minulle runoja. Hän kuunteli, kun minulla oli vaikeaa. Juttelimme KAIKESTA maan ja taivaan väliltä. Meillä oli joka kerta todella hauskaa ja hän kehui usein, kuinka kaunis hänen mielestään olen.
(JATKUU ALEMASSA VIESTISSÄ!)
Vastaukset 23
Vanhimmat
(JATKUU)
Opin tuntemaan hänen perhettään, juttelin mm. hänen siskonsa kanssa. Yllätyksekseni sain myös kuulla, että hänen parhaat ystävänsä tietävät minusta. Juttelin myös heidän kanssaan.
Aloimme lähetellä paketteja ja kirjeitä toisillemme, ja pian meistä oli tullut hyvin läheisiä. Poika alkoi myös pyöriä päivittäin mielessäni ja hetken kuluttua huomasin olevani rakastunut.
Hänen myötään opin myös sen, että pelkkä ulkonäkö ei ole se, mihin rakastutaan. Poika on erittäin suloinen, mutta kaikista eniten rakastan hänen luonnettaan. En voisi kuvitella yhtäkään päivää ilman hänen kanssaan juttelua. Olen monesti soittanut hänelle (puhelimella), ja laskut alkavat olla korkeita.. tiedän tosin, että skype on olemassa. Jostain syystä emme pysty lähettelemään tekstiviestejä. Mistäköhän mahtaa johtua?
N. kaksi kuukautta sitten poika sanoi, että hän on hyvin rakastunut minuun. Olin tietenkin niin onnellinen, sillä tunsin samoin. Hän kertoi, ettei kykene edes katsomaan muita tyttöjä sillä tavalla, sillä he kaikki muistuttaisivat häntä vain minusta.
Pohdimme pitkään tilannetta, kunnes päädyimme kuitenkin olemaan vain ystäviä. Siitä kuukauden kuluttua emme olleet siihen tyytyväisiä ja päätimme olla "in a long distance relationship."
Sovimme, että olemme tavallaan suhteessa, vaikka en ole vielä päässyt matkustamaan hänen luokseen. Meille meidän tilanteessa käsite suhde tarkoittaa, että olemme lupautuneet toisillemme, kunhan vain pääsemme toistemme luo. Ja itse olen luonteeltani uskollinen (niinkuin on hänkin). Pelkkä ajatuskin siitä, että olisin tulevaisuudessa jonkun toisen kanssa, ahdistaa.
Hän on lupautunut matkustamaan Suomeen mahdollisimman pian, ja sitten mikäli kaikki menee hyvin, minä vuoroin matkustan hänen luokseen.
Pohdimme myös sitä, kumpaan maahan muutamme. Hän ehdotti, että hän muuttaisi Suomeen. Asia on vielä vähän auki, sillä itse olen ennen hänenkin tapaamistaan rakastanut USA:ta ja miettinyt sinne muutamaksi vuodeksi muuttoa. Lisäksi englannista on tullut minulle kuin toinen äidinkieli. Puhun ja kirjoitan sitä päivittäin, ja olen monta kertaa kuullut kehuja ulkomaalaisilta, että minua luulisi amerikkalaiseksi/englantilaiseksi englantini perusteella. Olin tietenkin hyvin otettu kehuista :)
Italialaisen ystäväni myötä opin luottamaan nettiystäviin/rakkauteen. Minulla on siis paljon kokemusta nettiystävistä, neljästä parhaimmasta ystävästäni kolme olen tavannut ensin netin kautta ja myöhemmin kasvotusten. Kaikki he ovat olleet juuri sellaisia, kuin olin he oppineet tuntemaan netin kautta. Myös italialainen ystäväni.
Lisäksi naapurissani asui ennen kaksi siskosta, jotka molemmat rakastuivat nuorena Amerikkalaisiin miehiin ja asuvat molemmat nyt USA:ssa onnellisina. Ja ovat asuneet yli kymmenen vuotta. Tämäkin on tuonut minulle paljon toivoa ja auttanut uskomaan unelmaani.
Kysynkin teiltä, mitä mieltä olette tarinastani? Kumpi olisi helpompaa, hänen muutto Suomeen vai minun muutto USA:han? Olisin valmis kuulemaan hyviä ja huonoja puolia molemmista vaihtoehdoista.
Olen lukenut hyvin monia onnellisesti päättyviä tarinoita heistä, jotka ovat myös tutustuneet ensin netin kautta ja ovat nyt onnellisesti yhdessä. Silti, kannattaako minun uskoa tähän? Kannattaako uskoa siihen, mihin olen uskonut nyt vuoden ajan ja haluan uskoa koko loppuelämäni?
Jos sinulla on kokemusta tai seurustelet amerikkalaisen kanssa, olisin hyvin innokas kuulemaan koko tarinan!
Onko mitään vinkkejä siihen ikävään, joka valtaa minut varsinkin iltaisin? Ainut pieni ikävää lievittävä asia on yhteinen laulumme, jota kuuntelen aina kun rakastani ikävöin. Välillä kuitenkin tulee tunne, että uskon unelmaan, joka ei tule koskaan toteutumaan. Pelkkä vilkaisukin karttaan ja tuo suuri valtameri välillämme saa kyyneleet silmiin.
Kaipaan häntä jokaikinen minuutti ja tahtoisin niin hänen luokseen. Mutta siihen, minkä hän on itsekin minulle moneen kertaan sanonut, on hyvä lopettaa tämä tarina:
"I can wait forever."
Hieno tarina! Sinuna ainakin yrittäisin tavata tämän pojan... ei se USA niin mahdottomalta kuulosta. Ja jos kerran hänkin pitää sinusta.
Mutta miten olet löytänyt nämä kirjeystävät?
Kiitos paljon kannustuksesta! :) Ihana kuulla, että joku ajattelee noin.
Italialaisen kirjeystäväni löysin sattumalta Youtubesta, tämän pojan USA:sta löysin kirjeenvaihto-palstalta.
Olen jo keski-ikäinen nainen ja tutustui omaan amerikkalaismieheeni lähes vuosi sitten facebookissa. Aluksi olimme pelkkiä ystäviä ja hän oli minulle se henkireikä, jolle purin omaa pahaa oloani exäni kanssa. Itsenäisesti kuitenkin päätin lähteä huonosta suhteesta ja muutin yksin. Edelleen olimme pelkkiä ystäviä amerikkalaismiehen kanssa. Kunnes puhuimme ensimmäistä kertaa puhelimessa.
Syksyllä tein hänen luokseen ensimmäisen matkani. Asuin sillä reissulla hotellissa ja meillä oli aivan ihanaa. Toisen matkani tein tämän vuoden alussa ja sillä kerralla asuin jo hänen luonaan. Tiedämme molemmat että tämä on sitä aitoa ja oikeaa, eikä meillä ole ollut asiasta mitään epäilyjä ensimmäisen puhelun jälkeen.
Toisaalta tutustumista on varmaan auttanut se, että "tunsimme" jo toisemme ennen kuin edes tapasimme ensimmäistä kertaa. Pitkät puhelut ja chatit olivat jo tehneet tehtävänsä. Kemia toimi myös kasvokkain.
Loppuvuodesta lähden taas sinne ja olen sen viisumivapaan 3 kuukautta. Meillä suunnitelmissa on se, että minä muuttaisin sinne, koska oma työni on sellaista, ettei se riipu paikasta. Asioita helpottaa myös se, että osaan jo kielen.
Ainoa neuvoni sinulle on se että anna mennä ja nauti. Säästä rahaa ja yritä päästä tapaamaan häntä, että näet toimiiko kaikki myös kasvokkain, lentoja saa aika edullisesti. Kerro ihmeessä kuulumisiasi täällä.
Voi, miten hienoa! Hymyillen luin viestisi läpi. Olen hyvin iloinen teidän puolesta.
Ja kiitos! Olemme jo yhdessä hänen kanssaan suunnitelleet tapaamistamme. Ainoana esteenä on vielä vanhempani, joille en ole asiasta uskaltanut vielä mitään mainita. He kyllä tietävät pojasta, mutta eivät sitä, kuinka läheisiä olemme ja että olemme suunnitelleet tapaamista ja tämän jälkeen jomman kumman muuttoa toiseen maahan. En oikein tiedä, miten saisin asian heille kerrottua ja milloin!
Varsinkin äitini on välillä puhunut siihen malliin, että hänellä olisi jonkunlaisia - ei niin hyviä - ennakkoluuloja Amerikkalaisista.
Osaakohan kukaan kertoa, miksei tekstiviestien lähettely pojan kanssa onnistu? Olemme yrittäneet monta kertaa, eivätkä ne ikinä mene perille. Olisikohan hänen puhelimessaan vika? Oma puhelimeni ainakin lähettää viestit muihin maihin ilman ongelmia.
Kiitos paljon rohkaisevasta viestistäsi, kerron varmasti asian edistymistä täällä!
On kokemusta myöskin.en ehdi nyt kirjoittaa enempää kuin,että kyllä tekstiviestien pitäisi tosiaan mennä läpi normaalisti.Ainoa syy voisi olla hänen operaattorissaan.Onnistuuko soittaminen?Outo juttu!
Harmi, ettet kerennyt kertomaan enempää. Olisi mielenkiintoista kuulla!
Voi tosiaan olla, että hänen operaattorissaan on vika, sillä hän ei myöskään pysty soittamaan minulle, vain minä pystyn soittamaan hänelle. Toisaalta omat tekstiviestini eivät sitten mene perille.
Mahtava lukea tarinaasi. Senkus annat palaa vaan, kerran täällä eletään... :) Heh, itse en edes tiedä mitä tällä palstalla teen, itse jo yli 30-vuotias ja vakavassa parisuhteessa ihan kotomaisen miehen kanssa... Iloisin mielin silti törmäsin kirjoitukseesi ja ensimmäisenä mieleen tuli että onhan sun tämä juttu läpi katsottava... :)
Mitä tulee vanhemmillesi kertomiseen - tarviiko tuota ihan suorilta pamauttaakaan, että suunnittelette yhteen muuttoa... Ei niiden kaikkea tarvitse tietää. ;) Ja oikeasti, säästät heidät varmasti turhalta huolelta, olisivat vaan peloissaan puolestasi, se on äitien ja isien tehtävä! Voisi turhaan saada heidät heti epäilevälle kannalle ja epäröimään koko ensitapaamistanne. Mielestäni voisit ihan hyvin aloittaa tuosta tapaamisesta, kerrot että olette suunnitelleet sitä ja aiotte sen toteuttaa, loppu sitten ajallaan...
Hurjasti kaikkea hyvää teille!
Kiitos!! Oikeassa olet. Yritän varovasti kertoa heille tapaamisestamme, kun tulee oikea hetki :)
Ja tosi kiva, että satuit kirjoitukseeni törmäämään ja vielä kommentoit! :) Kiitos siis!
Tekstiviestit ja puhelut saattavat johtua myös saldorajoista, siellä kun ainakin sähköpostien lukeminen kännyllä maksaa jokainen viesti. Jos teillä on molemmilla tietokoneet käytössä, niin ottakaa avuksi Skype. Tietenkin tilanne paranee vielä jos kotoa löytyy nettikamera.
Olen itsekin törmännyt täällä kotomaassa ihan uskomattomiin ennakkoluuloihin amerikkalaisista. Totta kai sielläkin asioita on pielessä, mutta niin on täälläkin ja ainakin perhekeskeisyydestä täällä ruuhka-Suomessa pitäisi ottaa oppia.
Kerrot äidillesi sitten kun aika tuntuu sopivalta. Liian pitkään ei varmaan kannata odottaa, koska hänen apuaan tarvitset viimeistään siinä vaiheessa kun aiot nähdä kultasi.
Itselleni oli alusta asti selvää, että tämä kortti on pakko katsoa. Onneksi minulla on jo sen verran ikää, etten joutunut odottamaan ensi tapaamista turhan kauaa. Mies osottautui vielä paremmaksi kuin olin edes osannut kuvitella ja nyt tosiaan suunnittelemme jo muuttoa yhteen.
Missä päin Yhdysvaltoja poika asuu?
Aiomme kokeilla Skypeä, ja molemmilta löytyy onneksi myös nettikamera :)
Poika asuu Kentuckyssa. Kentucky sijaitsee Ohion vieressä, jos se sanoo mitään.
Olen myös katsonut, että ainakaan Finnair ei tee sinne suoria lentoja..
Onnea ja kaikkea hyvää teille!
Omani asuu Floridassa, mutta sinnekään ei ole suoria lentoja.
Itse olen varannut omat lentoni Ebookersilta ja ollut tosi tyytyväinen. Välilaskuihin joutuu varautumaan, mutta kaikesta selviää kun on jalat maassa ja järki päässä.
Voimia ikävään ja uskoa siihen että kaikki järjestyy. :)
Anteeksi vain, mutta en pysty olemaan yhtä kannustava kuin toiset sinulle vastanneet, Järkevämpi kuitenkin. Viestisi kertoo, että olet psykoosissa. Ota rauhallisesti, etene hitaasti.
Moikka,
Mulla on vähän samanlaista tarinaa... "Roolit" vaan päinvastoin, olen mies. Me ei vielä olla ihan noin pitkällä enkä tiedä muuttaako lopulta kumpikaan kuitenkaan mutta tämä on ihana tunne. Joku jossain kaukana ajattelee hyvin samalla tavoin kuin itsekin.
Mitä noihin tekstareihin tulee... Mekään emme voi lähettää niitä toisillemme. Se johtuu ilmeisesti siitä että minun operaattorilla ei ole roaming-sopimusta hänen operaattorin kanssa. Puhelut kyllä toimii... aah, niitä laskuja! :-)
Hei!
Hienolta kuulostaa tuo teidän tarinanne! :) Olkaa rohkeasti yhteydessä, mene käymään suuressa maailmassa ja mieti, miltä tuntuu olla siellä. Amerikka on erilainen maa kuin Suomi (jonka taatusti tiedät), joten kannattaa ensin käydä pari kertaa ja miettiä, haluatko siellä asua. Mitä tuohon Suomi-Amerikka kysymykseen tulee, nuorella vaihtoehtoja on paljon. Itse olen kartoittanut vaihtoehtoja, ja todellakin, 3kk viisumivapaa on paras vaihtoehto siinä vaiheessa, kun pikaloma ei enää riitä (eikä se riitä jos sydän sanoo niin..) Mutta pidempiaikainen asuminen on sitten hieman haastavampi, tosin opiskelijaviisumi ja Au Pair - vuodet ovat ehkä helpoimmat tavat totutella maan tapaan ja kulttuuriin - ja voit perustella äidillesikin muuttoa (jos siihen asti juttu etenee) sillä, että haluat saada kokemusta lapsista, erilaista kokemusta, itsenäistyä tms.. Vaihtoehtoja on!
Itsekin painiskelen täällä kaukosuhteen parissa.. Löysin omani sattumalta viime syksynä siellä käydessäni - ikävä toisen luo on iso kun olemme erossa, joten siihen kannattaa varautua! Suosittelen itsekin hyvin lämpimästi Skypeä, ilman sitä meillä ei varmaan olisi edes suhdetta kyseisen miehen kanssa ;) Mitä tekstareihin tulee, voiko hän lähettää niitä USAssa? (siellä pitää olla erillinen sopimus tekstareihin..) Ja onko hänellä normaali liittymä, josta maksaa tietyn määrän kuussa? Mun puolikkaalla on muistaakseni T-mobile, viestit tulee normaalisti suomen kännykkään, maksavat n. 25cnt/kpl.. kannattaa kokeilla myös eri maan tunnusvaihtoehtoja, muistaakseni joissain kännyköissä minun on pitänyt laittaa numero muotoon 00358 ... eikä plussalla, sitten on yhteydet toimineet :)
Onnea teille ja yhteisille ensiaskeleille!
Omalle siskolleni kävi juurikin näin. netissä sattumoisin tapasi pojan, jonka kanssa jutteli päivä päivältä vain enemmän ja jopa yötkin. Siskoni oli myös rakastunut USA:an ja sen vuoksi lähtikin siellä käymään ja sopivat tämän pojan kanssa tapaamisen. Siitä lähtien he ovat olleet yhdessä ja käyneet vuorotellen toisiensa luona. Muutama vuosi sitten siskoni muutti lopullisesti amerikkaan miehen luokse ja he ovat nyt olleet noin vuoden naimisissa.
Kyllä se voi onnistua ja sun tarina kuulostaa melkeinpa prikulleen mun siskon tarinalta, toivotaan että teillä yhtä onnellinen loppu. Rohkeasti vaan käymään meren toisella puolella ja mies tänne myös. Ehkä voisit harkita myös pitempiaikaista oleskelua maassa (max. 3kk). Oppii tuntemaan toisen paremmin face-to-face kontaktilla. Tsemppiä!!
Kiitos kaikille ihanista kommenteista!
Olen saanut tosi paljon toivoa niitä lukemalla, kiitos siis :) Toivotaan, että meidänkin tarina tulee päättymään onnellisesti. Pidän teidät kyllä ajantasalla!
Muista aina pitää omista unelmistasi kiinni, äläkä anna matkan masentaa. Ikävä tapaamisen jälkeen tuntuu ihan fyysisenä kipuna ja mitä useammin tapaatte sitä pahemmalta ero tuntuu, mutta se on kaikki sen arvoista. Odotan syksyä ja omaa kolmea kuukauttani kuin kuuta nousevaa. Minusta ei enää edes tunnu että menisin vieraaseen maahan, vaan tunne on enemmänkin sellainen että menen toiseen kotiini.
Ottakaa tämä aika, kun olette erossa ihan tutustumisen kannalta. Jutelkaa kaikesta mahdollisesta ja opetelkaa tosissaan tuntemaan toisenne. Muistakaa myös luottaa toisiinne. Teillä molemmilla on omat elämänne, mutta kuitenkin se toinen pitää ottaa huomioon.
Kaikkea hyvää teille molemmille :)
Kiitos, näin pyrin tekemään :) Välillä tuntuu, että unelmani on ihan järjetön, kun taas joskus pidän sitä ihan normaalina. Toivon kuitenkin, että kaikki tulee kääntymään parhain päin.
Ihana kuulla että tapaatte omasi kanssa taas pian! Minkälaisia tulevaisuudensuunnitelmia teillä on?
Ja montako kertaa olette rakkaasi kanssa tavanneet? Ja mitä silloin ihan ensimmäisellä tapaamisella teitte? Miltä tuntui, kun näki toisen ensimmäisen kerran jne?
Kiinnostaa älyttömän paljon tietää, kun olen itse kyseisestä hetkestä niin paljon unelmoinut, ja on se tullut uniinkin :D
Kyllä tässä vielä täytyy odottaa lähes puoli vuotta. Lokakuun lopulla minulla on tarkoitus lähteä taas sinne ja olla peräti kolme kuukautta. Kyllä meillä on tarkoituksena saman katon alle muuttaa ja toivottavasti jo lähitulevaisuudessa. Meillä kun on ikääkin jo sen verran, ettei odottaminen enää maistu. Todennäköisesti minä tulen muuttamaan sinne, kielen ja oman ammattini takia niin on todennäköisesti helpompaa, muttei hänenkään muuttonsa tänne ole poissuljettu vaihtoehto.
Meillä oli ennen ensimmäistä tapaamista tuntien puhelinkeskustelut takana. Hän oli minua lentokentällä vastassa ja tunnelma oli kuin olisi kotiinsa tullut. Ensi hetkestä lähtien tiesimme molemmat että kuulumme yhteen. Eka vierailuni kesti reilut kaksi viikkoa, emmekä olleet päivääkään erossa toisistamme. Sillä matkalla asuin vielä hotellissa, vaikkakin käytännössä asuimme siellä molemmat.
Toinen matka oikeastaan jännitti enemmän, nimittäin siksi että olin menossa asumaan hänen luokseen. Kaikki meni kuitenkin vieläkin paremmin ja nyt hänen kotinsa tuntuukin myös minun kodiltani. Saimme olla yhdessä kolmisen viikkoa ja elimme ihan normaalia elämää. Ikinä en ole mitään niin vaikeaa kokenut kun eromme lentokentällä. Ei auttanut, vaikka tiesimme että olen jälleen menossa takaisin ja ensikerralla tosiaan pitkäksi aikaa.
Hänen tänne tuloaan odotan myös hartaasti. Sitä vaan on vielä pakko odotella, siellä kun lomat eivät kerry meikäläiseen tyyliin.
Muistan kyllä itsekin miten siitä ensi tapaamisesta haaveilin, mutta ainakin meillä se todellisuus oli vielä kaikkia haaveitakin ihmeellisempää ;)
http://www.youtube.com/watch?v=IiBVoZJezyk&feature=related
warning romance scam
Minulla olis melkein saman kaltainen tarina.. Olen tosin 19 vuotta ja poika. Olen aina ollut kiinnostunut USA:sta ja halunnut siellä käydä ja lisäksi kehittää englannin taitojani. Pari vuotta sitten ajattelin etsiä USA:sta kirjekaverin. Löysinkin yhden ikäiseni tytön eräältä internetin kirjeenvaihtopalstalta. Aloimme kirjoitella sähköposteja noin kerran viikossa. Sitten aloimme jutella msn:ssä ehkä kerran viikossa ja lähettelimme edelleen sähköposteja. Jossain vaiheessa sitten juttelu muuttui jokapäiväiseksi ja usein hyvin myöhään ja tuntikausia saatoimme jutella. Aloille myös lähettelemään toisillemme paketteja ja kortteja silloin tällöin. Loppuvuodesta viime vuonna mukaaan tulivat sitten myös tekstiviestit ja satunnainen soittelukin (työn puolesta meni nuo ulkomaan puhelut). Pitkän aikaa oli ollut puhetta siitä että jos jossain vaiheessa nähtäisiin. Lopulta siihen sitten tuli mahdollisuus ja maaliskuussa lähdin pariksi viikoksi USA:an tytön luokse käymään (olimme siis olleet lähes päivittäin yhteydessä melkein vuoden päivät). Pakko myöntää että ne olivat eräät elämäni parhaimmista viikoista:) Viihdyimme toistemme seurassa erittäin hyvin ja aivan kaikesta puhuimme. Sieltä oli todella vaikea lähteä pois.. No totta kai siinä sitten olin tähän kyseiseen tyttöön ihastunut. Olemme asiasta puhuneet ja se on molemminpuolista. Välittömästi oli kova ikävä jo kun olin lentokoneeseen asti päässyt. Palasin sitten Suomeen. Jatkoimme entiseen tapaan yhtyden pitoa ja aloimme myös samaan aikaan suunnittelemaan milloin pääsisin taas USA:ssa käymään. Minulle helpompi mennä käymään koska välivuosi armeijan jälkeen. Hän taas opiskelee collegessa eikä siis pysty pitemmäksi aikaa Eurooppaan tulemaan. Lopulta päätimme sitten että menen hänen luokseen uudemman kerran käymään. Alta neljän kuukauden kuluttua siitä kun edellisen kerran tapasimme olinkin jo uudelleen matkalla USA:an. Sillä matkalla nyt sitten olen (muutaman viikon olen vielä Floridassa). Pakko myöntää että ei sellaista päivää puoleen vuoteen ole ollut jolloin hän ei mielessä olisi ollut. Nyt hänen luona ollessani juttelimme taas aivan kaikesta ja alkoi olla jo pientä puhetta siitä että mitäs jos asiassa etenisi johonkin suuntaan. Nyt sitten keväällä hain opiskelupaikkoja kotimaasta mutta mihinkään en päässyt. Ehkä jopa itseltä halusin sen kiistää että en tosissani edes hallunnut suomeen opiskelemaan sillä mielessä ei muuta ollut kuin hän. Puhuin hänen kanssaan asiasta ja ajattelimme että voisin pyrkiä opiskelemaan yliopistoon joka sijaitsee samalla alueella missä hän asuu. Tunnen myös muutamia hänen ystäviään ja olen myös hänen veljensä kanssa jonkun kerran keskustellut. Kaikki tuntuvat yllätyksekseni sanovan että meidän pitäisi mennä naimisiin, olisimme täydellinen pari. Tilanne tuntuu jo hieman epätoivoiselta kun ei oikein tiedä mitä tässä pitäisi tehdä. Jos jollakulla olisi ideoita? Nyt pari päivää sitten tulin pois hänen luotaan ja koko ajan on tekisi mieli mennä takaisin! En muuta kuin häntä pysty ajattelemaan. Kaikki päivät ennen tätä matkaa ja todennäköisesti jälkeenkin kuluvat ainoastaan sen suunnittelussa milloinka voisimme nähdä uudestaan. Hänellä saattaa olla mahdollisuus tulla Eurooppaan käymään joulukuussa. En tiedä yhtään mitä tässä tekisi:( Olisin todella kiitollinen jos joku jolla on samasta aiheepiiristä kokemusta omaava voisi mielipiteensä sanoa! USA;n muutto on aika iso asia, eikä sitä kotipuolessa kukaan todennäköisesti hyväkyisi. Toivottavasti joku voisi minu auttaa. Koska sekään ei ole hyvä asia että en mitään muuta kuin häntä saa ajateltua. Ja vielä nimim. "omansa löytäneelle" että minullakin on samanlainen olo. Tunnen olenvani enemmän vieraassa maassa kun menen vaikkapa Saksaan käymään ja taas USA:han tullessa on melkein sellainen olo että kyseessä olisi toinen kotimaa!! Englantinikin on jo muuttunut lähes täydellisesti amerikan englanniksi..
Älä turhaan ole epätoivoinen. Asiat yleensä järjestyvät, kunhan vaan on malttia ja tahtoa. Meillä tilanne on nyt siinä mallissa, että tasan 11 viikon päästä tähän aikaan istun koneessa matkalla rakkaani luokse (ja kuinka ollakaan, Floridassa hänkin asustaa).
Meillä on suunnitelmissa naimisiinmeno, toivottavasti lähitulevaisuudessa, koska muuten muuttoni sinne on todella hankalaa. Viisumia on lähes mahdotonta saada ja aika epätodennäköistä on että Green Card- arvonnassakaan tärppäisi. En myöskään ole opiskeluiässä (50 v häämöttää jo muutaman vuoden päässä). Naimisiinmeno on meille se luontevin vaihtoehto, se kun oltaisiin tehty joka tapauksessa.
Muista että mitä tahansa päätätkin, niin kysymyksessä on sinun elämäsi. Kukaan muu ei näitä päätöksiä voi puolestasi tehdä. Itse tiedät sydämessäsi, mikä päätös on oikein. Totta kai omasta maasta vieraaseen maahan muutto on todella iso juttu, mutta niin on myös sen "oikean" löytyminen.
Uskon että omaa muuttopäätöstäni seuraava matkani vain vahvistaa. Olemmehan silloin yhdessä 3 kuukauttta ja sinä aikana varmasti näkee, mihin kaikki on menossa ja onko toinen todella se sielunkumppani.
Kaikkea hyvää sinulle