Perusluonne

Mieheni on ihan kiinni napanuoransa kautta äidissään. Jos tulee keskustelua jostain asiasta, hän tekee siitä riidan (minulla ei ole oikeutta tuoda esiin tunteitani). Käy käsiksi, tarrautuu, ottaa kiinni ympäryksestä ettei tule käsivarsiin mustelmia, ja selkäranka minulla narskuu. Sain eilen tarpeekseni, ja puolustauduin ja kevyesti löin häntä rintaan. Hän löi takaisin.

Hyvin lapsellisella tavalla. Ikään kuin ei olisi aikuinen ihminen. Olen nyt vakavasti harkitsemassa avioeroa, koska tämä ei ollut ensimmäinen kerta. En halua mennä samaan sänkyyn miehen kanssa, joska lyö minua takaisin kun puolustaudun. ja sitten nostaa metelin jostain vanhasta kerrasta, kun olen tehnyt saman. Itse on vetänyt mattoa jalkojeni alta, repinyt tukasta. Alan tajuta, että kysymys ei ole ihan aikuiseksi kasvaneesta ihmisestä, ja alan jo itsekin hävetä sitä, että olen yhä tässä parisuhteessa.
1278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Joo en ymmärrä kans miten ei voisi riidoissa yms. tilanteissa aikuinen ihminen toimia järkevästi ja PUHUA! Miks pitää käyttäytyä ku joku pikkulapsi, kiukutella, haukkua ja haastaa riitaa. Se johtuu vaan siitä et on niin paska itseluottamus eikä kestä yhtään sanomista takaisin saatika sitten sitä että joku muu voisi olla oikeassa. Meillä oli humalainen tappelu, mies tuli kotiin, alkoi huutaa: yritin siinä itteeni puolustaa puhumalla, tilanne riistäytyi käsistä, minä tönin jaloilla miestä kauemmas kun oli hyökkäämässä kimppuuni, siitä kun se sitten pääsi päälleni, takoi nyrkillä täydet päähän niin kun mies miestä vastaan. Vitun sairasta, tuskin annan kokonaan anteeksi ikinä. Valitettavaa on se et sitä juttua vaan kelaa päässä ajoittain ja yrittää saada siihen jtn tolkkua, mut huonolta näyttää. Seuraavan kerran.. mitäs sit, lähteekö henki? Ei koskaan saisi jäädä oottaan sitä seuraavaa kertaa, koska suureella todennäköisyydellä se tulee ennemmin tai myöhemmin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


005kmmeee kirjoitti:

Mieheni on ihan kiinni napanuoransa kautta äidissään. Jos tulee keskustelua jostain asiasta, hän tekee siitä riidan (minulla ei ole oikeutta tuoda esiin tunteitani). Käy käsiksi, tarrautuu, ottaa kiinni ympäryksestä ettei tule käsivarsiin mustelmia, ja selkäranka minulla narskuu. Sain eilen tarpeekseni, ja puolustauduin ja kevyesti löin häntä rintaan. Hän löi takaisin.

Hyvin lapsellisella tavalla. Ikään kuin ei olisi aikuinen ihminen. Olen nyt vakavasti harkitsemassa avioeroa, koska tämä ei ollut ensimmäinen kerta. En halua mennä samaan sänkyyn miehen kanssa, joska lyö minua takaisin kun puolustaudun. ja sitten nostaa metelin jostain vanhasta kerrasta, kun olen tehnyt saman. Itse on vetänyt mattoa jalkojeni alta, repinyt tukasta. Alan tajuta, että kysymys ei ole ihan aikuiseksi kasvaneesta ihmisestä, ja alan jo itsekin hävetä sitä, että olen yhä tässä parisuhteessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu