Mieheni on ihan kiinni napanuoransa kautta äidissään. Jos tulee keskustelua jostain asiasta, hän tekee siitä riidan (minulla ei ole oikeutta tuoda esiin tunteitani). Käy käsiksi, tarrautuu, ottaa kiinni ympäryksestä ettei tule käsivarsiin mustelmia, ja selkäranka minulla narskuu. Sain eilen tarpeekseni, ja puolustauduin ja kevyesti löin häntä rintaan. Hän löi takaisin.
Hyvin lapsellisella tavalla. Ikään kuin ei olisi aikuinen ihminen. Olen nyt vakavasti harkitsemassa avioeroa, koska tämä ei ollut ensimmäinen kerta. En halua mennä samaan sänkyyn miehen kanssa, joska lyö minua takaisin kun puolustaudun. ja sitten nostaa metelin jostain vanhasta kerrasta, kun olen tehnyt saman. Itse on vetänyt mattoa jalkojeni alta, repinyt tukasta. Alan tajuta, että kysymys ei ole ihan aikuiseksi kasvaneesta ihmisestä, ja alan jo itsekin hävetä sitä, että olen yhä tässä parisuhteessa.
Hyvin lapsellisella tavalla. Ikään kuin ei olisi aikuinen ihminen. Olen nyt vakavasti harkitsemassa avioeroa, koska tämä ei ollut ensimmäinen kerta. En halua mennä samaan sänkyyn miehen kanssa, joska lyö minua takaisin kun puolustaudun. ja sitten nostaa metelin jostain vanhasta kerrasta, kun olen tehnyt saman. Itse on vetänyt mattoa jalkojeni alta, repinyt tukasta. Alan tajuta, että kysymys ei ole ihan aikuiseksi kasvaneesta ihmisestä, ja alan jo itsekin hävetä sitä, että olen yhä tässä parisuhteessa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Joo en ymmärrä kans miten ei voisi riidoissa yms. tilanteissa aikuinen ihminen toimia järkevästi ja PUHUA! Miks pitää käyttäytyä ku joku pikkulapsi, kiukutella, haukkua ja haastaa riitaa. Se johtuu vaan siitä et on niin paska itseluottamus eikä kestä yhtään sanomista takaisin saatika sitten sitä että joku muu voisi olla oikeassa. Meillä oli humalainen tappelu, mies tuli kotiin, alkoi huutaa: yritin siinä itteeni puolustaa puhumalla, tilanne riistäytyi käsistä, minä tönin jaloilla miestä kauemmas kun oli hyökkäämässä kimppuuni, siitä kun se sitten pääsi päälleni, takoi nyrkillä täydet päähän niin kun mies miestä vastaan. Vitun sairasta, tuskin annan kokonaan anteeksi ikinä. Valitettavaa on se et sitä juttua vaan kelaa päässä ajoittain ja yrittää saada siihen jtn tolkkua, mut huonolta näyttää. Seuraavan kerran.. mitäs sit, lähteekö henki? Ei koskaan saisi jäädä oottaan sitä seuraavaa kertaa, koska suureella todennäköisyydellä se tulee ennemmin tai myöhemmin.