Parasta suomenkielistä heviä

Suomenkieliestä heviä ei arvosteta. Lähes kaikki suomenkieliset hevibändit leimataan "teini-heviksi". SUomen kieli on kuulemma jotai musiikkiin sopimatonta, parempia kieliä ovat englanti ja japani. Mutta tässä kohdin nousen kapinaan, Suomen kieli on yksi maailman kauneimmista kielistä, niin kaunis että Tolkien käytti haltijakielensä pohjana. Riimejä on helppokeksiä ja sanat ovat kauniita. Nytpä sanon vähän pahasti, mutta suomenkielen dissaamisessa on kyse elitistisestä idioottimaisuudesta.

Eiköhän tämän alustuksen jälkeen listata paras suomenkielinen raskasmusiikki. Olen aika n00b ja joitakin suomenkielisen metallin klassikoita on kuuntelematta, esimerkiksi Timo Rautiainen, Horna ja Sotajumala. Olen aikeissa näihin tutustua lähiaikoina. Parhaisiin suomenkielisiin metallibändeihin ei pääse mukaan Ruoska, joka on hirmuisen ärsyttävää kuunneltavaa, eikä Kilpi joka Sielut iskee tulta -biisiä lukuun ottamatta jotain aivan liian laimeaa. Ja tietysti on näitä pääosin englanniksi laulavia bändejä, joilla on joitakin suurimpia kickass suomenkielisiä biisejä koskaan, esimerkkeinä Impaled Nazarenen Vitutuksen multihuipennus ja Enochian Crescentin Väkisin kastettu. Mutta nyt itse asiaan:

Mielestäni paras suomenkielinen metallibändi on Stam1na, joten tätä käsiteltäköön ensimmäisenä. Pelkkiä mahtavia levyjä suoltanut, biiseissään mielenterveysongelmia, kieroutunutta seksuaalisuutta ja muita nuoren miehen pimeän puoliskon lempiaiheita käsittelevä metallipumppu tekee samaan aikaan teknisesti niin pirun mahtavaa ja hyvänkuuloista ja sanoituksiltaan ajattelemaan pistävää materiaalia. Uusin levy, Viimeinen Atlantis, on usean kuuntelukerran jälkeen noussut alltime suosikkeihini. Mikäs sen parempaa seroquelleja napsiessa 400 mg päivässä kuin Likaisen parketin kuuntelu. (Nähty livenä)

Kakkossuosikkinani olisikin sitten varmaan Heavy Metal Perse. Powermetallia soittava kajaanilaisyhtye, aluksi vitsinä pitämäni mutta bändin Eripura -levyä kuunneltuani mahtavaksi paisununut suosikki. Parempaa tavaraa kuin Teräsbetoni. Kaikki biisit ovat tarttuvia, sanoitukset ovat hauskoja ja tunnelma on mahtava. Lempibiisini on Lohikäärmeen laulu, jossa kertoja nauttii hulluruohoa, rastastelee mustalla kamelilla autiomaassa ja likaisin kengin astuessaan Jumalan huoneeseen ei riisu lakkia päästään. (nähty livenä)

Mokoma on soittanut yhdet mahtavimmista suomimetallibiiseistä koskaan. Bändin heikkoutena on biisien epätasaisuus, osa on yhden tekeviä, osa näitä ihan parhaita kappaleita. Marko Annala on mielestäni coolein suomalainne musiikintekijä, ulkonäkönsä sekä elintapojensa vuoksi. Ja ehdottomasti kyseessä on yksi parhaista laulajista, death- ja blackmetal murinaa yhdistellään puhtaaseen lauluun ja kirkumiseen. Biisit ovat erittäin tarttuvia ja tsemppaavia parhaimmillaan. Yksi erityispiirre suhteessani Mokomaan on bändin sanojen lainailu tytöille leperrellessä, ainakin kaksi kertaa olen tällä tavoin tehnyt vaikutuksen. Mikäs sen romanttisempaa kuin "Saat olla juuri tuollainen, en tahdo jumalaa vaan ihmisen heikkouksineen". (tänään meen katsomaan livenä)

Synestesia on suht tuoreita bändejä. Viime vuonna ilmestynyt Feenix -esikoislevy oli yksi vuoden parhaita levyjä. En genrettelyjen kanssa ole kovin hyvä, mutta deathmetallia tämä kuulemma on. Laulu on siis murinaa, onneksi persoonallisen kuuloista ja sellaista josta saa selvää. Biisit ovat taas tarttuvia, levyllä ei ole yhtään huonoa biisiä, parhaimmillaan biisit ovat suomimetallin kärkeä. Nyt en ole varma, mutta käsittääkseni kyseessä on puoliksi konseptialbumi joka kertoo salamurhaajan elämästä. Rakkaat ihmiset kuolevat käsivarsille ja levyn ekalla biisillä kerrotaan kamelionttielämästä, miten mies on samaan aikaan kunniallinen perheen isä ja nimetön tappaja.