Olemme seurustelleet 4 vuotta, mutta nainen ei halua muuttaa yhteen. Aloitimme seurustelun jo aikuisiässä. Nainen ei halua muuttaa vanhempiensa luota edes omaan asuntoon (ei siis minun kanssa yhteen), koska viihtyy kotona. Minä taas en halua käydä joka päivä hänen vanhempiensa luona, koska haluan yksityisyyttä ja olla vain tyttöystäväni kanssa kahdestaan. Hänen vanhempansa eivät osaa edes koputtaa oveen viidestä pikkusisaresta puhumattakaan. Minusta meillä ei ole tarpeeksi rauhaa ja kahdenkeskeistä aikaa. Tällä hetkellä en käykään enää hänen luonaan, koska en halua. Näämme siis harvemmin, mutta minun luonani. En ole tyytyväinen tähänkään tilanteeseen. Haluan olla hyvissä väleissä hänen vanhempiensa kanssa, mutta en enää kohta 23-vuotiaana nähdä heitä päivittäin. Haluan yhteisen kodin tyttöystäväni kanssa, mutta hän ei ole millään valmis. Hän sanoo, että kaikki ajallaan, kuulemma tulevaisuudessa hän haluaa, mutta ei nyt. Kuinka kauan olen valmis odottamaan? Rakastan häntä valtavasti, mutta en halua elää enää tällä tavalla. Joskus olen valmis odottamaan vielä ties kuinka kauan, joskus tekisi mieli erota, koska mitään ei tapahdu. En halua painostaa häntä missään, vaan odottelen kaikessa rauhassa, että hän itse tekee aloitteen. Mielipiteitä?
Miten olette saaneet naisenne haluamaan yhteenmuuttoa?
epätoivoinenmies
181482
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Mitä mieltä tämä nainen on siitä, että ette näe niin usein nykyään, kun et käy hänen luonaan enään? Jos hän ei ole asiasta moksiskaan, oletko varma että nainen rakastaa sinua. Toisaalta tottakai hän voi rakastaa sinua eniten maailmassa, mutta pelkää kenties aikuistumista ja itsenäistymistä? Tai sitten hän vain ei ole sinun kanssasi tosissaa, eikä nää yhteistä tulevaisuutta kanssasi.
Oudointa on, että hän ei halua pois vanhempien nurkista, itse muutin 19-vuotiaana pois vanhempien luota ja takaisin en ole missään vaiheessa kaivannut. Ja mitä avoliittoon tulee olin heti valmis ottamaan miheni asumaan luokseni, hän oli armeijassa silloin kun muutin yksin ja armeijan jälkeen hän sitten muutti luokseni.
Olen aika useasti hänelle sanonut, että en haluaisi olla niin usein hänen vanhempiensa luona ja sisarusten myös, en nää omaakaan perhettäni niin usein ja koen olevani jo liian vanha tällaiseen seurusteluun. Hän vain tokaisee, että ei minun tarvitse heille tulla, jos en halua. Nyt siis en käy heillä paitsi joskus iltaisin ja yöt vietetään erikseen, jos hän kotonaan haluaa nukkua. Ei se häntä näytä haittaavan ollenkaan, minua kyllä haittaa.
Uskon kyllä, että hän rakastaa minua. Miksi muutenkaan pysyisi vielä näiden vuosien jälkeenkin suhteessa. Hän on vain suoraan sanonut, ettei halua muuttaa kotoaan pois, nauttii perheensä seurasta eikä halua vielä muuttaa yhteen, koska se pelottaa. Asiat on kuulemma liian hyvin näin, tästä ne eivät voi hänen mukaansa enää parantua.
Minuakin vähän häiritsee hänen kova halunsa olla perheensä kanssa. Totta kai se on hieno asia, että viihtyy ja tulee hyvin toimeen, mutta se, ettei halua ollenkaan itsenäistyä jo vähän kummastuttaa. Onhan minullakin hyvät välit vanhempiini, vaikken ole pariin vuoteen enää heidän luona asunutkaan.
Minkä ikäinen on tyttökaverisi?
Samana vuonna ollaan synnytty, että täyttää tänä vuonna myös 23.
Minä muutin kotoa 22 vuotiaana. Mutta mitenköhän viisasta on naisen muuttaa suoraan äidin ja isän helmoista miehen helmoihin?? No sehän tietty on vanha tapa että nainen on aina jonkun miehen helmoissa mutta nykyaikana on myös vaateita naisia kohtaan ja on hyvä jos edes pienen ajan on asunut yksin ja oppinut pitämään itsestään huolen kun eivät nykyaikana ne miehet aina naisista huolta pidä. MItäs jos naisesi ensin muuttaisi omilleen, seurustelisitte samalla kun hän ensin itsenäistyy vanhemmistaan ja sen jälkeen miettisitte yhteisasumista ja avioliittoa? Tai ehkä sen minun näkemykseni kun en avoliittoa suosi...
Ehkäpä naisesi olisi valmis tällaiseen ehdotukseen kun uskoakseni hän on jo siinä iässä että haluaisi itsenäistyä...mutta ehdotuksesti yhteenmuutosta voi juuri tuntua siltä ettet anna hänelle mahdollisuutta ensin tuohon tärkeään itsenäistymiseen.
tuolla menolla.
ei hyvä, ei todellakaan hyvä.
ei mitään väliä onko kyseessä mies vai nainen, jos ei halua kotoansa lähteä niin on kyllä melkoinen mammanpoika tai tyttö. kotoa nyt ei muutenkaan kannata muuttaa kenenkään kanssa yhteen, ihmisellä pitää olla aika joloin opettelee kotityöt. sitten niitä osaa myös arvostaakin kun ei ole äiti aina tekemässä kaikkea omasta puolesta.
Ja täytyy kyllä sanoa, että jos ei neljän vuoden seurustelun jälkeen nainen halua kanssani muuttaa yhteen, katselisin itselleni kyllä uuden naisen, sellaisen joka on valmis viemään suhdetta eteenpäin. Tämän olen oppinut elämässä ja suosittelen sitä sullekin. Mutta ethän sinä minua usko, sun pitää tehdä omat virheesi ;-)
Miksi hän sinun kanssasi muuttaisi epämääräisesti noin vain yhteen?
kosasehan, kysy isältään hänen kättään, niin muuttuu ääni kellossa. Tai sit ei muutu ja sinut nauretaan pellolle.
jokatapauksessa tilanne ratkeaa
että tilanne on sinusta kummallinen, minustakin tuo kuulostaa todella kummalliselta.
Sellainen tulee mieleen, että ovatko hänen vanhempansa uskonnollista sorttia? Tai tyttö itse? Tietyissä uskisporukoissa asiaan ei kuulu että nuoret asuvat keskenään avoliitossa vaan naimisiin pitäisi mennä ensin ja sitten vasta yhteisen katon alle.
Kuulostaa, että saat odottaa kauan. Jos 23-vuotias on niin kiinni perheessään että ei halua kokeillakaan itsenäistä elämää ja asiat ovat hänen mielestään parhalla mahdollisella tavalla, ei siihen taida olla mitään pikaratkaisua olemassa. Et voi raahata häntä väkisin kotoaan etkä tietenkään voi aikuisena miehenä loputtomasti käydä "kyläilemässä" hänen vanhempiensa luona kun haluat nähdä häntä. Olette seurustelleet jo pitkään ja minusta olet ollut jo aika kärsivällinen asian suhteen. Milloin hänen mielestään itsenäinen elämä voisi sitten alkaa, 3-kymppisenäkö? Monella on jo oma perhe tuon ikäisenä. Senkin ymmärtäisin, jos tyttöystäväsi haluaisi mieluummin ensin kokeilla itsenäistä elämää ja asua ihan omassa asunnossa mutta että vanhempien luona aina vaan.. Kuulostaa vähän hämärälle.
Opiskeleeko hän, onko töissä? Entä sinä? Onko hän huolissaan taloudellisesta puolestanne?
Olisi ehkä hyvä idea istahtaa alas tyttöystäväsi kanssa ja keskustella asiasta kunnolla. Vaikutat siltä, että haluaisit edetä suhteessanne ja sitoutua oikeasti. Tyttöystäväsi taas ei edisty, hän haluaa kaiken jäävän sellaiseksi kuin se nyt on ja niinhän ei voi loputtomiin jatkua. Kuilu kasvaa ja haluatte lopulta aivan eri asioita. Jos teille ei piakkoin löydy yhteisymmärrystä, se tulee olemaan iso onglema.
"Mutta mitenköhän viisasta on naisen muuttaa suoraan äidin ja isän helmoista miehen helmoihin??"
Ei hänen ole pakko muuttaa minun kanssani yhteen, minun puolesta hän saa muuttaa ensiksi vaikka yksin asumaan tai tyttökaverinsa kanssa kimppakämppään. Ehkä suurimmaksi ongelmaksi tässä nimenomaan koen tuon itsenäistymisen halun puutteen. Itsestäni ei ole kiva viettää niin paljon aikaa hänen vanhemmillaan, koska totta kai heidän perheessä mennään heidän säännöillä enkä voi olla siellä niin kuin kotonani. Heidän vanhemmilla on aika tiukat rajat kaikkien lasten suhteen, mm. meilläkin oli vielä hetki sitten nukkumaanmenoajat, vaikka aikuisia olemme :D Tai oikeastaan eihän kukaan sitä nukkumaanmenoa valvonut, kun vanhemmat olivat jo nukkumassa, mutta kyllä aamulla tyttöystäväni isä tuli aina herättämään, että eipäs nukuta puolille päivin. Näin aikuisena ihmisenä en enää kaipaa tällaista auktoriteettiä määräämään tekemisiäni, itse asiassa se tuntuu siltä kuin joku tunkeutuisi omaan yksityisyyteeni.
Eikä tyttöystäväni kosintaa odota, näistä asioista on puhuttu ja hän haluaa naimisiin vasta sitten "isona". Ei siis kuulu vielä muutaman vuoden suunnitelmiin.
Tyttöystäväni opiskelee ja minä olen töissä ja opiskelen sivussa. Ollaan joskus puoli vuotta sitten laskeskeltu pärjäämistä ja tultaisiin kyllä toimeen, koska Kelalta saadaan molemmat tukea. Itse olen myös valmis maksamaan enemmän menoista, koska tuloni ovat suuremmat.
Asiasta on enemmän tai vähemmän keskusteltu puolen vuoden ajan. Yleensä vaan keskustelu äityy riidaksi, koska tyttöystäväni kokee, että minä paheksun hänen kotona asumistaan ja vetää herneen nokkaansa. Vastaukseksi saan kerta toisensa jälkeen, että kyllä hän haluaa yhteenmuuttaa, mutta vielä ei ole oikea aika.
Minulta alkaa pää jo hajota, kun nähdään niin harvoin opiskelujen ja töitten takia. Ja vielä kun ei voi kullan vieressä nukkua joka yö, ellei halua mennä heidän vanhempiensa luokse...
että tuossa on nyt varmaan ihan oikeasti jotain sellaista takana johon sinun on vaikea vaikuttaa. Ehkä vanhemmat ovat kontrolloivia ja kasvattaneet lapsensa pelkäämään itsenäisyyttä. Jos itse olisin vielä tuossa iässä kotona hillunut, vanhemmat olisivat ottaneet vakavaan puhutteluun ja suurin piirtein pakottaneet hankkimaan oman asunnon. Et kerro miten tyttöystäväsi vanhemmat suhtautuvat hänen itsenäistymiseensä, kannustavatko vai vastustavatko? Jos he ovat jyrkästi sitä vastaan, tytön voi olla vaikea uhmata heitä.
Ymmärrän täysin turhautumisesi. Voisi jopa luulla, että tyttöystäväsi ei ole niin kovin varma, haluaako sinun kanssasi suhdetta jatkaa ja käyttää tätä asumisasiaa tekosyynä.
Joka tapauksessa neuvoisin sinua keskustelemaan tyttöystäväsi kanssa vakavasti. Koita tehdä se ilman riitaa, kerro rehellisesti että et voi ymmärtää mikä on jutun juoni. Sinun on myös oltava rehellinen omista tunteistasi ja kerrottava että et halua painostaa, mutta että et jaksa loputtomasti näin. Ehkä saat hänet avautumaan ja valottamaan todellisia syitä kotona asumiseen. Todennäköisesti ainoa syy ei ole se, että äiti ja isä ja pikkusisarukset vaan ovat niin kovin kivoja. Jos yli 2-kymppinen ihminen ei halua itsenäistyä, takana on muutakin, se on ihan varma asia. Se voi hyvin olla jokin perheasia, joka ei liity sinuun mitenkään, mutta voi vaikuttaa sinunkin koko loppuelämääsi.
Kiitos paljon vastauksista!
Olen tässä ollut viimeiset pari päivää todella epävarma, haluaisin oikeasti tyttöystäväni pään sisälle. Välillä vaan alan oikeastikin uskoa niin vahvasti, ettei hän rakasta minua tarpeeksi tai halua olla kanssani yhtään tämän vakavammin, vaikka muuta väittääkin.
En oikein tiedä, miten hänen vanhemmat suhtautuvat tuohon kotoa muuttoon. Tyttöystäväni on siis perheen vanhin lapsi ja kukaan ei ole heiltä pesestä vielä lentänyt pois. Joskus vuosi sitten muistan tyttöystäväni äidin hänelle jossain yhteydessä sanoneen, ettei hänellä ole mikään kiire pois kotoa, hän voi asua siellä niin pitkään kuin haluaa. Ehkä tämä on tosiaan kasvatuksesta kiinni, koska minun korviini tuo kuulostaa jo sairaalta, jos vielä 30-vuotiaanakin kyyhöttää vanhempiensa luona ja se on vanhemmille ok. Minua ei ole ikinä kotoa ajettu pois ja pakotettu itsenäistymään, ihan itse lähdin, mutta voin kyllä kuvitella, että pikkuhiljaa vanhemmat olisi alkaneet jo patistelemaan. Tähän mennessä he ovat vain tukeneet päätöstäni ja ovat jopa rahallisesti valmiita auttamaan tiukan paikan tullen.
Itse olin kaukosuhteessa ja oma emäntä olis heti halunut muuttaa yhteen, että piti vähän jopa toppuutella.
Jouduin anoppilassa asustelemaan alkuunsa pitkiäkin aikoja. Kyllähän se hermoille väliillä otti, kun hän ei niitä kaikkein helpoimpia anoppeja ole. Kova laittamaan ruokaa ja vanhan liiton naisia, että voilla ja kermalla saatiin ruokaan maku. Lihoin pakkosyötöllä parissa kuukaudessa 10kg.
Itselleni olisi sopinut enempi sellainen rauhallisempi alku, että olis ollut omaa aikaa ja tapailtu vaikka pari kertaa viikossa. Onhan se toinen rakkaampi mitä harvemmin näkee. Vaan eipä ollut oikein vaihtoehtoja, kun sen verran kaukana toisistamme asusteltiin. Vähän vieläkin harmittaa, että piti harrastukset ja työt jättää, kun muutettiin emännän kotiseudulle. Mutta pitkällä tähtäimellä hyvä näin.
Eipä sitä toista kannata juu painostaa. Siintä ei hyvä seuraa, jos toinen vähänkin huonoilla mielin muuttaa.
Sitä en osaa sanoa muuttuuko tilanne ja mihin suuntaan. Huonossa suhteessakaan ei paljon kandee rypeä. Elämä on siihen liian lyhyt. Sitä kannattaa miettiä.
Nyt ei olla nähty ollenkaan muutamaan päivään ja juteltu ainoastaan mesessä, mitä nyt olen joka ilta soittanut tyttöystävälleni. Pahalta näyttää tilanne, hän ei halua tällä hetkellä nähdä ollenkaan eikä tulla luokseni. Riideltiin tästä asiasta jo ja olen pyytänyt anteeksi ja yrittänyt tavata, että voidaan oikeasti sopia ja olla hyvää pataa keskenämme, mutta ilmeisesti jotain hänellä on vielä hampaankolossa, kun ei halua nähdä.
Kävi eilen myös ilmi, että jos edes yritän keskustella muuttamisasioista hänen kanssaan lähiaikoina, niin hän ei enää kestä minua. Hän ei halua kuulemma kuulla asioista enää pätkääkään tai jättää minut. Olen oikeasti aika hämmentynyt, eihän ennen ole tällä tavalla uhkaillut enkä tiennyt tämän olevan ihan näin vaikea pala hänelle. Itse olen nyt hyvin epävarma ja pelkään, että hän hautoo eroa päässään, koska ei halua tavata eikä sopia riitoja.
Luuletko oikeasti että yhteen muuttaminen jotenkin maagisesti poistaisi hänen riippuvuuden perheestään? Ihan sama jatkuisi vaikka teillä olisi sama osoite, hän kävisi koko ajan perheensä luona tai sitten hänen vanhempansa olisi koko ajan teillä, tai hän soittaisi heille joka ilta monen tunnin puheluita. Et ajattele kovin realistisesti jos kuvittelet että PAM, kaikki muuttuisi kunhan vain asutte yhdessä.
"Hän ei halua kuulemma kuulla asioista enää pätkääkään tai jättää minut."
Eli tämä suhde on nyt sinun kannaltasi loppuunkäsitelty. Suosittelen ennaltaehkäisevää iskua, eli sinä ilmoitat että tämä oli tässä.
Mitä tämä suhde sinulle muka antaa? Haluat viedä sitä eteenpäin, tytsy ei halua. Haluaisit viettää aikaasi tyttöystäväsi kanssa kahden, hän haluaa nysvätä kotona. Teillä on aivan erilaiset näkemykset lähitulevaisuudesta, todennäköisesti myös keskipitkän aikavälin tavoitteista.
hyvältä kuulosta.
Voisit ehkä yrittää vedota siihen että tuollainen ei todellakaan ole aikuisen ihmisen käytöstä ja koittaa vielä löytää jotakin normaalia keskusteluyhteyttä. Olisi tärkeää että juttu ei jää näin vaan voisitte puhua asioista kunnolla. Jos hän ei suostu, kirjoita hänelle kirje tai oikein kunnollinen sähköposti ja kerro rehellisesti mitä ajattelet. Pallo on sitten hänellä. Laita kuitenkin jokin takaraja, johon mennessä pyydät vastausta tai edes jotakin reagointia. Jos hän ei halua enää kanssasi olla mutta ei jotenkin osaa sitä sanoa päin naamaa, hän saa ehkä asian muotoiltua kirjoitettuun muotoon ja ainakin hän saa kuvan sinun ajatuksistasi ja tunteistasi ja saa miettiä asioita rauhassa.
Älä yritä olla väkisin ihmisen kanssa äläkä yritä johdatella häntä jatkamaan suhdetta jos hän ei halua. Sillä tavalla pitkität vain tilannetta ja teet siitä tuskallisen molemmille. Suhde ei onnistu muuten kuin molempien täysin vapaasta tahdosta.
Jotenkin tuntuu, että tyttöystäväsi on taantunut jonnekin varhaisteinin tasolle. Tuolla tavalla ei normaali aikuinen ihminen kohtele seurustelukumppaniaan ellei taustalla ole jotakin todella vakavia ongelmia kuten väkivaltaa tai pettämistä. Onhan ihan hullua, että aikuinen ihminen "piilottelee" vanhempiensa luona ja uhkaa jättää miehensä jos joutuu puhumaan tämän kanssa.
Suosittelisin, että kirjoittaisit sen kirjeen ja antaisit hänelle vaikkapa viikon aikaa ottaa sinuun yhteyttä ja hoitaa tilanne asiallisesti, halusipa hän sitten sitä tai tätä. Jos tilanne ei viikossa muutu, sinun kannattaa viheltää peli poikki ja kertoa, että et voi jatkaa tällä tavalla. Et voi tietää mitä perheessä/tyttöystäväsi elämässä on meneillään, mutta et voi häntä auttaa jos hän ei halua sinulta apua etkä voi seurustella ihmisen kanssa joka ei halua samoja asioita kuin sinä tai edes keskustella normaalista suhteeseen kuuluvista asioista. Mene eteenpäin, olet nuori ja mukavan oloinen mies, naisia on maailmassa muitakin ja jossakin vaiheessa unohdat menneet ja löydät uuden sinulle sopivamman.
Tsemppiä joka tapauksessa, kävi niin tai näin.
Aivan samaa mieltä. Tyttö on jotenkin jälkeenjäänyt. Ei noin käyttäytyvän kanssa voi mitenkään olla parisuhteessa. Hän ei selvästikään rakasta aloittajaa eikä ole kiinnostunut yhteisestä elämästä, tai aikuisen elämästä ylipäänsä. Kyllä sen pitää lähteä omasta halusta,ei siihen voi ketään pakottaa eikä eds suostutella. Ja kuten joku jo sanoi, ei tilanne ja asenne tuosta mihinkään muuttuisi vaikka hän muuttaisikin omaan asuntoon tai sinun kansasi yhteen, ainahan se olisi kuitenkin mamman ja papan luona tai ne teillä, tai vähintään soittelisivat tutnikausia päivittäin. Ei tule mitään.
Suhde poikki vaan, jos haluat itse rakentaa aikuisen elämän. Löydät varmasti itsellesi sopivamman naisen.
Neuvo on sinänsä ihan oikea. Jos tyttö ei pääse äipän helmoista omalla päätöksellään, ei hän sieltä lähde sun tahdollakaan. Ja jos lähteekin, päivittäin pitää käydä tai soittaa monta kertaa.
Sitäpaitsi jos kotona saa ilmaiseksi asunnon, ruokaa, puhtaan pyykin jne, miksi ihmeessä aikuistuisi ja alkaisi itse kantamaan vastuuta itsestään? Ei ikinä tuollaisen kumppaniksi, ei ainakaan siksi ensimmäiseksi. Ota itseäsi niskasta kiinni ja lähde tuollaisesta suhteesta.