En ollut ehtinyt tutustua miesystäväni sukuun kunnolla ennen kuin tulin vahinkoraskaaksi. Asuimme opiskelujen ja töiden takia eri kaupungeissa.Tarkoitus oli muuttaa kuukauden päästä saman katon alle,kun minäkin pystyn tämänhetkisestä kotikaupungistani pois muuttamaan.
Olen neljännellä kuulla raskaana. Mieheni tappoi itsensä.
Ja ikävä kyllä jätti minut tappelemaan sukunsa kanssa.En saanut mennä käymään mieheni asunnolla EDES hakemassa omia tavaroitani,lopulta sain tietää muuttopäivän.En ehtinyt aamulla aikaisin paikalle ja kun tulin paikalle vastaus oli ''voi voi tavarat viedään hänen siskolleen''. Kaiken lisäksi tuo julma kusipää,mieheni isäpuoli, kehtasi huutaa minulle siinä pihalla kun itkin. Minulla oli kuulemma ollut viikkoja aikaa käydä,vaikka kuinka asuntoon pääsee sisälle ilman avainta? Kävin sitten hänen siskonsa luona hakemassa jotain muistoja lapselleni. Niitä mitä olisin halunnut ei tietenkään enää ollut. Kaikki masennukseen ja itsemurhaan viittaava oli ''sensuroitu''.Kaikki mieheni kirjoittamat kauniit runot ja laulut ja tarinat oli hävitetty.Myöskään mieheni puhelimeen en ole saanut useista pyynnöistä huolimatta koskea.
Minulla ei ole omaa digikameraa,olen ''köyhä'' enkä koe sitä tarpeelliseksi,minulla ei ole kuvia hänestä. KAIKKI on hänen äidillään.
En pääse omassa surussani etenemään,kun en saa olla hautajaisissa suunnittelemassa, en asunnossa.. En halua olla hänen kusipäisen sukunsa kanssa tekemisissä. Kaikki tekopyhiä mukavollottajia. Onko väärin viedä surevalta isoäidiltä hänen poikansa ainoa lapsi pois oman vihani takia? minusta vain tuntuu etten halua noin sydämettömiä ihmisiä lapseni lähelle. Mieheni patoutuneet lapsuudentraumat kummittelevat päässäni,enkä tahdo näitä ihmisiä itseni lähelle.Mieheni ei minua ikinä oikeasti rakastanut. Olin hänelle pelkkä taakka. Onko oikein lähteä täältä kitumasta muualle aloittamaan elämän lapseni kanssa?
Olen neljännellä kuulla raskaana. Mieheni tappoi itsensä.
Ja ikävä kyllä jätti minut tappelemaan sukunsa kanssa.En saanut mennä käymään mieheni asunnolla EDES hakemassa omia tavaroitani,lopulta sain tietää muuttopäivän.En ehtinyt aamulla aikaisin paikalle ja kun tulin paikalle vastaus oli ''voi voi tavarat viedään hänen siskolleen''. Kaiken lisäksi tuo julma kusipää,mieheni isäpuoli, kehtasi huutaa minulle siinä pihalla kun itkin. Minulla oli kuulemma ollut viikkoja aikaa käydä,vaikka kuinka asuntoon pääsee sisälle ilman avainta? Kävin sitten hänen siskonsa luona hakemassa jotain muistoja lapselleni. Niitä mitä olisin halunnut ei tietenkään enää ollut. Kaikki masennukseen ja itsemurhaan viittaava oli ''sensuroitu''.Kaikki mieheni kirjoittamat kauniit runot ja laulut ja tarinat oli hävitetty.Myöskään mieheni puhelimeen en ole saanut useista pyynnöistä huolimatta koskea.
Minulla ei ole omaa digikameraa,olen ''köyhä'' enkä koe sitä tarpeelliseksi,minulla ei ole kuvia hänestä. KAIKKI on hänen äidillään.
En pääse omassa surussani etenemään,kun en saa olla hautajaisissa suunnittelemassa, en asunnossa.. En halua olla hänen kusipäisen sukunsa kanssa tekemisissä. Kaikki tekopyhiä mukavollottajia. Onko väärin viedä surevalta isoäidiltä hänen poikansa ainoa lapsi pois oman vihani takia? minusta vain tuntuu etten halua noin sydämettömiä ihmisiä lapseni lähelle. Mieheni patoutuneet lapsuudentraumat kummittelevat päässäni,enkä tahdo näitä ihmisiä itseni lähelle.Mieheni ei minua ikinä oikeasti rakastanut. Olin hänelle pelkkä taakka. Onko oikein lähteä täältä kitumasta muualle aloittamaan elämän lapseni kanssa?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Omia tunteitaan ei voi kieltää eikä käskeä. Sinun pitää käydä läpi surusi eri asteet, ja uskon kyllä, että vihakin siihen liittyy. Käy läpi kaikki tunteesi, ettet jää katkeraksi ja murheeseen käpertyneeksi.
Onko sinulla ketään läheistä, joka voi tukea sinua surussasi.
Sinun pitäisi saada asiantuntijan apua ongelmiesi ratkaisemiseksi.
Voimia sinulle.
Viha on tunne, sille et mitään voi - oli se oikein tai väärin. Mutta tekojen suhteen nyt antaisin olla ja sinä keskittyisit pitämään huolta itsestäsi ja tulevasta vauvasta.
Mulle jäi nyt hämäräksi tietääkö miehen suku lapsesta vai ei. Ja jos tietää, niin ovatko mitään vaatimuksia lapsen suhteen edes esittäneet?
Ja siis eihän nuo lapsen isovanhemmat ole lapsen huoltajia! Tottakai voit aikanaan muuttaa ja elää kuten haluat. Ei sulla ole velvollisuutta asua tietyssä paikassa. Mutta mun mielestä lapsella on oikeus tietää omat juurensa (vaikka ne sun mielestä olisivat ihan paskat juuret) ja niiden merkitys voi olla suuri kun isä kuollut. Ja koen myös oikeudenmukaiseksi sen, että isovanhemmat tietävät, että pojallensa on tulossa lapsi. Jos tiesivät jo, niin ei sun ole tuollaisessa vihamielisessä ilmapiirissä oltava ja jos isovanhemmat haluavat lapsen osaksi elämäänsä, niin silloin käyttäytyisivät eri tavalla (tosin nythän voivat olla vaikka kuinka surusta sekaisin kuten sinäkin).
ei saa vihata
Suruprosessiin kuuluu melkein aina myös viha. Tunteesi on ihan normaali. Sinun kannattaisi kyllä käydä puhumassa ammattiauttajalle asiasta. Ota yhteyttä terveyskeskukseen (psykologi) tai kirkon työntekijään (psykologi, pappi, perheneuvoja tms)
Ihan tiedoksi: Tulevalla lapsellasi on isä. Hän tulee olemaan aina myös isänsä sukua. Hoida tämäkin asia kuntoon. Kysy esim. sosiaalitoimistosta tai neuvolasta, mihin toimiin sinun on ryhdyttävä, jotta isyys tulee merkityksi asianmukaisesti kirjoihin. Ja huom! Lapsesi perii isänsä. Kai sukulaiset tietävät, että olet raskaana? Ilmoita se. Ja mikset menisi haudalle viemään kukkasia omasi ja tulevan lapsesi puolesta.
Voit myöhemmin kertoa lapsellesi haudallakäynnin. Hän tulee arvostamaan tätä muistoa.