Moikka!
Tämä kysymys esitetään lähinnä niille, jotka ovat yhden tai useamman kerran elämänsä ollut suhteessa sellaisen ihmisen kanssa joka on tuntunut SILTÄ OIKEALTA. Onko suhde kestänyt (esim yhteenmuutot, lapset, rahatilanne, opiskelu yms), vai onko se oikea muuttunut vääräksi jossain vaiheessa? Ja jos on muuttunut vääräksi valinnaksi, mitkä syyt vaikuttivat siihen?!
Kiitos etukäteen!
Tämä kysymys esitetään lähinnä niille, jotka ovat yhden tai useamman kerran elämänsä ollut suhteessa sellaisen ihmisen kanssa joka on tuntunut SILTÄ OIKEALTA. Onko suhde kestänyt (esim yhteenmuutot, lapset, rahatilanne, opiskelu yms), vai onko se oikea muuttunut vääräksi jossain vaiheessa? Ja jos on muuttunut vääräksi valinnaksi, mitkä syyt vaikuttivat siihen?!
Kiitos etukäteen!
Vastaukset 4
Vanhimmat
kun ensihuuma on ohi.
Suhteiden loppumisen syy:
1. Olimme liian nuoria ja lapsellisia.
2. Edelleen aika nuoria ja lapsellisia siksi kai välimatka ja tunteiden hiipuminen koitui lopulta kohtaloksi.
3. Pettäminen.
Muuttuminen on nimenomaan oikea termi. Jos itse muuttuu, kasvaa tai taantuu ja toinen ei, tai toisinpäin. Yhteensopivuus vähenee kun suunta ja tavoitteet vaihtuu. Minä rakastuin aikoinani mielestäni "siihen oikeaan" jo kauan ennen kuin aloimme seurustella. Hän oli mielestäni sisäisesti kaunein tavanneeni ihminen, ihailin häntä ja ihastuin häneen ennenkaikkea siksi koska hän ajatteli asioista ja elämästä samalla tavalla. Hänen kanssaan koin olevani ehjempi ja löytäneeni sen toien puoliskon. Paitsi että hän muuttui. En tiedä miksi. Hänen arvonsa muuttui lähes päinvastaisiksi, minä taas pysyin niiltä osin ennallani. Välit kiristyi ja minun oli vaikeaa nähdä häntä enää samassa rakastavassa valossa. Mutta muutuin minäkin niiltä osin että halusin edetä elämässäni. Olimme tavanneet nuorina, siinä huolettomassa vaiheessa jolloin ei vielä mietitä elämää eteenpäin. Olin kuitenkin kokoajan olettanut että joku päivä täytyy alkaa ottaa asiat tosissaan. Siinähän se ongelma olikin, oletuksessa. En ollut ikinä sanonut ääneen itsestäänselvänä pitämääni asiaa. Se ei ollutkaan itsestäänselvää, hänellä ei ollutkaan mitään tarvetta esim. opiskella enempää, mitä minulla oli.
Osittain sitä kuvitelmaa "oikeasta" tukee ihastuessa esiin nouseva miellyttämisen halu. Sen mennessä ohi tulee se klassinen huuman loppu. Se on paradoksaalista, koska ihastuessa halutaan toinen itselleen keinolla millä hyvänsä, vaikka muuttamalla itseään. Esitystä ei kuitenkaan jaksa kauaa ja oikea luonne tulee esiin ajan myötä. Onko tämä sitten yksinjäämisen pelkoa vi biologista lisääntymisviettiä, en tiedä. Mutta jos ihmiset olisivat toiseen tutustuessa pitkäjänteisiä, rehellisiä ja aitoja miellyttävän teeskentelyn sijasta, sekä keskustelisivat huomatessaan muuttuvansa, luulisin että niitä sopivia löytyisi helpommin.
Edelleen ajattelen että se mitä hän OLI oli unelmieni kumppani. Vain aidon sellaisen haluaisin.
Selvisi että seurustelun päämäärät oli erilaiset. Minä halusin jakaa elämän ja sitoutua, hän halusi vain treffailla sitoutumatta ja silloin kun hälle sopii.