Miehet ja päihteet

Otanpa esiin, että nykyään moni mies ei siedä yhtään tupakkaa.
On ymmärrettävää että ei se ole kiva olla tupakan savussa, mutta jos jossain joku etenkin naisihminen polttaa niin se on muka niin kamalaa. Jos nainen polttaa yhden tupakan ulkoilmassa vuonna 2012 tulevana syntymäpäivänään kun on menossa baariin, voi ei!

Sen sijaan pössyttelijöitä löytyy. Onhan se totta että kannabiksesta pieninä määrinä ei ole yhtään mitään haittaa, kannabiksesta voisi löytyä hyötytekijöitä kun tutkittaisiin. Mutta kun se kannabis ei kuulu minun elämääni, en usko että saisin mitään nautintoa pössyttelemällä joskus harvoin. Ja kuitenkin, kaikki nämä "joo joskus" miehet ovat sellaisia yhtenään polttelijoita. Eli suhtaudun todella varauksella mieheen joka sanoo polttelevansa harvoin vaikka tuollaisen noin yleisesti hyväksyisinkin. En ehkä kuitenkaan seurustelukumppanikseni halua.

Ja alkoholi.. Mikähän ihme on kun miehissä ei ole kun pelkästään absolutisteja tai toista ääripäätä eli joka viikonloppu dokaajia. Absolutismissa ei ole itsessään mitään vikaa, vian tekee yleensä se että mies ei hyväksy sitäkään jos nainen juo sillä vauhdilla että yhtenä iltana kerran puolessa vuodessa 3-6 olutta.

Joka viikonloppu dokaajissa on sitten kahta eri sorttia, ne jotka myöntävät asian ja puhuvat siitä ääneen että ne "harvoin muutaman ottajat" jotka kuitenkin joka perjantai vihjailevat, että olisipa mukava ottaa "muutama". Toinen puoli rehellisiä juoppoja jotka ovat heti päällepäin turn-off ja toiset taas hienovaraisia vihjailijoita jotka peittelevät juomisensa määrää.

Kellekään ei kelpaa perus-nainen joka sanoo ei huumeille eikä polta pilveä, juo lievään humalaan noin kerran puolessa vuodessa ja polttaa humalatilan aikana 1-3 tupakkaa. Niin ja en lipitä siideriä enkä erityisemmin ole vahvempien ystäväkään, vaan se on olutta.
7342
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

No kyllähän noita kohtuudella alkoholia käyttäviä miehiä on olemassa ihan pilvin pimein. Itsekään en tunne kuin kolme tuollaista "ääritapausta", loput ovat sitten noita kohtuu käyttäjiä.

Mutta, joo tuon tupakan suhteen olet kyllä oikeassa. Itsekään en voi sietää naisia jotka polttavat, ja tunnen myös monta muuta savotonta miestä jotka ovat asian suhteen yhtä absoluuttisia. Toki kyllä noita "pari tupakkaa kännissä" sietäviä savuttomia miehiäkin on, mutta enemmän minä noita nollalinjan miehiä tunnen. Toki ne jotka itse polttavat eivät yleensä välitä naisen tupakoinnista yhtään mitään, mutta eipä ainakaan omasta kaveripiiristäni löydy kuin kaksi tupakoivaa miestä.

Äänestä

Kysymys joka heräsi, oletko kaunis?

Äänestä
  • Kuvan voin lähettää, sano sinä.

    Äänestä

No jos mun täytyisi hyväksyä naisen röökinpoltto, niin kyllä senkin täytyisi hyväksyä, jos juhannusbileissä kerran vuodessa menen mukaan jointtirinkiin kun kaveri tarjoaa.

Äänestä
  • Muuten hyväksyisinkin, mutta jos asian noin teinisti keksii ilmaista niin tuskin.
    Juu, mäkin menen tupakkapaikalle röökirinkiin.
    Luulin että nämä on yläasteen juttuja..

    Äänestä

Tuossa on, nuorten maailma on usein mustavalkoinen ja parikymppiset todellakin ovat vielä hyvin nuoria.

Äänestä

Itelle kyllä kelpaisi ihan perus nainen. Uskoisin tuollaisten tupakka ja alkoholi asioiden olevan seuranhaussa enemmän periaate kuin järki kysymyksiä, joten en jaksa ottaa kantaa sen enempää.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Nainen_21v_ kirjoitti:

Otanpa esiin, että nykyään moni mies ei siedä yhtään tupakkaa.
On ymmärrettävää että ei se ole kiva olla tupakan savussa, mutta jos jossain joku etenkin naisihminen polttaa niin se on muka niin kamalaa. Jos nainen polttaa yhden tupakan ulkoilmassa vuonna 2012 tulevana syntymäpäivänään kun on menossa baariin, voi ei!

Sen sijaan pössyttelijöitä löytyy. Onhan se totta että kannabiksesta pieninä määrinä ei ole yhtään mitään haittaa, kannabiksesta voisi löytyä hyötytekijöitä kun tutkittaisiin. Mutta kun se kannabis ei kuulu minun elämääni, en usko että saisin mitään nautintoa pössyttelemällä joskus harvoin. Ja kuitenkin, kaikki nämä "joo joskus" miehet ovat sellaisia yhtenään polttelijoita. Eli suhtaudun todella varauksella mieheen joka sanoo polttelevansa harvoin vaikka tuollaisen noin yleisesti hyväksyisinkin. En ehkä kuitenkaan seurustelukumppanikseni halua.

Ja alkoholi.. Mikähän ihme on kun miehissä ei ole kun pelkästään absolutisteja tai toista ääripäätä eli joka viikonloppu dokaajia. Absolutismissa ei ole itsessään mitään vikaa, vian tekee yleensä se että mies ei hyväksy sitäkään jos nainen juo sillä vauhdilla että yhtenä iltana kerran puolessa vuodessa 3-6 olutta.

Joka viikonloppu dokaajissa on sitten kahta eri sorttia, ne jotka myöntävät asian ja puhuvat siitä ääneen että ne "harvoin muutaman ottajat" jotka kuitenkin joka perjantai vihjailevat, että olisipa mukava ottaa "muutama". Toinen puoli rehellisiä juoppoja jotka ovat heti päällepäin turn-off ja toiset taas hienovaraisia vihjailijoita jotka peittelevät juomisensa määrää.

Kellekään ei kelpaa perus-nainen joka sanoo ei huumeille eikä polta pilveä, juo lievään humalaan noin kerran puolessa vuodessa ja polttaa humalatilan aikana 1-3 tupakkaa. Niin ja en lipitä siideriä enkä erityisemmin ole vahvempien ystäväkään, vaan se on olutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu