Joel Kontinen
Jos evolutionistit uskovat, että apinalaji on muuttunut jonkin verran puolessa miljoonassa vuodessa, he repivät siitä liki kissankorkuiset otsikot populaarilehtiin, mutta kun eläin pysyy muuttumattomana miltei 100 miljoonaa vuotta, Aamulehtikin vaikenee löydöstä kuin muuri.
Alexander Schmidtin johtama Göttingen yliopiston tutkijaryhmä löysi Etiopiasta pihkaan hautautuneita hyönteisiä, joiden uskotaan olevan 95 miljoonan vuoden ikäisiä. Ampiaiset ja muut hyönteiset näyttävät siitä huolimatta aivan nykyhyönteisiltä.
Hyönteissukupolven ikä on tunnetusti varsin lyhyt. Esimerkiksi ampiainen ei silti ole suostunut muuttumaan ajasta, jolloin dinosaurukset hallitsivat maapalloa ja ihmisen esi-isä oli evolutionistien mukaan vain pikkuruinen nelijalkainen nisäkäs. Uusi löytö antanee darvinisteille lisää ajattelemisen aihetta.
Elävien fossiilien luettelo on taas hiukan pidempi.
Tutkijat julkaisivat löytönsä viime viikolla Proceedings of the National Academy of Sciences –lehdessä.
Hyönteislöytö tukee Genesiksen lajiensa mukaan –mallia erinomaisesti. Vuosimiljooniin perustuvaa evoluutiomallia se ei tue.
Lähde:
Owen, James. 2010. Parasite Wasp in Amber. National Geographic News. (5.4.) Katso kuvat tästä.
http://bwanajoe.blogspot.com/2010/04/95-miljoonaa-vuotta-vanha-ampiainen.html
Jos evolutionistit uskovat, että apinalaji on muuttunut jonkin verran puolessa miljoonassa vuodessa, he repivät siitä liki kissankorkuiset otsikot populaarilehtiin, mutta kun eläin pysyy muuttumattomana miltei 100 miljoonaa vuotta, Aamulehtikin vaikenee löydöstä kuin muuri.
Alexander Schmidtin johtama Göttingen yliopiston tutkijaryhmä löysi Etiopiasta pihkaan hautautuneita hyönteisiä, joiden uskotaan olevan 95 miljoonan vuoden ikäisiä. Ampiaiset ja muut hyönteiset näyttävät siitä huolimatta aivan nykyhyönteisiltä.
Hyönteissukupolven ikä on tunnetusti varsin lyhyt. Esimerkiksi ampiainen ei silti ole suostunut muuttumaan ajasta, jolloin dinosaurukset hallitsivat maapalloa ja ihmisen esi-isä oli evolutionistien mukaan vain pikkuruinen nelijalkainen nisäkäs. Uusi löytö antanee darvinisteille lisää ajattelemisen aihetta.
Elävien fossiilien luettelo on taas hiukan pidempi.
Tutkijat julkaisivat löytönsä viime viikolla Proceedings of the National Academy of Sciences –lehdessä.
Hyönteislöytö tukee Genesiksen lajiensa mukaan –mallia erinomaisesti. Vuosimiljooniin perustuvaa evoluutiomallia se ei tue.
Lähde:
Owen, James. 2010. Parasite Wasp in Amber. National Geographic News. (5.4.) Katso kuvat tästä.
http://bwanajoe.blogspot.com/2010/04/95-miljoonaa-vuotta-vanha-ampiainen.html
Vastaukset 25
Vanhimmat
eikö maapollo olekaan 6000 vuotta vanha? Ja miksi te hihhulilauma käytätte tietokonetta eikös se ole pirun keksintö? Samoin kuten TV,viina,tupakka,huumeet purukumi,tanssi,leveät lahkeet,pitkä tukka,parta jne....
Onko populäärilehtien juttuvalikoima nyt jokin argumentti evoluutiota vastaan? Loistavaa logiikkaa muuten ensiksi väittää, että populäärilehdissä ei kerrota lajeista, jotka ovat pysyneet samankaltaisina pitkään, ja sitten ottaa esimerkki tällaisesta lajista populäärilehdestä.
"Hyönteissukupolven ikä on tunnetusti varsin lyhyt. Esimerkiksi ampiainen ei silti ole suostunut muuttumaan ajasta, jolloin dinosaurukset hallitsivat maapalloa ja ihmisen esi-isä oli evolutionistien mukaan vain pikkuruinen nelijalkainen nisäkäs. Uusi löytö antanee darvinisteille lisää ajattelemisen aihetta."
Luonnonvalinta ei pyri muutokseen, vaan mikäli valintapaine pysyy samanlaisena, ei lajikaan mihinkään muutu.
"Elävien fossiilien luettelo on taas hiukan pidempi."
Elävä fossiili ei tarkoita lajia, joka on säilynyt muuttumattomana pitkään.
"Hyönteislöytö tukee Genesiksen lajiensa mukaan –mallia erinomaisesti."
Lajiensa mukaan- mallia ei ole olemassa. On vaan suuri sekamelska erilaisia ristiriitaisia luomisväitteitä.
"Vuosimiljooniin perustuvaa evoluutiomallia se ei tue."
Tällaiset fossiilit eivät ole evoluution avaintodisteita, mutta eivät ole mitenkään ristiriidassa evoluutioteorian kanssa.
Miten muuten elukat syntyvät kuin lajiensa mukaan?
Syntyykö joitain lajeja niinkin, että eivät ole samaa lajia vanhempiensa kanssa?
Sellaistahan ei sanota edes lajiksi, joka ei saa lisääntyviä poikasia oman lajinsa kanssa!
Näin muuli on suljettu pois määrittelykaavasta.
Tietysti jokainen laji synnyttää saman lajin poikasia, mutta pitkien aikojen kuluessa eliöihin kerääntyy niin paljon mutaatioita, ettei niitä enää tunnista alkuperäiseksi lajiksi. Tämähän on ihan yläastekamaa.
Miksi sitten ampiainen on pysynyt samana?
""Miksi sitten ampiainen on pysynyt samana?""
noista lähes 5 000:sta ampiaislajista on pysynyt samana? Miksei ampiaisia muuten koskaan löydy yli 200 miljoonaa vuotta vanhoista kerrostumista, vaikka niistä löytyy mm. dinosauruksia?
..ampiaisen kuoren ja muodon meripihkapalan sisällä. Ei ole mitään takeita, että kuoren sisus on edes pysynyt samana, koska se ei tällaisessa fossiilissa säily.
Samana pysyminen - siltä osin kuin on todellista - johtuisi tietenkin siitä, että tämän eliölajin olosuhteet ovat pysyneet likimain ennallaan. Ei sekään ole mahdotonta, vaikka ihmisen esi-isien kohdalla onkin tullut suuria muutoksia. Se, että jotkin lajit kehittyvät, ei vaadi että kaikki kehittyvät. Eihän sekään että pääosa ihmisistä ei eläessään voita lotossa, todista ettei kukaan koskaan voita.
Tietysti jokainen laji synnyttää saman lajin poikasia, mutta pitkien aikojen kuluessa eliöihin kerääntyy niin paljon mutaatioita, ettei niitä VÄLTTÄMÄTTÄ enää tunnista alkuperäiseksi lajiksi.
Tietysti jokainen laji synnyttää saman lajin poikasia, mutta pitkien aikojen kuluessa eliöihin kerääntyy niin paljon mutaatioita, ettei niitä enää tunnista alkuperäiseksi lajiksi. Tämähän on ihan yläastekamaa.
??????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????
Miten se tekee mitättömäksi sen periaatteen, että kukin lisääntyy lasjinsa mukaan?
Niinhän ne lisääntyvätkin.
Eihän siinä muuta ole sanottukaan.
Eikä tuhat vuotta sitten eläneen mitenkään tarvitsekaan lisääntyä nykypäivän elukan kanssa.
Vai yhdytkö sinä vainajiin?
Täähän pitäs olla jo peruskoulun alaaasteenperuskauraa!
Miten ampiaisen ja krokotiilin elinoloihin ei tullut muutosta, vaikka muutos tuli dinoille?
Miksei dinot selvinneet niissä oloissa kuin krokotiilit?
Entä miksi trooppiset lajit ovat säilyneet, sillä jotkin niistä ovat aina vaatineet erityisolot joita ei olisi voinut olla mikäli joku ilmastollinen jääkausi olisi kohdannut koko maapallukan.
Erityisesti kummeksuttaa eristyneissä oloissa aina olleiden selviytyminen. Evokkien toeriassa on porsaanreikiä;pahoja!
Jos olet todella kiinnostunut asioiden syistä, voit lukea tieteen kuvauksia paleontologiasta; sen ammattimaiset harjoittajat ovat kyllä kohdanneet nuo kaikki kysymyksesi ja pohtineet niihin vastauksia.
Jos vain yrität pelkän tietämättömyytesi avulla todistella tieteen tuloksia pätemättömiksi, niin koeta tajuta touhuilusi turhuus. Koska et ymmärrä "evokkien teoriasta" enempää kuin possu kultalautasesta, et pysty myöskään näkemään sen "porsaanreikiä".
Saman lajin yksilöt elävät eristäytyneissä populaatioissa.
Tietyn ajan kuluttua ne ovat ajautuneet geneettisesti niin paljon erilleen että eivät enää lisäänny keskenään. tällöin on tapahtunut lajiutuminen.
esimerkkinä vaikka harmaalokki/selkälokki.
Kun laji on lisääntynyt lajinsa mukaan tuhat vuotta muuttuen hiukan joka sukupolvessa, voi käydä niin, ettei se enää pystyisikään lisääntymään alkuperäisen esi-isänsä kanssa, jos se eläisi. Eikä siis sellaisten lajikumppaniensakaan, jotka ovat edelleen sen alkuesi-isän kaltaisia, koska ovat eläneet muualla. Tai sitten erilaisia kuin esi-isä, mutta toisella tapaa kuin tämä tarkastelemamme.
Tällaista ala-astekauraa myllyysi. Toivottavasti ei kivi halkea.
>Jos evolutionistit uskovat, että apinalaji on muuttunut jonkin verran puolessa miljoonassa vuodessa, he repivät siitä liki kissankorkuiset otsikot populaarilehtiin, mutta kun eläin pysyy muuttumattomana miltei 100 miljoonaa vuotta, Aamulehtikin vaikenee löydöstä kuin muuri.<
kontinen voisi evolvoitua 'evo-opin' kritisoijasta edes evoluutioteorian kritisoijaksi. evoluutioteoria ei ole koskaan esittänyt, että eliön pitäisi välttämättä muuttua. ehkä evo-oppi väittää niin, ja ties vaikka kontisen mielestä hyönteistenkin pitäisi kehittyä kohti ihmistä, tuota kressukoiden mittareilla kaikessa ylivoimaista elollista olentoa. en ihmettelisi yhtään.
Kontinen tunnustaa hyönteisiä olleen 100 000 000 vuotta. Se on huomattavasti pidempi aika kuin ns. rivikreationistin uskomus 6000 v. Kontisen ikä ei kuitenkaan riitä siihen että hän myöntää maan iäksi 4,5 miljardia vuotta jos edistystä tapahtuu noin pienin askelin, puhumattakkaan että Lontinen oppisi evoluutioteorian, siihen tarvitaan vähintään 10 miljardia vuotta
tietenkään voi väittää että evoluutiota todella tapahtuisi koska sitähän ei todellakaan ole todistettu tapahtuneen, kuten nämä meripihkahyttyset todistavat. Samoin kuin monet "elävät fosiillit".
Todellisuus on Latimerian ja näiden pihkahyttysten ansiosta kaikille vähänkin ajattelemaan kykeneville täysin selvä.
Eikös jo järkikin sano että jos olosuhteet ja valintapaineet ovat muutamassa miljoonassa vuodessa muokanneet makin kaltaisesta otuksesta ihmisen, niin kyllä melkoisia muutoksia on täytynyt luonnossa olla. Siis miksi nuo muutokset eivät vaikuta yhtään mitään ampiaisiin?
Evoluutioteoria on täydessä ristiriidassa tosi tieteen vakavien argumenttien edessä.
Se ajatus että evoluutio olisi koskenut vain muutamia eliöitä ja jättänyt suuren
osan eliöistä rauhaan, kuten kiistattomat todisteet osoittavat, on täysin järjetön ja epätieteellisyydessään vailla vertaa. Ei ihme että tiedemiespiireissä pidetään yleisesti evoluutioteoriaa lähinnä vitsinä jolle naureskellaan selän takana.
Miksi muuten ihan aina käy niin ettäkun joku iloinen veikko keksii julkaista jonkun mullistavan evoluutoteoriaa tukevan löydöksen, niin hetken päästä joku toinen tutkija sen kumoaa.
Muistelkaahan vain että miten kävi tälle surulliselle Ida-maki paralle. Siitä tuli juuri TV:ssä romantisoitu ohjelma jossa Ida maalattiin huippututkijoiden toimesta ihmisen esi-isäksi, mutta joka todellisuudessa vain muutamassa kuukaudessa osoitettiin olevan vain maki makien joukossa. Todella noloa, mahtaa noita videon tekijöitö hävettää. Pilasivat maineensa loppuiäkseen. Kyseessä oli yksi suurimmista evoluutioflopeista pitkään aikaan. Todellinen nykyajan Piltdownin ihminen.
Ikävä kyllä sama kaava toistuu joka ainoan evoluutiotodisteen kanssa, tosin vähemmän dramaattisesti ne usein haudataan mahdollisimman vähin äänin. Kuten muuan äskettäinen käärme jolle oli putkahtanut sisiliskon jalka kyljestä läpi ja jota mm. Turkana täällä julisti onnellisena evoluution ilmaisuksi.
Jos meillä ei olisi Turkanan kaltaisia herkkäuskoisia aivopestyjä helposti jymäytettäviä niin paljon joukkossamme, niin evoluutioteoria näivettyisi omaan mahdottomuuteensa hyvin nopeasti. Nyt se elää koska se on ihan hyvä bisnes, evoluutio-fiktio-kirjallisuus myy ihan hyvin, ja fiksut vekkulivalehtelijat täyttävät taskunsa tyhmempiensä rahoilla.
Minä kieltäisin evoluutioteorian opetuksen kouluissa. Mutta koska tässä maassa on uskonnonvapaus niin uskokoon evoluutio-uskontoon kuka tahtoo. Minä en.
jb:n tyhmään päähän menevän EDES NIIN YKSINKERTAINEN asia että evoluutiotieteellä ja uskonnolla ei ole MITÄÄN tekemistä keskenään! Lakkaa siis jo käyttämästä sanaa evoluutio-uskonto! Vai pelkästään vittuilumielessäkö tota sanaa käytät?
Niin ja muutenkin tieteellä ja uskonnolla ei ole mitään tekemistä keskenään.
Eikö tiedettä ole juuri tuo, että on esittää havainto siitä, millainen on eliö kaukana menneisyydessä.
Eikö evo-uskonto ole sitä, että kuvitellaan eliö jonkinlaiseksi, ilman havaintoa menneisyydessä.
Eli, tiede on tässä tapauksessa jb puolella ja sinä olet uskonvaraisen näkemyksen kannalla, että sillee.
""Eikö tiedettä ole juuri tuo, että on esittää havainto siitä, millainen on eliö kaukana menneisyydessä.""
Juu. Meillä on fossiiliaineisto, josta löydämme myös lähes kaikkein vanhimpien organismien jäänteitä ja se osoittaa, että ne olivat alkeellisia.
""Eikö evo-uskonto ole sitä, että kuvitellaan eliö jonkinlaiseksi, ilman havaintoa menneisyydessä.""
Meilläpä on niistä havaintoja sekä fossiiliaineistossa että myös DNA:ssa. Voimme yhteisten geenien pohjalta päätellä millaisia nuo vanhimmat organismit olivat.
""Eli, tiede on tässä tapauksessa jb puolella ja sinä olet uskonvaraisen näkemyksen kannalla, että sillee.""
Ehei. Asialle on parempi nimitys, teoria. Ja evoluutioteoria samoin kuin painovoimateoria ovat tieteellisiä teorioita.
> Eipä evoluutioteoria tietenkään voi väittää että evoluutiota todella tapahtuisi koska sitähän ei todellakaan ole todistettu tapahtuneen<
evoluutioteoria ei väitä, että evoluutiota tapahtuisi? menetitkö loputkin 3 aivoneuroniasi yön aikana?
>Eikös jo järkikin sano että jos olosuhteet ja valintapaineet ovat muutamassa miljoonassa vuodessa muokanneet makin kaltaisesta otuksesta ihmisen, niin kyllä melkoisia muutoksia on täytynyt luonnossa olla. Siis miksi nuo muutokset eivät vaikuta yhtään mitään ampiaisiin? <
evo-oppiasi en edes lähde kommentoimaan, kun en millään pysty arvioimaan itse tekemääsi (stetson-menetelmällä) määritelmiä.
>Siitä tuli juuri TV:ssä romantisoitu ohjelma jossa Ida maalattiin huippututkijoiden toimesta ihmisen esi-isäksi<
jpos edes katsoit ko ohjelmaa, huomasit varmasti, ettei nämä liioittelevat tutkijat itse sanoneet missään vaiheessa varmaksi, että se olisi suoraan ihmiseen johtanut kehityshaaran edustaja. sen sanoi selostaja, jonka puheet oli ilmeisesti suoraan käännetty bbc:n toimittajan sanomisista. lue vaikka wikistä idaa käsittelevä artikkeli kohdasta 'publication' tms, niin huomaat mitä asiassa oikeasti tapahtui. toisaalta, jatkat kuitenkin omien väitteidesi tunkemista joka väliin, kun ne kuulostavat paremmilta. kressulle se vaan on niin iusallista, kun tieteessä omat lyövät toisiaan. kressukoilla näin ei koskaan tapahdu, vaan kaikki niellään kuin parhaat sperm bucketit konsanaan.
>Miksi muuten ihan aina käy niin ettäkun joku iloinen veikko keksii julkaista jonkun mullistavan evoluutoteoriaa tukevan löydöksen, niin hetken päästä joku toinen tutkija sen kumoaa.<
ihan aina? vai olisiko vain silloin, kun siihen on aihetta? pitäisikö tiede muuttaa valheelliseksi 'tositieteeksi', jossa jb sanoo eikä mikään enää sen jälkeen muutu?
>Minä kieltäisin evoluutioteorian opetuksen kouluissa. Mutta koska tässä maassa on uskonnonvapaus niin uskokoon evoluutio-uskontoon kuka tahtoo.<
minä kieltäisin jb:n kaltaisten vajakkien kirjoittelun netissä ja pistäisin heidät mielisairaalaan. mutta koska tässä maassa on sananvapaus ja aika väljä avohoito niin uskokoon viksumpaa kuka tahtoo.
mielisairaalan suljetulle osastolle kuuluvat jb:kaltaiset.
"tietenkään voi väittää että evoluutiota todella tapahtuisi koska sitähän ei todellakaan ole todistettu tapahtuneen, kuten nämä meripihkahyttyset todistavat."
Jos noin vahvan väitteen esitätä, niin kerropa millaisia ja meripihkasta löydettyjen hyönteisten ja nykylajien erot pitäisivät olla evoluutioteorian mukaan ja miten on todettu, että noita eroja ei ole.
Tiedätkö edes edustavatko löytyneet hyönteiset yhä eläviä lajeja vai sukupuuttoon kuolleita? Vai jauhatko vain paskaa asiasta, mistä et ole juurikaan edes ottanut selvää?
"Eikös jo järkikin sano että jos olosuhteet ja valintapaineet ovat muutamassa miljoonassa vuodessa muokanneet makin kaltaisesta otuksesta ihmisen, niin kyllä melkoisia muutoksia on täytynyt luonnossa olla. Siis miksi nuo muutokset eivät vaikuta yhtään mitään ampiaisiin? "
Jos väität, että hyönteisten evoluutio on ollut oleellisesti hitaampaa kuin nisäkkäiden, niin mitä käytät mittarina?
Eikä evoluutiota aja jotkut kaikelle elävälle yhteiset "muutokset luonnossa", vaan kullekin populaatiolle ominaiset valintapaineet. Esimerkiksi sukupuolivalinta on täysin lajin sisäistä. Usein myös loinen/isäntä kamppailu on täysin lajikohtaista jne jne.
Esimerkiksi pistiäiset ja kädelliset ovat mukana kovin erilaisissa ravintoketjuissa, jos et ole huomannut.
"Evoluutioteoria on täydessä ristiriidassa tosi tieteen vakavien argumenttien edessä."
Mitkä instanssit olisivat parhaita määrittämään mitä on "tosi tiede" ja mitkä ovat sen kriteerit? Olisikohan itsenäiset yliopistot tässä omimmalla alueellaan? Yksikään merkittävä yliopisto ei opeta eikä tutki biologiaa ilman että siihen kuuluisi oleellisena osana evoluutiobiologia.
Jos olet sitä, mieltä, että joku muu taho ymmärtää paremmin mikä on tiedettä ja mikä tutkimus tieteen kriteerit täyttää kuin yliopistot, niin kerro perusteltu oma ehdotuksesi.
"Se ajatus että evoluutio olisi koskenut vain muutamia eliöitä ja jättänyt suuren
osan eliöistä rauhaan, kuten kiistattomat todisteet osoittavat, on täysin järjetön ja epätieteellisyydessään vailla vertaa."
Tämä on ihan sinun oma ajatuksesi ja todellakin järjettömyydessään vertaistaan hakeva.
"Ei ihme että tiedemiespiireissä pidetään yleisesti evoluutioteoriaa lähinnä vitsinä jolle naureskellaan selän takana."
Tämä on valehtelua, jonka tueksi sinulla ei ole mitään näyttöä. Tämä on erinomainen esimerkki siitä läpitunkevan epärehellisestä asenteesta jolla tätä "evokritiikkiäsi" täällä suollat.
"Minä kieltäisin evoluutioteorian opetuksen kouluissa."
Länsimaiset perusvapaudet, johon tieteen itsenäisyys ja vapaus kuuluvat ovat luonnollisesti fundamentalisteille vastenmielisiä. Olisitko valmis ohjaamaan lentokoneen päin luonnontieteen laitoksia Kumpulassa?
""Eikä evoluutiota aja jotkut kaikelle elävälle yhteiset "muutokset luonnossa", vaan kullekin populaatiolle ominaiset valintapaineet. Esimerkiksi sukupuolivalinta on täysin lajin sisäistä. Usein myös loinen/isäntä kamppailu on täysin lajikohtaista jne jne.""
Juuri näin. Tutkimusten mukaan luonnonvalinta toimii enneminkin lajien välisen jatkuvan kilpailun pohjalta kuin ympäristön olosuhteisiin sopeutumisen. 1970-luvulla tehty Punaisen kuningattaren-hypoteesi on saanut uusissakin tutkimuksissa tukea:
http://www.physorg.com/news186311100.html
"lajien välisen jatkuvan kilpailun pohjalta"
piti olla
"lajien välisen jatkuvan kilpailun sekä yhteiselon pohjalta", nimittäin lajit sopeutuvat toisiinsa myös yhteistyön avulla.
Evoluutio ei automaattisesti tarkoita sitä, että kaikki muuttuu ajan myötä huomattavasti. Lajit, jotka pysyvät lähes muuttumattomina, ovat erittäin sopeutuneita erilaisiin ympäristöihin tai ympäristöt, joissa ne asustavat, pysyvät lähes muuttumattomina. Miksi korjata jotain joka toimii? Googletappa myös sellainen termi kuin "Living fossils". En tiedä miksi sitä pitäisi erikseen sitten uutisoida. Koulussahan näitä tuli esille.