Haluaisin tietää, minkä verran naiset vastaavat miesten ilmoituksiin. Itsestäni tuntuu, että kun mainitsen vammastani, niin en saa kovinkaan paljoa vastauksia naisilta. Olen kirjoittanut noin 400:lle naiselle 10 vuoden aikana, joista kuusi on kirjoittanut takaisin, neljän kanssa kirjoittelu on jatkunut yli kuukauden, kolmesti olen päässyt treffeille ja kertaakaan ei ole tullut toisia treffejä. Onko tämä normaalia, kun vastausprosentti tuntuu kovin pieneltä?
Tilastoa
tilastodeittailija
16370
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Itselläni ei ole vammoja paitsi nilkka joka voi rasittua tosi kovassa rääkissä.
Omaisuutta jotain puolen miljoonan ja miljoonan euron väliltä, muitakin saavutuksia on.
Joskus melko harvoin keskustelen nettinaisten kanssa, vastaanotto on usein tosi tylyä.
En viitsi alkaa niitä mielistelemään, etsikööt paremman.
Tuo vamma varmaankin vaikuttaa asiaan. Itse oon ollut suomi24 treffeillä suunnilleen 1,5 vuotta ja kirjoitellut ehkä 40-50 naisen kanssa vähintään yhden lauseen, siis saanut vastauksen takaisin. Muutamat ovat tehneet aloitteen tänne päin!
Kirjoittelut on johtaneet tapaamiseen 16 kanssa, joista 5 kanssa vähintään toisen kerran. 2 teki jonkinasteisen oharin, kun ei tavattu uudestaan vaikk niin sovittiin!
Mutt yksin tässä tällä hetkellä mennään.....
MITÄÄÄH ! 400 naiselle kirjoittanut! Muutama sata sinunlaista tukkii naisten viestilaatikot täysin.
Taidat kirjoitella väärille ihmisille. Itsellä on enemmän vastaanotettuja viestejä, kuin naisille lähetettyjä.
Kymmenessä vuodessa on 520 viikkoa, eli vähän alle viesti viikossa. Aika pieni taitaa postilaatikko olla, jos yksi vieti tukkii laatikon. Väärille ihmisille kirjoittelen, mutta kellekään en kelpaa.
No ainakaan sinulta ei ole yritystä puuttunut :) En ole itse noin monelle kirjoittanut. Puhutaan ehkä enemmänkin kymmenistä. En tosin ole kirjoitellut kuin silloin tällöin parin vuoden aikana. Kyllä se kuitenkin aika lailla niin menee, että vastauksia harvemmin saa. Jos joku sitten vastaa niin vielä harvemmassa ovat ne, joiden kanssa tulee keskusteltua useamman viestin verran ja vielä käytyä treffeilläkin, saati sitten vielä useammallakin treffillä. Näitä kaikkia on kyllä omalle kohdalleni sattunut, mutta eipä yhdenkään kanssa sitten sen enempiä ole kehkeytynyt.
Niin ikävää kuin se onkin, niin vammasi mainitseminen ei varmasti ainakaan helpota asiaa. Se on todella harmi juttu, mutta se mitä olen tähän nettitouhuun tutustunut, niin se ei sinänsä ole yllättävää. Täällä netissä on niin helppo tehdä valintoja erilaisten asioiden suhteen ja välillä tosiaan tulee tunne kuin olisi vain yksi tuote jossain sekatavarakaupan hyllyssä. Vaikka tämä olisi hyvä forumi saada kontakti useisiin ihmisiin ja vielä sellaisiinkin, joihin ei välttämättä muuten törmäisi, niin silti tässä nettitouhussa on omat kääntöpuolensa. Kun täällä juuri olisi helppoa tutustua niin monenlaiseen ihmiseen niin silti tuntuu, että hyvin harvat osaavat arvostaa sitä ja harvalta löytyy oikeasti kärsivällisyyttä katsoa ja tutustua ihmisiin. On vain niin helppo karsia ihmisiä joidenkin profiilissa mainittujen asioiden perusteella kun ne ovat kuitenkin lopulta aika pieni osa sitä kokonaisuutta siitä toisesta ihmisestä. Lisäksi kun netissä on useita vaihtoehtoja tarjolla niin ei osata keskittyä johonkin tiettyyn ihmiseen kuten yleensä helpommin kävisi kun tutustutaan jossain muussa yhteydessä. Täydellisen kumppaninhan varmasti jokainen haaveissaan haluaisi, mutta jossain kohdassa olisi hyvä pysähtyä ja tiedostaa, että kuten itsekin niin ei se toinenkaan voi olla täydellinen kaikilta osin.
Hienoa kuitenkin, että olet myös treffeille asti päässyt. Jatka ihmeessä vain yrittämistä. Kyllä sieltä vielä oikea ihminen sattuu kohdalle!
Noin joka kymmenes nainen vastaa yhtään mitään takaisin. Naisilta tulee aloite mun suuntaan kerran viikossa tai parissa; näistä noin joka toisen kanssa on päädytty treffeille. Olen pitkähkö, korkeakouluttautunut, urheilullinen yms.
Mulla on pituutta vain 178 cm. Maisterinpaperit löytyy ja olen kilpaurheilullinen. Taitaa vamma vaikuttaa aika paljon asiaan.
Vuoden verran nettitreffailua harrastanut. Melko tasan sama tilasto on mullakin, eli kun lähettää 10 viestiä niin yhden vastauksen saa. Profiilitekstini on ajatuksella laadittu, ja sekaan on viljelty sopivasti sitä pilkkiä (mormuska -sellaista) silmäkulmassa. Olen keskivertomiestä pitempi, sopusuhtainen, savuton, amk-koulutettu ja itse ainakin pidän itseäni ihan ok tyyppinä.
Tämä yksi kymmenestä taitaa tosiaan olla jokseenkin se suhde vastauksille myös itselläni. Joskus harvoin joku nainenkin on laittanut avausviestin täällä S24:ssa, mutta ne kerrat ovat kyllä olleet todella harvassa. Paljon paremmin saa naisilta vastauksia ilmoitukseen esim. Cityn deitti.netissä. Itse aion luultavimmin jatkossa panostaa sinne kun ei täällä tunnu saavan tarpeeksi kiinnostusta aikaan, vaikka profiilitekstinä on jokseenkin samanlainen myöskin ajatuksella kirjoitettu teksti, joka puolestaan saa joka kerta vastauksia Cityssä. Cityssäkin olen naisille kirjoittanut aloituksia, mutta yhtä heikkoa tuntuu vastaaminen olevan. Siksi olenkin ajatellut mielummin antaa naisten kirjoittaa minulle, kun se kerran niin päin tuntuu edes jotensakin toimivan ja ihan hyviä vastauksia saanut.
Täällä netissä nyt asiat menee vähän alussa turhankin tarkaksi yleensä. Tiedä sitten minkälaisesta vammasta sulla on kyse, ja jos ei vakavasta niin ehkei sitä kannattaisi parissa ensimmäisessä viestissä vielä mainita jos kerran urheilullinen ja muuten normaali kuitenkin olet. Monet täällä netissä ovat "urheilullisia" ja se varmaan enimmäkseen johtuu niistä verkkareista jotka töiden jälkeen päälle puetaan, eikä siitä ruumiinrakenteesta tai niistä harrastuksista.
Täytyy sanoa että nostan kyllä sulle hattua sitkeydestä, vaikka näin miehenä sen sanonkin. Toivottavasti sieltä joku hyvä nainen malttaa sun viesteihin paneutua. Ja harvoin jos vielä treffeilläkin käy niin vaikeaahan se on luonnollinen siellä olla, joten tsemppiä sulle vaan.
Vamman laadusta, kannattaako sitä aivan ensimmäisissä viesteissä mainostaa. Helposti pienikin asia nousee suureksi, jos ei toisesta tiedä vielä mitään hyviä puolia. Valehdella ei luonnollisesti kuitenkaan kannata. Itse olen parin kuukauden sisään tehnyt n. 30 hyvin kohdennettua aloitetta ja näistä puolet on vastannut yhden tai muutaman viestin. Yhden kanssa kirjoittelu on jatkunut tiiviisti jo pidempään.
Selkeä syy miksi naiset ei vastaa teille, löytyy näistä teidän kertomuksista, liikaa lähetätte viestejä naisille, siitä seuraa inflaatio = vastausten arvon romahdus ja vaatimustason nousu.
Mä en kirjota omasta puolestani, mutta ei toi näytä siltä että ap:lla olisi kyse mistään massadeittauksesta, johan sen luvutkin kertoo. Tosissaan kaveri liikenteessä on ja rehellinenkin vielä mitä mä ainakin arvostan.
Tottahan se on että naiset paljon viestejä saa, mutta ei sitä tämän yhden kaverin tai samanlaisten niskoille voi laittaa. Se menee sitten naisten harkintaan että millaisten heppujen kanssa he kirjoittelua jatkavat. Yleensähän se tiedetään ketkä jatkoon pääsee mutta jos sieltä joskus joku normikin jotain saavuttaa niin kaikki on eteenpäin.
Siis että entistä enemmän postia, kyllä se naisten määrä sillä kasvaa ja vastausten määrä?
Ihan alkuaikoina, kun harrastelin näitä asioita, en alussa saanut yhtään aloitetta viikkoihin. Toisaalta naiset aika usein vastailivat minun tekemiini aloitteisiin. Aika kului, ja vähitellen viilasin profiiliani paremmin vetäväksi sen mukaan minkä arvelin miellyttävän vastapuolta. Vähitellen aloin saamaan aloitteitakin, ja sähköpostikavereita naisista. Nettitreffailun maailman salat pitää oppia (kantapään kautta).
Sitten alkoi varsinainen treffivaihe, kun tuli kesä ja oli mukavampi ajella pitkin kyliä ja kaupunkeja. Aluksi treffit eivät johtaneet mihinkään, mutta sitten opin vetämään paremmista naruista, ja aloin saamaan seksiä. Toisaalta en ollut ihan tyytyväinen, koska kumppani oli hakusessa, mutta kiva saada vähän "vaivanpalkkaa" joskus. Sitten löysin netistä seurustelukumppanin, mutta valitettavasti homma jäi muutamien kuukausien mittaiseksi. Noh, palasin markkinoille lähinnä pelimiehenä, ikäänkuin kostaakseni naisille. Sekoilujen jälkeen jotenkin päädyin yhteen nykyisen naisystäväni kanssa. Asumme nyt saman katon alla.
Jos lähetän 10:lle miehelle viestin, niin kyllä siihen 9 vastaa. Onpas mukavaa olla nainen.