Halusin kertoa tänne oman tarinani.
Meidän perheessä oli 5 lasta, minä olin keskimmäinen nykyään 20v.
Minulla olí káksi maailman ihaninta isoveljeä, jotka olivat aina valmiina kuuntemaan ja auttamaan kaikessa missä ikinä vaan tarvitsin apua.
Sitten tuli vuosi 2005. Vanhin veljeni oli 18 ja rupesi saamaan ihmeellisiä kohtauksia, silleen että jalat eivät kantaneet ja muuta sellaista. No veli lähti tutkimuksiin. Veljeni kunto huononi huonomistaan kunnes hän oli täysin vuode potilaana. Saimme kuulla että hän sairasti leukemiaa, verisyöpää, ja että aikaa oli luultavasti hyvin vähän jäljellä. Veli siirrettiin pirkanmaan saattoihoito kotiin ja sielä me perhe sitten olimme katsomassa joka päivä omaa rakasta veljeämme. Veli kesti 9 päivää, ja 06.03.05 minun kädestän lujasti kiinni pitien nukkui pois. Olin ihan shokissa ja mietin vaan että ei mitään hätää, kyllä se kohta herää, se nukahti vaan. Ajoimme kaikki raskas suru sydämessämme pois kotiin, tästäkään matkadsta en muista mitään, korkeintaan äiti taisi mainita että hautajaisia pitäs ruveta valmistelemaan.
07.03.05No seuraavana yönä emme kukaan oikeastaan nukkuneet..Oltiin kaivettu valokuva alpumi esiin ja katseltiin kuvia veljestämme. ainoastaan toinen iso veljeni 16v lähti aamulla ovesta sanomatta sanaakaan. Vanhempani yrittivät soitella pojalle että tuu kotiin, surraan ja muistellaan yhdessä, ei meidän kenenkään tarvitse olla yksin. Veli oli kovassa humalassa, joi suruunsa. No sitten tuli poliisita puhelu että piäisi tulla sairaalaan, toinen veljemme menehtyi auto-onnettomuudessa. Minulta petti jalat alta ja tuosta hetkestä en muista oikeastaan mitään-
Seuraavat päivät menivät kuin sumussa, en tienny elinkö, vai olinko vaan enää ruumiillisesti elossa.
Tästä on nyt 5 vuotta aikaa ja ei ole päivääkää, ei minuuttiakaan etten ajattelisi minulle niin rakkaita veljiä.
Tämän kirjoitin niille jotka ovat juuri menettäneet läheisensä. Minä selviydyin tästä tuskasta,kyllä tekin tulette selviytymään- Voimia kaikille ja hyvää kevään alkua!
Meidän perheessä oli 5 lasta, minä olin keskimmäinen nykyään 20v.
Minulla olí káksi maailman ihaninta isoveljeä, jotka olivat aina valmiina kuuntemaan ja auttamaan kaikessa missä ikinä vaan tarvitsin apua.
Sitten tuli vuosi 2005. Vanhin veljeni oli 18 ja rupesi saamaan ihmeellisiä kohtauksia, silleen että jalat eivät kantaneet ja muuta sellaista. No veli lähti tutkimuksiin. Veljeni kunto huononi huonomistaan kunnes hän oli täysin vuode potilaana. Saimme kuulla että hän sairasti leukemiaa, verisyöpää, ja että aikaa oli luultavasti hyvin vähän jäljellä. Veli siirrettiin pirkanmaan saattoihoito kotiin ja sielä me perhe sitten olimme katsomassa joka päivä omaa rakasta veljeämme. Veli kesti 9 päivää, ja 06.03.05 minun kädestän lujasti kiinni pitien nukkui pois. Olin ihan shokissa ja mietin vaan että ei mitään hätää, kyllä se kohta herää, se nukahti vaan. Ajoimme kaikki raskas suru sydämessämme pois kotiin, tästäkään matkadsta en muista mitään, korkeintaan äiti taisi mainita että hautajaisia pitäs ruveta valmistelemaan.
07.03.05No seuraavana yönä emme kukaan oikeastaan nukkuneet..Oltiin kaivettu valokuva alpumi esiin ja katseltiin kuvia veljestämme. ainoastaan toinen iso veljeni 16v lähti aamulla ovesta sanomatta sanaakaan. Vanhempani yrittivät soitella pojalle että tuu kotiin, surraan ja muistellaan yhdessä, ei meidän kenenkään tarvitse olla yksin. Veli oli kovassa humalassa, joi suruunsa. No sitten tuli poliisita puhelu että piäisi tulla sairaalaan, toinen veljemme menehtyi auto-onnettomuudessa. Minulta petti jalat alta ja tuosta hetkestä en muista oikeastaan mitään-
Seuraavat päivät menivät kuin sumussa, en tienny elinkö, vai olinko vaan enää ruumiillisesti elossa.
Tästä on nyt 5 vuotta aikaa ja ei ole päivääkää, ei minuuttiakaan etten ajattelisi minulle niin rakkaita veljiä.
Tämän kirjoitin niille jotka ovat juuri menettäneet läheisensä. Minä selviydyin tästä tuskasta,kyllä tekin tulette selviytymään- Voimia kaikille ja hyvää kevään alkua!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kiitos viestistäsi! Se oli tosi koskettava. Paljon voimia ja myötätuulta elämääsi;)!
Otan osaa! Tiedän miltä sinusta tuntuu.. vaikka menettänyt vain yhden veljen, mutta sekin on liikaa.
Oman veljeni kuolemasta tulee pian 5kk. Hän kuoli auto-onnettomuudessa.. ei ajanut itse. Ainoa veljeni ja sisarukseni.
Kyllä tästä selvitään. Olen 20, veljeni vuotta vanhempi.
Otan osaa! Sisareni kuoli 8.3.2010. leukemiaan. Päivä kerrallaan mennään eteenpäin, vaikelta tuntuu. Varmasti suru joskus helpottaa. Voimia Teille
Tekstisi järkytti minua niin paljon, että menin aivan sanattomaksi. Olet kokenut enemmän tuskaa, kuin kenenkään pitäisi ikinä kokea. ;O Olen iloinen, että olet selviytynyt. :) Onnellista loppuelämää!