Minä

aloitin viestiketjun kertomalla monikulttuurisista pareista joita kaupungilla olen nähnyt tässä vuosien varrella ja sen nyt ainakin piti liittyä tämän palstan teemaankin. Ihan asiallisesti kirjoitin omien havaintojeni pohjalta mielipiteitäni asiasta. Useammankin vähän pidemmän kommentin tuohon samaan viestiketjuun kirjoitin enkä itse mitään rasistisia juttuja tai sanoja siihen laittanut, eikä mielestäni tässä ketjussa muutkaan paljon mitään asiattomia kirjoitelleet.

Se on aina sama juttu. Oli sitten mikä suomi24-palsta hyvänsä niin minun kirjoitukseni sensuroidaan aina ilmeisesti siksi kun kirjoitan ihan oikeasti omien havaintojeni pohjalta mielipiteitäni asioista.

Enemmän minua harmittaa tällä palstalla vielä se kun tuossa alempana vaivauduin pakertamaan ihan oikeasti ja asialliseti omasta tilanteestani naisasioita koskien ja vähän sitäkin koskien kun minulla ei lapsia ole(ja tuo viesti siis vastasi ketjussa aiempaan kommenttiin jossa parien ikäeroista oli kyse) . Siihen sitten tuli tyypillinen herjakommentti jossa kirjoittaja haukkui minut runkkariksi jo looseriksi ja kysyi että tumputanko katsellessani kauniita naisia deittisaittien profiileissa. Tähän pakersin vastauksen jossa vähän selitin enemmän sitä minkä sortin luuseri olen ja myös kommentoin tuota runkkausherjaankin ja myös tuhon tmputuskysymykseen vastasin miten se ei minun kohdallani liitty näiden naisten profiilikuvien katseluun, ja tätä asiaa perustelin vähän laajemminkin. No tämä pakertamani vastauskommentti sitten sensuroitiin tuosta ketjusta hyvin pian.

En ole tätä palstaa seurannut vielä muuta kuin muutaman päivän, ja näin paljon on jo sensuroitu.
8319
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

feministipellet poistattavat kaikki viestit jotka sisältävät negatiivisia asioita suomalaisesta mokunaisesta tai heidän tuontiluuseristaan olivat ne sitten asiallisesti kirjoitettuja tai eivät.

Äänestä

Olet vielä nuori niin sitten ei tarvitse huolestua, koska ei se nuorella maahanmuuttajalla jää lapsenteosta kiinni. Olen suomalaine mies ja voisin ihastua myös maahanmuutajaan.

Äänestä

Minä aikoinaan kirjoitin täällä siitä, miten tuttuni joutui rikoksen uhriksi afrikasta tulleen miehen taholta. Muutakin hyväksikäyttöä esiintyi mm. taloudellista. He olivat siis suhteessa keskenään. Tämä viesti poistettiin aika nopeasti. Täällä ei saa sanoa negatiivista sanaa liittyen monikulttuurisiin suhteisiin. On se kummallista, sillä kaikissa suhteissa on tiettävästi omat ongelmansa. Mutta kun sitten ottaa esiin ongelmia monikulttuurisessa suhteessa, niin sellainen viesti sensuroidaan. Aivan yhtä hyvin olisin voinut kirjoittaa jostain henkilöstä, joka on joutunut rikoksen uhriksi suomalaisen miehensä taholta, jollekin toiselle palstalle. Veikkaan, että se viesti olisi ollut ja pysynyt. Tällä palstalla saa kyllä haukkua suomi-miehiä ja suomi-naisia, tehdä heistä yleistyksiä, mutta kun kirjoittaa todellisista ongelmista monikulttuurisessa suhteessa, niin ei mene kauaa kun viesti on hävitetty.

Äänestä
  • Palstalta poistetaan keksityt tarinat, joiden motiivina on kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Keksityn ja todellisen tarinan erottaminen on varmasti vaikeaa. Jos tarinasi ei ole kesitty, rikkoo se yksityisyyden suojaa, jota tällä palstalla pyritään myös varjelemaan. Ystäväsi ei ehkä haluaisi, että kirjoitat hänen yksityisasioista täällä foorumilla. Pystyikö hänet tunnistamaan kirjoituksestasi? Miksi haluat kirjoittaa ystävääsi kohtaamasta epäonnesta täällä monikulttuuriset suhteet palstalla? Pyritkö kirjoituksellasi varoittamaan muita monikulttuurisia pareja? En tunne ylläpitäjiä enkä heidän normejaan, joten teen tässä myös itse omia päätelmiäni.

    Minusta ainakin tuntuu pahalta, kun joku kirjoittaa negatiivisesti monikulttuurisista suhteista. Useat kirjoitukset ovat selvästi mielipahan aiheuttamiseksi kirjoitettu. Viesteistä käy usein ilmi, ettei kirjoittajilla ole todellista kokemusta monikulttuurisesta suhteesta. Tällaisten viestien poistaminen tekee suomi24-palvelusta siedettävän keskustelufoorumin.

    Äänestä

  • suomithai kirjoitti:

    Palstalta poistetaan keksityt tarinat, joiden motiivina on kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Keksityn ja todellisen tarinan erottaminen on varmasti vaikeaa. Jos tarinasi ei ole kesitty, rikkoo se yksityisyyden suojaa, jota tällä palstalla pyritään myös varjelemaan. Ystäväsi ei ehkä haluaisi, että kirjoitat hänen yksityisasioista täällä foorumilla. Pystyikö hänet tunnistamaan kirjoituksestasi? Miksi haluat kirjoittaa ystävääsi kohtaamasta epäonnesta täällä monikulttuuriset suhteet palstalla? Pyritkö kirjoituksellasi varoittamaan muita monikulttuurisia pareja? En tunne ylläpitäjiä enkä heidän normejaan, joten teen tässä myös itse omia päätelmiäni.

    Minusta ainakin tuntuu pahalta, kun joku kirjoittaa negatiivisesti monikulttuurisista suhteista. Useat kirjoitukset ovat selvästi mielipahan aiheuttamiseksi kirjoitettu. Viesteistä käy usein ilmi, ettei kirjoittajilla ole todellista kokemusta monikulttuurisesta suhteesta. Tällaisten viestien poistaminen tekee suomi24-palvelusta siedettävän keskustelufoorumin.

    mielestäsi pitäisi vain kirjoittaa suhteista, joissa asiat ovat hyvin. Olen eri mieltä kanssasi, kyllä pitää voida myös negatiivisista kokemuksista voida kirjoittaa, kun niitä on kuitenkin olemassa, ja aika paljonkin.

    Äänestä

  • bikkelsson kirjoitti:

    palstalla päivittäin nimenomaan miehet purkavat negatiivista kiukkua ja katkeruuttaan muiden, itselleen tuntemattomien suhteista. Ettekö kestä lukea hyvistä kokemuksista?

    Äänestä

  • kukkuusson kirjoitti:

    palstalla päivittäin nimenomaan miehet purkavat negatiivista kiukkua ja katkeruuttaan muiden, itselleen tuntemattomien suhteista. Ettekö kestä lukea hyvistä kokemuksista?

    täällä kukaan kirjoittaa hyvistä kokemuksista, tosi näin.

    Äänestä

  • bikkelsson kirjoitti:

    mielestäsi pitäisi vain kirjoittaa suhteista, joissa asiat ovat hyvin. Olen eri mieltä kanssasi, kyllä pitää voida myös negatiivisista kokemuksista voida kirjoittaa, kun niitä on kuitenkin olemassa, ja aika paljonkin.

    Kirjoitukseni toisella kappaleella tarkoitin kirjoittelua, jossa haukutaan ja panetellaan toisia ihmisiä. Selvästi keksittyjä tarinoita ja "kaverin kokemuksia" varten voisi perustaa oman monikulttuuriset sadut ja -uskomukset osion.

    Itse keskustelu oman monikulttuurisen suhteen negatiivisista ja positiivisista kokemuksistahan onkin tämän palstan suola. Toivoisinkin tällaista Asiallista keskustelua enemmän palstalle.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

tuossa kirjoitti:

aloitin viestiketjun kertomalla monikulttuurisista pareista joita kaupungilla olen nähnyt tässä vuosien varrella ja sen nyt ainakin piti liittyä tämän palstan teemaankin. Ihan asiallisesti kirjoitin omien havaintojeni pohjalta mielipiteitäni asiasta. Useammankin vähän pidemmän kommentin tuohon samaan viestiketjuun kirjoitin enkä itse mitään rasistisia juttuja tai sanoja siihen laittanut, eikä mielestäni tässä ketjussa muutkaan paljon mitään asiattomia kirjoitelleet.

Se on aina sama juttu. Oli sitten mikä suomi24-palsta hyvänsä niin minun kirjoitukseni sensuroidaan aina ilmeisesti siksi kun kirjoitan ihan oikeasti omien havaintojeni pohjalta mielipiteitäni asioista.

Enemmän minua harmittaa tällä palstalla vielä se kun tuossa alempana vaivauduin pakertamaan ihan oikeasti ja asialliseti omasta tilanteestani naisasioita koskien ja vähän sitäkin koskien kun minulla ei lapsia ole(ja tuo viesti siis vastasi ketjussa aiempaan kommenttiin jossa parien ikäeroista oli kyse) . Siihen sitten tuli tyypillinen herjakommentti jossa kirjoittaja haukkui minut runkkariksi jo looseriksi ja kysyi että tumputanko katsellessani kauniita naisia deittisaittien profiileissa. Tähän pakersin vastauksen jossa vähän selitin enemmän sitä minkä sortin luuseri olen ja myös kommentoin tuota runkkausherjaankin ja myös tuhon tmputuskysymykseen vastasin miten se ei minun kohdallani liitty näiden naisten profiilikuvien katseluun, ja tätä asiaa perustelin vähän laajemminkin. No tämä pakertamani vastauskommentti sitten sensuroitiin tuosta ketjusta hyvin pian.

En ole tätä palstaa seurannut vielä muuta kuin muutaman päivän, ja näin paljon on jo sensuroitu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu