Viime syksyn loppu puolelle tapasin kaiken puolin ihan mukavan miehen baarissa sattumalta ollessani. Olimme kavereiden kanssa viettämässä iltaa ja se ilta oli kaikin puolin oikein mukavakin. Vahdoimme miehen kanssa numeroita ja jopa muutaman suudelman kyseisenä iltana. Ehkä en olisi koskaan toiminut tavalla millä toimin, mutta olin yksinäinen. Halusin olla ihastunut ja tuntea ne perhoset vatsassani, ja jollain tavalla toivoin, että tässä olisi se mies joka saisi ne aikaan. Kuitenkin taka-raivossa oli ajatus, että jos ei sittenkään. Viestittelimme, mutta mies ei koskaan pyytänyt kunnon treffeille vaan jotain baarijuttuja. Tätä jatkui ja jatkui kunnes hän pyysi yhtenä kauniina päivänä, mutta en suostunut joku ääni taka-raivossa sanoi, että älä mene! jälkeen päin harmitti ja pyysin häntä sitten itse ja tottakai suostui. Meidän ekat treffit menivät miten nyt menivät, eipä oikeestaan mitenkään. Ehkä mä odotin sitä wow tunnetta joka mielestäni tuli, mutta sitten ku mietin niin en todellakaan tiedä. Pelkäsin sitä ihmistä ja pelkään vieläkin niin paljon. Nykyään olemme tapaillaat aika paljonkin yhteisten kavereiden kautta, melkein joka viikko parikin kertaa. Mä en vaan osaa olla hänen kanssa, en vaan osaa se ärsyttää. Mä pelkään sitä ihmistä tai pelkäsin.Ujostuttaa! Sitten yksi kaunis päivä kysyin, että ootko sä kiinnostunut minusta ja vastasi: Että kyllä!mutta käyttäytyy kuitenkin ihan toisella tavalla. Täytyy myöntää, että en ole koskaan hänelle ollut mukava ja näyttänyt omia hyviä puoliani, mutta sen mussa joku saa vaan aikaan! Eilen sitten tein mitä pitkään jo mietin, sanoin, että parempi, että ollaan vain kavereita ja hän oli samaa mieltä. Mulla tuli vaan sellanen olo, että tälle äijälle oli ihan sama. Ehkä se on kyllästynyt tähän mun peliin, mitä mä en edes tahallani pelaa. Mä vaan pelkään kaikkea, ihan liikaa! Mä tiedän itsekin, että en ole valmis seurustelemaan ja tuntuu, että en ole ehkä koskaan ja se tuntuu pahalta! Jotenkin vaan sitä vaan pelkää sitä että se toinen ehkä pääsisikin koskettamaan jotain, mitä muut eivät ole pystyneet koskemaan! Kiitos nille jotka tän lukivat kuhan vain purin vähän ajatuksia, joita mun ei oon aina niin helppo saada paperille!
Ajatuksiani
kevät
2655
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olet ehkä väärän miehen kanssa. Ennen itsekin kärsin vähän samanlaisista ongelmista. Kun nykyinen aviomies tuli vastaan, niin eipä siinä paljon ollut epäselvää. Jotenkin ongelmat vain hävisivät...
Mimmonen vati hakee miehensä/naisensa
baarista??
Olessaan ite kännissä
ja toisen olessa vielä enempi =/
Jätetään noi teineille noi baarit,
ja hae miehes jostain
muualta kaupasta tms..??