Joutsenlampi

Näin äsken joutsenparin, kyllä oli kauniita. Joutsenet elävät saman kumppanin kanssa koko alämänsä. Rupesin oikein pohtimaan tuttavapiiriäni, että montako pidempään yhdessä ja pettämättä ollutta onnellista paria tunnen. Tulos oli surkea. Mikähän siinä on, ettei ihminen kykene elämänmittaiseen liittoon pettämättä ja rehellisenä, vaan yli puolet solmituista avioliitoista katkeaa viiden vuoden sisällä? Itse olen kolmenkymmenen, ja samanikäisten liitot varsinkin ovat kriiseissä... Vain yksi pitkä liitto, (10v) ja siinäkin naisella on salaa toinen mies jo yli vuoden ajan ollut. Aina kaikki kaunis pitää pilata...
3396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Joutsenet saattavat elää saman kumppanin kanssa jopa 20 vuotta. On paljon muitakin pariuskollisia lintuja. Yleensä ne vaihtavat sitä paria kerran vuodessa. Sitten on kaikenlaiset kanalinnut. Ollaan sen kaa joka sattuu lähinnä olemaan. On käkeä ja kurppaa. Naakkaa ja naurulokkia. Mitä tästä opimme, jos lintujen käyttäytymistä verrataan ihmiseen. Ehkä sen, että joutsenia on sittenkin suuri vähemmistö. Niinkuin kirjoittakin toteaa.

Äänestä

Itsekin mietiskelin, että jotkut eläimethän ovat koko elämänsä saman kumppanin kanssa. Hellyyttävää :') Mutta minusta noilla naurulokeilla yms. on geeneissä tuo miksi ne vaihtavat kumppania tämän tästä, se on niille normaalia. Ihmiset tekevät niin, koska ovat vähän katsoneet telkkarista mallia ja kuunnelleet kavereidensa roskajuttuja. Eli ympäristö on tehnyt ihmisistä sellaisia. Ja onhan näissä ihmisissäkin sitä omaa vikaa.

Äänestä

Katsoitteko Mirja Pyykön ohjelmaa jokin aika sitten. Siinä asiantuntijat kertoivat lintujen (ja eläinten) leimautumisen yhteen partneriin eli ensirakkautteen johtuvan tietystä hormoonista (en muista mikä, en ollut aikaisemmin edes kuullut). Näillä "yksiavioisilla" eläimillä ensirakastuminen aiheuttaa ns. piikin hormoonin erittymisessä ja tällä selitettiin "yksiavioisuutta". Jos pari kuolee, jäljelle jäänyt elää yksin lopun elämäänsä.

Myös ihmisessä on tätä samaa hormoonia, tosin huomattavasti vähemmän. E-pillerit estävät tai ainakin vähentävät sen erittymistä, ja tällä puolestaan, hyvin löysästi kylläkin, selitettiin nykyajan "parisuhdeviidakkoa".

"Aina kaikki kaunis pitää pilata..."
Pilaisiko kukaan mitään kaunista...ehkä se on joskus ollut kaunista...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jäässä kirjoitti:

Näin äsken joutsenparin, kyllä oli kauniita. Joutsenet elävät saman kumppanin kanssa koko alämänsä. Rupesin oikein pohtimaan tuttavapiiriäni, että montako pidempään yhdessä ja pettämättä ollutta onnellista paria tunnen. Tulos oli surkea. Mikähän siinä on, ettei ihminen kykene elämänmittaiseen liittoon pettämättä ja rehellisenä, vaan yli puolet solmituista avioliitoista katkeaa viiden vuoden sisällä? Itse olen kolmenkymmenen, ja samanikäisten liitot varsinkin ovat kriiseissä... Vain yksi pitkä liitto, (10v) ja siinäkin naisella on salaa toinen mies jo yli vuoden ajan ollut. Aina kaikki kaunis pitää pilata...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu