Oli appivanhemman hautajaiset ja muistotilaisuus koitti niin sisarukset (puolisomme) menivät omaan pöytänsä ja meidät vävyt ja miniät laitettiin eripaikkaan istumaan kauas heidän pöydästään kuin myös lapsenlapset.Tuntuipa kurjalta ja tuntuu edelleen en tiedä onko minulla oikeutta tuntea näin mutta kun tuntuu kuitenkin sattuu niin vietävästi.Suren ja ikävöin appivanhempaani todella paljon ja kaipaan häntä.Nyt vain viha tunkee ulos aviopuolisoani kohtaan enkä tiedä mitä tehdä....olenko siis hullu kun minusta hylätyltä ja pahalta ja varmaan tästä toisesta osapuolestakin(vävystä) tuntuu siltä että me emme kuuluneetkaan perheeseen ja me emme saaneet osallistua muistotilaisuteen aviopuolisoina!Siis onko meillä oikeus suruun ollenkaan?
Surua meilläkin...
Taina29
5900
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Outo pöytäjärjestys tosiaan.
Surua ja sen tuntemista mitkään järjestelyt eivät estä. Ethän hullu ole, tässä nyt on jokin systeemi josta en ole kuullutkaan.
Jokainen joutuu tilanteisiin, joista ei tiedä mitään. Sen vuoksi ei ole ollenkaan pahitteeksi lueskella käyttäytymisoppaita ja kysyä neuvoa asiantuntijoilta.
Esim. kertomasi istumajärjestys on jonkun idea. Jonkun, joka ei ymmärrä mitään käyttäytymissäännöistä. Jo tilaisuuden tarjoilijatkin olisivat voineet kertoa, että tuollainen pöytäjärjestys ei ole hyvä.
Varmasti muutkin tilaisuuteen osallistuneet hämmästelivät tilannetta.
Toisaalta, kyllä muistotilaisuudessa jokainen istuinpaikka on yhtä tärkeä, koska ollaan yhdessä muistamassa poisnukkunutta. Tilaisuuden järjestäjät toivottavasti muistivat pitää tästä puolesta kiinni. Usein muistotilaisuus menee yleiseksi rupatteluksi, ja monta kertaa surija tuntee koko tilaisuuden menevän väärään suuntaan, oli istumajärjestys sitten mikä hyvänsä.
Kysymys on nimenomaan taitamattomuudesta ja sitä ei teidän minöiden ja vävyjen pidä ottaa henkilökohtaisesti. Surijat kuvittelivat tekevänsä niin kuin pitää.
Aika vie sinulta nämä ikävät muistot. Hauta on jäljellä. Sen hoitaminen on yksi surun käsittelytapa. Hankitaanko kaunis kivi, hoidetaanko istutukset hyvin ja riidatta?
Te kaikki, perhe ja ystävät, olitte yhdessä muistelemassa poismennyttä. Tuo on asian ydin. Missä kukin istui on toisarvoista! Te olette ELOSSA!
Tunsihan jokainen osallistuja tavalla tai toisella vainajan. Uskoisi että mielenkiintoisimman poytäkeskustelun saitte juuri te aikaan kuullessanne uusia tarinoita ihmisiltä jotka olivat tunteneet vainajan eri tavalla kuin sinä!
Miehesi kanssa sinä voit jakaa yhteisia muistikuvia, niitä varmasti riittää vuosikausiksi eteenpäin; niin kauan kuin elätte.
Mmh... joo asian ydin on muistella poismennyttä, mutta muistotilaisuudessa myös sivistyneisyys ja pöytäjärjestys! Ja kuka onkin lähin puolisolle - minä vaimoa tai sisarukset?
Itsekin olen saannut samalaisen kohtlun ja selväksi tuli ,vaikka olen poismennyn pojan vaimoa, en kuuluu Heidän sukuun, niiettä erilleen istumaan vaan!
Maassa maan tavalla!
Onneks ei tarvitsee enää olla minkäläisessä tekemisissä puolison suvun kans ja senkin olen luvannut itselleni, että kun mieheni äiti kuole, hänen hautajaisiin en mene!
tilaa ja ota tilaa myös itsellesi