Anna Kontula avautuu:" Media pillupoliisina"!

Kontula:
Minulla oli oma hotellihuone

Seksitutkija ja Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Anna Kontula, 33, pitää matkaansa Aasiassa yksityismatkana, jolla hän keräsi aineistoa muun muassa kolumneihinsa eri lehtiin. Hän matkusti omalla kustannuksella kaksi viikkoa Myanmarissa ja Bhutanissa.

- Minulla oli koko ajan oma hotellihuone, kun hotelleissa asuimme, ja maksoin kaiken itse. Tarvittaessa minulla on näyttää kuitit kaikesta. Kimmo Kiljunen (sd) puhuu itse omista asioistaan, niitä en kommentoi. Minun motiivini matkaan liittyivät työhöni. Tapasin matkan aikana paljon ihmisiä ja tapasin kyllä Kiljustakin, Kontula kertoo Iltalehdelle.

Olette naimisissa Suomi-Kuuba -seuran puheenjohtaja ja YK:n naisten rahasto UNIFEMissa työskentelevän Tomi Kuhasen kanssa ja teillä on yhteinen lapsi. Eikö miehenne loukkaantunut huhutusta "lemmenlomastanne" Kimmo Kiljusen kanssa?

- Olen edelleen naimisissa, sen voin sanoa. Ennen vaaleja pidän tärkeänä kertoa perhesuhteista, mutta en muuten. Jos niissä tulee muutoksia, kerron niistä blogissani. Loukkaantumista pitää kysyä mieheltäni.

Anna Kontula ihmettelee median kiinnostusta hänen osuudestaan matkalla.

- Medialla luulisi olevan nyt paljon muuta tehtävää kuin toimia pillupoliisina, seksitutkija Kontula sanoo.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010041311463098_uu.shtml

Joo-o!
9973
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

ei todista mitään! Totta kai on otettu hotellista erilliset huoneet, eikö se ole jo itsestään selvää, sentään naimisissa oleva nainen!

Voi tapojen turmellusta!

Äänestä

Tossa haastattelussa pisti silmään se, ettei Kontula missään vaiheessa kiellä "lemmenlomaa" ja muuteenkin kaartelee noissa vastauksissa. Minua kolmekymmpisenä ainakin etoo tommonen ikäero ja se että toi muija nyt kumminkin on naimisissa oleva perheenäiti. Ehkä hän vaan testasi tommosen kuuskymppisen mieskunnon tuleviin kirjoituksiinsa.

Äänestä
  • No entäs Karpelan yölliset vierailut Vanhasen hotellihuoneessa muutama vuosi taakse päin? Selvä reittäpitkin politiikkaa mallia: kepu.

    Äänestä

  • 2 aikuista kirjoitti:

    No entäs Karpelan yölliset vierailut Vanhasen hotellihuoneessa muutama vuosi taakse päin? Selvä reittäpitkin politiikkaa mallia: kepu.

    Kiljustako Kontulaan ?

    Äänestä

  • Paska lentää kirjoitti:

    Kiljustako Kontulaan ?

    heidän jörniä. ei se käytössä paljoa kulu.

    Äänestä

  • torstenn kirjoitti:

    heidän jörniä. ei se käytössä paljoa kulu.

    Piru periköön kaikki vittukateet...

    Äänestä

Pitäisikö median tehdä seuraavaksi ratsia vai takavarikko?

Äänestä
Anonyymi00008

Äänestä
Anonyymi00009

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ho hoo kirjoitti:

Kontula:
Minulla oli oma hotellihuone

Seksitutkija ja Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Anna Kontula, 33, pitää matkaansa Aasiassa yksityismatkana, jolla hän keräsi aineistoa muun muassa kolumneihinsa eri lehtiin. Hän matkusti omalla kustannuksella kaksi viikkoa Myanmarissa ja Bhutanissa.

- Minulla oli koko ajan oma hotellihuone, kun hotelleissa asuimme, ja maksoin kaiken itse. Tarvittaessa minulla on näyttää kuitit kaikesta. Kimmo Kiljunen (sd) puhuu itse omista asioistaan, niitä en kommentoi. Minun motiivini matkaan liittyivät työhöni. Tapasin matkan aikana paljon ihmisiä ja tapasin kyllä Kiljustakin, Kontula kertoo Iltalehdelle.

Olette naimisissa Suomi-Kuuba -seuran puheenjohtaja ja YK:n naisten rahasto UNIFEMissa työskentelevän Tomi Kuhasen kanssa ja teillä on yhteinen lapsi. Eikö miehenne loukkaantunut huhutusta "lemmenlomastanne" Kimmo Kiljusen kanssa?

- Olen edelleen naimisissa, sen voin sanoa. Ennen vaaleja pidän tärkeänä kertoa perhesuhteista, mutta en muuten. Jos niissä tulee muutoksia, kerron niistä blogissani. Loukkaantumista pitää kysyä mieheltäni.

Anna Kontula ihmettelee median kiinnostusta hänen osuudestaan matkalla.

- Medialla luulisi olevan nyt paljon muuta tehtävää kuin toimia pillupoliisina, seksitutkija Kontula sanoo.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010041311463098_uu.shtml

Joo-o!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu