Kaikki tuntui olevan oikein hyvin ne pari kuukautta kun seurustelumme alkutaipaleilla olin yhteydessä nykyisen avopuolisoni äitiin. Tuntui oikein mukavalta ihmiseltä ja viihdyinkin heillä.
Muutimme yhteen viisi vuotta sitten. Kaikki tuntui aluksi menevän hyvin puolin jos toisin, kunnes "anoppini" puuttui suhteeseemme. Hän soitteli usein avokilleni, ja oli kovin huolissaan jaksamisestaan. Kerran sattui tapaus kun olin tiskaamassa, ja avokkini kännykkä soi vieressäni. Avokkini vastasi siihen, ja hänen siskonsa oli "langan" toisessa päässä. Satuin kömpelyyksissäni pudottamaan korkean lasin matalahkoon tiskiveteen niin että se kolahti halki. Kova räsähdys siitä tietenkin kuului. Kuulin kun puolisoni sisko sanoi: "Taasko se Mari siellä riehuu?? Olethan kunnossa? Tekikö se hullu sulle jotain?" Puolisoni sanoi että kaikki on kunnossa, lasi vain särkyi. Lopettivat siihen puhelun. Ihmettelin avokilleni että mitä tuollainen suunsoitto oli olevinaan. Avokkini ei sanonut juuta eikä jaata. Taas soi puhelin.. Ja puolisoni vastaa kun äitinsä soittaa: "siskosi soitti juuri ja kertoi että siellä kuului kova räsähdys! Oletko kunnossa!!? Se hulluko siellä riehuu??" Johon avokkini sanoi kaiken olevan kunnossa.
Olin todella ymmälläni.
Tämmöistä harhaluuloista soittelua jatkui vuoden.. Kunnes vanhempieni luona käydessäni sain kuulla erittäin tyrmäävän uutisen: anoppini on poikansa lisäksi soitellut MINUN VANHEMMILLENI ja ilmoittanut olevansa pojastaan huolissaan. Ja toivoisi meidän eroa. Hän oli jopa huokaissut helpotuksensa keskenmenostani vanhemmilleni, kalaiseni mielipuoli ei äidin roolia ansaitse. Ja kaiken kukkuraksi anoppini oli pyytänyt heitä viemään minut hoitoon!
Minä en käsitä! Olemme molemmat muutamaa vuotta vaille kolmekymppisiä, ja tällaista peliä edelleen. Omat vanhempani ilmaisivat halunsa olla puuttumatta minun parisuhteeseeni, koska siitä syttyy vain sota, josta eniten kärsimme minä ja puolisoni. Silti anopin katkerat puhelut vanhemmilleni eivät ole loppuneet.
Suhteemme on tämän takia kriisissä. Puolisoni ei näe äitinsä tekemisissä mitään väärää, päinvastoin puolustautuu sanomalla että myös minun vanhempani ovat sekaantuneet meidän asioihimme kertomalla anoppini soitoista, joten voin lopettaa hänen syyllistämisen.
Asumme ja olemme yhdessä kuten ennenkin, mutta sisälläni kihisen kiukusta. Aina kun näen miesystäväni mieleeni tulee äitinsä loukkaavat sanat. En edes tajua mistä hän on keksinyt olevani "raivohullu" tai muutakaan. Olen temperamenttinen jaa itsepäinen, ja saatan korottaa ääntäni vihastuessani, mutta en koskaan ole keneltäkään aiemmin kuullut olevani "mielipuoli hullu". Päin vastoin, itsevarma ja elämänmyönteinen on ollut pääasiassa palaute.
En haluaisi tämän takia jättää miestäni, mutten keksi enää muutakaan. Koen yksinkertaisesti niin suurta sisäistä pahaa oloa tähän seläntakana paskan jauhamiseen ja ennen kaikkea siihen, että mieheni mielestä äitinsä on vain huolissaan ja minä ylireagoin. Anoppini ehkä ajatelee vain poikansa parasta, mutta en näe millä tavoin.

Vastaukset 16
Vanhimmat
"Olen temperamenttinen jaa itsepäinen, ja saatan korottaa ääntäni vihastuessani, mutta en koskaan ole keneltäkään aiemmin kuullut olevani "mielipuoli hullu". Päin vastoin, itsevarma ja elämänmyönteinen on ollut pääasiassa palaute."
kaksi lyhytpinnaista hätähousuahan ne vain siinä ottavat yhteen (miniä & anoppi).
mielipide: teidän suhdehan se on,ei pitäis kuulua pojan äidille eikä muulle suvulle. Avokkisi varmaan itse tietää, haluaako olla kanssasi, ei joku äiti tai sisko. Tosi inhottavaa käytöstä anopiltasi,vika on hänessä,ei ketään saa noin haukkua..vikaa on selvästi siellä toisessa päässä.
oletko ihan varma, että haluat moisen sairaan ihmisen geenejä omalle lapsellesi? Mielenterveyshäiriöt periintyvät.
että sinä olet huolissas ja anoppi ylireagoi.
Joko sanot avokille että valittee/ anoppi jää ulkopuolelle / erotaan tai väitteet kumoo toiseksi.
kuka haluaa jos niitä lapsia tekee. että vainoharhainen anoppi perheensä kanssa vainoaa, mitä väärää teet nyt lapsien kanssa??
aika vaihtaa miestä ellei tuo ymmärrä sinun asemaasi ja loukkantumista.. Kuulostaa että mihesi ruikuttaa äidilleen tekemisiäsi ja sitäkautta anoppi sitten näitä juttujaan liioitellen sotkeentuu elämäänne. Ei hyvä keitos nyt, kun miehesi pitää valita joko sinä taikka anoppi joka on se ykkönen. Jos on mies, jättää äiteen soittelut kakkos-sijalle ja panostaa sinuun, anoppia sinun ei tarvitse ajatella. Tuntuu olevan todella hankala henkilö, mutta itselläkin kokemusta anopin soittelusta äidilleni (mieheni kielsi kylläkin)... Tsemppiä!
Siis MITÄ!!! Avokkisi sannoo vain, että oon kunnossa kun vahingossa särjit lasin!!!!!!!!!!!!!????????? Oletko nyt ihan varma, ettei avokkisi anna kotiinsa sinusta väärää kuvaa?? Ajattele nyt jos saatte lapsia, niin miten käy jos eroatte???? Sinut on jo valmiiksi leimattu ja tuskin saisit lapsia itsellesi. Väitän, että avokkisi on suurin pääpukari koko jutussa. Eikö vanhempasi mitenkään reakoineet kun sinusta soittivat??? Minä olisin ärissyt kuin naarastiikeri omastani, jos joku olisi tuollaisia lapsestani väittänyt. Lähde suhteesta ja lujaa karkuun. Lue narsisitista käsitteleviä kirjoja..saatat huomata jotain. Narsisti kertoilee juuri noin satuja kummppanistaan omaa egoa pönkittäen. Olet suhteessa kokoajan haukuttavana ja juorujen kohteena.
Jos avokkisi ei edes korjaa vääriä väitteitä sinusta, niin MIKSI????? Puhumattomuudellaan myöntää asian olevan juuri niin kuin anoppisi väittää ja näin myös heittää pökköä pesään. Syyllistää sinua myös siitä, että vanhempasi kertoivat soitoista...herraisä sentään!!!!!!!!!! Tyttöparka juokse ja lujaa pakoon. Avokkisi on suurin syypää ja se ei muutu ikinä, vaan pahenee vielä.
minun suusta tuo kirjoituksesi.
Ex anoppi soitteli vanhemmilleni kännipäissää, yhtenä iltana jopa lähemmäs 10 kertaa.
Itse olin päästäni vialla anopin mukaan, minulla oli hänen mielestään kaksisuuntainen mielialahäiriö.
Heidän poikansa osoittautui väkivaltaiseksi, ja minusta yritettiin tehdä syntipukki.
Pois mammanpojan helmoista!!!
anoppisi pitäisi hankkia oma elämä. Hän täyttää elämänsä puuttumalla aikuisten ihmisten tekemisiin, vaikka niin ei saisi tehdä. Ja on vielä kamala juorukello ja valehtelija.
Toisilla on tiivis perheyhteisö, mutta he kunnioittavat toisiaan ja hyväksyvät ihmisten erilaisuuden. Tässä tapauksessa vain ei tällaista tapahdu vaan kritisoidaan ja mollataan.
Miehesi on nähtävästi niin tottunut äitiinsä, ettei jaksa tai pysty häntä oikaisemaan. Ja kuka tuollaiselle mitään mahtaa? Ehkäpä hän tukee poikaansa vielä taloudellisesti jolloin kritiikin antaminen on vielä vaikeampaa...
Itse olen tosin päässyt yli ko. anopista. Vaikeaa oli ja kesti kauan...
Olisi mielenkiintoista saada tietää mitä miehesi on sinusta puhunut suvulleen äiti sisko jne.
Anna sille vellihousulle kenkää persauksiin!
Hmm... onpa omituista. :(
Tuli mieleen tuosta kun mies ei ole sanonut juuta eikä jaata eikä itsekään vaikuta hämmästyneeltä, että onko teillä ollut jossain vaiheessa kinaa/riitaa/huono kausi, jota mies purkanut sitten äidilleen ja/tai siskolleen? Ehkä suurennellut asioita ja jättänyt tietenkin sen sovinnosta raportoimisen pois.
Kun siis mä olisin tuollaisesta hämmästynyt ja loukkaantunut miehesi asemassa. Vaihtoehtoja on kolme eli joko 1) sä olet sekopää 2) anoppi ja sisko on sekopäitä 3) tässä on tapahtunut sekaannus ja mokkula miehesi osalta ja hän ei uskalla avautua siitä parisuhteennekin nojalla. Jolloin on tehnyt aika tempun sekä sulle että äidilleen.
Mä veikkaisin kolmosta ja hippunen anopin ylitemperamenttisuutta sekaan.
Mielessäni pyörii vain yksi ajatus: ero. Et saa ihmisä muuttumaan, etkä voi itsekän taipua hullun rooliin. Lähde pois kuvioista jotka satuttaa. Moni mies (rakastava) ymmärtäisi sinun tilanteen ja hylkäisi ihmiset jotka sinua satuttaa. Tai ainakin hylkäisi ne negatiivisuudet elämässä. Miehen äiti nyt on ja pysyy, mutta välimatkaa voisi hiukan tässä tapauksessa olla...
Mikä on avokkisi mielipide. Sinä kirjoitit pitkän tarinan, muttet kirjoittanut mitääm mitä miesystäväsi on asiasta mieltä?????
Oletko sinä se joka määräät, etkä kuuntele avokkiasi....tällainen kuultaa rivien välistä.
minusta sieltä rivien välistä kuultaa lähinnä se että anoppi tahtoo sössiä suhdetta joka ei hänelle millään tavala kuulu.. Että näin. Itellä myös vainoharhainen ja maalainen anoppi joka esim haukkuu kaikki juopoiksi jotka käy terassilla kerran/kk.. Näitä perkeleen pakan sekoittajia löytyy kyllä joka manipuloivat suhdetta. Eikä mies halua sanoa vastaan koska pelkää äitinsä metelinpitoa eli huutoa ja kiukuttelua enemmän kuin vaimon. Näin meillä..
ihmettelen, mistä anoppi ja sisko ovat saaneet "vettä myllyynsä".
Haiskahtaa pahasti siltä, että avopuoliso on satuillut ja tarinoinut ressukkajuttuja kotijoukoilleen.