Tämä on kyllä niin jännä juttu, että puhutaan paljon, että nuoria pitää työllistää ja tukea elämän kannalta. Lehdistä saan lukea, kun nuoret eivät oikein tajua mitä työnteko on ja heitä pitäisi opastaa hakemaan töitä ja tekemään niitä. omavastaukseni on tämä: NO MITEN HELVETISSÄ VOIN OPPIA TYÖN MAKUUN JOS EN EDES SAA KESÄTÖITÄ!??!?!!?!?!? Painuisivat ite kokeilemaan onneaan nuo kirjoittelijat saatana. Yksinkertaisesti sanottuna todellakin noin.
Tässä olen jo kolmen kesän ajan hakenut töitä eri firmoista työnkuvaa kaihtamatta eikä kertaakaan ole tärpännyt mitenkään. Ei edes ole pyydetty haastatteluun tai ilmoitettu sähköpostiin etten kelpaa heille.
Ihmetystä herttää se, että mikä on vikana työhakemuksissani? Kerron sen mitä yleensä "hyviin" työhakemuksiin kuuluu kertoa ja pyrin kertomaan jotain omaakin, joka erottuisi muista. Vanhempani ja muutama perhetuttukin on kehunut hakemuksiani. Mikä niissä silti on vikana? Jaarittelenko silti liikaa kertomalla itsestäni mitä opiskelen ja harrastan jne? Aluksi pidin ongelmana vain ikääni, koska olin 15 vuotias ensimmäistä kertaa hakiessani nyt en voi syyttää enää ikäänikään, koska olen jo 18v.
Lisäksi uskoisin, että hyvä lukio menestys auttaisi työnhakuun. Tämän olen kertonut ja luvannut jopa näyttää papereitakin siitä, mutta EI! Eikä myöskään peruskoulussa olleiden hyvien TET suorituksienkaan todistukset mitään merkkaa. Yleensähän jos olen hakenut myös sitä ns. paskaduunia jossa siivoillaan ja autetaan niin olen maininnut TET jaksoistani. Työhän näissä paikoissa vastaa hyvinkin paljolti käsitykseni mukaan TET viikkojen töitä, joten luulisi jotenkin merkitsevän sekin? Niin voisinhan minä näyttää muitakin papereita aijemmistäkin kesätöistä jos he viitsisivät edes ottaa minut sisään, jotta voisin ylipäätään näyttää, HAH.
Alkaa yksinkertaisesti hieman potuttaa, kun joka kesä viimeset kaks vuotta saannut surra sitä, että on työtön ja muut nuoret siellä iloisesti kaupoissa hyllyjä laittelee tai muuten vaan kehuvat saanneensa 1000e kokoon kuukauden aikana kesäduunilla. Eikä se rahakaan minua niin hirveästi haittaa vaan se, että tulee yksinkertaisesti ulkopuolinen ja syrjitty tunne, kun vaikka kuinka yrittää saada itselleen jotain töitä ja OLLA KUNNON kansalainen niin silti on TYLY EI. Kuinka moni oikeasti jaksaa kysyä miksi nuoret syrjäytyvät eivätkä haluakkaan työllistyä?
Yleensä kuulen, että suhteilla saa varmasti töitä. Jos ei sitten olekkaan suhteita eikä vanhempien työkuvaan sovi "apulainen"?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Huomasin jälkeenpäin luettuna, että tuossa tuli hieman epäselvä lause
"Niin voisinhan minä näyttää muitakin papereita aijemmistäkin kesätöistä jos he viitsisivät edes ottaa minut sisään, jotta voisin ylipäätään näyttää,"
Eli tarkoitin, että jos saisin töitä niin jatkossahan minulla olisi näyttää lisää todistuksia jne.
Enkä edelleenkään ymmärrä ketkä vievät paikat? "aktiiviset ja reippaat nuoret" mitä tällä tarkoitetaan? Enkö muka ole aktiivinen tai reipas jos haen töitä noin ahkerasti? Pitäisikö käydä ihan paikan päällä? Miten voin käydä jos eivät kerro osoitetta ja KÄSKEVÄT laittamaan haun sähköpostiin.
Olen ihan samaa mieltä! Mikään ei raivostuta enempää kuin päivittelyt siitä miten nuoret ovat uusavuttomia ja laiskoja kun eivät töihinkään itseään saa. Herranjestas, kuinkahan moni sitä haluaisi päästä töihin enemmän kuin mielellään, mutta kun töitä ei vaan saa! Nämä päättäjät ja muut päivittelijät saisivat tulla kertomaan, että millä poppakonsteilla niitä töitä sitten hankitaan. Turha jankuttaa mitään "aktiivisuuden puutteesta" yms, kun sillä ei asiat todellakaan yleensä selity.
Ne, joilla ei ole suhteita tai aiempaa työkokemusta, ovat todellakin ulkopuolisia työnhaussa. Ja mikään ei ole rasittavampaa kuin se, miten jankutetaan siitä miten pitäisi hankkia monipuolisesti työkokemusta. Miten sitä työkokemusta hankitaan, jollei mihinkään työpaikkoihin oteta sellaisia henkilöitä kellä kokemusta ei ole?! Jostainhan se on pakko aloittaa, mutta kun kaikki haluavat vain niitä kokeneita ja kaiken osaavia henkilöitä. Enemmän pitäisi antaa mahdollisuus muillekin!!
Itse olen 20-vuotias, eikä minullakaan hurjasti työkokemusta ole. Kerran olen ollut kaupungin järjestämässä kesätyöpaikassa nuorempana ja sen jälkeen kaksi kesää työmarkkinatukiharjoittelussa. Olen hakenut useana kesänä töitä ahkerasti, mutta eipä ole auttanut. Minulla ei ole suhteita, mutta olisin todella motivoitunut kartuttamaan työkokemustani. Siihen vaan ei tunnuta antavan mahdollisuutta! Mitä tällaisessa tilanteessa voi tehdä? Siinä tulee itselleen todella huono omatunto ja epäonnistunut olo, jos ei onnistu saamaan itselleen töitä. Sitä vaistoaa muiden ihmetykset ja oudot katseet, ja alkaa jo itsekin tuntea itsensä laiskaksi ja saamattomaksi, kun muut sinut sellaisena näkevät. Miten moni vanhempi ihminen oikeasti tajuaa kuinka vaikeaa töiden saaminen voi olla?
Itse olen taas hakenut kesätöitä useammasta paikasta, hakemuksissani ei ole mielestäni mitään vikaa (paitsi ehkä se työkokemuksen puute), mutta en vain tunnu kelpaavan.
Muuten olen samaa mieltä edellisten kirjoittajien kanssa, mutta kehottaisin vain muistamaan, että välttämäti mahdollinen työnantaja ei ole käynyt lukiota. Muistan kyllä toki itsekin ensimmäisissä kesätyöpaikoissa kiikuttaneeni lukion päättötodistusta, mutta uskoisin että jokaista työnantajaa muutamat ysit ja kympit eivät kiinnosta. Eihän koulumotivaatio vielä takaa työmotivaatiota. Itse pääsin 16-vuotiaana ensimmäiseen kesätyöhön, mutta luulempa suhteiden vaikuttaneen asiaan. Tämän kesän työpaikka on vielä auki, mutta ehkä aikasemmalla työkokemuksella voisi kerrankin saada jotain hieman parempipalkkaista duunia. Suosittelen olemaan vaan sitkeä ja pitämään pään pystyssä. Tsemppiä! :) Toivottavasti teitä onnistaa ja jotain duunia saatte, mutta kannattaa välttää provikkahommia. Itse koitan niistä välttyä niin pitkälle kuin mahdollista.