Olen seurustellut 4,5 vuotta tyttöystäväni kanssa. Viimeinen vuosi on ollut hiukan ahdistava. En tunne enää juurikaan intohimoa häntä kohtaan. Alkuvaiheessa olin kovin villiintynyt hänestä, nyt saatan joskus jopa ahdistua ajatuksesta seksistä hänen kanssaan. Seksistä on tullut ikään kuin rutiininomainen toimenpide, josta jonkinlaista mekaanista tyytydystä. Sinänsä seksi on ihan monipuolista, se on vain intoihimotonta. Tämä on huolestuttavaa, koska olen varsin seksuaalinen ihminen.
Tyttöystäväni on hyvä tyyppi ja viihdyn hänen kanssaan. Arvomaailmanne osuvat suunnilleen yhteen ja onhan hän ihan kauniskin.Tunnen jonkinlaista toveruutta häntä kohtaan, johon sekoittuu voimakas kiintymys. Jollain sairaalla tavalla samanlaista kuin tunnen siskoani kohtaan (miinus seksi). Molemmat panostaa suhteeseen ja minäkin varsin velvollisuudentunoisena ihmisenä hoidan kaiken kunnialla. Usein haluan miellyttää häntä erilaisilla teoilla yms. romantiikalla. Kuitenkin intohimottomuuden seurauksena ovat katseeni ja ajatukseni alkaneet kiertää muissa naisissa. Se on kuin väkivaltainen voima, jota ei pysty vastustamaan, vaikka kuinka perustelee itselleen järjellä, että tämä ei kannata. Olen jopa ajatellut maailman pahuuksia ja läheisten kuolemia, jotta kohtaukset menisivät ohi. Silti, tunnen magneettista vetoa muita naisia kohtaan. Erittäin ahdistavaa, varsinkin kun olen periaatteellisen uskollinen ihminen. Tosiaalta ikääkin on jo 31, joten nyt olisi tehtävä päätöksiä.
Nyt on tilanne se, että hän on ehdottanut naimisiin menoa ja jopa lasta. Itseäni ahdistaa, koska en tiedä pystynkö suhteeseen, jossa ei ole intohimoa. Tiedän, että arki koittaa ja niin tässäkin on käynyt, mutta onko intohimon hiipuminen vääjäämätöntä, voiko sitä korjata? Voiko tämä olla sitä kuuluisaa rakkautta, mitä tunnen ja ennen kaikkea: onko suuri virhe mennä naimisiiin ja hankkia lapsia? Ikääkin on jo 31, joten nyt olisi tehtävä päätöksiä.
Tyttöystäväni on hyvä tyyppi ja viihdyn hänen kanssaan. Arvomaailmanne osuvat suunnilleen yhteen ja onhan hän ihan kauniskin.Tunnen jonkinlaista toveruutta häntä kohtaan, johon sekoittuu voimakas kiintymys. Jollain sairaalla tavalla samanlaista kuin tunnen siskoani kohtaan (miinus seksi). Molemmat panostaa suhteeseen ja minäkin varsin velvollisuudentunoisena ihmisenä hoidan kaiken kunnialla. Usein haluan miellyttää häntä erilaisilla teoilla yms. romantiikalla. Kuitenkin intohimottomuuden seurauksena ovat katseeni ja ajatukseni alkaneet kiertää muissa naisissa. Se on kuin väkivaltainen voima, jota ei pysty vastustamaan, vaikka kuinka perustelee itselleen järjellä, että tämä ei kannata. Olen jopa ajatellut maailman pahuuksia ja läheisten kuolemia, jotta kohtaukset menisivät ohi. Silti, tunnen magneettista vetoa muita naisia kohtaan. Erittäin ahdistavaa, varsinkin kun olen periaatteellisen uskollinen ihminen. Tosiaalta ikääkin on jo 31, joten nyt olisi tehtävä päätöksiä.
Nyt on tilanne se, että hän on ehdottanut naimisiin menoa ja jopa lasta. Itseäni ahdistaa, koska en tiedä pystynkö suhteeseen, jossa ei ole intohimoa. Tiedän, että arki koittaa ja niin tässäkin on käynyt, mutta onko intohimon hiipuminen vääjäämätöntä, voiko sitä korjata? Voiko tämä olla sitä kuuluisaa rakkautta, mitä tunnen ja ennen kaikkea: onko suuri virhe mennä naimisiiin ja hankkia lapsia? Ikääkin on jo 31, joten nyt olisi tehtävä päätöksiä.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Sinun pitää nyt miettiä, rakastatko häntä todella. Viihdytkö hänen kanssaan? Onko teillä hauskaa? Voitteko sävyttää seksielämäänne jotenkin, että siitä tulee intohimoisempaa?
Lisäksi voit miettiä, mitä ne muut naiset voivat tarjota? Haluatko naimisiin ja lapsia? Vai haluatko elää villiä elämää usean naisen pyörityksessä?
Elämä on valintoja. Sitä joko ottaa sen joka parhaalta tuntuu ja perustaa perheen ja on uskollinen tai sitten elää monenlaistan seksuaalisten viritysten kanssa, mutta ei tee siihen lapsia kärsimään.
Ei avioliitto ole seksi ja intohimon loppu. Se kipinä pitää vain jostain etsiä. Se on siellä jossain, koska oli ennenkin, se ihminen on sama, sinä olet sama.
Oletko ennen häntä ollut pitkässä suhteessa? Jos et et voi tietää miten suhteissa yleensä käy. Niissä käy yleensä niin, että joidenkin vuosien jälkeen se toinen on jo tuttu. Hän ei ole enää niin jännittävä kuin ennen eikä seksikään ole enää uusi juttu. Siitä alkaakin se rakastaminen ja tuttuuden tunteesta nauttiminen. Voit nauttia siitä, että elämäsi ei ole enää pelkkää jännitystä ja seuraavan päivän ihmettelyä.
Päätös on täysin sinun. Jos rakastat häntä, viihdyt hyvin hänen kanssaan, olet innoissasi kun tulet kotiin, kaipaat häntä kun hän on poissa ja haluat hänet lähellesi, älä heitä hukkaan hyvää suhdetta. Jos taas et halua häntä, et innostu hänestä, et rakasta häntä etkä häntä voi kunnioittaa, älä lähde tekemään lasta huonoon suhteeseen.
Jos lähdet katselmaan virheämpiä niittyjä voi käydä niin, että se seuraava nainen on 4,5 vuoden jälkeen ihan yhtä tylsä kuin nykyinenkin, eikä vika ollutkaan naisissa, vaan sinun päässäsi ja jännityshakuisuudestasi. Ehkä sinä kaipaat jännittävää harrastusta, joka kompensoi sitä, että joka parisuhteeseen tulee arki.
Miramellan viesti oli mielestäni todelly hyvä siinä oli paljon asiaa.
Minusta sinun kannattaa nyt miettiä ylipäätänsä, mitä haluat elämältä. Haluatko joskus tulevaisuudessa perheen? lapsia? pitkän koko elämän kestävän liiton? Jos haluat näitä kaikkia ja näät nykyisen kumppanisi mahdollisena elämänkumppaninasi, niin kannattaa ehkä kokeilla vielä. Onko hänessä sellaisia piirteitä, mitä odotat ihanne naiselta? Esim. olisiko hän mielestäsi hyvä äiti, hyvä vaimo, mukavaa seuraa, onko teillä yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja harrastuksia?
Jos kaikilla osa-alueilla menee hyvin ja hän tuntuu muuten kaikin puolin sopivalta, mutta intohimo on vain ongelma, mielestäni ei kannata luopua hänestä. Arki tulee vastaan joka tapauksessa jokaisessa suhteessa. Jos luovut aina intohimon lakattua ihmisistä, et voi koskaan saada pitkää parsiuhdetta. Loppujen lopuksi tärkeintä on, että te viihdytte toistenne seurassa, haluatte samoja asioita elämältä ja teillä on samanlainen arvomaailma. Pitkässä suhteessa intohimokin voi olla kausittaista ja kukaties sytyt jossain vaiheessa kumppanistasi uudelleen. Sitäkin voi harjoitella.
Jos kuitenkin sinusta tuntuu, ettei teillä oikein muutenkaan synkkaa ja et voi nähdä teitä yhdessä parina elämässä pitkällä tähtäimellä, ei kannata alkaa lapsia tekemään. Lapsethan eivät koskaan voi huonoa suhdetta ainakaan parantaa.
Hyviä ajatuksia.
"Sinun pitää nyt miettiä, rakastatko häntä todella. Viihdytkö hänen kanssaan? Onko teillä hauskaa? Voitteko sävyttää seksielämäänne jotenkin, että siitä tulee intohimoisempaa?"
Kyllä viihdyn. Ikävä kyllä viihdyn myös ystävieni kanssa (on hauskaakin) ja se tuntuukin kevyeltä perusteelta. Tätä olen myös miettinyt. Pelkään, ettei seksielämää voi sävyttää, koska tyttöystäväni ei ehdotteluistani huolimatta ole innostunut.
"Oletko ennen häntä ollut pitkässä suhteessa?"
Olen, kahdessa. Tosin ne olivat puolet lyhyempiä ja en tiedä miten niissä olisi käynyt pidemmän päälle. Ymmärrän täysin sen, että vaihtamalla ei välttämättä parane, mutta intohimoton sisarussuhteelta tuntuva suhde pelottaa. Koen, että parisuhteen pitäisi olla selkeästi naisen ja miehen välinen, eikä sellainen, jossa toinen voisi kärjistetysti olla vaikka mainitsemani sisko. En tiedä ovatko tunteeni rakkautta vai jonkinlaista toveruutta - ystävyyttä. Voihan toista kaiketi rakastaa, vaikka ei haluaisikaan häntä? Mitä tulee jännitykseen ja suhteisiin, ne eivät sovi minulle. Itselleni sopii parhaiten vakaa ja pysyvä suhde, mutta tarvitsisin hiukan intohimoa ja kenties joskus tunteen, että olisin itsekin haluttu. Ehkä se kuitenkin vaatii sen, että poukkoilee pätkäsuhteesta toiseen? Jännittäviä harrastuksia minulla jo on, mm. extremelajeja. Tietyllä tavalla olen jännityksen hakuinen siis, mutta haen sitä muualta kuin suhteista.
"Jos kaikilla osa-alueilla menee hyvin ja hän tuntuu muuten kaikin puolin sopivalta, mutta intohimo on vain ongelma, mielestäni ei kannata luopua hänestä. Arki tulee vastaan joka tapauksessa jokaisessa suhteessa. Jos luovut aina intohimon lakattua ihmisistä, et voi koskaan saada pitkää parsiuhdetta."
Juuri näin olen ajatellut, mutta silti tämä suhde ahdistaa tunnepuolella. Pidän hänestä, olen kiintynyt, viihdyn hänen kanssaan, mutta juuri minkäänlaista intohimoa ei ole. Järjellä, siis nimenomaan järjellä ajateltuna hän on lähes täydellinen. Ja olen kovin surullinen tästä.
Minkälainen oli suhteen alku? Oliko silloin intohimoa? Paljonko alussa oli intohimoa verrattuna aikaisempien suhteidesi alkuaikoihin?
Itse olin muutama vuosi sitten täysin samassa tilanteessa ja erohan siitä seurasi, eikä sitä ole tarvinut katua. Nyt olen intohimoisemmassa suhteessa, toki en ole vielä niin kauaa ollut kuin exäni kanssa, mutta kun vertaan tätä edellisen suhteen alkuaikoihin, ero on huomattava. Edellisen kanssa oli alusta asti vähemmän intohimoa mukana, seksikin oli alusta saakka korkeintaan tyydyttävää. Toki nykyisenkin kanssa seksi ei ole enää tässä vaiheessa niin intohimoista eikä sitä harrasteta yhtä innokkassti kuin aivan alkuaikoina, mutta ero entiseeni suhteen tässä kohtaa on huomattava.
Eli vertaa vaikkapa suhteenne ensimmäista vuotta aikaisempien suhteidesi ensimmäiseen vuoteen, onko intohimoa ollut yhtä paljon? Onko seksielämä ollut alussa yhtä tyydyttävää kuin muilla? Jos näin on, tai jos se on alussa ollut jopa parempaa, tilanne ei välttämättä vaihtamalla parane vaan kyllästyisit mahdolliseen uuteen naiseenkin jokatapauksessa. Lisäksi olet sen ikäinen, että potentiaaliset uudet naiset saattavat olla jo äitejä, eli saatat joutua hyväksymään "koko paketin" kerralla.
Toiset naiset kannattaa kyllä sitten samantien unohtaa, sillä jos päädyt sellaiseen tulokseen että niitä kannttaisi kokeilla,uhteesi on siinä jamassa, ettei sinun pitäisi olla siinä ollenkaan. Eli jos toiset naiset tuntuvat oikealta ratkaisulta, se ei kerro muusta kuin että oikea ratkaisu on pikainen ero.
"Järjellä, siis nimenomaan järjellä ajateltuna hän on lähes täydellinen. Ja olen kovin surullinen tästä."
Tämä on se ongelma. Et mahdollisesti koskaan ole rakastanut häntä oikeasti.
Itselleni kävi niin että 3,5 vuoden jälkeen mies jätti minut koska hän ei enää rakastanut minua. Hän rakasti minua paljon suhteen alussa mutta rakkaus katosi ja hän jätti minut sen takia.
Olihan alussa sitä intohimoa. Ihan kohtuullisen paljonkin ja suunnilleen samaa tasoa kuin edellisissä suhteissa. Tuntui kuitenkin siltä, että nimenomaan ihastus sytytti intohimon, nyt kun se on ohi ja olemme rakkausvaiheessa (?), niin koen vaikeaksi tuntea häntä kohtaan halua. Jollain tavalla muut naiset tuntuvat sytyttävän enemmän ja herättävän intohimoisia ajatuksia. Nyt joudun ikään kuin pakottamaan itseni syttymään hänestä, joskus jopa välttelen seksitilanteita. Silti kolmas pyörä ei tule kysymykseen, se ei ole parisuhde. Toisaalta ikää on tosiaan sen verran, että nyt pitäisi sitten tehdä valinta. Jos naimisiin mennöään ja lapsia halutaan, niin ne ovat sen verran isoja ja vastuullisia päätöksiä, että niistä en halua lähteä lätkimään, jos tyytymiättömyyteni kasvaa. Pelkässä avoliitossa voisin tilannetta vielä miettiä. Päätäni polttelee: jäädä tähän ja ottaa puolisoksi sellainen, joka on hyvä ystävä ja kumppani, muttei oikein sytytä naisena. Jollain tavalla vaan tyytyä toiseen. Ehkä parisuhteen salaisuus on tyytyminen? Tai sitten erota ja joutua vielä huonompien tapausten kanssa tekemisiin, tai sitten osua kultasuoneen.
Kuten epäilin, olet jäänyt alkuhuumakoukkuun. Alkuhuumassa kaikki on intohimoista ja toisen näkee täydellisenä ja ihanan. Kun toiseen sitten oikeasti tutustuu, huomaa sellaisia asioita, jotka eivät ole niin kivojakaan. Alkuhuuma kääntyy tässä kohtaa rakkaudeksi tai sitten pari eroaa. Onko teillä kääntynyt rakkaudeksi?
Ja tosiaan mielikuvaharjoitukset auttavat. Mietit, millaisia tunteita sinulla oli heti alussa, muistelkaa yhdessä kun tapasitte ja mitä tunsitte. Ajattele, että et tunne häntä, kuvittele sängyssä että olet joku muu. Mieti, että joku toinen haluaa hänet ja tulet mustasukkaiseksi. Ajattele, että et koskaan näkisi häntä ja tämä päivä olisi viimeinen. Näillä pikkuharjoituksilla voit saada intohimon palaamaan.
Tilanteesi on varsin normaali. Pidät naistasi itsestäänselvyytenä, etkä siksi hänestä syty. Mitä, jos hän ei olisikaan itsestäänselvyys, mitä jos joutuisit vähän tekemään työtä ja saalistamaan? Jos hän vaikka olisi hetken vaikeammin saavutettavissa?
Voisitte yhdessäkin pohtia tätä asiaa, mutta älä sano, ette enää syty hänestä. Vaan kysy kuinka sinä voisit saada hänet syttymään enemmän ja näin ruokkia omaa himoasi.
Ehkä korvienvälinne eivät ole riittävän samanlaiset. Itselläni ainakin se syttyminen tulee siitä älyllisestäkin vuorovaikutuksesta ja miten hauskaa on ja samalla tasolla ajatukset. Toki fyysisetkin tekijät vaikuttavat. Eikö tyttöystäväsi sitten ole viehättävä silmällesi?
Kyllähän huuma tulee ja menee, se on normaalia, ja suhdetta on alettava hoitamaan tietoisesti ja kehitettävä romantiikkaa.
Jos vika ei ole korvien välissä niin sitten luultavasti vaan tarttette aikaa ja lähentymistä muilla alueilla! Ehkä turhan usein oletetaan, että mies on jotenkin nopeasti syttyvää mallia, kun taas naiset saavat kaikessa rauhassa olla haluttomia ja soidinmenojen kohteita. Sä olet ihminen ja sutkin pitää voittaa sinne sänkyyn. Anna tytölle tilaisuus! Kerro, opasta. Tunnetko itsesi? Mistä kiihotut niissä vieraissa?
Seksi on herkkä asia. Vieraissa usein viehättää jännitys ja vaara ja saa kiihotuksen aikaan. Mutta kun tulee kysymykseen asian loppuun vienti eli rakastelu, niin silloin vieras yleensä haavoittaa. Seksuaalisuus on meissä syvällä eikä se toimi nappia painamalla.
Tsori, mutta mulla vähän särähtää korvaan tuo "kultasuoni". Jos yhtään ymmärrän tai tavoitan sun ajatuksiasi ja tyyppiäsi niin pelkään pahoin, että sulla on kaksi ongelmaa eikä yksi. Olet kertonut tästä toisesta, mutta onkohan toinenkin... Arvioit naisia pitkälti ulkoisesti ja nämä muut "kiihottavat" naiset kiihottavat nimenomaan ulkoisesti -instat sexual desire? En mitenkään tuota halua kritisoida, sellaisiahan te miehet olette, mutta JOS haluat pitkän, pysyvän parisuhteen niin ala ennemmin katsoa sisältöihin ja korvien väliin kuin ulkoiseen. Eri asia tietysti, jos et sellaista suhdetta edes halua pohjimmiltaan ja silloin sun tulee lähteä suhteestasi, ei siksi ettet kiihotu puolisostasi vaan siksi, ettet hukkaa hänen elinvuosiaan itsesi kanssa. Naisella vuosia miettiä on paljon miehiä vähemmän, mitä perheen perustamiseen tulee. Tee hänelle oikein.
Pelkään lähinnä sitä, että alkuhuuma ikään kuin erotisoi tyttöystäväni ja teki hänestä puoleensavetävän muutenkin. Nyt kun huuma on selkeästi ohi, tuntuu ettei intohimoa häntä kohtaan enää ole, vaan lähinnä sellaista sisarellisuutta. Itsessään en alkuhuumaa kaipaa, näin ainakin kuvittelisin. Ihmisenä hän on mielestäni varsin erinomainen.
Tuo itsestäänselvyys saattaa olla totta. Hyvä ajatus. Noita neuvoja minun täytyy kokeilla, vaikka se vaatiikiin aika vahvaa ajatus-assosiointia. Olimme puoli vuotta sitten n. kuukauden erossa ja sen jälkeen oli eräänlainen jälleen-pilkahdus intohimon suhteen, mutta se kuivui nopeasti kasaan. Ehkä yhdessä asuminen on virhe tai joka päivä näkeminen? Hyvin hankalaa.
Oikeassa taidat olla. Noissa muissa naisissa näen ilmeisesti jonkinlaista instant sexual desire´a, mutta kovasti haluaisin nähdä sitä tyttöystävässäni. Koska kaikki muu hänessä on. Miehet taitavat olla tällaisia, mene ja tiedä. Katson toki paljon sisäiseen kauneuteen, mutta siitä tuntuu olevan kovin vaikea syttyä seksuaalisesti, tuntea intohimoa toisen luonnetta ja natsaavaa arvomaailmaa kohtaan. Ja tuntuu kovin vaikealta rakentaa parisuhde (ei ystävyyssuhde) täysin ihmisen luonteeseen ja arvomaailmaan, varsinkin kun olen kovin seksuaalinen. En yksinkertaisesti kestä enää yhtään halukohtausta vieraita naisia kohtaan, se on väärin tyttöystävääni kohtaan. Enkä tiedä miten antierotisoisin itseni, lienee mahdotonta. En tiedä onko tämä sukupuolisidonnainen ominaisuus (miehillä) vai olenko yksilönä tunnekyvytön, kun en syty sisäsisestä kauneudesta (vaikka suuresti sitä arvostan ja kunnioitan)?
Niinpä niin...
Tiedän, etteivät monetkaan miehet juuri noista kiihotu ("sisäinen kauneus, natsaava arvomaailma..") sinänsä... Koitan selittää, mitä tarkoitan. Naisen seksuaalisuus, kun on paljon muutakin kuin tuo ulkoinen asia. Mies ymmärtää siitä ensin jotain...sen ulkoisen. Mutta aikuisempi mies ymmärtää sitä sisältöäkin, tää on kasvukysymys. (Tietty molemmille, mutta nyt puhutaan susta ;) )
Tiedätkö sä mitä sun naisen päässä liikkuu? Oletko ottanut selvää? Voit kenties löytää jotain kiehtovaa hänen mielestään, jos etsit (tai sitten jonkun toisen mielestä, jos niikseen tulee). Jos keskustelu on vaikeaa niin chatatkaa vaikka, tai kirjoittakaa kirjeitä. Ihan varmasti unohdat kaikki sisarelliset fiilikset siinä vaiheessa, jos flirtti löytyy.
Toiset naiset sanovat sulle ulkoisella olemuksellaan, mitä kenties olisivat sängyssä (vaalea, kevyt, kaunis = seksuaalisestikin kevyt, ihana, helppo -tai- tumma, rintava, silmiin katsova = lämmin, eroottinen, ahnas jne. noin yksinkertaistaen), mutta on muitakin reittejä. Nainen voi hurmata vaikka sanoillaan, jos antaudut sille. Missähän se sun nainen on hyvä?
Et sä oikeesti tarvitse kuin sitä, että sut sytytetään taas. Ihan turhaan sä estät eroottisuuden itsessäsi, tota menoa sä petät takuuvarmasti, oot jo sillä tiellä. Se, että hoet itsellesi, ettet saa tehdä niin, vain lisää sun halujasi.
Simply: lakkaa olemasta lapsi tässä jutussa ja kasva mieheksi, tavalla tai toisella. Sua kiihottaa, olet mies ja sun naisesi on paras vastata tähän haasteeseen, eixje (vai valitsitko väärän?).
Jos ei alunperinkään ole ollut niin kiinnostunut toisesta. Luulen että jos naisesi saa tietää ettet tunne intohimoa niin hän kylmenee sinua kohtaa ja katkeroituu jos jatkat hänen kanssaan.
Voisiko olla masennusta tai 3-kympin kriisi?
Käytä ajatusleikkejä, jos vain mielikuvitus riittää. Esim:
-Kuvittele että hän ei olisikaan sinun, että hän olisi vielä tuntematon, sellainen keitä nyt katselet. Jos mahdollista, pyydä tyttöystäväsi mukaan juoneen.
-Kuvittele että sinulla olisi kilpailutilanne, että et olisikaan vielä voittanut naisesi sydäntä.
-Kuvittele että naisesi on juuri se ketä kaikki muutkin tavoittelevat, ja vain sinä olet saanut hänet.
Luulen että ongelmasi on jonkinlainen itsestäänselvyys hänestä. Muuten suhteenne kuulostaa hyvältä ja toimivalta. Muista että fantasioita saa aina olla, mutta on täysin eri asia toteuttaa ne.
Voi voi jos olisin tuo nainen... Mutta luuletko että naisesi ei ole huomannut tuota intohimonpuutetta häntä kohtaan. On. Naiset huomaavat ja alkavat toimia tiedostamattomasti sen jälkeen. Tämä tarkoittaa että jos ei kelpaa niin aletaan katselemaan muita miehiä ja työstämään tunteita eroon.
Meillä on puolison kanssa edelleen suurta intohimoa. Yhdessä oltu 12 vuotta. Ei se alkuhuuman kanssa katoa kun sopii yhteen. Nuoret valitsevat ikävästi nykyään kumppanin ulkonäön perusteella. Ei ihme jos huuma katoaa. Pistä itselles ylös luonteenpiirteet joista pidät naisissa. Intohimo säilyy kun ne natsaa!! Elämä on helppoa kun puoliso saa tuntemaan onnekkaimmaks ihmiseks maailmassa. Mitä se itsetunnollekkin tekis jos puoliso sais tuntemaan siksi joka on joutunut tyytymään elämään.
Olen samaa mieltä ed. kirjoittajan kanssa, että ulkonäköseikkojen ylikorostaminen johtaa vääriin valintoihin. Sisällölliset jutut painaa paljon, kun tilanne etenee. Kukaan ihminen ei jaksa kiinnostaa toista pelkällä ulkonäöllään jatkuvasti, niin se vain on kauneimmilla/komeimmillakin ihmisillä. Jos sisäiset jutut kolahtaa ja löytyy se seksuaalinen yhteensopivuus siellä niin sillä mennään pidemmälle - niinkin pitkälle, ettei elämänikä riitä sen sammuttamiseen. Tietenkin sitä pitää myös vaalia ja toivoa, ettei koskaan tapahtuisi mitään pahaa, joka voisi sotkea. Tai jotain. Pikkuisen tästä ymmärrän, vaikka vasta 2v olenkin tällä onnellisella lailla seurustellut. Onnea teille ed. kirjoittaja ja muut, joilla tätä löytyy!