kimppa-asumisesta?
Ajatuksena kiehtova, jos kaikki olisi ansiotyössä tai muuten omillaan toimentulevia, koska varmaan säästöjäkin saisi aikaan ja mitä isompi yhteisö ja samaan hiileen puhaltavia, niin varmaan jokainen voisi kukkaroaan lihottaa jollain tavoin taloudellisesti.
Onko kellään kokemuksia ja miten sopeuduit tilanteeseen.
Ajatuksena kiehtova, jos kaikki olisi ansiotyössä tai muuten omillaan toimentulevia, koska varmaan säästöjäkin saisi aikaan ja mitä isompi yhteisö ja samaan hiileen puhaltavia, niin varmaan jokainen voisi kukkaroaan lihottaa jollain tavoin taloudellisesti.
Onko kellään kokemuksia ja miten sopeuduit tilanteeseen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kimppa-asuminen on ihan jees, jos asiat vaan toimisi. Alussa ne toimiikin, mutta jossain vaiheessa alkaa toisen naama ärsyttää ja toisen kaverit ja niiden viikonloppuryyppäilyt ärsyttää ja ikinä ei saa istuu rauhassa olohuoneessa yms.. Kämppäkaverin kanssa kun jakaa menot, asuminen on yllättävän halpaa mutta sitten kun hän on se, joka syö aina kalliit juustot ja vetää kaikki kahvit kavereitensa kanssa just sillon on TAAS sun vuoro ostaa.. Aaaargh!
Eli se oli mulle kauheeta. En tykännyt jälkikäteen ajateltuna muusta kuin taloudellisesti helposta tavasta elää, jäi rahaa muuhunkin. Kaikki pienet ärsyttävät seikat teki yhdessä ison piikin pyllyyn :/
Tuosta ideasta jos kaikki ymmärtäisivät olla niin hiljaa kuin mahdollista eikä ajattelis just väärinpäin, että nyt voi meluta niin paljon kuin sielu sietää kun ääntähän tulee muutenkin tms. Niin ja kaikki tekisi määrätyt hommat heti eikä kehotuksen jälkeen.
Ideana hyvä mutta todellisuus olis sitten tietty sitä että joukossa olis vähintään yks kännimölyäjä joka kuskaisi aina baarituttavuudetkin jatkoille meille mölyään, ja loput unohtaisi ettei enää asu kotona eikä äiti ole jälkiä siivoamassa.
Jokainen tekisi hommia vain silloin, kun huvittaisi.
ois kiva, niinku rauhaa ja rakkautta ja kaikkee sen sellaista♥, mutta siis todellisuudessa suuri EI.
Mun on vaikea itseäni saada sovitettua oikeen kenenkään kans yhteen asumaan, kun olen huomannut että ihmiset pääaääntöisesti on mun kanssa ihan eri aaltopituudella, jopa omat lapsetkin välillä tuntuu olevan, että pelottaa oikein mitä siitäkin tulee kun ne kasvaa isoiksi - varmaan tapellaan kokoajan :( Mä tarvisin tilaa ja yksinoloa. Sitä on vaikee saada usein, jos asuu jonkun kanssa.:/ Siksipä sillä miehellä joka mun kanssa vois kuvitella asuvansa, tarvis kyl olla tosiaan vahva henkinen yhteys mun kanssani, ja olla tän asian kanssa samoilla linjoilla, koska muuten ei siitä mitään tulis. Ja kyllä mä läheisyyttäkin kaipaan, mutta sen kuuluis olla tasapainossa sen oman rauhan kanssa - kumpaakin tarvis olla.