Pelkäätkö

se pelottaa. Pelottaa se, että kasvetaanko ja kehitytäänkö me ihmisinä ihan eri suuntiin, onko meillä sit enää mitään yhteistä (muutakuin tietty sukulaisuussuhde), kohtaako meidän ajatusmaailmamme enää ollenkaan, vai tuleeko meistä sellaisia, et kumpikin ajattelee toisesta, et kukahan toikin on ja tunnetaanko me edes, niinkuin mulla monen ihmisen kohdalla on käynyt. :(

Eihän tollasia asioita voi tietää etukäteen, ainoastaan voi vaan toivoa, et välit säilyis aina hyvinä ja ettei henkisesti mentäis liian kauas toisistamme, niin että välit muuttuis etäisiksi ja vaivaannuttaviksi.. puhe menisi pinnalliselle tasolle.... Tuollaisia lapsi-vanhempi-suhteita, kun olen ihan lähipiirissänikin nähnyt paljon :( Vaikeaa on tällöin edes uskoa, että kyseessä todella on äiti ja tämän lapsi, kun ovat kuin ihan eri planeetoilta kummatkin.

Jäivät puolitoistametrisiksi...

minä olen suhtautunut siihen enemmän ilon aiheena. Huolia tulee tietysti, mutta se on eri asia kuin pelkääminen?

En missään nimessä, olen äärimmäisen varma että lopputulos on...

... mielenkiintoinen ...

http://www.youtube.com/watch?v=v75TQmlBCHk

En.

Tällä hetkellä mä toivon oikein että pari vuotta tulis vaikka yhdessä yössä lisää niille.

Haikealtahan se tietty tuntuu mutta tiedossa oli, ja nyt vaan pitää tehdä töitä jotta saa muuttuvan äiti-lapsi suhteen muuttuun toimivaksi aikuisemmaksi suhteeksi. En minä niistä eroon halua, enkä myöskään ripustautua kiinni, mutta että sellainen välitön ja lämmin läheisyys jäisi.