laihduttamisesta ja läskeistänne lasten (vaikka vieraiden) ja erityisesti tyttöjen kuullen!!!
Voitte edesauttaa liialla valittamisella ja pöyristelyllä tytön osallistumista tällaiseen "terveyskerhoon..."
http://ana-beauty.webs.com/health.htm
Voitte edesauttaa liialla valittamisella ja pöyristelyllä tytön osallistumista tällaiseen "terveyskerhoon..."
http://ana-beauty.webs.com/health.htm
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jopa oli aikamoista tekstiä tosiaan.. ihan kyllä jenkkilämeininkiä, mut kun tosiaan valitettavasti nämä nyky-nuoret täällä Suomessakin pääsee noille sivuille..
Minulle kävi näin, että haluan vain miellyttää vanhempiani.
Olen siis 15-vuotias tyttö, ja luulenpa kärsiväni pikku hiljaa kytevästä anoreksiasta (päivittäiset kalorit ~400, liikunnasta ja ruuasta on tullut minulle elämäntapa), joka puolestaan on taas lähinnä lähtöisin vanhempieni mielipiteistä. Veljeni nimittäin on hoikka urheilija, ja itse rakastan piirtämistä kun taas inhoan liikkumista, eikä kuntoni ole kummoinen - vanhempani puolestaan ovat himoliikkujia. Veljen saavutuksia juhlitaan, mutta minun ei, on ihme, jos saan edes kehuja. Vain silloin, kun lähden lenkille/hiihtämään/liikkumaan, ollaan minusta tyytyväisiä. Olen perheemme pullein, vaikka painoindeksi huonoimmillaan(/parhaimmillaan, riippuu näkökulmasta - siis suurimmillaan) oli 21 eli normaalipainon puolella. Ehkä vanhempani vain haluavat parastani, mutta en siltikään kokenut ennen olevani liikalihava.
Äitini nimittäin sanoi kerran, että sinusta tulee vielä jonain päivänä samannäköinen kuin niistä amerikkalaisista tytöistä, joiden farkuista tursuaa makkaraa ja joiden mahat pönöttävät pyöreinä kuin pallot. Siitä lähti pakonomainen laihdutuksen tarve, halusin miellyttää vanhempiani. Tämä tapahtui kesällä, eikä loppua näin. En ole laihtunut, päin vastoin lihonut ja menettänyt todennäköisesti paljonkin lihaksistani, sillä arjen kituutuksen nollaavat toistuvat viikonlopun ahmimiset.
Ymmärrän tilanteeni ja nauran sille, ettei minulla ole tarpeeksi itsekuria lopettaa tätä touhua ja laihtua pysyvästi. Haluan vain olla hoikka, sellainen, josta vanhempani ovat ylpeitä. Kun sanon joskus heille, miten pahalta minusta tuntuu, kun olen lihava, he sanovat vain "lenkkipolulla ne läskit katoavat". Kerran jopa avauduin äidilleni siitä, miten ajattelen vain ruokaa ja liikuntaa sen takia, kun hän sanoi minusta tulevan jenkkiläinen makkaramaha, hän kuittasi sen sanomalla "enhän minä mitään tarkoittanut, et sinä ole lihava" ja kertoi sen perään vain vitsin, vaikka en muista, milloin olisin viimeksi paljastanut hänelle jotain niin tärkeää omasta mielestäni.
Toivon, että edes joku ymmärtää tämän kirjoituksen ansiosta sen, miten helvetin paljon vanhempien mielipide lopulta painaa teini-ikäisen vaakakupissa. Haluaisin, että tämä loppuisi. Ja se loppuu, kun vain onnistun, laihdun. Kiitos linkistä, siellä on pari uutta vinkkiä minulle. :)
Kiitos kirjoituksestasi ja olen tosi pahoillani tilanteestasi.Itse olen äiti ja minulla on tyttö 14v. Hänellä on vähän ylipainoa ja minulla tulee välillä sanottua että,"koita laihduttaa minun kanssa ettei kukaan sinua kiusaisi koulussa,sinun parastasi vaan ajattelen" Itse yritän aina laihduttaa,ylipainoa minulla on n 10kg tällä hetkellä.
Kerran tyttöni sanoi minulle ettei koulussa kukaan sano hänen painostaan mitään vaan minä olen kuulemma ainut joka siitä sanoo :(
Nyt kun ajattelen kirjoitustasi ja se mitä tyttäreni sanoi ,tuli minulle paha olo että olen hänen painosta sanomassa:(
Varmasti tyttärestäni on tuntunut pahalle aina kun olen painosta sanonut.Tyttäreni on ihana,kaunis ja fiksu ja nyt tunnen itseni tosi törpöksi.
Kiitos että sait kirjoituksellasi minut "heräämään" Huomaan että olet fiksu nuori nainen,toivotaan että sinunkin tilanteesi paranee ja minä lupaan muuttaa suhtautumista omaan tyttäreeni painon suhteen.
Hyvää jatkoa sinulle!!
Äitini alkoi laihduttaa ja kiinnittää enemmän (liikaa) huomiota ulkonäköönsä kun olin 10-vuotias ja sisareni 8-vuotias. Nyt 13 vuotta myöhemmin toinen meistä on nyt 120-kiloinen syömishäiriöinen ja toinen 42-kiloinen syömishäiriöinen. Ja sitkeästi äiti laskee pisteitä ruokapöydässä nuorimman (nyt 15-vuotiaan) sisareni kuullen ja on epänormaalin kiinnostunut meidän painonvaihteluistamme - molempiin suuntiin. Koskaan ei ole meidän painostamme sanonut pahaa sanaa, aina on ollut kannustava ja hienovarainen, mutta hänen arvonsa tulivat kyllä nuorelle tytölle selväksi.