Eräs häpeän syntymekanismin psykologinen tulkinta pitää tunnetta reaktiona hyväksynnän vastavuoroisuuden puuttumiseen. Tarkastellessani itseäni ja kohtalotovereitani huomaan näkökulman olevan ainakin meidän kohdallamme perusteltu.
Myös ATM on joskus lapsuudessaan ollut henkilö, joka on kaivannut ihmisten seuraa ja huomiota. Karjalaisessa 13.4. Mannerheimin lastensuojeluliiton Marja Kirves kertoo tuoreesta selvityksestä, jonka mukaan päiväkoti-ikäiset lapset eivät oma-aloitteisesti eristäydy, mutta jo tuossa iässä hierarkiat ovat olemassa, ja lapset voivat sulkea tovereitaan ryhmän ja leikkien ulkopuolelle. (Yleensä tämä vielä tapahtuu tietyn ryhmässä hallitsevan aseman ottaneen myötävaikutuksesta; alfauroot ja -naaraat erottuvat jo varhain, aivan kuten häviäjätkin.) Sama meno tietysti jatkuu myös läpi kouluiän, jossa lapsella voi olla halua päästä mukaan joukkoon, mutta hyvinkin mitättömän tuntuiset seikat, kuten lievä sosiaalinen kömpelyys, ylipaino, silmälasit tai vääränlaiset vaatteet voivat sen estää. Kun muut sillä välin porskuttavat ja nauttivat yhteiselosta, sivuun jätetyn syyttävä sormi alkaa kohdistua häneen itseensä: kuinkas muutenkaan, eihän muilla näy olevan samaa ongelmaa. Hänen täytyy loogisesti siis olla jotenkin muita huonompi!
Mainittakoon, että tähän asti häviäjyyden tarkastelu on ollut täysin sukupuolineutraalia, ja ryhmän ulkopuolelle sulkemisen uhriksi joutuminen on voinut koskettaa sekä poikia että tyttöjä. Nyt tulee kuitenkin se oleellinen ero (ja kohta, josta väittelyt tullaan käymään, mikäli tämä äpöstys saa vastauksia): tytöt saavat lopulta hyväksynnän omana itsenään jostakin viimeistään lukiossa tai heti sen jälkeen, ja se katkaisee häpeän kierteen. Tyypillisin tytön tarina, joka täälläkin on voitu lukea lukemattomia kertoja, on vaiheiltaan seuraava: kiusattu peruskoulussa ja ulkopuolinen vielä lukiossakin, ei kavereita -> muutto toiselle paikkakunnalle opiskelemaan -> poikaystävän löytäminen, rakkaus ja kokemus hyväksytyksi tulemisesta, happy end (korkeintaan menneisyyden aaveet vähän kummittelevat).
Mitä miehelle tapahtuu sillä välin? Lukion jälkeen suurinta osaa ei suinkaan päästetä suoraan jatko-opintoihin, vaan edessä on hierarkkiseen nöyryyttämiseen ja yksilöllisyyden tuhoamiseen perustuva palvelus läpimädässä organisaatiossa, jota myös Puolustusvoimiksi kutsutaan. Siellä etenkin raittiiden ja epämiehekkäiden nörttien ulkopuolisuuden tunne vain korostuu ja itsetunnon rippeet murskataan lopullisesti. Kun TJ 0 sitten koittaa, ja tulee aika siirtyä opiskelemaan, ei maailma sielläkään tarjoa hyväksynnän kokemuksia. Toisin kuin asioita (myös) tarjottimella saava vastakkainen sukupuoli, yksin oot sinä mies, kaiken keskellä yksin, mikäli itsestäsi ei ole taistelemaan tietäsi sosiaalisen hierarkian huipulle. Ja tätä taistelukoulutusta valtio ei tarjonnut.
Tämän pitkällisen katsauksen jälkeen voidaan siirtyä puhumaan hyväksynnän puuttumisesta syntyvän häpeän seurauksista. Ei liene yllätys, että tämä tunne on niitä, joita kaikkein eniten pyritään kätkemään – olisihan sen näyttäminen, no, häpeällistä. Häpeä johtaa yhtäältä lamaantumiseen ja apaattisuuteen, toisaalta piittaamattomuuteen, kyynisyyteen ja jopa itseen ja muihin kohdistuvaan raivoon. ATM-diskurssin yhdistäminen kouluammuskelijoihin on aina hauskaa provokaationa, mutta tarkoittaa samalla hyvästien heittämistä vakavan keskustelun yrityksille. Tässä tekee kuitenkin mieli tarjota ihan vakavasti eräänä selityksenä Auvisen, Saaren ja kumppaneiden tekoihin jostakin kumpuavaa häpeää, joka löysi sovituksensa brutaalilla tavalla. (Toisena sivupolkuna tahdon esittää, että koko häpeän tunne on jäänne menneisyydestä eikä sovellu nykyihmiseen ja -yhteiskuntaan. Menestyksen salaisuus nykymaailmassa – muuallakin kuin BB:ssä – on olla häpeämättä mitään, oli siihen aihetta tai ei. Ne, joilla häpeä on yhä painolastina, ovat tuomittuja häviämään.)
Yritykset torjua häpeää aiheuttavat raivon ohella myös muunlaisia ylimitoitettuja vastareaktioita: häpeämätöntä ja julkeaa käytöstä, normien rikkomista ja samantekevyyttä. Tunnistan tämän omalta kohdaltani hyvin: työelämästä syrjäytyneenä voin heittäytyä muiden elätiksi ja olla piittaamatta paskaakaan (tai omaksua kokonaisen elämänasenteen, jossa ainoa "syy" elää on se, että ennenaikainen kuoleminen vaatisi ylimääräistä työtä). Sama on havaittavissa myös palstakirjoittelussa, jossa pintatasoltaan selkeiden provokaatioiden taustalle voi kätkeytyä myös yksinäisten ja syrjäytyneiden miesten häpeän prosessoimista. ATM häpeää omaa saamattomuuttaan ja päätyy joko vetäytymään kuoreensa luovuttaen pelin tai sitten muuttaa käyttäytymistään aktiivisempaan ja sosiaalisesti hyväksyttävämpään suuntaan – mistä kuitenkin seuraa tunne, ettei hän näin toimiessaan ole lainkaan "oma itsensä", mikä vain lisää häpeää ja tuskaa. Ilman naista -sarjakuvan tekijöiden psykologista silmää voi vain ihailla: http://kvantti.ayy.fi/in/106.shtml
Myös ATM on joskus lapsuudessaan ollut henkilö, joka on kaivannut ihmisten seuraa ja huomiota. Karjalaisessa 13.4. Mannerheimin lastensuojeluliiton Marja Kirves kertoo tuoreesta selvityksestä, jonka mukaan päiväkoti-ikäiset lapset eivät oma-aloitteisesti eristäydy, mutta jo tuossa iässä hierarkiat ovat olemassa, ja lapset voivat sulkea tovereitaan ryhmän ja leikkien ulkopuolelle. (Yleensä tämä vielä tapahtuu tietyn ryhmässä hallitsevan aseman ottaneen myötävaikutuksesta; alfauroot ja -naaraat erottuvat jo varhain, aivan kuten häviäjätkin.) Sama meno tietysti jatkuu myös läpi kouluiän, jossa lapsella voi olla halua päästä mukaan joukkoon, mutta hyvinkin mitättömän tuntuiset seikat, kuten lievä sosiaalinen kömpelyys, ylipaino, silmälasit tai vääränlaiset vaatteet voivat sen estää. Kun muut sillä välin porskuttavat ja nauttivat yhteiselosta, sivuun jätetyn syyttävä sormi alkaa kohdistua häneen itseensä: kuinkas muutenkaan, eihän muilla näy olevan samaa ongelmaa. Hänen täytyy loogisesti siis olla jotenkin muita huonompi!
Mainittakoon, että tähän asti häviäjyyden tarkastelu on ollut täysin sukupuolineutraalia, ja ryhmän ulkopuolelle sulkemisen uhriksi joutuminen on voinut koskettaa sekä poikia että tyttöjä. Nyt tulee kuitenkin se oleellinen ero (ja kohta, josta väittelyt tullaan käymään, mikäli tämä äpöstys saa vastauksia): tytöt saavat lopulta hyväksynnän omana itsenään jostakin viimeistään lukiossa tai heti sen jälkeen, ja se katkaisee häpeän kierteen. Tyypillisin tytön tarina, joka täälläkin on voitu lukea lukemattomia kertoja, on vaiheiltaan seuraava: kiusattu peruskoulussa ja ulkopuolinen vielä lukiossakin, ei kavereita -> muutto toiselle paikkakunnalle opiskelemaan -> poikaystävän löytäminen, rakkaus ja kokemus hyväksytyksi tulemisesta, happy end (korkeintaan menneisyyden aaveet vähän kummittelevat).
Mitä miehelle tapahtuu sillä välin? Lukion jälkeen suurinta osaa ei suinkaan päästetä suoraan jatko-opintoihin, vaan edessä on hierarkkiseen nöyryyttämiseen ja yksilöllisyyden tuhoamiseen perustuva palvelus läpimädässä organisaatiossa, jota myös Puolustusvoimiksi kutsutaan. Siellä etenkin raittiiden ja epämiehekkäiden nörttien ulkopuolisuuden tunne vain korostuu ja itsetunnon rippeet murskataan lopullisesti. Kun TJ 0 sitten koittaa, ja tulee aika siirtyä opiskelemaan, ei maailma sielläkään tarjoa hyväksynnän kokemuksia. Toisin kuin asioita (myös) tarjottimella saava vastakkainen sukupuoli, yksin oot sinä mies, kaiken keskellä yksin, mikäli itsestäsi ei ole taistelemaan tietäsi sosiaalisen hierarkian huipulle. Ja tätä taistelukoulutusta valtio ei tarjonnut.
Tämän pitkällisen katsauksen jälkeen voidaan siirtyä puhumaan hyväksynnän puuttumisesta syntyvän häpeän seurauksista. Ei liene yllätys, että tämä tunne on niitä, joita kaikkein eniten pyritään kätkemään – olisihan sen näyttäminen, no, häpeällistä. Häpeä johtaa yhtäältä lamaantumiseen ja apaattisuuteen, toisaalta piittaamattomuuteen, kyynisyyteen ja jopa itseen ja muihin kohdistuvaan raivoon. ATM-diskurssin yhdistäminen kouluammuskelijoihin on aina hauskaa provokaationa, mutta tarkoittaa samalla hyvästien heittämistä vakavan keskustelun yrityksille. Tässä tekee kuitenkin mieli tarjota ihan vakavasti eräänä selityksenä Auvisen, Saaren ja kumppaneiden tekoihin jostakin kumpuavaa häpeää, joka löysi sovituksensa brutaalilla tavalla. (Toisena sivupolkuna tahdon esittää, että koko häpeän tunne on jäänne menneisyydestä eikä sovellu nykyihmiseen ja -yhteiskuntaan. Menestyksen salaisuus nykymaailmassa – muuallakin kuin BB:ssä – on olla häpeämättä mitään, oli siihen aihetta tai ei. Ne, joilla häpeä on yhä painolastina, ovat tuomittuja häviämään.)
Yritykset torjua häpeää aiheuttavat raivon ohella myös muunlaisia ylimitoitettuja vastareaktioita: häpeämätöntä ja julkeaa käytöstä, normien rikkomista ja samantekevyyttä. Tunnistan tämän omalta kohdaltani hyvin: työelämästä syrjäytyneenä voin heittäytyä muiden elätiksi ja olla piittaamatta paskaakaan (tai omaksua kokonaisen elämänasenteen, jossa ainoa "syy" elää on se, että ennenaikainen kuoleminen vaatisi ylimääräistä työtä). Sama on havaittavissa myös palstakirjoittelussa, jossa pintatasoltaan selkeiden provokaatioiden taustalle voi kätkeytyä myös yksinäisten ja syrjäytyneiden miesten häpeän prosessoimista. ATM häpeää omaa saamattomuuttaan ja päätyy joko vetäytymään kuoreensa luovuttaen pelin tai sitten muuttaa käyttäytymistään aktiivisempaan ja sosiaalisesti hyväksyttävämpään suuntaan – mistä kuitenkin seuraa tunne, ettei hän näin toimiessaan ole lainkaan "oma itsensä", mikä vain lisää häpeää ja tuskaa. Ilman naista -sarjakuvan tekijöiden psykologista silmää voi vain ihailla: http://kvantti.ayy.fi/in/106.shtml
Vastaukset 51
Vanhimmat
En osaa enkä jaksa kirjoittaa noin hienosti kuin sinä, kiitos kun aina panostat teksteihisi! Lyhyesti jos kommentoisin ihan tuota viimeistä asiaa, mihin linkittämäsi "Ilman naista" strippikin liittyi. Olen päässyt joskus suhteeseen, olen myös muutaman kerran saanut naisen nopeaan suhteeseen. Nämä kokemukset eivät kuitenkaan ole mitenkään parantaneet itsetuntoani, vaan saaneet minut vihaamaan sekä itseäni että naisia. Nimittäin jokainen kerta, kun olen naisen kanssa missään onnistunut, olen käyttäytynyt ylimielisesti, kännisesti, ilkeästi, aggressiivisesti, härskisti, kaksimielisesti, typerästi jne. Ikinä en ole tavallisella minälläni saanut naista, vaan ainoastaan silloin, kun olen viinalla tai tilanteesta johtuen ollut pahan "mr hyden" roolissa.
Miten tämän ymmärtämisen jälkeen yleensäkään voisi olla vihaamatta naisia?
Hyvä kysymys. Vastaus on: ei mitenkään. Naiset ovat vihan päällensä ansainneet.
Eivät ole, koska he eivät yksinkertaisesti voi parinvalintapreferensseilleen mitään. Se on koodattu biologian puolesta niin syvälle, että se ei millään tahdonvoimalla katoakaan. Kerran eräs tyttö (puhdas kaveri) kertoi minulle ihan suoraan, miten ikävältä tällainen syyllistäminen tuntuu ja tietyllä tasolla voin sen hyvin ymmärtää - koetaanhan me miehetkin jatkuvasti samaa, mutta eri muodossa.
En myöskään väitä, ettei tällaista käytöstä tulisi itsekin välillä kirottua, mutta turha siitä on silti naisia syyttää. Se ei edes oloa helpota, päinvastoin oikeastaan.
Loistava kirjoitus! Itse tunnen häpeää niin monesta asiasta etten oikeastaan viitsi enää välittää ja käyttäydyn juuri niin törkeästi kuin huvittaa. Aivan sama jos tulee oikeusjuttuja, ne eivät minua enää pysäytä.
hävetä oikeita asioita ja jättää väärät häpeämättä. Täytyy miettiä ihan itse nämä arvostukset ja seurustella sitten lähemmin niiden kanssa, jotka ymmärtävät asiat samalla lailla. Ei pidä etsiä liian suuren porukan hyväksyntää tosiolemuksensa kustannuksella.
Eikä tosiaankaan kannata ruveta mielistelemään ketään vaan pitää kiinni omista periaatteistaan.
urpoilet livenä tuolla liikenteessä(niinkuin oletan että avaudut jollekin) niin nyrkki kyllä sut pysäyttää.
Se on sitten sen ajan murhe. Meinaat että joku kamujannu alkaa puolustamaan lutkan kunniaa :-)))
että onkos sulla munaa huudella noita mielipiteitäsi ihmisten naamalle vaan huuteletko niitä vain täällä netissä kun olet turvassa?
Jos kahden kesken ollaan niin varmasti uskallan sanoa lutkalle päin naamaa sen mitä hänestä ajattelen.
"Mitä miehelle tapahtuu sillä välin? Lukion jälkeen suurinta osaa ei suinkaan päästetä suoraan jatko-opintoihin, vaan edessä on hierarkkiseen nöyryyttämiseen ja yksilöllisyyden tuhoamiseen perustuva palvelus läpimädässä organisaatiossa, jota myös Puolustusvoimiksi kutsutaan. Siellä etenkin raittiiden ja epämiehekkäiden nörttien ulkopuolisuuden tunne vain korostuu ja itsetunnon rippeet murskataan lopullisesti. Kun TJ 0 sitten koittaa, ja tulee aika siirtyä opiskelemaan, ei maailma sielläkään tarjoa hyväksynnän kokemuksia. Toisin kuin asioita (myös) tarjottimella saava vastakkainen sukupuoli, yksin oot sinä mies, kaiken keskellä yksin, mikäli itsestäsi ei ole taistelemaan tietäsi sosiaalisen hierarkian huipulle. Ja tätä taistelukoulutusta valtio ei tarjonnut."
Aivan helvetin osuvasti kirjoitettu armeijasta. Itselläni alkoi suurensuuret minäkuva-vaikeudet yläasteella ja vielä muuttojen takia menetin vanhat kaverit ja eristäydyin kaikesta täysin. Lukion tokalla tilanne alkoi hiljakseen vähän parantua ja aloin löytää tietäni ikäisteni normaalielämään. Lukion vikalla, sekä ekana opiskeluvuotenani ennen inttiä, olin varovasti ja hitaasti löytämässä jonkinlaista omaa tyyliä ja olemusta. Halusin olla mies omalla tavallani. Mulla oli olevinaan omantyylinen "cooli" pukeutumistyyli ja pitemmänpuoleiset hiukset.
Sitten armeijaan. Tukka pois ja miestä arvioitiin "alastomana" (tai no, palveluspuvussa) sen mukaan miten hän tottelee kun huudetaan, ja ettei vain erotu joukosta epäedukseen. Armeijassa yksikössäni oli aika macho meininki ja siellä mulle alettiin taas vittuilemaan. Olen vasta äskettäin tajunnut etten armeijan jälkeen jotenkin kyennyt enää palaamaan siihen mitä olin ollut, vaan seuraavat vuodet menivät siinä että minun oli pakonomaisesti todisteltava itselleni olevani kykeneväinen ja vakavastiotettava mies. Aloin harrastaa kamppailulajeja ja tarkkailla ulkonäköäni. Ilmankos ne vuodet menivätkin täysin ilman naisseuraa, vaikka ennen armeijaa tytöt olivat - ujoudestani huolimatta - vielä ottaneetkin kontaktia. Että kiitos vaan, Suomen valtio, siitä että armeijan jälkeen tärkeät ikävuodet 20-24, kun olisi pitänyt tutustua naisiin ja panostaa opiskeluunkin, sain sen sijaan keskittyä kokoamaan jo useampaan kertaan murretun itsetuntoni rippeitä.
Vähän eri näkökulma armeijaan. Itselläni intti pikemminkin vahvisti itsetuntoa kun oli pakko osallistua uusiin tilanteisiin. Lisäksi ihmisarkuus väheni kun oli pakko olla tiiviisti yhdessä muiden kanssa. Tietenkään en tullut kenenkään kanssa toimeen ja sain kuulla vittuilua siinä missä koulussakin.
Oletko koskaan miettinyt että miksi et tule kenenkään kanssa toimeen? Jos et koskaan tule kenenkään kanssa toimeen oli paikka mikä tahansa ja kaikki aina "vittuilevat" sinulle, niin kyllä silloin myös sinun käytöksessäsi yms on jotain vikaa. Provosoitko ihmisiä "vittuilemaan", tai oletko töykeä ja ylimielinen?
Suositut ihmiset ovat monesti töykeitä ja ylimielisiä, joten taidat olla, sanotaanko, aika vitun skutsissa noiden ajatustesi kanssa... Ennen kuin tulet tänne selittämään, niin koita edes kerran katsoa rehellisesti, millaiset ihmiset ovat suosittuja, millaisia miehiä naiset suosivat, millaisten ihmisten puheita kuunnellaan.
"Provosoitko ihmisiä "vittuilemaan", tai oletko töykeä ja ylimielinen? "
En ainakaan tarkoituksella. Vaikutan ilmeisesti sen verran nörttimäiseltä hinteline vartaloineni että tietyn tyyppiset ihmiset kuvittelevat että mulle voi vittuilla ajan kuluksi.
"Vaikutan ilmeisesti sen verran nörttimäiseltä hinteline vartaloineni että tietyn tyyppiset ihmiset kuvittelevat että mulle voi vittuilla ajan kuluksi."
Vähän samankaltaisia kokemuksia yläaste- ja armeija-ajoilta. Ja kyllä mä silloin takaisin myös sanoin aina jossain vaiheessa, eli jonkun verran "puoliani pidin", mutta olin kuitenkin sen verran nöyrä että siedin aivan liikaa sitä paskaa. Ja lisäksi otin siitä vielä aina kunnolla itseeni, vaikka esitin ettei se vaikuta muhun.
Ala-asteella mulle ei kauheasti vittuiltu, kun olin aina heti valmiina tappelemaan jos joku alkoi jotain. Yläasteella en halunnut enää tapella, toisaalta kun kaiken maailman naapurintädit oli moittineet että tappelen liikaa ja se hävetti mua, ja toisaalta se ehkä uudessa koulussa vähän pelottikin. Siitä sainkin sitten maksaa, kun en ollut heti valmiina puoliani pitämään tappelemalla. Nyt kun sen tietää, että jos vähän olisi edes yrittänyt kurmottaa niitä päänsä aukojia niin kyllä olisi vittuilu loppunut ja kohde vaihtunut, mutta en tiedä mikä muhun oli mennyt. Hain kai myös liikaa muiden hyväksyntää tai jotain. Ei sitä turhaan sanota että maailma on tyly paikka!
"olin kuitenkin sen verran nöyrä että siedin aivan liikaa sitä paskaa."
Sama täällä. Nyt pitää sitten laittaa vahinko kiertämään.
Et tule ihmisten kanssa toimeen missään paikassa ja aina saat kuulla vittuilua... Mutta vika ei tietenkään voi löytyä peilistä, vika on kaikissa muissa ihmisissä. Just joo...
Lueppa m29:n viesti ja vastaukseni siihen.
Mielenkiintoinen ja hyvä kirjoitus. Haluaisin vain huomauttaa siitä asiasta että AT mies ei ole sen puolesta ainutlaatuinen että olisi ainut jonka elämää häpeä yms tunne säätelee. Tarkoitan vain, että tällaisen analyysin voisi kirjoittaa monesta muustakin ryhmästä. Esimerkkinä ongelmallinen tai olematon isä-poika suhde.
Pojalle hänen suhteensa isään on hyvin hyvin tärkeä, tavallaan tärkeämpi kuin hänen suhteensa äitiinsä tai tyttären suhde isäänsä tai äitiinsä. Tärkeämmällä tarkoitan nyt sitä että se vaikuttaa pojan minäkuvaan enemmän. Jos pojalla on huono suhde isäänsä, esimerkiksi isä ei kannusta vaan vähättelee poikaa ja tämän saavutuksia ja kiinnostuksen aiheita jatkuvasti, on tällä erittäin suuri vaikutus siihen miten poika kokee itsensä ja miten paljon itseänsä arvostaa. Ja tämä koskee sekä lapsuus- että aikuisikää. Vastareaktioita tästäkin syntyy, samankaltaisia kuin kuvailit AT miehen suhteen:
"häpeämätöntä ja julkeaa käytöstä, normien rikkomista ja samantekevyyttä"
Miten sitten väkivaltaisessa tai alkoholistiperheessä perheessä kasvaneet, seksuaalisesti hyväksikäytetyt, fyysisesti tai psyykkisesti jollain tavalla vammaiset jne jne henkilöt? Maailmassa on niin paljon ihmisiä joiden täytyy elää elämänsä jonkinlaisen "painolastin" kanssa. Ja niin se vain on, eikä sille voi mitään, ei kaikki voi kokea maailmaa samalla tavalla, eikä kaikki voi saavutta samoja asioita. Jokaisella on oma polku kuljettavana. Ei elämä ole reilua, vaikka se kiva olisikin.
Minusta vain tuntuu että näillä AT miehillä nimenomaan on hirveä tarve saada muut ikäänkuin valaistumaan heidän vaikeuksistaan ja muuttamaan käyttäytymistään heitä suosivaksi. Tai vähintäänkin he jatkuvasti kinuavat ymmärrystä muilta, mutta se ei kuitenkaan koskaan ole tarpeeksi. Ja sitten se viha muita kohtaan. Miksi juuri AT miehet kokevat olevansa niin väärinymmärrettyjä ja - kohdeltuja tässä elämässä. Miten juuri he eivät tunnu ymmärtävän että he eivät voi saada maailmaa pyörimään heidän ympärillään vaikka kuinka kiukuttelisivat? Eivätkä he tunnu ymmärtävän ettei se maailma pyöri kenenkään muunkaan ympärillä, se pyörii miten pyörii.
Vaikka tekstini käsitteli ATM-ilmiötä, en tarkoittanut tuota mitenkään eksklusiivisesti, vaan häpeä toki syineen ja seurauksineen tietenkin koskettaa muitakin ihmisiä. Mitä taas tulee vaikkapa omaan isäsuhteeseeni, siinä vasta riittäisikin käsiteltävää; tyydyn mainitsemaan, että oma epäonnistumiseni elämässä kääntyy jo lähestulkoon plussan puolelle pelkästään siksi, että pystyn sillä osoittamaan isäni olleen väärässä.
Miehen seksuaalinen syrjäytyminen on sikäli ongelmallinen alue, ettei siihen voi liittää mitään renttu- ja rappioromantiikkaa (kuten vaikkapa rikollisuuteen ja alkoholismiin). Ikävän asian selittämiselle sankari/veijari/tms. -myyttien kautta on olemassa vain yksi vaihtoehto eli marttyyrius. Laasasen kirjoituksissa "uhripääoman" käsite on keskeinen, mutta itse korostan tässä yhteiskunnallisen sijaan käsitteen yksilöpsykologista puolta: "asiat vain ovat" on sietämätön lähestymistapa siksi, että se tekee kärsimyksestä merkityksetöntä. Marttyyrius on ikiaikainen tapa – kenties keinotekoinen, mutta tapa yhtä kaikki – merkityksellistää ja siten kestää epätoivoinen tilanne. Kun kokee olevansa yksin maailmassa, on vain tartuttava mihin pystyy.
Ainakin ne ATM:t joilla on taipumusta asioiden voimakkaaseen teoriasointiin, voisivat mielestäni suunnata voimavarojaan pohdinnan puolelta siihen päätavoitteeseensa, eli naisen saantiin. Olemme saaneet tässäkin lukea varsin valloittavia uhriteorioita ja tulkintoja siitä, mikä on ATM:n syy ja seuraus. Joku voisi koota näistä kirjan, joka olisi eräänlainen Laasasen tutkimuksen rinnakkaisteos. Varmasti näissä asioissa on paljon perääkin, mutta hyödyttääkö se jotakuta. Vaan jos tieto on arvo sinänsä, saattaa se lisätä toisaalta tuskaa.
Noh, kuluu se aika tälläkin tavoin.
On totta, että tieto lisää tuskaa, mutta samaan aikaan tieto on ihmisyyden ehto. Eriäviä mielipiteitä on ja hyväksyn sen, mutta mielestäni on väärin ummistaa silmiään asioilta ja olla hankkimatta tietoa vain siksi, että tieto olisi jotakin, mitä emme tahdo kuulla. Mitä taas tulee kysymykseen tiedon "hyödyttämisestä", humanistina ja antikapitalistina tämä tuo mieleeni tehokkuusajattelun, kilpailuyhteiskunnan ja Aalto-yliopiston lieveilmiöineen. Näitä ilmiöitä henkeen ja vereen vastustaessani olen sitoutunut ohjelmaan olla tuottamatta mitään "hyödyllistä" tietoa (sitä vastoin mikään ei estä vaikkapa analysoimasta jonkin kirjailijan käyttämiä kielikuvia), ja se pätee myös tähän harrastusluontoiseen palstakirjoitteluun.
Voisin toki suunnata energiani turhien tiedonintressien sijasta naisen etsimiseen. Kerro vain mistä kaltaiseni lyhyen, ruman, tylsän, köyhän, mitään "hyödyllistä" osaamattoman, tyylitajuttoman, ystävättömän, seksuaalisesti täysin kokemattoman, työelämästä syrjäytyneen (yli 25 vee ja nolla-ceevee) ja siten itsestään saati muista huolehtimaan kykenemättömän ihannevävypojan kannattaisi alkaa hakea. Kerro myös ratkaisu marxilaiseen dilemmaan eli miten voisin kelpuuttaa sellaisen naisen, joka hyväksyisi minut.
"Asiat vain ovat" on sinänsä ikäänkuin tehoton lähestymistapa, ja tarkoitinkin sitä aika yleisellä tasolla. Siis että eri ihmisillä on erilainen elämä monien eri syiden takia. Sitten yksilötasolla kaikilla on vastuu tehdä se oma polku oman elämänsä halki. Elämä on elämää, ei se valittamalla parane.
Renttu ja rappioromantiikka puree yleensäkin vain ulkopuolisiin, ei ne rentut ja rappiolla olevat ja alkoholistit koe siinä olossaan mitään romantiikka. Jos menee paskasti ja on paska olo niin sitä se silloin on. Tuskinpa alkoholisti kuset housuissa herätessään ja uutta känniä kaivatessaan mitään romantiikkaa tilanteessaan kokee. Mutta jos luet vaikka C Bukowskin runoja niin sitten itse ulkopuolisena koet sitä. Kyllä mielestäni miehen seksuaalisesta syrjäytymisestä voi ihan yhtä lailla repiä romatiikkaa. Onhan niitä jo ollut ATM blogeja ja kirjoja ja muuta.
Musta tuntuu että ATM ulkopuolisena seurustelu- ja seksisuhteista kuvittelee jotain aivan muuta näistä kuin mitä todellisuus oikeasti on. Se tulee ainakin esiin siinä kuinka he helposti kärjistävät asioita ennastaan. Tämän päivän yhteiskunta ja media on seksiä taynnä, mutta ATM tekee asiasta vielä suuremman jutun. Tuntuu että se että he eivät ikinä ole työntäneet kaluaan naisen sisään, tekee heistä omassa mielessään jonkin kokonaan muista eroavan ryhmän ihmisiä jotka voivat käyttäytyä halveksivasti tai vihamielisesti muita ihmisiä kohtaan. Eikö tätä voisi vähän verrata jonkin asian romantisoimiseen? Tässä kohtaa vain ATM ei katso seksiä ja suhteita ja naisia minkään vaaleanpunaisten lasien läpi, vaan päin vastoin lietsoo mielessään vihaa näitä asioita kohtaan. Ja nimenomaan vihaa, joka on aivan älytöntä samalla tavalla kuin on älytöntä romantisoida esima sotaa tai rappioelämää.
Itse en ole koskaan työntänyt kaluani naisen sisään ja moni ihminen haluaa halveksua minua sen vuoksi. En ole koskaan halveksunut ketään heistä päin naamaa. Ehkä pitäisi.
olin 90-luvun lamassa nuori koulusta valmistunut ja 25v mennessä ei ollut paljoa työkokemusta kertynyt mullakaan, vain pätkäduuneja, työharjoitteluja ja vasta yli 30-vuotiaana sain ensimmäisen normi työpaikan jossa toistaiseksi voimassa oleva työsuhde, siinä olen edelleen. Kannattaa siis keskittyä tsemppaamaan itseään sellaiseksi että saisi edes jonkinlaisen työpaikan. Siitä sitten voi lähteä rakentamaan elämäänsä eteenpäin.
Ok, naisia ei ole ollut mulla työpaikasta huolimattakaan mutta naisia on työkavereina, siinä voi joskus joutua juttelemaankin heille ainakin työasioita ja näin edes jonkinlaista kontaktia naispuolisiin ihmisiin.
Voihan sen ajatella noinkin, että yksi porras kerrallaan kohti sitä seuraavaa kerrosta (onko se sitten KTM). Työpaikka on jo ok. Useimmilla työpaikoilla on naisia työntekijöinä. Kannattaa lähteä mukaan työpaikan illanviettoihin ja harrastuksiin, jos sellaisia järjestetään. Joka tapauksessa kannattaa hakeutua paikkoihin ja tilanteisiin, jossa pääsee naisia lähelle. Siitäkin voi olla vielä pitkä matka suhteeseen, ja on vaarana ihastua naiseen, johon ei ole mahdollisuuksia. Toisaalta baari-illat ja alkoholi voivat tasoittaa reittiä sinne naisen makuuhuoneeseen.
Noh, töitä on nykyään hankala saada, mutta ei kannata kotiinkaan jäädä, vaan keksiä uusia juttuja. Voi vaikka alkaa urheilemaan ja muuttaa ruokailutottumiksia, jotta lihavuus vähenee. Nuorena ja vapaana voi vielä hyvin muuttua. Ryhtiä, ATM:t!
ATM:n näkemys seurustelu- ja seksiasioihin ei luonnollisestikaan voi perustua todellisuuteen, koska hänellä ei ole kokemusta kyseisistä asioista. Juuri sen vuoksi me beta-miehet yritämme asioita syvällisesti pohdiskelemalla päästä ilmiöstä selville. Onhan luonnollista että kaikki saavuttamaton ja mystinen kiinnostaa ihmistä. Ja seksuaalisuushan on meihin kaikkkiin sisäänrakennettu ominaisuus.
Ja mitä noihin "vaalean punaisiin laseihin" tulee, niin itse olen ainakin ollut romantikko noin 25-vuotiaaksi saakka. Ehkä siinä oli jotain kiltin pojan syndroomaa taustalla ja eihän se sellainen meininki koskaan mihinkään johtanut. Kauan jaksoin kuitenkin sitä peliä katsella. Kun ikä alkoi lähestyä hiljalleen 30-ikävuotta, niin samalla hävisi myös ne "vaaleanpunaiset lasit" ja kyynisyys alkoi ottaa valtaa. En mä ketään vihaa tai suoranaisesti syytä. Vikaa on varmasti sekä itsessäni että ympäröivässä kylmähenkisessä yhteiskunnassa.
Tämän päivän yhteiskunta ja media on hyvin vahvasti rakentunut seksuaalisuuden ympärille. Ja jos 30-vuotias mies ei ole koskaan päässyt osalliseksi sukupuolisista suhteista, se laittaa mielen alakuloiseksi ja katkeraksi (huom. en siis syytä tästä ketään tai vaadi mitään naisilta). Eihän seksi varmasti sinällään mikään maailmaa mullistava asia ole, jos se on luonnollinen osa elämää. Mutta jos ei koskaan saa, niin tällainen "pieni asia" voi saada aivan jumalattomat mittasuhteet. Alkaa ajatella lähes kaikkia asioita sen kautta ettei saa. Ei pysty kertakaikkiaan tekemään yhtään mitään ajattelematta jatkuvasti omaa tilaansa.
Monikaan nainen ei voi varmasti ymmärtää tällaista, mutta tulipa kuitenkin avauduttua.
elä ny helevetti sen takia töihin mee, että sitten niinku ihan pääsisit kommunikoimaan naaraiden kanssa. Usko pois se tuo on lähes säälittävyyden maailmanennätys. sulla sentään on jotain huumoria ja ennen kaikkea itseironiaa. Vittu sellaista vastinetta et tule ikinä löytämään yhdestäkään naaraasta. Meidän coolien atmmien paras vaihtoehto on läpikäydä kaikki mahdolliset huumausaineet ja sitten kun ne käy tylsäksi niin kuolla hyvällä omallatunnolla pois. Siinä ei ole mitään pahaa, sillä hyvin harva naaras on yhtään sen parempi!!!
ATM lötköttelee pökäle pöksyissä ja syyttää vieraita omasta päästään lähtevistä ongelmistaan ja kauhistelee sitä ettei toisten ihmisten aika kuulu hänelle. Sitten kun ATM saa itsekunnioituksensa takaisin, alkaa elämä taas näyttää valoisemmalta. Siihen asti on mukavinta leikkiä marttyyria.
Lutkien murjominen tavalla tai toisella palauttaa itsekunnioituksen.
vinkuu tällä palstalla aina kauniin naisen vaikka kauniin lutkan perään. Miten tuolla käytöksellä kuvittelet saavasi ikinä lutkan seuraa?
"Miehen seksuaalinen syrjäytyminen on sikäli ongelmallinen alue, ettei siihen voi liittää mitään renttu- ja rappioromantiikkaa (kuten vaikkapa rikollisuuteen ja alkoholismiin)."
Missä on siis "vian" lähtöpiste jos "normaalin" näköinen mies syrjäytyy? Kuten niin monesti, vika on silti joko ulkoinen tai sisäinen, pahimmillaan molemmat.
Parisuhdemarkkinoilla menestyvillä nämä ulkoiset/sisäiset viat ovat paremmin balanssissa jolloin parisuhteen aloitus on mahdollista. Kumppania ei tavallisesti "saada" vaan se on vaiherikkaan prosessin tulos jossa on onnistuttava. Eräs seikka joka atm-skenessä tuntuu olevan hakusessa?
Tottakai ulkoinen "alibi" helpottaa atm-elämää. Jokin syy jota voisi alleviivata selityksenä tilalleen.
Voiko siis omat ristiriitansa heijastaa vihaksi ja halveksunnaksi niitä kohtaan joilla ristiriitoja ei ole?
Jokainen näkee joskus miten se supliikki naistenmies hamuaa kivoja naisia- vihaatko vai kunnioitatko häntä?
tulla nostetuksi!
Hienosti kirjoitettu ja paljon asiaa. Siinä olen hieman eri kannalla että kömpelyys tai silmälasit vaikuttaisivat lapsuuden syrjäytymiseen. Se syrjäytyminen tapahtuu mielestäni pääasiassa henkisistä syistä. Vaikka olisi silmälasit, ylipainoinen ja kömpelö niin saattaa silti olla ihan kunkku ja suosittu jos itsetunto on rautainen. Kotioloilla on tähän hyvin suuri merkitys.
En osaa kirjoittaa noin selkeästi ja analyyttisesti. Haluan vaan kommentoida: Ymmärrän, että miesten tilanne on vaikea. Varsinkaan armeija ei yleensä tee siitä helpompaa, vaikkakin jotkut pojat kertovat, että armeijassa kaikki survotaan saman koneiston läpi. Narisistinen "yytee" saa silmilleen sitä samaa ainetta kuin arka nörttikin.
Ehkä monilla ujoilla tytöillä tuuli kääntyy myötäisemmäksi jossain nuoruuden taitekohdissa, mutta niin ei tapahdu automaattisesti. Emotionaalisia vammoja parantavia ihania kokemuksia tule jokatytönkään kohdalle. Myös naisella vanhat arvet ja totutut ajattelutavat aiheuttavat torjuntareaktion kaikkia, myös hyvää tarkoittavia ihmisiä kohtaan. On myös tavallista, että arka ihminen turvautuu suhteeseen, joka tekee hänelle vain lisää tuhoa.
Ihailen sua Hämärän rajoilta, sä olet todella mielenkiintoinen ja upea tyyppi. Sulla on keskustelutaitoa, ajattelutaitoa, kyseenalaistamistaitoa, analysointitaitoa ja taitoa ilmaista itseäsi. Käyttämästäsi kielestä näkee, että sä olet tosi paljon lukenut ja sivistynyt. Sä kiinnität mielenkiintoa tärkeisiin ja mielenkiintoisiin asioihin ja saat muutkin kiinnostumaan ja keskustelemaan niistä. Tulee aina älyllisesti keskusteluistasi jotenkin "tyydytetyksi", kun lukee sun kirjoituksia. Ja totta se on. Kun keskustelee paljon ihmisten kanssa, toiset keskustelut ei anna mitään tai niistä ei jää käteen mitään. Ei ne huonoja ole, arvokkaita ja mukava olla ihmisten kanssa, mutta näistä joistakin tulee niin saanut olo. :)
Sä olet niin fiksu, ettei moni nainen pysy vaan sun perässä. Ja hyvä niin, ei helmiä sioille. :)
Hämsy, tuo katala piilo-YTM, tuottaa naiselle tyydytyksen näppäimistöllään. Kuinkahan moni ATM on ikinä kuullut naisen sanovan, että tuotit minulle "saaneen olon"? Tai edes KTM.
Tule nyt jo Hämsy kaapista ja ryhdy YTM:ksi. On rikos naissukupuolta kohtaan, että jätät käyttämättä suuren kul... kultivoituneisuutesi, ja tuhlaat elämäsi Pohjois-Karjalan perukoilla.
Ei ei. Hämsy pysyköön siellä missä on näppäimistönsä kanssa tai korkeintaan tulis miun luo. Kaikki ei tunnista tota hänen erikoislaatuisuuttaan, joten parempi, että mie vaan kuka ymmärrän sen, pidän tiedon omana. Muutenhan hänet revittäisiin käsistä, hämsy menisi pilalle ja helmi menisi sioille. Ja minun saaminen ja älyllinen tyydytys loppuis. Mutta miten sen sais?
Tästä saisi hienon kirjan, jossa toteutuisi klassinen draaman kaari. Hämsyn nousu, uho, lankeemus, tuho!
Luku 1
Aluksi ihailijatar houkuttelee epäluuloisen neron ulos pohjoiskarjalaisesta kolostaan herkkupaloilla tai naisellisin keinoin. Kuljettaa Hämsyn kotiinsa suureen maailmaan, yrittää pitää asian salassa.
Luku 2
Jonkin ajan kuluttua Hämsy alkaa kesyyntyä ja kotiutua. Ihanaa perheidylliä. Ylpeä omistaja esittelee neroa lähimmille ystävättärilleen. Kuten arvattavissa on, idyllin perusteet alkavat pian horjua. Salaisuus vuotaa, sana leviää. Muut naiset alkavat kadehtia Hämsyn kesyttäjää ja punoa juoniaan Hämsyn saamiseksi.
Luku 3
Paha seurapiirinainen houkuttelee Hämsyn uuteen kotiin. Hän alkaa esitellä kaappaustaan taidepiireissä ja hankkii Hämsylle kustantajan. Pian Pohjois-Karjalan vaarojen neron kirjallinen ja musiikillinen tuotanto nostaa hänet yhä suurempien massojen suosioon. Hämsy on voimansa tunnossa ja alkaa vähä vähältä tottua julkisuuteen, jopa nauttia siitä.
Luku 4
Hämsy ryhtyy omatoimisesti pitämään yllä sosiaalisia suhteita. Irtoseksiä, päihteitä, nopeita autoja, huviveneitä, bileitä. Hämsyn alkuperäinen löytäjä yrittää välillä itkuisena ottaa yhteyttä Hämsyyn ja pelastaa tämän, mutta menestyksestään huumaantunut Hämsy suhtautuu yhteydenottoihin kylmäkiskoisesti ja ilkeästi.
Luku 5
Hämsyn tähti kääntyy laskuun. Suosio romahtaa. Juopottelua, narkomaniaa, yksinäisyyttä, maanis-depressiivisyyttä. Paljon kauniita naisia ja lyhyitä suhteita, lehtolapsia. Itsemurhayritys, joka ei johda tulokseen, mutta vie Hämsyn mielisairaalaan.
Luku 6
Viimeisillä voimillaan Hämsy palaa kotiin Pohjois-Karjalaan kuolemaan. Hautajaisissa on kurja sää ja vain muutama ihminen. Hämsyn alkuperäinen löytäjä laskee haudalle valkoisen liljan.
Eikös tämä ole sen verran komea projekti, että kannattaisi toteuttaa? Hyvän elokuvasovituksenkin saisi.
Kuka näyttelee Hämsyn osan elokuvassa? Joku komistus vai joku enemmän luonnenäyttelijä?
Voiko vanhaa Hämsyä näytellä Al Pacino? Se mies on upea.
ja Hämsykö asuu siis Pohjois-Karjalassa, vai niin.
Eipäs. Hämsyn alkuperäinen löytäjä alkaa tajuta, miten lahjakas hän on ja mitä voi tapahtua, jos se selviää. Hämsyn tulevaisuus vaikuttaa liian nopeasti liian hyvältä, lisäksi Hämsy on sinisilmäinen ja kierot ihmiset tahtovat vain hyötyä hänestä. Löytäjä tietää, että tuho uhkaa Hämsyä, jos hän menestyy liian hyvin. Kun Hämsy saa tiedon kustantajaltaan kirjeenä, löytäjä tekee elämänsä uskaliaimman, mutta välttämättömän liikkeen pelastaakseen hänet tuholta. Hän piilottaa kirjeen. Hämsy ei saa koskaan tietää, mikä suosio ja lopulta tuho häntä olisi odottanut. Hämsy taistelee tehden yhä parempia ja parempia projekteja, ja on yhä luovempi ja taiteellisempi eläen lähes unohdettuna Pohjois-Karjalassa. Toiset pitävät häntä nerona ja toiset erikoisena.
Hämsy ei löydä helposti tukijoita, pikemminkin aikamoisia haasteita. Hämsy löytää löytäjän, mutta jostain syystä löytäjän ja hämsyn sukset menevät alun alkaen ristiin, eivätkä he tule toimeen keskenään. Löytäjä ihailee kuitenkin Hämsyn nerokkuutta ja on Hämsyn tukena kuitenkin salaa tehden hämsyn tielle useita sattumalta vaikuttavia onnenkantamoisia, mutta ei voi tehdä sitä julkisesti. Lisäksi välit hämsyyn ovat haastavat ja löytäjä kokee, että pystyy toimimaan vähän tuntemattomampana paremmin toisen hyväksi. Hämsy ei menesty, kunnes yhtäkkiä hämsyn taide ja tekemiset löydetään, kun aikaa kuluu. Innostunut yleisö penkoo hämsyn taustat kuitenkin ja jostain selviää, että hämsy olisi menestynyt jo aikaisemmin todella kuuluisasti ja on menettänyt suuren tilaisuutensa seurapiireissä ja menestymiseen. Selviää, että kustantajalta tullut kirje on kadonnut ja pienten tutkimusten jälkeen löytäjä todetaan syylliseksi.
Löytäjä kokee elämänsä tuskia tietäessään pelastaneensa Hämsyn tuhon tieltä, mutta saa ihmisten vihat niskoihinsa. Kohtauksessa löytäjä laitetaan tuomiolle, ja hän joutuu kohtamaan Hämsyn ja odottaa kauhulla hetkeä, jolloin totuus paljastuu. Mutta käykin niin, että Hämsy nauraa asialle, elämän tärkein asia olikin olla luova ja tehdä sitä mihin uskoi, ei sitä mitä muut odottivat. Aikaa on kulunut ja siinä vaiheessa hän on jo sisäistänyt taiteen tekemisen tärkeimmäksi osaksi elämäänsä, eikä suosio enää imartele hämsyä. Kuitenkin viimeisenä käänteenä paljastuu, että Hämsy onkin itse väärentänyt itselleen kustantajalta tulleen kirjeen, jonka avulla hän olisi itse aikonut menestyä, koska olisi sen avulla voinut kiristää toisilta kustantajilta parempaa menestystä. Saman kirjeen siis, joka löytäjä on löytänyt ja piilottanut. Hämsy onkin pelastunut itse suunnittelemaltaan menestykseltä / tuholta ja löytäjä saa synninpäästön hämsyltä, mutta yleisö käy molempien kimppuun.
Sekä hämsy, että löytäjä pakenevat yleisöä Pohjois-Karjalaan. Loppukohtaus on aikalailla samantapainen kuin aloituskin, Hämsy toteuttaa jotakin vastaavaa taideprojektia onnellisena tarvitsematta enää yleisöä tai menestystä. Löytäjä ihailee silmät loistaen neroaan. Jostain paikalle jolkottaa yksinäinen vanha raihnainen koira ja lipaisee hämsyn kättä ja heilauttaa häntäänsä. Löytäjän poskelle tirahtaa kyynel. Hän tietää, että molemmat ovat onnellisia, vanha kulkukoira sekä isäntä, jonka koira on valinnut isännäkseen kysymättä lupaa.
Siinä oli hyviä huomioita koskien nimenomaan tätä nykyisstä jo hyvin nuoresta alkavaa koulutusjärjetelmään joutumista ja sen aika pitkälle mediassa vaiettua merkitystä, joka merkitys on kuitenkin aivan keskeisen ratkaiseva ajatellen lapsen myöhempiä mahdollisuuksia päästä mukaan n.s. täyspainoiseen elämään, johon kuuluu tietenkin hyväksytyksi tuleminen ja mukaan pääseminen työhön ja toimintaan ja sosiaaliseen elämään ja/tai pariutumisjuttuihin.
Minä olen sitä mieltä että tämä puoli näistä koulutusjuttujemme merkityksestä on tietoisesti vaiettu asia. Näin siksi koska tämän järjestelmän keskeisenä tarkoituksena onkin nimenomaan karsia osa ulkopuolelle luusereiksi, kun tämän katsotaan toimivan rotua vahvemmaksi jalostavana. Karsinnan kohteiksi joutuvat tietenkin vain pojat juuri sen mukaan kuin mitä tuossa kerroit. Se että tyttöjä taasen ei joudu karsinnan kjohteiksi palvelee myös systeemissä voittajamiehiksi kehittyvien miesten etua sitä kautta kun se palvelee näiden miesten nussinnallisia tarpeita.
Jännä juttu tuossa kuvasarjassa se kun kapiainen kiroaa alokkaalle siitä että tämä ei riittäväön röyhkeästi puske naisiin kiinni. Niin- Mistähän alkuaan on poika oppinut tapansa olla puskematta riittävän röyhkeästi naisiiin kiinni, tai miksi ei niitä röyhkeimmin naisiin kiinni käviä miehiä voisi kirota olemaan vähän pidättyväisempiä.
Se on jännä juttu miten tällaiseltakin palstalta heti menee sensuuriin tietyn tyyppiset mielipiteet naisista. Aamulla kirjoitin mielipiteeni naisista tai heidän käyttäytymisestään/puheistaan ja niiden ilmeisestä ristiriitaisuudesta yhteen älyn aloittamaan ketjuun, ja koko ketju on jo poistettu, tuskin kuitenkaan älyn lyhyiden herjojen takia vaan sen minun naisiamme koskevan kommenttini johdosta.
Niin tosiaankin tämä asiain järjestys saa tietenkin myös kaikkien naisten tuen. Näin mennenhän naiset tulevat maksimaalisen hyvin nussituiksi siksi kun naiset nussii heidän nussintaansa mahdollisimman pitkälle spesialisoituneet ammattilais-miehet .
Ainoa kieleteinen asia naisten näkökulmasta tässä on se, että nämä naisten nussintaan spesialisoituneet miehet eivät tietenkään halua nussia jyystää enää vanhempia naisia. Näiden vanhojen lyylien nussimnen jää siis tykkänäänkin näin mennen hoitatmatta. Ovathan naisten nussintaan tottumattomat miehet turn-offejakin näille vanhentuneille ja jo moneen kertaan jätetyille ja panomiesten jyystämiseen tottuneille naisille. Lisäksi kun vielä nämä naisjätteet ovat turn-ffeja myös näille naisetta jääneille miehillekkin niin tämä sinetöi kohtaamattomuusongelman näissä asioissa.
Kertakaikkiaan!
Kah, täällähän on ollut oikeaakin ATM-keskustelua joskus. Palsta on kyllä vajonnut kauheaan kurimukseen.
Entä naisen häpeä, kun ei kelpaa kenellekään, kun jää yksin? Ei se eroa miehen häpeästä, joka vain aloituksessa huomioidaan.
Ai niin, eiväthän naiset voi jäädä yksin. Ruma, lihava ja vanhakin nainen kelpaa aina jollekin panoksi.. Tämän tulee riittää, jos lähtökohtana on, ettei naisella ole muuta arvoa kuin olla reikä.
Älä viitsi valittaa. Moni mies olisi erittäin tyytyväinen jos saisi olla naisille muna, vaikka hänellä ei sitten muuta arvoa olisikaan.
Ai, Mitäs muuta mies sitten voisi olla? Talouden turvaaja tietty mutta eipä muuta.
Mjaa. Koulukiusattuna tyttönä ja työpaikkakiusattuna naisena voisin sanoa, että ylimielisyyden sijaan voi keskittää voimavaransa omanarvontunnon rakentamiseenkin.
Mä taas opettelin jo ennen seurustelukokemuksia (jotka nekin olis jäänyt koskaan tapahtumatta ilman tätä ajatusta) ajattelemaan, että kiusaajat on mua heikompia. Ne ei tunne mua, ne ei tiedä mun sisimmästä mitään. Ne luulee kyllä paljon. Mutta ei tiedä.
Ne kiusaa heikkouttaan. Ei vahvuuttaan. Ja mä olen niitä vieläkin vahvempi, kun pystyn olemaan taipumatta itse samaan. Vois sanoa, että siinä se runko jonka ympärille olen lähtenyt kasvattamaan omaa itsetuntoa ja rankaa.
Ensin tietysti tarvii hoksata, että erilaisuudessa ei ole mitään väärää. Ja siitä tuomitsevat voi jättää omaan arvoonsa.
niin kovin vaikea suhtautua heikkoina luusereina, kun ne menestyvät minua paremmin elämässä, saaden mm. kauniin tyttöystäväm