Sekoan kohta... Olen seurustellut avomieheni kanssa puolitoista vuotta. Kaikki menee hyvin hänen mielestään.. Minun mielestäni ei. Tykkään asua hänen kanssaan, mutta: en enää rakasta häntä. Haluaisin erota ja muuttaa pois.. Mutta sitten en enää tiedä mitä tekisin nimittäin en tiedä uskallanko enää asua yksin??! Pelkään yksinäisyyttä. Enkä voisi enää käydä töissä tai harrastuksissa koska tarvitsen auton joka miehelläni on. Itselläni ei ole autoon varaa... Minulla ei ole kauheasti ystäviä enää kun kaikki ovat muuttaneet pois.. Ainut mikä minulla on niin oma koira. Sekin on pentu jonka kanssa harrastan... Siis niin hankala tilanne enkä tiedä mitä tehdä! Lisäksi tapasin uuden miehen, mutta hänkin on varattu ja kaksi lasta jotka tottakai laittaa etusijalle... Heillä ei kuitenkaan yhteiselo enää toimi. Eivät eroa lasten takia. Minä haluaisin tutustua mieheen ja hänkin minuun mutta kun on näin mahdoton tilanne!!! Toivottavasti ymmärsitte mitä tarkoitan....
Avunhuuto!
Tuska
81619
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jep, ymmärsin näin: pidät miestäsi aisankannattajana ja maksajana sillä aikaa, kun itse juokset vieraissa varatuissa perheellisissä miehissä. Tosi upeaa, jatka samaan malliin.
Täytyy nyt sitten lisätä vielä sen verran, että en ole pettänyt... Ja tämä varattu mies on lopettanut suhteen mutta asuvat vain yhdessä lasten takia... Ja oikeassa olet: Että mieheni on aisankannattaja ja maksaja. Mutta en kai minä nyt sitä tahallaan tee! Olen kyllä ilmoittanut hänelle tästä omasta tuskastani! Sanoo vaan että haluaa yrittää vielä... Mitä siinä sitten teet?
että tämä uusi perheenisä jättää perheensä. Sinä olet sinisilmäinen. Toiset miehet ovat keksineet tekosyyn uskottomuuteensa. He "eivät voi erota lasten takia". Tosiasia on, että he haluavat vierasta, eikä mitään muuta.
Älä sinä ole auttamassa sellaista miestä.
suhteesi paranee jatkossa, vaan todennäköisesti se tulee huononemaan.
Koska haluat erota ja muuttaa pois, niin muuta sellaiseen paikkaan, missä et tarvitse autoa työmatkalla. Muutenkin tuntuu kovin köykäiseltä syyltä olla eroamatta jos harrastuksesi kärsii erotessa.
Luulisin yksinäisyyden pelon olevan sinulla päällimmäisenä, varmaan myös tämän pelon vallassa olet takertunut mainitsemaasi varattuun mieheen.
Kyllä sinun pitäisi kohdata yksinäisyyden pelkosi eroamalla ja muuttamalla yksikseen asumaan, sitten kun huomaan pelon väistyvän ja pärjääväsi yksinkin, silloin vasta näkisit todelliset tunteesi varattua miestä kohtaan.
tuo oli todella järkevästi sanottu! Mutta en ole kuitenkaan takertunut tähän varattuun mieheen! Haluaisin vain aluksi tutustua häneen... En minäkään haluaisi heti alkaa seurustelemaan uudestaan. Aika näyttää miten tässä käy... Mutta kiitos vielä asiallisesta ja järkevästä viestistä!!
Mitä enemmän pelkäät yksinoloa, sitä suuremmalla syyllä sinun on riuhtaistava itsesi suhteesta!
Itselleni tuli suhteessa ihan mahdoton riippuvuus mieheeni, sain jopa ahdistuskohtauksia kun hän oli töissä!
Vaeltelin vain huoneesta toiseen ja kyttäilin ikkunoista milloin hän tulee.
Tottakai myös rakkautemme kärsi jatkuvasta menettämisen pelostani, se oireili myös minun kohdallani niin että halusin pitää "varamiehiä".
Etten vaan joutuisi olemaan ainakaan YKSIN.
Kyseessä lienee jonkinmoinen sairaus, josta en kuitenkaan ole yrityksistä huolimatta löytänyt tietoa.
Tavallisesta läheisriippuvuudesta ei liene kyse.
Syy voi olla myös traumaperäinen, sillä minut jätettiin lapsena usein yksin kotiin, ihan pienestä pitäen ja kuvittelin talossamme asuvan mörköjä ja kummituksia, pelkoni oli sanoinkuvaamaton ja juoksinkin joskus ulos kun pelkäsin olla sisällä.
Lopulta tajusin erota ja muuttaa yhteen asumaan kohdatakseni pelkoni ja oppiakseni tulemaan toimeen ennen kaikkea itseni kanssa.
minutkin jätettiin pienenä yksin ja tosiaan kuvittelin kaikki maailman mörköt saman katon alle.... No enköhän nyt tiedä mitä pitää tehdä! Ottaa itseä niskasta kiinni ja muuttaa!! Kiitos vaan sinulle ja muillekkin vastaajille suuresti! Hauskaa ja aurinkoista kevättä!
Luin tarinaasi ja se kuulosti aivan omlta elämältäni. Olen asunut myös puolitoistavuotta miehen kanssa, ja on jo puolivuotta tuntunut että pitäisi muuttaa pois...en kuitenkaan asu siellä edelleen vain sen vuoksi että minulla ei ole omaa autoa (mitä minulla ei silti olekaan) ja pelkäisin yksinäisyyttä, vaan ehkä sitä kuvittelee, että kaikki muuttuu vielä paremmaksi, vaikka se kuulostaakin epätoivoiselta.Olen kuitenkin päättänyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja yrittää herättää tunteitani eloon... Olet varmaan sinäkin häntä joskus rakastunut, että oletko tosiaan luopunut toivosta? Olin itse myös ihastunut erääseen toiseen mieheen ja alkoi jo tuntumaan että jätän avomieheni hänen vuokseen...kunnes tajusin, että ne kaikki piirteet, joita miehessäni vihaan, eivät ole sen parempia kenelläkään muulla miehellä...tai jos ovat, niin aina löytyy joitain muita kamalia piirteitä...sitä aina etsii jotain parempaa, eikä koskaan tyydy mihinkään...tärkeä kysymys onkin, mihin tällaisessa kierteessä päätyy?
Mietein myös sitä, että jos tilanne olisikin toisinpäin? mieheni ei enää rakastaisi minua ja jäisi luokseni vain taloudellisista syistä. Se tuntuisi aivan kauhealta!! Emme mekään ole kaikkia asioita selvittäneet eikä tiedä tuleeko meidän suhteestamme enää mitään, mutta haluan kuitenkin vielä yrittää, ettei myöhemmin kaduta...ja jollei mitään ole enää tehtävissä, eikö se olisi omantuntosi kannalta järkevää, että päästäisit miehesi etsimään sellaista ihmistä, joka rakastaisi häntä ja jota hän saisi rakastaa? Tee se muille mitä haluat itsellesi tehtävän!!!
Toivottavsti saat asiasi selkiytymään, siten ettei kukaan joutuisi hukkaamaan aikaa tyhjään rakkauteen!!