ketkä väittää, että ulkonäöllä ei ole merkitystä. Kyllä sillä on, kuka sitä rumaa miestä haluaisi. Hyvä luonne ja ulkonäkö ei valitettavasti mahdu samaan pakettiin, sen olen merkille laittanu. Kun niitä hyväkäytöksisiä ja sydän täynnä kultaa olevia miehiä on tarjolla ni eipä sit kuitenka naisille kelpaa jos ei ole vielä komeakin, että näin. Mutta luonteella ei nin väliä, kunhan vaan ulkonäköä on.
Paskapuhetta
Eräs vaan
1216
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kuka sitten on väittänyt, ettei ulkonäöllä olisi väliä? Jokaisella ihmisellä on omat kauneus/komeus ihanteensa ja kyllä niitä jossakin määrin vertaillaan - joko tietoisesti tai tiedostamatta. Itse esimerkiksi miespuolisena voin sanoa rehellisesti, että naisen ulkonäöllä on väliä. Jos nainen on omasta mielestäni aivan susiruma, niin en todellakaan edes harkitse mitään seurustelemista. Mutta onneksi jokaisella on oma makunsa niin lopulta kaikki löytää sellaisen, jonka haluaa. :)