Vaimoni tullut ulkomailta ja on kooltaan pikkuruinen. Neuvoja kaivataan mistä sopivia vaatteita löytyisi. Jalan koko 34-35 , hoikka 157cm .
Asumme lähellä Tamperetta joten se olisi lähin ostospaikka vaan muualtakin kelpaa.
Kiitos ja kumarrus neuvoista.
Vaatteita pienikokoiselle Tampereelta
7
798
Vastaukset 7
- minnihiir1
moi(:
oma kokoni on 34 myös, olen 160cm. siis hoikka ja pienikokoinen.
asun tampereella ja itse ostan vaatteita H&M, spirit storesta, one waysta ja sokokselta nuorten osastolta. kuulostaa ehkä siltä, että näissä kaupoissa löytyy vain ihan teinien vaatteita, mutta itsekin olen yllättynyt: esimerkiksi vero modasta ja gina tricotista löytyy hyvinkin vaatteita myös aikuisempaan makuun:)- Pikkuakkanen
Itse kävin juuri Turun Pikkunaisia liikkeessä. Tällä hetkellä aivan upea valikoima kenkiä koot: 32-35. myös vielä talvisaappaita ja nilkkureita ja paljon kesäksi kenkiä!!!! Kannattaa käydä kauempaankin. Itselläni kengän koko 33-34 ja liikkestä ostamani oli kaikki kokoa 33,5. Todella hyvin jalkaan istuvia kenkiä. Myy mm. suoamalaisen perheyrityksen tekemiä kenkiä, jotka aivan upeita ja ainakin omaan jalkaani todella hyviä lestiltään. Lenkkarit ostan lastenosastoilta milloin mistäkin. Tietääkseni tällä hetkellä Turun liike Suomessa ainoa liike, joka myy pieniä naisten kenkiä, kun Piccola Donna Helsingissä lopetti. Vaatevalikoima liikkeessä oli suppea. Mutta XS:ssää löytyy kyllä nykyään aika hyvin ihan esim. Lindex ja HM.
- Pikkuakkanen
Pikkuakkanen kirjoitti:

lisäys vielä, että hinnat on aika suolaisia (esim. hinnat alk. n. 90->, mutta kun ei muualta saa naisellisia kenkiä!
Olen tilannut jotain myös Englannista Dainty Feet, löytyy googlaamalla. Kengät tuli tosi nopeasti. Ihan ookoo kengät, mutta ei istu minun jalkaan yhtä hyvin kuin nää suomalaisen yrityksen tekemät. Ja aika hankalaahan se on verkon kautta tilata, kun ei voi sovittaa, toki on palautusoikeus, mut postimaksut pitää kai maksaa itse. Pikkunaisia likkeestä voi myös tilata verkon kautta, sähköpostia vain omistajalle.
- diivailua...
pinikokoisille paljon kaikkea muodikasta www.diiva.fi
- Kotimaasta
Niin, ja kannattaa mennä tyhjän laukun kanssa kotimaahan ja ostaa paljon sieltä. Tietysti kunnon talvikenkiä en löydy ihan kaikkialta, niitä joutuu ehkä etsimään netistä ati täältä, mutta muuten hän voi tehdä ostoksensa, kun vierailette hänen kotimaassaan.
- aasia92
Mistäpäin on? oliviaoscar.com myy pieniä vaatteita jotka taitavat olla jostain aasiasta..
- ovdok
Suuri Kiitos kaikille vastanneille avusta. Ostamme lisää vaatetusta kun matkailemme mutta kiva sitä täältäkin on etsiä. Eikun auto surramaan ja katselemaan;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1141361
- 45911
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50736Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r132697- 70666
- 67616
- 53607
- 55565
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.100499Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20490Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32468- 34467
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115463Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e96459- 5458
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 51445
- 42410
- 52403