Olen ollut yli puoli vuotta kaukosuhteessa tytön kanssa jonka tapasin internetissä. Jo heti alusta asti tuntui että tästähän voikin tulla jotain, ja ne kerrat kun ollaan saatun olla yhdessä, hän minun luona tai minä hänen luona, ovat olleet sellaisia mitä en ennen ole muiden kanssa kokenut. Joka kerta kun on pitänyt lähteä hänen luotaan taas omille teillemme, se on ollut järjettömän vaikeaa. Jokainen sekuntti pitänyt venyttää että saisi olla mahdollisimman kauan hänen kanssaan, ja heti viimeisen halauksen jälkeen tullut järjetön ikävä ja kaipuu. Kuitenkin se jonkin ajan päästä taas hellittää ja pystyy taas jatkamaan suhdetta puhelimen ja netin avulla. Mutta nyt kun sattui niin etten pysty olemaan häneen yhteydessä ainakaan pariin kuukauteen, tuntuu kuin olisin menettänyt hänet lopullisesti. Ihmisen josta on näinkin lyhyessä ajassa tullut kaikista tärkein ja rakkain. Uskon kyllä että suhteemme kestää tämänkin mutta helppoa se ei tule olemaan. Asumme sen verran kaukana toisistamme ettei pystytä noin vain toisiamme tapaamaan. Kun viimeinenkin keino pitää yhteyttä toiseen otetaan pois, ei jäljelle jää kuin suunnaton ikävä ja huoli. En voi kuin toivoa että kuulen hänestä mahdollisimman pian ja että hänkin jaksaisi odottaa että pääsemme taas jälleen näkemään toisemme.
Onko muilla vastaavia kokemuksia, ja miten olette selvinneet jos on pitänyt olla pidempi aika ilman että edes kuulee toisesta?
Onko muilla vastaavia kokemuksia, ja miten olette selvinneet jos on pitänyt olla pidempi aika ilman että edes kuulee toisesta?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minkä takia ei voi kuulla toisesta? Ratkaisukeinoja kun on monenlaisia. Kun meillä ei ole ollut nettiä käytössä niin ollaan ahkerasti kirjoiteltu perinteisiä kirjeitä, lähetelty tekstiviestejä yms. Eli tapauksesta riippuen kyllä (yleensä) yhteyttä saa pidettyä ainakin jonkin verran ja aina se pikkuinenkin helpottaa. Helpottaa myös jos on tiedossa jokin tietty päättymispäivä/ajankohta että on jotain mitä odottaa. Mutta muuten vaan se on sinnittelyä, tavallaan 'unohtamista' (siis yritän olla toista ajattelematta ihan joka sekunti, pyörittää omaa elämää jne. sillain aika kuluu nopeammin)
Tsemppiä!
Ollaan oltu jo 10 vuotta kaukosuhteessa. Välimatkaa 900 kilometriä eli ihan joka kuukausi ei päästä näkemään. Jutellaan päivittäin kahdella eri liittymällä joissa on ilmaista puheaikaa riittämiin. Chattaillaan joskus, tekstaillaan. Lomat aina yhdessä, kaikki pienetkin vapaat. Vaatii paljon työtä. Tietenkään elämään ei paljon muuta mahdu, koska puhelin vie paijon aikaa illalla, mutta on se sen arvoistakin.
Mulla on melkein sama juttu...saatan olla nuorempi ...Mutta eräs ihana poika(rakastamme toisia) haluisi kanssani seurustella..minäkin hänen kanssaan mutta eräs juttu,hänei halua elää kaukosuhteessa,kun emme varmaan näkisi kun kerran kuukaudessa,jos silloinkaan :( En voi luopua pojasta.Sillä rakastan häntä ihan liikaa!
Kaukosuhteet ovat hyviä siinä mielessä, että rakkaus ja intohimo kestää pidempään. Jos muutatte yhteen ja alatte elää vakaata elämää arjen ympyröissä niin tunteet lässähtävät nopeasti.
http://www.youtube.com/watch?v=F9B9F-TV82c
romance scams, huijarit voivat yrittää kusettaa eri tavoilla
http://www.youtube.com/watch?v=bYtspZMgiAw&feature=related
täsä yks huijari lisää
Olen itse kaukosuhteessa. 4v takana. Ja 4000km välissä.
Kyllä aina molemmilta itku pääsee, kun täytyy taas sanoa
hyvästi. Viimeksi melkein en itkenyt lentällä. Mutta kun
näin kyyneleen rakkaani silmäkulmassa.. Aaaa!
Mustasukkainen olen aika vaihtelevasti.
Luotan häneen kyllä. Mutta mustasukkaisuus
ei tee yhteistyötä järjen kanssa.
Keskustelemme joka päivä netin välityksellä.
Ja kun koneelle ei pääse niin tekstarit lentää.
Voimia sinulle ja hyvää onnea!