Moni mies näissä keskusteluissa väittää, että naiset eivät kiinnostu heistä, koska he miehet ovat tylsiä. Ja onhan se toisaalta ymmärrettävää. Kuka nainen jaksaa olla sellaisen miehen kanssa, joka ilmeisesti odottaa naisen jatkuvasti viihdyttävän itseään. Ja tosiaalta, kuka ihminen haluaisi itse, että häntä pidetään tylsänä ja ikävystyttävänä. Ja sitä tässä ihmettelen, että miksi sitten halutaan niin kovasti tuoda esille sitä omaa tylsyyttä. Ette te miehet itsekään kiinnostuisi naisesta, joka on tylsä ja vaatii miestä viihdyttämään itseään, vai mitä ?
Tylsyys
jaa niin
5216
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Yleensähän naista nimenomaan pitäisi viihdyttää.
Mutta kaunis nainen ja tämän muodot kiihdyttävät miestä ilman viihdyttämistäkin.
Ei tarvitse muuta kuin olla paikallaan, ja ehkä mieluiten alasti.
Olen nainen ja saanut palautetta tylsyydestä. En koskaan suoraan miehiltä, mutta muilta tahoilta. Tämä on vaikuttanut minäkuvaani siten, että välttelen päästämästä ihmisiä liian lähelle, koska pelkään pilaavani heidän päivänsä tai herättäväni heissä ikäviä tunteita. Tämä etäisyyden pitäminen tietysti taas tulkitaan nyrpeydeksi tai milloin miksikin tilanteen ja kiinnostuksen laadun mukaan.
Joskus joku tuppaa ihmettelemään elämääni niin, että tuohtuu omista mielipiteistään! Näillä tyypeillä lienee todella paha olla, mutta se on heidän ongelmansa, josta joku sivullinen ikävä tyyppi ei voi olla vastuussa.
Sisäisesti en juurikaan kärsi muiden väittämästä tylsyydestä, enkä ole koskaan ajatellut, että toisten pitäsi minua viihdyttää. Minulla on omat, enimmäkseen yksinäiset harrasteeni ja pari ystävää, joiden tiedän viihtyvän kanssani. Se riittää. En siis koe olevani poikkeuksellisen tylsä, mutten myöskään huippuvärikäs persoona. Ihan tavis vaan.
Näillä palstoilla olen näkevinäni paljon samaa. Joku on joskus elämän varrella heittänyt jollekin, että oletpa tylsä. Muutaman toiston jälkeen herkkä ihminen alkaa uskoa olevansa todella tylsä, mihinkään kelpaamaton. Se vaikuttaa hänen valintoihinsa ja siihen, miten hän näkee itsensä.
En ymmärrä, miten siitä että mies tietää olevansa tylsä, seuraa se, että tämä sama mies odottaisi naisen olevan joku viihdyttäjä?
Enpä usko kenenkään tylsäksi ilmoittautuvan toivovan, että muutkin pitäisivät häntä tylsänä ja ikävystyttävänä. Faktoja ei kuitenkaan kannata kieltää, ja jos tarkoitus on keskustella sinkkuudesta ja sen syistä, eikö ole ihan hyvä käsitellä itse ongelmaa? Etenkin kun kyse on erittäin vakavasta vammasta?
"Enpä usko kenenkään tylsäksi ilmoittautuvan toivovan, että muutkin pitäisivät häntä tylsänä ja ikävystyttävänä. Faktoja ei kuitenkaan kannata kieltää, ja jos tarkoitus on keskustella sinkkuudesta ja sen syistä, eikö ole ihan hyvä käsitellä itse ongelmaa? Etenkin kun kyse on erittäin vakavasta vammasta?"
No, minun mielestäni se, että mies tai nainen korostaa kovasti jotakin negatiivista ominaisuuttaan on huono merkki parisuhteen kannalta. Tulee mieleen esimerkiksi ne naiset, jotka jatkuvasti väittävät itseään tai jotain kohtaa itsessään rumaksi, ja kerjäävät miehiltään kehuja ja vakuutuksia kauneudestaan. Ja tylsäksi itseään väittävä ihminen kerjännee vakuutuksia omasta kiinnostavuudestaan.
Ja minä en oikein pidä hyvänä alkuna minkäänlaiselle ihmissuhteelle (oli sitten kyse ystävyydestä, tai rakkaudesta tai mistä tahansa), että sitä toista ihmistä lähdetään hakemaan oman itsetunnon pönkittäjäksi. Se nimittäin on mahdoton tehtävä, jossa kukaan ei voi onnistua. Itsetunto ja omanarvontunto ovat nimittäin asioita, jotka jokaisen täytyy löytää omasta sisimmästään. Niitä ei kukaan toinen ihminen voi antaa. (Sanon tämän ihan omasta kokemuksesta.)