Naiset

Ei muuten ole hoikkaa naista, joka ei millään liho tai lihavaa naista, joka ei millään laihdu. Ne jotka muuta puhuu, valehtelevat.
30575
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

mieltä. Ärsyttää ne, jotka väittää syövänsä kuin hevoset, muttei muka liho. Täyttä humpuukkia. Sellaisen kaverina olen nähnyt, kuinka hän rääppii ruokaa kuin lintu ja väittää olevansa ähkyssä. Päivän mittaan saattaa napsia muutaman karkin... liekö tästä heidän harhakuva "hevosen lailla syömisestä." =D No, en viitsi sanoa karua totuutta ;)

Äänestä
  • Tyypillistä kateutta taas lihavilta "kanssasiskoilta". Varmasti on tollaisia linnunlailla ruokaansa närppijöitäkin olemassa, mutta myös oikeasti hevosen lailla syöviä hoikkia. Riippuu vähän kanssa et mitä syö, kaikki ei johdu hyvistä geeneistäkään. Kunnollista terveellistä perusruokaahan saa syödä "hevosen lailla" tai ainakin niin ettei todellakaan nälkää tarvitse kärsiä, etenkin jos lisäksi liikkuu ees jonki verran. Niin yksinkertaista se on. Paino-ongelmia syntyy kun ei ymmärretä mikä on sitä terveellistä perusruokaa, vaan lorautellaan kermaa ym. kasteikkeen sekaan harva se päivä ja sit ihmetellään kun lihoo vaan. Tai sitten syödään epäsäännöllisesti miten sattuu, välillä verensokeri alhaalla kun ei ole syönyt kunnolla ja sitten ahmitaan liian suuria annoksia. Hankkikaa enemmän tietoa ja vähentäkää asioista jo tietävien mollaamista!!!

    Äänestä

  • purrrrfect kirjoitti:

    Tyypillistä kateutta taas lihavilta "kanssasiskoilta". Varmasti on tollaisia linnunlailla ruokaansa närppijöitäkin olemassa, mutta myös oikeasti hevosen lailla syöviä hoikkia. Riippuu vähän kanssa et mitä syö, kaikki ei johdu hyvistä geeneistäkään. Kunnollista terveellistä perusruokaahan saa syödä "hevosen lailla" tai ainakin niin ettei todellakaan nälkää tarvitse kärsiä, etenkin jos lisäksi liikkuu ees jonki verran. Niin yksinkertaista se on. Paino-ongelmia syntyy kun ei ymmärretä mikä on sitä terveellistä perusruokaa, vaan lorautellaan kermaa ym. kasteikkeen sekaan harva se päivä ja sit ihmetellään kun lihoo vaan. Tai sitten syödään epäsäännöllisesti miten sattuu, välillä verensokeri alhaalla kun ei ole syönyt kunnolla ja sitten ahmitaan liian suuria annoksia. Hankkikaa enemmän tietoa ja vähentäkää asioista jo tietävien mollaamista!!!

    Jos hoikka ihminen urheilee vieläpä sopivasti, sitä saa aika lailla syödä terveellistä perusruokaa ja silti tulee helposti taas uudestaan nälkä.

    Tietysti aloittaja on oikeassa siinä kohtaa, että kuka hyvänsä ihminen lihoisi täydellisellä jenkkidieetillä (ei liikuntaa ja ylisuuret määrät epäterveellistä roskaruokaa).

    Äänestä

  • Just, ja kaikki laihathan ovat tietenkin juuri samanlaisia kuin sinun kaverisi, vai mitä? Se, ettet ole itse kokenut tai nähnyt jotain, ei todista vielä mitään. Ärsyttävää, että ihmiset luulee tietävänsä muitten asiat omien kokemustensa perusteella.

    Äänestä

Näin on..Tai ainakin mä olen ollut joskus hoikka nainen josta on tullut lihava. Ja olen kyllä laihtunutkin, tosin en vielä tarpeeksi. Mut hoikkaa musta tuskin enää koskaan tulee..

Äänestä
  • Olen laiha 25v. nainen. Syön aivan normaalisti, en paljon mutten vähääkään, herkut maistuvat. Pysyn silti todella hoikkana. 165/49 Liikuntaa en harrasta (jouduin lopettamaan juoksun kun aloin laihtua liikaa). Olen ns. läpipaskoja. :D Pari kuukautta sitten suurensin reilusti annoskokoja, vaihdoin kevytmaidon täysmaitoon ja aloin lisäämään ruokaan rasvaa, esim. aamupuuroon reilu loraus öljyä. Silti lisäkiloja tullut vain kaksi tässä kahden kuukauden aikana. Lisää ei tule millään. Sitten kun ne kilot tulevat epätoivottuun paikkaan eli peppuun. Kädet ja jalat pysyvät tikkuina.

    Eli lihoaminen voi kyllä olla todella hankalaa, jos omaa normaalia nopeamman aineenvaihdunnan.

    Äänestä

  • j__ kirjoitti:

    Olen laiha 25v. nainen. Syön aivan normaalisti, en paljon mutten vähääkään, herkut maistuvat. Pysyn silti todella hoikkana. 165/49 Liikuntaa en harrasta (jouduin lopettamaan juoksun kun aloin laihtua liikaa). Olen ns. läpipaskoja. :D Pari kuukautta sitten suurensin reilusti annoskokoja, vaihdoin kevytmaidon täysmaitoon ja aloin lisäämään ruokaan rasvaa, esim. aamupuuroon reilu loraus öljyä. Silti lisäkiloja tullut vain kaksi tässä kahden kuukauden aikana. Lisää ei tule millään. Sitten kun ne kilot tulevat epätoivottuun paikkaan eli peppuun. Kädet ja jalat pysyvät tikkuina.

    Eli lihoaminen voi kyllä olla todella hankalaa, jos omaa normaalia nopeamman aineenvaihdunnan.

    Just tänään ennen jumppaan menoa luin yhdestä terveyslehdestä, että "läpipaskoja" ihmisiä ei ole olemassakaan.

    Äänestä

Mutta ihmisten herkkyys lihoa vaihtelee aivan varmasti ihmisestä toiseen. En ole mikään maailman laihin, mutta hoikka kuitenkin, ja syön kunnolla. Luontaisesti tunnen enemmän vetoa ns. oikeaan ruokaan kuin vaikkapa leivonnaisiin, eli tykkään syödä suht. terveellistä perusruokaa, mikä on tehty ihan perusraaka-aineista, eli ei mitään kevytkeittoja. Silloin kun syön herkkuja (muutaman kerran viikossa) en ahmi enempää kuin mikä tuntuu vielä vatsassa mukavalta, mutta on se määrä kuitenkin PALJON suurempi kuin "muutama karkki". Harrastan liikuntaa jonkin verran, en mitenkään erityisen kuormittavaa kuitenkaan, ja totuus on, että saan syödä mitä vain lihomatta, sen puitteissa mikä luetaan perusruoaksi, ja minulla on usein nälkä, koska aineenvaihduntani on hyvin nopea (ja sen kyllä huomaa itse, jos se on nopea, siihen on turha tulla kenenkään väittämään, että aineenvaihdunnoissa ei olisi eroja). Mutta tietysti lihoisin, jos nyt alkaisin vaikka päivittäin vetämään sipsejä ja kakkuja niin paljon, että tulisi huono olo. Tämä kaikki siis on varmaan ihan päivänselvää. Se mikä ärsyttää aivan jumalattoman paljon on olettamus, että muka kaikki hoikat ovat jotain linnunannosten syöjiä, ihan samalla lailla kuin on turha yleistää, että KAIKKI pullukat syövät kuin hevoset. Suoraan sanottuna vituttaa se, kun kuvitellaan että kaikki hoikat ovat hoikkia pinnallisista syistä ja muka näkevät jotenkin vaivaa hoikkuutensa eteen, ja että ollaan jotenkin kauneusihanteiden uhreja ja joudutaan kitumaan jollain parilla salaatinlehdellä päivässä, kun se on niin kaukana totuudesta ainakin omalla kohdallani.

Äänestä
  • asiaa! olen hoikka 170/57 ja syön paljon, mässäilen lähes joka paivä jotakin hyvää.. mutta painoa ei vain tule. raskausaikana lihoin yli 20 kg. kilot lähtivät itsestään pois, mitään en niiden eteen tehnyt. Liikun jonkin verran, mutta en mitään hikijummppaa harrasta. kyllä jotkut vaan ovat luonnostaan hoikkia.

    mikään ei "&%¤#/ niin paljon, kuin se, että ihmetellään laihuutta ja kysytään syötkö mitään.
    laihoille saa painosta huomautelle, lihaville ei. ihmiset eivät tajuu, että laihoille paino voi olla myös arka asia!

    Äänestä

Hyvin pitkälle totta.

Valitettavasti se on siitä henkisestä kurista sekä lujuudesta kiinni monilla se linjoissa pysyminen.

Haluaako sitä tehdä on eri juttu, mutta se kyllä onnistuu. Toki joiltakin helpommin kuin toisilta muttei se mikään ylitsepääsemätön este ole.

Monen olen nähnyt ammattissani kokevan muodon muutoksen ja aiemmin siellä oli varsinkin naisilla kaikki tekosyyt: raskaat luut, liian kiire laihduttaa, väsymys, stressi, aineenvaihdunta ongelmat.

Sitten oikea dieetti, asennetta kehiin ja hups! Kilot karisivat.

Ihminen itse ja ihmisen mieli vain keksii tekosyitä mukavuudenhalussaan miksei voi laihtua tai pitää painoaan vaikka muut siihen pystyvät.

Äänestä

syön tosi paljon (kyllä olen kuullut hevosen-lailla-kommenttejakin ihmisiltä) mut en vaan liho. ihmisillä on katsokaas niin erilaisia aineenvaihdunta ja ruuasulatustoimintoja. lisäks liikunnan määräki vaikuttaa, itse en mikään himo urheilija, leikkeilen pari kertaa viikossa, mutta pitäis tehdä lihaskuntoo kohottavia juttuja että vähän massaan kertyis. olen kuitenkin aina pysynyt tosi hoikkana. onneks on tissit ja perse niin ei kuule aina kaikilta katkerilta läskeiltä niitä hämmästyttäviä anorektikkopuheita!

mut tosiaan, tien tosi monia jotka ei syö melkein mitään, jopa syömishäiriön rajoilla heiluu, mut massaa silti on.

mut kiva kun oot tota mieltä, että munlaiset syöjähoikkuudet on mielikuvitusta, tunnen itseni ihan fantsasian koheet, oikein IHANNENAISEKS!

Äänestä
  • "ihmisillä on katsokaas niin erilaisia aineenvaihdunta ja ruuasulatustoimintoja."

    No eikä ole. Ole hyvä ja linkitä tähän tieteellistä näyttöä asiasta.
    Täysin humpuukia ja toimin sentään alalla johon tuo asia liittyy.

    Äänestä

  • Tsemppari! kirjoitti:

    "ihmisillä on katsokaas niin erilaisia aineenvaihdunta ja ruuasulatustoimintoja."

    No eikä ole. Ole hyvä ja linkitä tähän tieteellistä näyttöä asiasta.
    Täysin humpuukia ja toimin sentään alalla johon tuo asia liittyy.

    En ole tuo edellinen kirjoittaja, mutta yritätkö väittää, että kaikilla ihmisillä on samanlainen aineenvaihdunta ja ruoansulatus? Entäs sellainen asia, kun jotkut käyvät kakkoshädällä kerran viikossa ja jotkut pari kertaa päivässä, onko heilläkin samanlaiset aineenvaihdunta ja ruoansulatus? Se että sä toimit alalla ei todista yhtään mitään.

    Äänestä

  • 73495 kirjoitti:

    Ja tässä vielä yksi osoite mistä löytyy tietoa aineenvaihdunnasta, en nyt tähän hätään löytänyt mitään muuta, mutta kyllä nämäkin asiat tässä kertoo ihan biokemisti ja ravitsemusasiantuntija:
    http://www.easynetti.com/additional_2.jsp?id=1890&tid=806

    Eri asia sitten on se, miten laajalti juuri aineenvaihdunnan erot ovat ilmeisen laajan ylipaino-ongelman syynä, mutta eroja kuitenkin selkeästi siinä on.

    "Entäs sellainen asia, kun jotkut käyvät kakkoshädällä kerran viikossa ja jotkut pari kertaa päivässä, onko heilläkin samanlaiset aineenvaihdunta ja ruoansulatus? "

    Sillä kuinka harvoin/usein käy kakkosella, ei ole mitään tekemistä aineenvaihdunnan nopeuden kanssa. Myöskään linkittämässäsi aineenvaihdunta-jutussa ei ole mainintaa asiasta, vaan ne on muut seikat jotka ratkaisee sen. Samaa sanoo myös lihavuustutkijat, joten se aiemman kirjoittajan lukema tieto, että "läpipaskoja ihmisiä ei ole olemassakaan" pitää paikkansa. Miksiköhän monet tuntemani laihat ja hoikat ihmiset (myös minä) kärsivät ummetuksesta, kun taas jotkut ylipainoiset käyvät 1-2 krt/pv "asioilla"?

    Äänestä

  • 73495 kirjoitti:

    Ja tässä vielä yksi osoite mistä löytyy tietoa aineenvaihdunnasta, en nyt tähän hätään löytänyt mitään muuta, mutta kyllä nämäkin asiat tässä kertoo ihan biokemisti ja ravitsemusasiantuntija:
    http://www.easynetti.com/additional_2.jsp?id=1890&tid=806

    Eri asia sitten on se, miten laajalti juuri aineenvaihdunnan erot ovat ilmeisen laajan ylipaino-ongelman syynä, mutta eroja kuitenkin selkeästi siinä on.

    "Eri asia sitten on se, miten laajalti juuri aineenvaihdunnan erot ovat ilmeisen laajan ylipaino-ongelman syynä, mutta eroja kuitenkin selkeästi siinä on."

    Ne ovat minimaaliset ellei oteta huomioon joitakin poikkeusyksilöitä joilla on oikeasti erilainen aineenvaihdunta.

    Yksilöllisiä eroja on mutta aineenvaihdunta muuttuu myös omien ruokailutapojen ja liikuntatottumusten mukana!

    Lihava lihoo lisää koska hän ei liiku tarpeeksi ja syö oikein joka on vaikuttanut hänen aineenvaihduntaansa.

    Kysymys ei ole siis pelkästään energian polttamisesta vaan siitä että kehoa opettaa kuluttumaan oikein sekä kehittää aineenvaihduntaansa.

    Valitettavasti monille sen kierteen katkaiseminen ja omien tapojen muutos on vaikeaa juuri koska keho sekä aivot laittavat vastaan koska se on oppinut erilaisille tavoille sekä usein niille liian hyville (oikeasti huonoille) tavoille.

    Joo, mutta kun nytkin tulee telkkarista ykköseltä dokkari, jossa testataan sitä lihooko kaikki yhtä herkästi, eikä ne liho, vaikka syövät kaikki viikon ajan yhtä rasvaista ruokaa. Ei kaikkien kropat vaan toimi samallalailla. Esimerkiksi joidenkin elimistöt muuttaa ylimääräiset kalorit lämmöksi eikä rasvaksi. Eikö se silloin liitykin aineenvaihduntaan. Myöskin ne jotka ovat jo lapsena olleet pullukoita ovat sitä helpommin myös vanhemmalla iällä, koska heille on kehittynyt lapsina enemmän rasvasoluja, joiden määrää ei enää myöhemmin voi vähentää. Että se siitä yksinkertaisesta totuudestanne.

    Äänestä

  • gjeoagp kirjoitti:

    Lisäksi, tutkimusten mukaan joillakin on geneettinen ominaisuus muuttaa liikakalorit rasvan sijaan lihakseksi, tämäkin kävi ohjelmassa tehdyssä kokeessa selväksi.

    Äänestä

  • gjeoagp kirjoitti:

    Joo, mutta kun nytkin tulee telkkarista ykköseltä dokkari, jossa testataan sitä lihooko kaikki yhtä herkästi, eikä ne liho, vaikka syövät kaikki viikon ajan yhtä rasvaista ruokaa. Ei kaikkien kropat vaan toimi samallalailla. Esimerkiksi joidenkin elimistöt muuttaa ylimääräiset kalorit lämmöksi eikä rasvaksi. Eikö se silloin liitykin aineenvaihduntaan. Myöskin ne jotka ovat jo lapsena olleet pullukoita ovat sitä helpommin myös vanhemmalla iällä, koska heille on kehittynyt lapsina enemmän rasvasoluja, joiden määrää ei enää myöhemmin voi vähentää. Että se siitä yksinkertaisesta totuudestanne.

    Kyllä meidän sitten on pakko uskoa sitä dokkaria!

    Kukaan ole väittänytkään että se olisi täysin yhtä helppoa kaikille, mutta se joka väittää että se on vain geeneistä sekä lapsuudesta kiinni niin puhtaasti valehtelee. Ei se mitään tiedettä ole vaan tutkimustulosten vääristelyä.

    Olen töissä kuntosalilla jossa personal trainereiden kanssa olen luonut kunto-ohjelmia ruokailuohjeineen jo muutaman vuoden. Niin ylipainoisilla kuin muutamia kiloja vähentäville sekä sellaisille jotka haluavat vain päästä kuntoon eikä tarvetta varsinaiselle painonpudotukselle ole.

    Tiedätkö mistä se kaikki on kiinni: Mielestä
    Tarkemmin ottaen tahdosta noudattaa laadittuja ohjelmia. Mukana on hankaliakin tapauksia mutta yleensä sieltä paljastuu ne syyt miksi niin on ja syynä ei ole todellakaan se että aineenvaihdunnat olisivat niin erilaisia vaan miten valmis on elämäntapojensa remonttiin.

    Joillakin se kynnys on korkeampi ja lihavuori korkeampi kiivettäväksi, mutta kaikilta se onnistuu jos ei ole jo jonkinlaista liikuntavammaa kehittynyt tai kyseessä ole todella poikkeusyksilö.

    Tuossa teidän dokumentissa haetaan syitä sille miksi joku lihoo herkemmin jne. muttei se poista sitä yksinkertaista totuutta että jos panostat riittävästi niin paino putoaa sekä pysyy myös normaalimitoissa.

    Tsemppiä painon hallintaasi!

    kiitti, mutta mun ei tarvitse hallita painoani erikseen, se kun pysyy kurissa muutenkin =) väitinkö minä, että KAIKILLA lihomattomuuteen tai laihtumattomuuteen on syynä geenit

    Äänestä

Kyllähän tuo pääsääntöisesti pitää paikkansa, mutta on joitakin sairauksia, joiden vuoksi laihtuminen tai joissain tapauksissa lihominen on ,jos nyt ei mahdotonta, niin ainakin erittäin vaikeaa.

Äänestä

onko se nyt sinulta pois jos toiset vaan ovat hoikkia ja itse et??jos et ole tyytyväinen itseesi niin tee jotain äläkä morkkaa muita!!!itse olen 166 cm ja 54 kg, hoikka aina ollut.Juon aamulla ensin kupin teetä,sitten töissä 2 voileipää,kahvia,jogurttia/rahkaa yms.lounaalla normaalia kotiruokaa leivän ja salaatin kera,rasvatonta maitoa,jälkiruokaa(kiisseli,rahka,jäätelö)iltapäivällä kahvia ja keksi tai pulla yms,kotiin tullessa leipää ymjotain pientä.pari kertaa viikossa tähän väliin uppoaa sipsejä ja/tai karkkia ja suklaata.illalla taas iltapalaksi leipää yms tai saatan tehdä jonkun kunnon ruuan esim spydäriä pakkasesta(kermaista) RÖYH! sitten joskus käyn hesessä tai ravintoloissa syömässä. ja en harrasta mitään liikuntaa,en edes sitä lenkkeilyä kerran viikossa.ja ei vain tule ylimääräisiä kiloja.että näin.Mutta kyllähän sitä lihoisi jos istuisi ja joisi voita vaan,varmasti,vaikka olisi kuinka läpipasko.joillekin se vaan on helpompaa kuin toisille.

Äänestä
  • Ton ruokavalion perusteella sulle ei oikein voi tullakaan ylimääräisiä kiloja, aika niukalta vaikuttaa... Mutta ilmeisesti et haluakaan syödä enempää, että asia lienee mielestäsi ok.

    Äänestä

Nyt on kyllä ihan pakko sanoa, että itse syön kuin hevonen, mutta olen vieläkin 5kg alipainoinen. Ihan totta, en valehtele. Ehkä tämä johtuu siitä, että olen kasvissyöjä. Mutta kroppa on loistokunnossa, olen laiha ja massu, takamus sekä rinnat kiinteät.

Äänestä

He, jotka näin sanovat tarkoittavat yleensä, että heille riittävällä syömisellä he eivät millään liho. Eli voivat mättää mahan täyteen ruokaa eivätkä liho. Heille se mahan täyteen mättäminen ei tarkoita yhtä suurta ruokamäärää kuin niille, jotka lihovat.

Äänestä
  • Mutta on se niinkin, että se mahan täyteen syöminen on kuitenkin rutkasti enemmän ruokaa tai herkkuja kuin se mitä jotkut aina jaksaa väittää, eli että hoikka luulee mässäilevänsä jos syö viisi karkkia ja että oikean ruoan virkaa toimittaa joku rasvaton vihanneskeitto. Se on vaan sellainen asia mikä raivostuttaa aina yhtä paljon, kun joku aukaisee sen leipäläpensä ja syyttää ihmistä syömättömyydestä vain sen perusteella, että tällä ei ole ylikiloja. Sama varmaan niillä pulleammilla, joita syytellään turhasta syömisestä, vaikka itsestä tuntuu että on syönyt vain nälkäänsä. Ja kyllä sitä suunnilleen tietää miten paljon erikokoiset ihmiset syö lähipiirissä, jos ei aivan erakkona elele, eikä ne erot aina oikeasti ole kovin suuria hoikempien ja pyöreämpien syömisissä. Tietysti osa voi mässäillä sitten salassa yksinkin, mutta ei kai nyt sentään ihan kaikki? On ihmisillä geneettisiä eroja muissakin ominaisuuksissa, miksei sitten tässä asiassa muka voisi olla.

    Äänestä

  • putte k. kirjoitti:

    Mutta on se niinkin, että se mahan täyteen syöminen on kuitenkin rutkasti enemmän ruokaa tai herkkuja kuin se mitä jotkut aina jaksaa väittää, eli että hoikka luulee mässäilevänsä jos syö viisi karkkia ja että oikean ruoan virkaa toimittaa joku rasvaton vihanneskeitto. Se on vaan sellainen asia mikä raivostuttaa aina yhtä paljon, kun joku aukaisee sen leipäläpensä ja syyttää ihmistä syömättömyydestä vain sen perusteella, että tällä ei ole ylikiloja. Sama varmaan niillä pulleammilla, joita syytellään turhasta syömisestä, vaikka itsestä tuntuu että on syönyt vain nälkäänsä. Ja kyllä sitä suunnilleen tietää miten paljon erikokoiset ihmiset syö lähipiirissä, jos ei aivan erakkona elele, eikä ne erot aina oikeasti ole kovin suuria hoikempien ja pyöreämpien syömisissä. Tietysti osa voi mässäillä sitten salassa yksinkin, mutta ei kai nyt sentään ihan kaikki? On ihmisillä geneettisiä eroja muissakin ominaisuuksissa, miksei sitten tässä asiassa muka voisi olla.

    Varmasti on geneettisiä eroja, mutta kyllä ruuan määrä tai laatu lihavalla ja hoikalla poikkeaa paljon toisistaan.

    Minä en ainakaan voi sanoa kuinka paljon edes tyttökaverini syö ellen ole hänen seurassaan koko päivää. Mielestäni pitää aikamoista nuuskimista harjoittaa jos tietää lähipiirinsä syömiset.

    Äänestä

http://journals.cambridge.org/action/displayFulltext?type=6&fid=797116&jid=&volumeId=&issueId=03&aid=797112&bodyId=&membershipNu...

Toivottavasti linkki toimii, mutta tässä katkelma siitä:

"The major factors involved in obesity seem to be dietary and physical activity habits. These factors are affected by susceptibility genes that in turn may influence energy expenditure, fuel metabolism, muscle fibre function and appetite or food preferences. However, the increasing rates of obesity cannot be explained exclusively by changes in the gene pool"

Yksinkertaistettuna lihavuuteen siis vaikuttavat ruokatottumukset ja fyysinen aktiivisuus. Asia ei kuitenkaan ole näin mustavalkoinen, sillä näihin vaikuttavat useat geenit, joilla voi olla vaikutusta mm. energiankulutukseen, aineenvaihduntaan ja ruokahaluun. Geeneillä ei kuitenkaan voi perustella kaikkea eikä varsinkaan lihavien määrän kasvua. Ottakaa siis vastuuta omasta laihuudesta/lihavuudestanne.

Äänestä
  • Oma vastuu on tärkeä todellakin!

    Ei pidä syyllistää itseään asioista kuitenkaan ellei se ole tarpeen että tajuaa mitä on tehtävä.
    Sen jälkeen vain pyrkii eteenpäin kohti tavoitetta muistaen että kyseessä ei ole yksi dieetti vaan elämäntapojen muutos.

    Olen nähnyt omin silmin ihan parissa vuodessa uskomattomia muodonmuutoksia kun henkilö on panostanut itseensä ja oman kehonsa hyvin vointiin.

    Äänestä

Ja myös miehet...

Jotkut kirjoitti, että olen läski ja kateellinen. En oikein ymmärtänyt vastausta.
Kyseessä nyt siis se, että joskus jotkut valittaa, kun ei laihdu, vaikka mitä tekisi, tai että sairaus vaikuttaa... geenit vaikuttaa... lääkitys vaikuttaa. Voi olla, että joillakin se on niin, että pienestäkin rasva ja sokeri määrästä heti paino nousee, mutta varmana laihtuu, jos söisi vain kasviksia, vihanneksia, lihaa ja marjoja ilman sokeria. Ei siis vilja, maito ja hedelmä tuotteita.

Laihat taas, jotka valittaa, ettei liho ja syö todella kevyttä ruokaa, mikä ei lihota ketään, niin pakko kysyä: Ketä yritätte huijata? Jos haluatte oikeasti lisää painoa, kannattaisiko oikeasti syödä enemmän vaikka sämpylöitä?

Ihan sama minulle, minkä painoisia olette, mutta turha valehdella kenellekkään päivän selvää asiaa.

Ja jos jotain kiinostaa, paljonko itse painan, niin olen 166cm. pitkä. Aluksi painoin 55kg, sitten pyöristin itseni tarkoituksella 63kg Sen jälkeen sain kolme lasta, ja painoni oli pitkään 80-85kg, kunnes laihdutin helposti 65kg ja nyt toivon, että tässä olen... ja ollutkin olen jo 5 vuotta. Minulla on suht isot rinnat ja yhä hyvännäköiset. Hoikka vyötärö ja leveä lantio. Harrastan zumpaa, käyn punttisalilla ja uin paljon, joten lihaksiakin löytyy, mutta sopivasti. Olen tyytyväinen vartalooni. Naama se on, joka välillä potuttaa.

Ja olen 41 vuotias, joten tässä iässä ne naisen hormoonitkin jo vaikuttaa painoon. Miehilläkin hormoonit alkaa nostamaan painoa jo 30

Äänestä

Kommentoi aloitusta

energiaaaaaaaa kirjoitti:

Ei muuten ole hoikkaa naista, joka ei millään liho tai lihavaa naista, joka ei millään laihdu. Ne jotka muuta puhuu, valehtelevat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu