Puolisoni on todella herkästi kiivastuva ja suuttuva. Ja kun suuttuu, niin ei pysty kontrolloimaan sanomisiaan tai tekemisiään. Hän suuttu äkkiarvaamatta ja lujaa. Ja kun hän suuttuu, hän ei anna minulle suunvuoroa eikä kuuntele mitä minä haluan sanoa.
Miten tällaisen tapauksen kanssa oikein pitäisi elämää elää? Ei tämäkään kivaa ole, että asiat joudutaan tekemään ja suunnittelemaan ottaen huomioon toisen kiivaus ja hermojen menetys tai niiden mahdollisuus. Ongelmaa ei myöskään saa ratkaistua puhumalla, koska jos otan asian puheeksi hän suuttuu ja keskustelu- ja kommunikointiyhteys on menetetty.
Tämä tuli esille, kun suhteessamme on nyt se alkuvaiheen koreus ohitettu.
En jaksa enää elää hänen kanssaan, koska elämäni on pitkän aikaa pohjautunut sille, että joudun jatkuvasti miettimään miten saisin varmistettua ettei hän saa hallitsematonta raivokohtausta. Väkivaltaa en pelkää.
Toinen ongelmani on että miten saan hänet nyt jätettyä. Todennäköisesti tilanne, jossa otan asia puheeksi menee siihen, että hän menettää malttinsa täysin, ei kuuntele, huutaa enkä saa tilaisuutta sanoa mitä haluan. Toinen kysymys onkin että miten tällainen tilanne oikein pitäisi hoitaa? Pitääisikö jättää kirje ja häipyä?
Miten tällaisen tapauksen kanssa oikein pitäisi elämää elää? Ei tämäkään kivaa ole, että asiat joudutaan tekemään ja suunnittelemaan ottaen huomioon toisen kiivaus ja hermojen menetys tai niiden mahdollisuus. Ongelmaa ei myöskään saa ratkaistua puhumalla, koska jos otan asian puheeksi hän suuttuu ja keskustelu- ja kommunikointiyhteys on menetetty.
Tämä tuli esille, kun suhteessamme on nyt se alkuvaiheen koreus ohitettu.
En jaksa enää elää hänen kanssaan, koska elämäni on pitkän aikaa pohjautunut sille, että joudun jatkuvasti miettimään miten saisin varmistettua ettei hän saa hallitsematonta raivokohtausta. Väkivaltaa en pelkää.
Toinen ongelmani on että miten saan hänet nyt jätettyä. Todennäköisesti tilanne, jossa otan asia puheeksi menee siihen, että hän menettää malttinsa täysin, ei kuuntele, huutaa enkä saa tilaisuutta sanoa mitä haluan. Toinen kysymys onkin että miten tällainen tilanne oikein pitäisi hoitaa? Pitääisikö jättää kirje ja häipyä?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Jaahas kyllä sussakin on vikaa, et missään tapauksessa jätä kirjettä ja häivy!! Jos teet noin, voit olla varma ettei erosta tule helppo!! Teidän pitäisi nyt keskustella ilman huutoa
"Teidän pitäisi nyt keskustella ilman huutoa ".
Aivan. Mutta ongelma olikin nyt se, että se ei onnistu koska hän kiivastuu niin rajusti pienimmästäkin asiasta joka tapahtuu/ei tapahdu tai mitä sanon/en sano. Keskusteluyhteyttä ei vain ole. Miten onnistuu keskustelu ilman huutoa. Parisuhdeterapeutilla voisi onnistua, mutta jos sellaista ehdotan, hän menettää malttinsa ja huutaa.
Se juuri oli se ongelma, että en saa häneen mitään keskusteluyhteyttä koska hän menettää malttinsa samantien. Olen viimeiset 4 vutota ollut sitä mieltä, että "Meidän pitäisi nyt keskustella ilman huutoa"
Onpa hankala tilanne. Kyllä parisuhteessa pitäisi pystyä puhumaan vaikeistakin asioista ilman että pitää jatkuvasti pelätä miten toinen reagoi. Ilmeisesti sinulla on riittävästi kokemuksia siitä miten puolisosi reagoi, ja vaikuttaa siltä, että olet aika varma siitä että hän menettää malttinsa takuuvarmasti kun puhutaan hänelle epämieluisista asioista?
Tuo ajatus kirjeen jättämisestä ja häipymisestä on minusta huono, mutta toisaalta ymmärrän kyllä sen, että vaihtoehdotkin ovat todella vähissä. Normaalitilanteessa varmaankin suurin osa ihmisistä sanoisi, että "ota asia hänen kanssaan puheeksi", mutta viestistäsi kyllä näkee että sillä ei juuri mitään saada aikaan.
Et varmastikaan arkielämässäkään ole rauhassa siltä että mietit miten hänet saa pidettyä suuttumattomana?
Olin itse hiukan vastaavassa tilanteessa aiakisemmin, mutta se liittyi siihen, että itse en ollut riittävän rohkea tuomaan omia näkemyksiäni esille kun olisi pitänyt. Minulla oli muitakin huolia, ja apu löytyi ammattiauttajalta...mutta tämä kuulostaa siltä että ongelma on hänen kiivas luontonsa. Ei tuossa auta se, että sinulla olisi enemmän voimia ponnekkaammin tuoda asioita esiin; jos hän katkaisee yhteyden huutamalla ja kuuntelemattomuudellaan, ei siihen auta vaikka itse kuinka huutaisi päälle.
En osaa sanoa muuta kuin että oletko ollut yhteydessä puolisosi tuttuihi/ystäviin? Ehkä sitä kautta voisi löytyä konsti jolla saat viestin perille tai vaikka neuvoja siitä mitä voit tehdä. Tuo puolisosi luonteenpiirre on niin voimakas, että hänen läheisensä ovat sen varmaan huomanneet..
Itse elän täysin samanlaista arkea. Kirjeesi oli kuin itse kirjoittamani. Puolisoni tapa "kommunikoida" on jatkuvaa mesoamista tehostettuna käsien heiluttelulla, ja tietenkin kovalla äänensävyllä. Koskaan ei ole kuunnellut toista osapuolta vaan pelkästään mesonnut ja vauhdilla. Meillä vielä lisäbonuksena, että lapsetkin joutuu katsomaan tätä mesoamista. Olen jo kahden vuoden jälkeen oppinut ettei tälle ole loppua. Päinvastoin, tämä käytös on vain lisääntynyt. Pikkuhiljaa siihen tulee mukaan väkivalta kun äänenkorotus ja käsien levittely ei tehoakaan vaimoon. Jättämis"yritykset" on kaikunu tyhjille korville kun toinen ei koskaan kuuntele mitään. Ei keskustele, ei kuuntele. Eron olen toivonut hoitavani sivistyneesti, mutta on jo selvää ettei tule onnistumaan. Joskus vain on ihmisiä, joille järkipuhe, tai mikään muukaan puhe, tehoa.
Minäkään en muuten pelkänyt väkivaltaa ennen. Kiivastunut luonne näkyi vain mesoamisena ensimmäiset 1v8kk, sitten alkoikin väkivalta n. 3-4 viikon välein jota on jatkunut 3 kk. Tulevaa tahtia en tiedä koska aion säästää itseni siltä ja lapseni sen kuulemiselta.
Voimia sinulla päätöksiin, mihin ikinä päädytkin!
Ei kai siihen auta muuta kuin se, että sanot yksinkertaisesti, että nyt sinä haluat puhua ja pistät uhkavaatimuksen vielä siihen, että jos tästä asiasta ei puhuta asiallisesti ilman huutoa, niin aiot lähteä samantien. Ja jos rupeaa huutamaan niin senkun lähdet. Kannattaa pakata jo reppu johonki jemmaan :)
Ei tollasesta mitään tuu jos et ite nyt ryhdistäydy ja sano asiaasi ytimekkäästi.
Huh, ja mä kun luulin olevani keuhkooja :)
Niinpä. Tosin siinä on se vaikeus, että jos tosiaan teen näin, että "sanon yksinkertaisesti, että nyt haluan puhua ja pistän uhkavaatimuksen vielä siihen, että jos tästä asiasta ei puhuta asiallisesti ilman huutoa, niin aion lähteä samantien", niin en ehdi laittaa tuota uhkavaatimusta ennenkuin se raivoaminen on alkanut ja keskusteluyhteys menetetty.
Tämä ei ole mikään ns tavallinen keuhkoaja, vaan se maltti lähtee samantien, jo siinä vaiheessa kun sanon että "nyt haluan puhua".
Tuo ehdotuksesi on hyvä, ja niin normaalitilanteessa varmasti tehtäsiin, mutta tässä se ei vain toimi.
Ja mitä tulee siihen, että minun pitäisi ryhdistäytyä ja sanoa asiani ytimekkäästi: Tämä puoliso kun on sellainen, että ei auta vaikka olisi kuinka ryhdikäs olisin ja vaikka kuinka ytimekkäästi sanoisin; kun yhteys on menetetty, se on menetetty. Kun hän raivostuu, on aivan sama millä ytimekkyydellä asian sanoo; ei hän kuuntele.
Pari kertaa olen tehnyt juuri näin, eli olen aloittanut sanomalla, että jos nyt emme pysty puhumaan kiivastumata, lähden. Mutta en ehdi saada edes tuota uhkavaatimustani loppuun kun hän jo raivokohtauksen vietävänä. Mietin viimeksi, että olisin voinut lähteä, mutta tuntui sitten siltä, ett' koska en saanut kertoa syytä, olisin ikäänkuin joutunut lähtemään sanomatta mitään.
Nyt täytyy kyllä sanoa, että veti aika sanattomaksi, siis todella kiivas tapaus! Niinkun joku tossa aikasemmin puhu et on huono ajatus jättää vaan lappu ja lähteä -ja siis onkin huono ajatus, mutta olisko sittenkin se ainoa tapa? Jos ei yksinkertaisesti kuuntele niin ehkä se olis paras jättää kirje jossa kertoa kaikki mikä mieltä painaa, mainita myös että voit soittaa vaikka parin päivän päästä jos olisi vaikka rauhoittunut :) Se kuitenkin voisi pistää puolison miettimään itseään.
Ja vaikka repis sen kirjeen niin kyllä sen silti voi lukea ja veikkaan että kun alkuraivosta hengähtää niin lukee sen useampaankin otteeseen. Ja jos ei todellakaan rauhoitu niin sitten ei ehkä kannattaisi sellaseen ihmiseen jäädä kiinni kauemmaksi aikaa.
Toivottavasti keksit ratkaisun :) Vielä kun itse keksisin ratkaisun omaan pulmaan.. Meillä ei riidellä, ei puhuta mistään, niin on vaikea ottaa esille asiat jotka painaa mieltä.. Hiljainen pako on täälläkin käynyt monesti mielessä :)
Onko mahdollista järjestää joku kolmas osapuoli olemaan paikalla, kun haluat keskustella asiasta, esim. luotettava sukulainen/ ystävä (yhteinen?) / lakimies ?
Jos silloin saa raivarin, asiat on todella huonosti.
Valmistaudu jo etukäteen papereilla, jos olet valmis miehen jättämään, pane ne poydälle ja sillä siisti. Eli hae avioeroa kaikessa hiljaisuudessa. Kyllä eropaperi puhuu puolestasi !
Kyllä, erittäin kiivas. Silloin kun menee hyvin ja on hauskaa, menee tosiaankin hyvin, mutta muutamassa hetkessä ollaankin jo ihan toisessa äärilaidassa. Sitä kirjettä hiukan mietinkin, siksi koska vaihtoehdot ovat niin vähissä, mutta se tuntuu vain olevan kovin ruma tapa. Kurjaa on myös se, että asunto on minun, eli "hänet olisi heitettävä pihalle". Tuo mutkistaa asioita hiukan käytännön kannalta...mutta kyllä se jotenkin on järjestettävissä.
Ärsy tilanne!
Mullekin tulisi mieleen, että voisiko näitä asioita ottaa puheeksi muiden läsnäollessa. Ei ehkä tuttujenkaan vaan vaikka ravintolassa tai muualla ihmisten ilmoilla niin, että olisi sosiaalinen paine käyttäytyä hillitymmin. Istuttaa mies pöydän ääreen ja lykätä siinävaiheessa vaikka tää nettikeskustelu kouraan ihan kunnioittavasti ilman ärhentelyä ja kysyä, mitä sun sen mielestä pitäisi tehdä? Miehille, joilla on kiivas temperamentti löytyy myös vertaistukea, esim. Lyömätön linja. Varmaan on muitakin. Kynnys mennä sellaiseen on ilmeisen korkea, varsinkin jos ei ole fyysisesti ollut (vielä) väkivaltainen, mutta ehdottaa voi tai hakea itse tuommoisesta tahosta tukea. Itse en varmaan tuollaista kestäisi pidemmän päälle, mutta jos rakentavaa ratkaisua etsii niin jotain tuollaista vaikka...????
kokeilin itse aikanani, että yritin puhua julkisella paikalla. Mitä teki mies? Läksi ovet paukkuen pöydästä, haukkui ja huusi kotona lasten kuullen monta viikkoa. Mitäkö sitten tein? Pakkasin vaatteeni matkalaukkuun ja sanoin, että lähden, jos ei tahti muutu. Mies sanoi, että senkun vaan, ihan vapaasti, luuletko yksin pärjääväsi. No empä silloin heti uskaltanut lähteä.
Kyllä mieheni sukulaiset monesti vihjasivat, että miten oikein tulet tuon kanssa toimeen, kun on niin kiivas. Ja on sulla olemista. Kukaan ei sitten kuitenkaan tajunnut, miksi eroon päädyttiin. Hyvän miehen jätin. Voi tsiisus.
Uskon, että asiat voi mennä just noin -ehkä tosiaan ei ollut paras mahdollinen neuvo. Jos mies on tosi kiivas niin ei kai siinä sitten auta kuin lähtö. Sääli lapsia.
voi kertoo, et ainoat kerrat lähes milloin toi mun ex-muija on jotain tajunnu mitä mä sanon, on ollut pöydässä, jossa on ystäviä läsnä.
------------------
Etkä sä niin luuserin kans voi olla, et jos sanot sille et suksii vittuun niin kyl se siit lähtee. Jos on massiongelmia, jeesaa vaikka sitä niiden kanssa. Kyl se siit häipyy kun laitat pyrät vaan pyörii.
Hei! Minulla aivan samanlainen seurustelukumppani tällä hetkellä. Olen monesti halunnut tänne kirjoittaa ja kysyä neuvoa muilta miten kestävät.
Oletteko avioliitossa? Jos ette niin neuvon sinua yrittämään edes sitä yhteyttä, vaikka alkaakin raivoamaan ja huudat päälle että koska hän ei anna sinun edes jättää häntä normaalisti niin sinä lähdet. Siinä tilanteessa hän ainakin on paikalla ja näkee kun kävelet ovesta pihalle, ettei siitä jää epäselvyyttä. Ja oma on vikansa jos ei anna sinulle suunvuoroa edes sanoa näkemiin. Niin se vaan on tehtävä, minun mielestäni. Kyllä hän ajan myötä tajuaa kun ei nää sinua enää, että olet lähtenyt.
Jos olette naimisissa niin sitten en osaa kyllä sanoa.
Itse olen myös punninnut suhdettani mutta vielä olen tullut siihen tulokseen että en anna kiivauden vaikuttaa siihen pisteeseen, että jättäisin.
Niin ja siitä väkivaltaisuudesta vielä sen verran, että niin kauan kun siitä ei ole pelkoa niin kannattaa yrittää tuota "pois kävelemistä". Vaikeinta siinä on se, että se on vaan otettava ja lähdettävä.
...
puolisoos?