Veijolle

mikäli ei ehtinyt lukea ennen poistoa.

Säännöissä sanotaan selvästi.

Keskusteluissa ei saa:
Massapostittaa puheenvuoroja tai lausuntoja. Toisin sanoen saman sisältöisen viestin lähettäminen useampaan kertaan tai jo kertaalleen poistetun viestin uudelleen postittaminen palstoille on kielletty.

Jos huomaat näitä sääntöjä rikottavan, voit ilmoittaa siitä kyseisen viestin kohdalta.
11115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

pyrkinyt muistuttamaan ylläpitoa etteivät he noteeraisi palstatrollien mielipiteitä, jos sellaisia yleensä on tästä ruokavaliosta, että he eivät massapostittaisi palsta aiheen vastaisia mielipidekirjoituksia mutta aina niitä palstalle ilmestyy. Eräskin trolli, en nyt tiedä mitä nimeä hän milloinkin käyttää, on palstan suuren haun perusteella jo yli sata kertaa massapostittanut erään viestin johon ei edes sisälly linnkkiä mihinkään. Jos viesti esitellään tieteellisesnä tutkimuksena niin olisi kohteliasta mistä teksti on hankittu. Tähän ei trolliakka ei pysty kun ei hänen esikuvansakaan Pekka Puska. Muuten hän olisi jo lähettänyt palstalle vastaksensa tai haasteen.

Kumpaakaan ei ole tullut. Miksi pekka?

Äänestä
  • MASSAPOSTAUS ON EDELLEEN KIELETTY ---REPIKÄÄ SIITÄ:

    Äänestä

  • Häirikköjen on turha räksyttää.
    Jos Suomi24 on tarkoitettu hiekkelaatikoksi kaiken maailman idiooteille niin se ei ole minun murhe.
    Ihmetyttää vaan yhä edelleen kuinka 2010 keskustelusivu voi olla niin heikoissa kantimissa kuin Suomi24.
    Täysin osaamatonta porukkaa.

    Äänestä

  • kieletty toiminta kirjoitti:

    MASSAPOSTAUS ON EDELLEEN KIELETTY ---REPIKÄÄ SIITÄ:

    simo hei, etkö parempaan pysty, jätä tämä palsta rauhaa jos et keskustele vhh:sta

    tsemppiä Mattila

    Äänestä

  • Veijo kirjoitti:

    Häirikköjen on turha räksyttää.
    Jos Suomi24 on tarkoitettu hiekkelaatikoksi kaiken maailman idiooteille niin se ei ole minun murhe.
    Ihmetyttää vaan yhä edelleen kuinka 2010 keskustelusivu voi olla niin heikoissa kantimissa kuin Suomi24.
    Täysin osaamatonta porukkaa.

    olen täysin samaa mieltä jos täällä ei keskustella hiilareista niin ei sitten mistään,

    teiltä kahdelta tulee hyviä viestejä ja häiriköt menköön muualle

    Äänestä

  • tyttövhh:lla kirjoitti:

    olen täysin samaa mieltä jos täällä ei keskustella hiilareista niin ei sitten mistään,

    teiltä kahdelta tulee hyviä viestejä ja häiriköt menköön muualle

    ylläpito on yksipuolinen. pitää trollien puolta vaikka keskustelupalsta on hiilarista

    Äänestä

  • Veijo kirjoitti:

    Häirikköjen on turha räksyttää.
    Jos Suomi24 on tarkoitettu hiekkelaatikoksi kaiken maailman idiooteille niin se ei ole minun murhe.
    Ihmetyttää vaan yhä edelleen kuinka 2010 keskustelusivu voi olla niin heikoissa kantimissa kuin Suomi24.
    Täysin osaamatonta porukkaa.

    ei se ole minunkaan murhe ole että jos palstalle ilmestyy kaiken maailman idiootteja niin ei se e minulta ole pois. Mutta sitä en ymmärrä että Eniro sallii sen että jotkut tyypit voi tiettyinä iltoina, öinä ottaa palstan haltuunsa ja käyttäytyä miten tahtovat eli että poistavat tiettyvät viestejä. Olen tehnyt lukuisia vistipoisopyyntöjä mutta ne eivät poistu heti niinkuin tänään. Ehkä Eniro tykkää maksaa lauantaillasta extraa ja se on jotenkin hyvää

    Äänestä

  • Veijo kirjoitti:

    Häirikköjen on turha räksyttää.
    Jos Suomi24 on tarkoitettu hiekkelaatikoksi kaiken maailman idiooteille niin se ei ole minun murhe.
    Ihmetyttää vaan yhä edelleen kuinka 2010 keskustelusivu voi olla niin heikoissa kantimissa kuin Suomi24.
    Täysin osaamatonta porukkaa.

    Miten et koskaan näe vikaa omassa toiminnassa, aina vain muissa?

    Äänestä

  • asxdff kirjoitti:

    Miten et koskaan näe vikaa omassa toiminnassa, aina vain muissa?

    kukahan täällä painaa ja ketä??

    lueppa tarkempaan, ja mikä tässä viittasi hiilareihin??

    Äänestä

  • Jos Veijo massapostittaa, niin miksi puhut trolleista?

    Äänestä

  • kirjoittaa yhdessäkään viestiketjussa haukkumatta Puskaa.Tuollainen vaikuttaa jo sairaalta toiminnalta.Täällähän säännöt sanoo ettei saa herjata.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


muistutukseksi kirjoitti:

mikäli ei ehtinyt lukea ennen poistoa.

Säännöissä sanotaan selvästi.

Keskusteluissa ei saa:
Massapostittaa puheenvuoroja tai lausuntoja. Toisin sanoen saman sisältöisen viestin lähettäminen useampaan kertaan tai jo kertaalleen poistetun viestin uudelleen postittaminen palstoille on kielletty.

Jos huomaat näitä sääntöjä rikottavan, voit ilmoittaa siitä kyseisen viestin kohdalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu