Avioliittoa takana 15vuotta..Olin vasta 19 mennessämme naimisiin, olimme seurustelleet 2vuotta sitä ennen. Mies on minua 6 vuotta vanhempi. Silloin joskus hän vaikutti kypsemmältä ihmiseltä, nykyään minusta tuntuu että minä taidan olla se kypsempi tai jotain sinne päin.
Olin pitkään lasten kanssa kotona ja sitten päätin lähteä opiskelemaan kun koulut aikoinaan
jäi kesken. Opiskelu jotekin avarsi ja sain paljon jutun juurta koulusta ja opiskelukavereilta. Jotenkin tuntui että siirryn elämässä eteenpäin ja saan maailmankatsomusta.
Mieheni on sama kuin ennekin, mutta jotenkin minusta tuntuu ihmeelliseltä miten olen valinnut juuri hänet..Ehkä silmät avautuivat vuosien kotona olin jälkeen tai jotain.
Minua on alkanut suunnattomasti ärsyttämään hänen käytöstavat. kuten esim kylään mennessä, hän ei riisu takkia ja istuu lippis päässä. Hän on alkanut möläytellä ihmeellisiä kommentteja milloin mistäkin asiasta, josta hän ei edes itse tiedä mitään.
Meille kun tulee vieraita, saattaa hän vain istua olohuoneessa ja katsella televisiota, kun kutsun kahvi pöytään hän sano tulevansa kohta ja jatkaa tv katsomista. Vieraat ovat kuitenkin ihan molempien kavereita..
Ehkä tämä negatiivisten puolien hakeminen on lopun alkua minulle. Rakkauteni on loppunut ja asiat vain ärsyttävät...en tiedä..
Minua yksinkertaisesti nolottaa koko mies välillä.
Olen alkanut miettiä avioeroa tai edes hiukan välimatkaa ajatella asioita.
Minusta tällaiset tunteet eivät kuulu avioliittoon.
Tuskin minäkään mikää täydellisyys olen ja varmasti mieskin minua häpeää välillä, mutta minä en vain pääse
tunteesta eroon...
Miten teillä pitkään liitossa olleilla? Alkaako välillä tökkimään?
Olin pitkään lasten kanssa kotona ja sitten päätin lähteä opiskelemaan kun koulut aikoinaan
jäi kesken. Opiskelu jotekin avarsi ja sain paljon jutun juurta koulusta ja opiskelukavereilta. Jotenkin tuntui että siirryn elämässä eteenpäin ja saan maailmankatsomusta.
Mieheni on sama kuin ennekin, mutta jotenkin minusta tuntuu ihmeelliseltä miten olen valinnut juuri hänet..Ehkä silmät avautuivat vuosien kotona olin jälkeen tai jotain.
Minua on alkanut suunnattomasti ärsyttämään hänen käytöstavat. kuten esim kylään mennessä, hän ei riisu takkia ja istuu lippis päässä. Hän on alkanut möläytellä ihmeellisiä kommentteja milloin mistäkin asiasta, josta hän ei edes itse tiedä mitään.
Meille kun tulee vieraita, saattaa hän vain istua olohuoneessa ja katsella televisiota, kun kutsun kahvi pöytään hän sano tulevansa kohta ja jatkaa tv katsomista. Vieraat ovat kuitenkin ihan molempien kavereita..
Ehkä tämä negatiivisten puolien hakeminen on lopun alkua minulle. Rakkauteni on loppunut ja asiat vain ärsyttävät...en tiedä..
Minua yksinkertaisesti nolottaa koko mies välillä.
Olen alkanut miettiä avioeroa tai edes hiukan välimatkaa ajatella asioita.
Minusta tällaiset tunteet eivät kuulu avioliittoon.
Tuskin minäkään mikää täydellisyys olen ja varmasti mieskin minua häpeää välillä, mutta minä en vain pääse
tunteesta eroon...
Miten teillä pitkään liitossa olleilla? Alkaako välillä tökkimään?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ansaitset parempaa.
Joo, noinhan siinä usein käy kun nuorena naimisiin mennään. Ihmiset kasvavat henkisesti, toiset enemmän kuin toisen.
Koska teillä nyt kuitenkin niitä lapsia on, niin ei tuo erokaan varmaan helppo ratkaisu ole. Ehkä se paras ratkaisu tässä kuitenkin on se että kerrot näistä asioista selkeästi miehellesi ja jos hän ei osaa/halua tehdä mitään noiden asioiden suhteen, niin sitten vasta sitä eroa kannattaa harkita. Pelkkä vihjailu ei varmaan riitä tässä asiassa, vaan miehelle pitää kertoa selvästi missä asiassa on parannettavaa.
Itselläni on aivan samantapainen jöllikkämies, jonka käytöstavat ovat kivikaudelta. Tunsin jo välillä erittäin suurta inhoa miestäni kohtaan, enkä olisi halunnut hänen kanssaan olla lainkaan. Sitten ajattelin etten voi tuollaista sietää. Pidin kunnon saarnan kaikesta mikä ärsytti ja hävetti hänessä. Toinen suuttui tietysti alkujärkytyksestään toivuttuaan, mutta on sittemmin alkanut varovasti kysellä kaikkeen neuvoa, kuinka voisi parantaa. Ihan kaikki ei ole vieläkään ok ja yritän nyt kasvattaa luonnetta itselleni, etten antaisi kaiken haitata. Nyt tilanne ei niin paha, mutta ei rakkaus aivan kuollut ole ja usein auttaa sekin ettei ihan koko vapaa-aikaa yhdessä vietetä vaan molemmilla on omiakin menoja.
Kiitos asiallisesta vastuksestasi :)
Puhuttelut ei auta miestäni. Hän on sitä mieltä että jos ei kelpaa niin sitten ei
kelpaa ja asialle ei tarvitse tehdä mitään. Olen tainnut mennä tosiaan liian nuorena naimisiin,
olisi pitänyt harkita pidempään.
Parasta liitossamme on kuitenkin ihanat lapset.
Luulen että mieskin ansaitsisi ihmisen joka oikeasti arvostaa ja
rakastaa häntä kaikkinensa. Eihän hän "paha" mies ole, mutta mutta....
Vikaa on varmasti minussakin, en todellakaan ole täydellinen vaimo, mutta jotenkin minun osalta
rakkaus on hiipunut pois ja miehen käytös vain ruokkii, miten sen sanoisi..vastenmielisyyttä parisuhdetta kohtaan...
Ei kai tämä kummemmaksi muutu, todennäöisesti ero olisi parempi vaihtoehto, harmi vain että olen luonteeltani sellainen ihminen etten halua loukata ketään :( En tiedä miten saisin avioliiton päätökseen. Minulta tuntuu puuttuvan täysin uskallus, eikä se tarkoita sitä etten haluaisi päättää liittoa, en vain tiedä miten asian hoidan. Minun ei ole tavinnut koskaan jättää ketään :/ Aiemmat teinis suhteet ovat päättyneet kaveruuteen yhteisymmärryksessä, tässä ei vain taida niin käydä :c
no kaikki vaa sanoo, et jos en kelpaa nii ei sitte. vaan sitku oikeesti pakkaat tavaroita ja oot lähössä nii kyl sitäki rupee kiinnostaa mitkä asiat ne pitäiskää muuttaa. Ei se tajua ennenku näytät sille, että sua tosissaa ärsyttää.
Joku sanoo, että "kun nuorena mennään naimisiin..." mutta sehän kertoo järkyttävää sanomaansa: ihmiset lopettavat kasvunsa heti nuoruuden jälkeen??? Kyllä se niin on, että kuten olet huomannut, maailma saattaa avartua, muuttua ja kas kummaa, toinen ei seuraakaan.
Mun mielestä sä voisit kyllä ensin jutella noista tunteista, mutta ÄLÄ tee niin että aloitat kun "sä et sitä ja sä et tätä", vaan kerrot koko ajan "minä olen, musta tuntuu, meillä ei synkkaa, mä tajuan eri tavalla jne." että älä vaan lähde suoraan syyttelemään.
Ei tarvitse heti julmasti loukata, vaan yritä miettiä miten nyt voisit sitä avartunutta ja sivistynyttä puoltasi käyttää ja sanoa asiat asiallisesti ja tiukasti, että huonot käytöstavat riitti nyt.
TV on paska homma. Monella se vie kaiken ajan ja huomion. Se laitetetaan talon hallitsijaksi keskelle, ja siinä palvotaan kuvaa sitten tunnista toiseen, vaikka toisia ihmisiä tulee paikalle. Nykyään se voi olla myös tietokone. Ihmiset siirtyy mielummin jonnekin pois, eivät ole läsnä. Mitä jos hävittäisittte sen välillä ja yrittäisitte keksiä muuta tekemistä edes kuukauden ajaksi?
Teillä ei ole nyt yhteisiä asioita, ettei kannattaisi rakentaa niitä?
Voisitko suhtautua huumorilla miehesi möläytyksiin, et säkään nyt aina ole sitä priimaa kuitenkaan? Kyllä susta nyt tuntuu kovin sivistyneeltä, mutta oletko sä niin kaikkivoipa ja älykäs nyt, ettei perhe ja yhteiset vuodet merkkaa enää?
Tietty eri asia on, jos et enää haluakaan tehdä mitään. Tuli vaan mieleen, kun heti kerroit millainen miehesi on, ettei "mikään auta"... Noooh... Yleensä kyllä joku menee perille... Että rakkautesi on vaan loppunut... Eli olet jo tehnyt päätöksesi ja etsit sille nyt kannustusta? Kuulostaa vähän siltä, että etsit syitä eroon ja olet päätöksesi tehnyt, nimittäin ei teillä nyt ihan mitään yliviomaista ole: takin riisuminen tai lippalakin pitäminen nyt tuskin on ihan järkeviä syitä avioeroon?
Mutta. Muista se, että uutuuden viehätys haihtuu, tulet huomaamaan, että sivistyneetkään ihmiset eivät ihan aina ole niin sivistyneitä. Tulet huomaamaan, että avartunut maailma muuttuu arkipäiväksi ja sinussakin on vielä puolensa ja puolensa. Joten ei se mitään, eroja tulee, kyllä se siitä, mutta tee päätös realistisesti. Älä minkään uuden elämän viehätyksen takia.
Kerroin myös etten minäkään täydellinen ole ja en hae kannustusta vaan, kysin kuinka muilla pitempään avioliitossa olleilla, tuleeko suvanto "vaihe" jossa tavallaan jää miettimään onko nyt varmasti oikeassa parisuhteessa oikean ihmisen kanssa.
Totta, olen miettinyt jo kauan miten jatkaa eteen päin ja usko pois se takki ja lakki on ylivoimaisen vaikeaa riisua pois vaikka pyydän sievästä tai rumasti. Hänen tapansa ja milipiteensä ei tarvitse mielyttää ketään, hän toimii kuten itse haluaa, mikä tavallaan on hyvä ja mikä tavallaan on huono asia.
On mahtavaa kun on omamielipide asioista, mutta tietyn lainen joustavuus asioiden etenemisessä olisi plussaa.
Vaikeaa on myös puhua miehen kanssa jolla on jo mielipide asiasta, hän ei puhu mitään ja asia oli siinä, kuuroille korville.
Tunnistan ja tiedän omat ärsyttävät piirteeni erittäin hyvin ja myönnän ne myös. Kaikilla meillä on piirteemme olimme "sivystyneitä" tai ei.
Silmien avautuminen ei varmaankaan johdu "sivistyksestä" ja koulutuksesta, vaan varmaankin ystäväpiirin laajentumisesta. Näkee monenlaisia ihmisiä ja perhe-elämää, miten sillä kohdellaan puolisoita ja lapsia.
Aiemmat ystävät (ja yhä edelleen ystävät) ovat enemmänkin sukulaisia ja miehenpuolen tuttavia.
Ehkä ole vain kade ;) En tiedä, mutta valitettavsti puolison negatiiviset piirteet ärsyttävät vain yhä enemmän. En tiedä rehellisesti miten saisin asian "hoidettua". Mies ei ole kiinnostunut parisuhdeterapiasta eikä keskusteluista, minä puhun hän ei kommentoi ja hänen mielestä 2tunnin päästä kaikki ok...