Auttakaa minua tekemään ratkaisu (ja mielellään oikea).
Olen nyt ollut työelämässä n. 25 vuotta (josta n. vuoden työttömänä 1994).
Olen nainen, mutta lapsia ei ole, en siis ole ollut myöskään äitiyslomalla enkä muilla vapailla.
Ikää on 44 v. Työskentelen esimiehenä (jo 15 vuotta) ja palkka sekä työajat ovat ihan hyvät.
Olen nyt viimeisen vuoden (jos ei kaksikin) hiljalleen miettinyt miten saisin iloa työhön uudestaan?
Normaalirutiinit on ok, mutta kaikenlaiset ongelmat työntekijöiden suhteen ovat ajaneet minut henkisesti aivan loppuun. Korostettakoon, että mikään näistä ongelmista ei ole minusta tai oikeastaan työolosuhteistakaan johtuvia (pitkiä s-lomia ikääntymisen vuoksi, alkoholismia jne.). Olen vain alalla, jossa työntekijän tilalle on heti oltava joku toinen.... eli palvelualalla. Jos ketään ei siihen hätään saada on minun vuoro paikattava (vaikka olisin ollut töissä jo sinä päivänä esim. 10 tuntia). Otan työn niin tosissaan ja tunnen riittämättömyyttä vaikka toisten mielestä teen työni varmastikin mainiosti.
Nyt en enää jaksa. Olen itkuinen ja välillä varmasti kärttyinenkin vaikka sen ja huonon oloni yritänkin työntekijöiltäni peittää. En ole asiasta käynyt työterveydessä koska en usko sairauslomankaan tähän auttavan vaan totaali irtiotto työstä tarvitaan nyt. En pitä itseäni mitenkään masentuneena koska kavereiden kanssa ja mieheni kanssa kaikki menee hyvin esim. lomilla ja viikonloppuna. Vain kun ajattelen töitä esim. nyt alkaa jotenkin ahdistaa ja itkettää enkä sinne haluaisi enää mennä. Mietin jossain vaiheessa sitäkin, että minkä loukkantumisen tms. saisin aikaan että tulisi tosi pitkä loma (mutta ei mitään lopullista vammautumista tms.) Huh, tämä on kamalaa !
Olen ajatellut ensi viikolla käydä työterveydessä juttelemassa ja todennäköisesti sitten sanon itseni irti, vaikka tulisi karenssikin. Kyllä minä pärjään. Uskon myös, että vielä saan töitä jostakin. En ole niin vaatelias, että sen pitäisi olla esim. esimietyötä (parempikin ettei ole).
Mitä meiltä nyt tästä olette? Onko joku kokenut samaa? Varmasti on?
Olen nyt ollut työelämässä n. 25 vuotta (josta n. vuoden työttömänä 1994).
Olen nainen, mutta lapsia ei ole, en siis ole ollut myöskään äitiyslomalla enkä muilla vapailla.
Ikää on 44 v. Työskentelen esimiehenä (jo 15 vuotta) ja palkka sekä työajat ovat ihan hyvät.
Olen nyt viimeisen vuoden (jos ei kaksikin) hiljalleen miettinyt miten saisin iloa työhön uudestaan?
Normaalirutiinit on ok, mutta kaikenlaiset ongelmat työntekijöiden suhteen ovat ajaneet minut henkisesti aivan loppuun. Korostettakoon, että mikään näistä ongelmista ei ole minusta tai oikeastaan työolosuhteistakaan johtuvia (pitkiä s-lomia ikääntymisen vuoksi, alkoholismia jne.). Olen vain alalla, jossa työntekijän tilalle on heti oltava joku toinen.... eli palvelualalla. Jos ketään ei siihen hätään saada on minun vuoro paikattava (vaikka olisin ollut töissä jo sinä päivänä esim. 10 tuntia). Otan työn niin tosissaan ja tunnen riittämättömyyttä vaikka toisten mielestä teen työni varmastikin mainiosti.
Nyt en enää jaksa. Olen itkuinen ja välillä varmasti kärttyinenkin vaikka sen ja huonon oloni yritänkin työntekijöiltäni peittää. En ole asiasta käynyt työterveydessä koska en usko sairauslomankaan tähän auttavan vaan totaali irtiotto työstä tarvitaan nyt. En pitä itseäni mitenkään masentuneena koska kavereiden kanssa ja mieheni kanssa kaikki menee hyvin esim. lomilla ja viikonloppuna. Vain kun ajattelen töitä esim. nyt alkaa jotenkin ahdistaa ja itkettää enkä sinne haluaisi enää mennä. Mietin jossain vaiheessa sitäkin, että minkä loukkantumisen tms. saisin aikaan että tulisi tosi pitkä loma (mutta ei mitään lopullista vammautumista tms.) Huh, tämä on kamalaa !
Olen ajatellut ensi viikolla käydä työterveydessä juttelemassa ja todennäköisesti sitten sanon itseni irti, vaikka tulisi karenssikin. Kyllä minä pärjään. Uskon myös, että vielä saan töitä jostakin. En ole niin vaatelias, että sen pitäisi olla esim. esimietyötä (parempikin ettei ole).
Mitä meiltä nyt tästä olette? Onko joku kokenut samaa? Varmasti on?
Vastaukset 24
Vanhimmat
Olet todennäköisesti loppuunpalanut tai juuri kärähtämässä ja masennuskin alkaa hiipiä puseroon.
Vaikka aikoisit tehdä millaisen irtioton, tee se hyvissä sielun ja ruumiin voimissa. Siksi suosittelen, että haet sairauslomaa ja kun olet ollut esim. kuukauden ihan terveenä, voisit tehdä vaikka erittäin radikaalinkin päätöksen. Mieti tarkkaan, mikä se voisi olla, ennen kuin irtisanoudut.
Tsemppiä uusille tuulille :)
Kun olet ollut noin kauan työelämässä, sinulla on oikeus myös vuorotteluvapaaseen. Se on samalla aikalisä, jonka aikana voit rauhasa harkita päätöstäsi työpaikan vaihtamisesta tai kerätä voimia jatkaa entisessä. Ehtona on, että työnantajasi palkkaa vapaasi ajaksi yritykseenne työttömän henkilön, eikä välttämättä tarivtse palkata juuri sinun tehtäviisi. Se onnistuu tällä hetkellä yleensä helposti, ja voi pitää vapaasi hyvillä mielin kun tiedät samalla trjonneesi työpaikan työttömälle.
Vuorotteluvapaasta ei tule karenssia, ja korvaus on verotuksen jälkeen vain ihan vähän pienempi kuin mitä työttömänä saisit ansiosidonnaista. Vuoden päästä voi olla jo tas ihan toinen mieli. Olen nähnyt monta kollegaa, jotka ovat vuoden vuorotteluvapaan jälkeen palanneet töihin kuin uusina ihmisinä.
Niin tuttu tarina. Jossakin vaiheessa tuo kaikki alkaa vaikuttaa kotielämääsi, halusit tai et ja muut huomaavat, että jokin mättää. Tee ajoissa ratkaisusi. Itse kituutin viimeiseen asti, kunnes yhtenä aamuna en enää päässyt ylös, sen jälkeen 3 vuotta pois työelämästä. Slomat ovat aivan liian lyhyitä, moni vastaavassa tilanteessa (työkavereitani eri paikoissa) ovat saaneet 2-3 vk, joku ehkä toisen samanlaisen pätkän päälle. Minä sain 1/2 v kerralla. Ei tuollaisesta selviä muutamassa vk:ssa, kaikesta on todellakin päästävä irti, oikeasti. Ajattele itseäsi. Sinä olet sen ansainnut.
vuorotteluvapaata ei myönnetä yhtiössä ollenkaan. On kuulemma ristiriidassa sen kanssa kun muilla paikkakunnilla on lomautuksia jne. Arvaa montako kertaa olen kysynyt.
Arvioin ihan oikein, että burn out on lähellä. Halusin vaan vahvistusta.
Ratkaisu siintää jo silmissä eli loman jälkeen tulen töihin pariksi päiväksi ja sitten se on loppu. Saisin sitten lomaltapaluurahat. Reilu kuukausi siis vielä ja aion jopa ilmoittaa etukäteen pomolle viimeisen työssäolopäiväni (irtisanomisaikani on 1 kk), joten sitten kun sen ilmoituksen olen tehnyt niin varmasti myös helpottaa?
Oma terveyteni todellakin on tärkeämpi kuin mikään muu ja oikeassa olette kohta kärsisi myös perhe-elämä jos tämä jatkuu.
Kiitos ihanista ja kannustavista viesteistä. Saa kommentoida lisääkin.
ennen kuin oikeasti helpottaa. Näennäisesti voi tuntua, että yes, ohi on ja nyt voi rentoutua. Kuitenkin kaikki kerätty stressi ym on vielä sielä jossain, se purkautuu ajallaan ja vasta sitten alkaa se oikea kaiken sulattelu ja irtipääseminen. Älä siis kuvittele, että heti helpottaa, kun lopultakin pääset pois. Aikaa.
olen kokenut jotakin samanlaista edellisen laman aikana (siksi minulla on sieltä tuo työttömyysjaksokin).
Sanoin silloinkin itseni irti kun olin niin väsynyt, sairauslomalla en siitä syystä ollut silloinkaan vaan huomasin että nyt ei vaan enää jaksa. Silloin meni ½ vuotta ennenkuin voi ajatellakaan uusiin töihin menemistä. No, silloin olin 15 vuotta nuorempi eli töitä kyllä löytyi hyvälle tekijälle. Uskon, että töitä löytdän jatkossakin kun olen siihen valmis.
Olisiko mitään järkeä kuitenkin käydä lääkärissä vaikka ei sairauslomaa sieltä haekaan? Olisiko asialla vaikutusta kun työkkäri karenssia määrää? Tosin olen valmistautunut siihenkin taloudellisesti.
Niin miksi kirjoittelen nyt tähän aikaan kun normaalisti ollaan töissä johtuu siitä että eilen sattui pieni tapaturma (aivan tahaton) työmaalla ja olen koko viikon nyt sitten sairauslomalla. Tämäkin tuli siksi, että olin nukkunut huonosti ja miettinyt työasioita ja aamulla olin tosi väsynyt. Eli kaikki tämä vahvistaa päätöstäni?
Ei muuta kuin kerrot hyvissä ajoin että olet lähdössä. Voithan sanoa että koska et pääse vuorotteluvapaalle niin sinulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lähteä kokonaan. Monesti roikutaan aivan liian pitkään samoissa kuvioissa terveyden menettämisenkin uhalla ajatellen että tässä on oltava koko loppu työura. Jokainen kaipaa joskus vaihtelua ja kaikki sen ymmärtää. Varmasti moni kadehtii ratkaisuasi ja ajattelee että miks en minäkin, mikäli päätät lähteä. It´s not a big deal!
Itse olen nyt saikulla samasta syystä. Sanokoot töissä mitä vaan, niin ihmisen terveys on kuitenkin se tärkein. Fiksu lääkärini antoi minulle heti kättelyssä kullanarvoisen ohjeen: "ÄLÄ SANO ITSEÄSI IRTI."
Väsyneenä sitä vain haluaa pakoon ja levätä, mutta hänen sanojensa mukaan (nyt järjellä ajateltuna omanikin) suuret ratkaisut pitää tehdä levänneenä.
Sinulla on oikeus sairaslomaan, ja kunnolliseen sellaiseen. Sen aikana kokoat itseäsi ja myös työpaikkasi (ja palkkasi) säilyy.
Panin nämä ohjeet korvani taakse, nyt lepään. Toivottavasti aurinko paistaa risukasaan meille molemmille.
Tätä neuvoa kannattaa noudattaa. Missään nimessä ei kannata irtisanoutua. Sen ehtii tehdä sitten terveenäkin, jos siltä tuntuu.
Jos irtisanoudut, pääset pahimmassa tapauksessa työkkärin kyykytyksiin, mikä saattaa vaarantaa terveytesi entisestään.
kelpaa neuvo. Niitä juuri olen kysellyt, etten tekisi virhearviointia tässä tilanteessani.
Huomennahan menen lääkäriin vähän juttelemaan tilanteestani. Katsotaan mitä hän sitten sanoo.
Jos tässäkin tulee diagnoosiksi esim. burn out en sitten mitään palkkaa sairausajalta edes saa, joten ei sekään ole oikein hyvä ratkaisu. En tiedä miten lääkärit tähän suhtautuvat ja mitä diagnooseja voivat kirjoittaa?
Tilanne on vaan nyt sellainen, että en tästä kuitenkaan nuorennu, joten en halua jäädä "roikkumaan". Ikääkin kuitenkin on sen verran, että uusi työpaikka pitää löytää ja mielellään ehkä jopa uudelta alalta.
Nykyisessä työssäni ei ole mitään vaihtoehtoa siirtyä muihin töihin eikä työt tule vuosien saatossa helpottumaan. Tämäkin tietoisuus ehkä lisää vielä tuskaani. Kun nytkään ei ole ollut helppoa niin että tämä tästä vielä vaikeutuu, huh.
Ei ne saikut auta, ellet saa samantien pari vuotta. Pärjäät myös ilman työkkärin "apua" varmasti.
olisin tänään saanut 2 kk. Ei taida olla ihan mitätön juttu tämä.
Sanoin vielä yrittäväni ja lääkärikin sen ymmärsi, mutta lupasin mennä sinne heti jos vähänkin siltä tuntuu. Nyt sitten jo kaveri piti minua ihan hulluna kun en jäänyt suoraan saikulle. Ei vaan meinaa millään saada itselleen myönnettyä, että työnteko ei ole nyt vaihtoehto.
Töihin meinaan ensi viikolla mennä ainakin maanantaina, katsotaan sitten uudestaan mikä on jaksaminen ja aikataulu.
2 kk on vielä lyhyt aika. Jos olet oikesti väsynyt, et sinä siitä 2 kk:ssa selviä.
Terveisin: Todella kovan väsymyksen kokenut ex-hoitaja
Sinun tilanteesi on nyt niin vakava, että sairauslomalle jääminen on vähintä, mitä tässä tilanteessa voi ja PITÄÄ tehdä.
Koska itse et pysty sairauslomaa ihan suosiolla ottamaan, pyydä jotain läheistäsi vääntämään sinulle rautalangasta se, että ihan oman itsesi takia, sinun pitää jäädä NYT sairauslomalle. Sinun ei tarvitse tarvitse pohtia enää minuuttiakaan muita vaihtoehtoja, vaan menet lekurille ja otat sen sairauslomalapun.
Säilytä myös tämä keskustelu, niin joskus voit itse todeta, miten "mutkalla" olet ollut. Kaikkea hyvää sinulle. Anna sairausloman tehdä tehtävänsä. Jos 2 kk:n sairausloma ei riitä, niin haet sitten lisää.
Ota vuorotteluvapaata vuosi, et menetä juuri mitään taloudellisesti. Joku toinen saa vääntää kampea puolestasi kun itse reissaat läpimissä maisemissa jossain kaukana. Älä missääntapauksessa irtisanoudu, se on luuseri touhua. Jos irtisanoudut et takuulla saa enää mitään duunia mistään, ota vuorotteluvapaata!
Kerroin jo aikaisemmin, että olen parikin kertaa pyytänyt vuorotteluvapaata sitä ei kuintenkaan yhtiössämme myönnetä. Eli se vaihtoehto on vallan poissa kuvioista.
Ihmettelen kyllä miten voit kutsua jotakuta joka irtisanoo itsensä esim. yli 10 vuoden työsuhteen jälkeen jostakin työpaikasta luuseriksi ?
No, jos niin on etten saa töitä muualta (ehkä en kokoaikaista?) niin sitten se on vaan niin. Itsekin ymmärrän etten voi jatkaa näin ja että tämä "tie" tässä työpaikassa on kyllä kuljettu loppuun. Niin kuin aikaisemmin kirjoitin ei siellä tule tilanne paranemaan vaan päin vastoin vuosien kuluessa menee yhä hullummaksi. Ei sitä kukaan jaksa.
No miksi et ottanut sairaslomaa, vaikka olisit sen saanutkin? Et itse ole tainnut tätä ketjua lukea.
jos viestini loukkasi sinua.
Se ei kuitenkaan ollut tarkoitus vaan se, että olen todella pettynyt myös työnantajaani ettei vuorotteluvapaata myönnetä. Kaikki ystäväni joille olen yrittänyt jotakin valoittaa tilanteestani ovat sanoneet, että ota vuorotteluvapaata (ja heistä useimmat ovat ½-1 sillä olleetkin).
Hyvää kevättä kuitenkin sinullekin !
Minä en hakenut sitä, irtisanouduin. En koe olevani silti luuseri. Vuorotteluvapaanhaku prosessi olisi kestänyt liian kauan, silloin kun tilanne itsellä on akuutti. Aivan sama pääsenkö takaisin enää samaan paikkaan, ei voisi tällä hetkellä enempää kiinnostaa. Minä olen nyt pääasia.
sitten siinä.
Nyt olen vielä sairauslomalla, jonka jälkeen pidät lomat jne. pois enkä enää palaa töihin.
Irtisanoiduin ja minusta tulee onnellinen, naurava ja rento tyyppi taas uudestaan :)
Joskus sitä vaan on tehtävä päätös. Tosin sinulla on karenssit edessäsi, mutta kyllä se siitä lähtee rullaamaan. Joskus vaan on päästettävä irti kun homma ei pelitä.
Viestittele tänne jatkossa miten menee?
I
ottaa elämäsi itsellesi :) Vaikeita hetkiä tulee, kun kaikki "romahtaa" päälle, tajuat sen olevan ohi, mutta siitä sitten alkaa paluu takaisin elämään.
teille, jotka jaksoitte seurata ketjua ja antaa vinkkejä. Toki sain kannustusta ja vahvistusta ajatuksilleni myös ystäviltäni. Päätöshän kuitenkin oli viime kädessä minun ja kannan siitä seuraukset.
Uskon tulevaisuuteen ja näin on tehtäväkin. Nyt jo tuntuu kuin raskas taakka olisi nostettu hartijoilta ja sydän on keveä. Nyt myös jaksaa suunnitella kaikkea mukavaa kodin piirissä. Tosin tuntuu oudolta kun nyt ei olekaan kiire mihinkään. Jos tänään ei jaksa niin voi tehdä homman huomenna...
Kerron kyllä jatkostakin ja mitä tulevaisuus tuo tullessaan :)
Tässä näitä uutisia jos joku haluaa vielä vahvistusta sille että elämässä täytyy uskaltaa tehdä rohkeitakin päätöksiä!
Jäin töistä pois niin kuin aikaisemmin kirjotin heinäkuun alussa ja päivärahat sain ensimmäisen kerran karenssin jälkeen marraskuussa. Siitä lähtien onkin kaikki ollut hyvin myös taloudellisesti vaikka onkin joutunut vähän kukkaronnyörejä kiristämään. Eihän sitä kuluta edes niin paljon kun on kotona.
Olen hoitanut kotia ja mies on ollut onnellinen kun on saanut töiden jälkeen vaan levätä ja paljon huomiota. Minä olen liikkunut ja ladannut akkuja.
Töitä olen hakenut vain sellaisiin paikkoihin (alle 10 kpl) joihin todella haluaisin ja tänään sain uuden työpaikan! Kisa on kyllä kovaa mutta ammattitaitoa ja asenetta kyllä arvostetaan.
Olen tosi onnellinen ja vaikka välillä tuntui että mitenkähän tässä käy en missään vaiheessa katunut irtisanoutumistani. Nyt kun olen menossa uudelle alalle niin uskon taas jaksavani ja saavani työstä uutta puhtia.
Hyvää kevättä kaikille näiden asioiden parissa "painiville" ja muistakaa että terveys ja perhe ovat kuitenkin ne tärkeimmät jutut.