Artistiksi?

Olen tosi kiinnostunut musiikista ja laulamisesta varsinkin. Nyt yhdeksännen jälkeen olisin menossa musiikkilukioon, mutta kun olen pääosin tuohon laulamiseen perehtynyt, en osaa kovin hyvin soittaa instrumentteja. Kelpaako pääsykokeeseen laulaminen?

Haluaisin myös laittaa YouTubeen ääntäni esille, mutta onko se laitonta laulaa netistä ladatun karaoke version päälle ja laittaa sinne? Tai vaikka MySpaceen. Minulla ei ole ollenkaan omaa bändiä sillä kaverit eivät ole pätkääkään kiinnostuneet musiikin teosta, joten omia sävellyksiä tuskin osaisin/voisin tehdä. Onko parempi vaihtoehto tehdä johonkin karaoke versioon omat sanoitukset?

Miten levy-yhtiöön kannattaisi ottaa yhteyttä (en todellakaan ole vielä valmis, mutta kunhan se aika koittaa)? Lähettämällä demo? Haluaisin nimenomaan pop-artistiksi.

Apuja ja yleistä keskustelua, onko muita samalla aaltopituudella?
1382
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ittelläni on samat tavotteet :)
Mut siis riippuu täysin lukiosta, jotkut hakee nimenomaan laulutaitosia esiintymisestä kiinnostuneita niinku pk-seudulla Vaskivuoren lukiossa tai sitten esim. Sibis kai hakee enemmän sellasia klassisia soittajia. Korjatkaa jos oon väärässä. Pääsykokeissa on just yleensä laulunäyte + vapaa valinnainen soitto ja sitten riippuen koulusta voi olla kaikenlaisia musikaalisuus juttui, kuten jotai laula tämän soinnun sävelet tai taputa nämä tahdit jne.
Itte oon laittanu covereita just tolleen ladannu youtubesta karaokei tai sitte itte soittanu taustat, eikä ainakaan vielä oo kukaan tullu poistamaan mitään :D Mut voin sanoo, että kestää yleensä aluks jonkin aikaa ennen kun ihmiset löytää sun videot, ellet sitten ahkerasti mainostele. On sellane 1% mahdollisuus et joku sut löytää Youtubesta, mut kaikkee kannattaa yrittää!
Myspaceen ei kai oo luvallista laittaa jonkun muun luomaa materiaalia ilman lupaa? Muistaakseni siin pitäis olla itte tehty tai ainakin kunnollisil luvilla vasta sinne jotai kannattaa ladata.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-------------------- kirjoitti:

Olen tosi kiinnostunut musiikista ja laulamisesta varsinkin. Nyt yhdeksännen jälkeen olisin menossa musiikkilukioon, mutta kun olen pääosin tuohon laulamiseen perehtynyt, en osaa kovin hyvin soittaa instrumentteja. Kelpaako pääsykokeeseen laulaminen?

Haluaisin myös laittaa YouTubeen ääntäni esille, mutta onko se laitonta laulaa netistä ladatun karaoke version päälle ja laittaa sinne? Tai vaikka MySpaceen. Minulla ei ole ollenkaan omaa bändiä sillä kaverit eivät ole pätkääkään kiinnostuneet musiikin teosta, joten omia sävellyksiä tuskin osaisin/voisin tehdä. Onko parempi vaihtoehto tehdä johonkin karaoke versioon omat sanoitukset?

Miten levy-yhtiöön kannattaisi ottaa yhteyttä (en todellakaan ole vielä valmis, mutta kunhan se aika koittaa)? Lähettämällä demo? Haluaisin nimenomaan pop-artistiksi.

Apuja ja yleistä keskustelua, onko muita samalla aaltopituudella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu