Onko kokemusta? Mistä kiikastaa perimmäisenä syynä. Olemme menneet nelikymppisinä naimisiin. Tarkoituksena hyvä elämä, koti, arki, oma perhe, yms asiat, mitä avioliitto parhaimmillaan voi tukea ja mahdollistaa. Kirjoittajasta tuntuu ainakin, että rakkautta on. Mutta ainoastaan itsensä puolesta voi puhua. Kuten aina, epäsuhtaa on persoonallisuuksissa (kyvyt, voimavarat molemmilla eri asioissa) ja tuloissa. Toinen on tulotasoltaan heikommassa asemassa ja opiskelee. Pätkätyötä ja pientä tuloa. Vuokraa kuitenkin maksetaan. Yhteinen tavoite on ollut juuri alussa mainitut tavoitteet. Mutta... aina näyttää tuelvan este tai syy viime hetkellä ettei edisty tämä oman kodin hankinta. Ja aikomukset jatkuvat, tosin niistä ei toinen edes puhu. Suuttuu, jos toinen ottaa asian esille, alkaa (kenties puolustuksenaan, tekosyynä?) valittamaan toisen tulotasoa. Valitti siitä jo silloin, kun oli enemmän tuloja, tilapäisesti tosin. Eli parempia aikoja odotellessa menisi tämä elämä... Rahastoko tahto yhteiseen hyvään on kiinni? Juurettomana olemme asunnossa, jossa ei viihdytä. Toisella, sillä, joka aina löytää kapuloita rattaisiin, koti odottaa kotiseudulla (missä asunut ison ikänsä) perinnön muodossa, kunhan vanhempien elämässä muutos tulee esille. Siihen voi mennä parikymmentä vuotta. Nyt on toisella tullut tunne, että taitaa tahdosta olla pula. Ja jos rakkautta on oikeasti, niin erilaiset tulot, toisen heikommat tulot, eivät riitä todelliseksi syyksi. Onko kokemusta ja fiksuja näkökulmia? Raskasta on ilman haukkumisiakin, ja sitä ei täältä haeta.
Onko ongelma rahassa vai rakkaudessa?
Epävarmuus suunnassa
21658
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Yhdessä jos haluaa elää, oma koti on sitoutumista yhteiseen tulevaisuuteen. Miksikä se odotellessa muuttuu, huononee vain. Jokin syy siellä takana on ettei tosissaan halua sitoutua, ei rakkaudessa onnistu jos alkaa miettimään mikä on minun ja mikä on sinun. Rohkea rakastaa tai sitten ei uskalla.
Punnitsette plussia ja miinuksia eri tavoin. Puolisoasi kauhistuttaa ajatus velkavankeudesta, mahdollisesta vararikosta sekä mahdollisesti oman asunnon hoitamisesta. Sinusta vaa'assa painaa enemmän unelma tai itsestäänselvyys omasta asunnosta. En tiedä, aiotteko vielä hankkia lapsia.
Sanomassasi hiertää eniten se, että pidät omia tavoitteitasi yhteisinä tavoitteina. Sinun unelmasi stressaa häntä, eikä hän tunne, että hänen elintasonsa ainakaan paranisi oman asunnon myötä. Yleissääntö tällaisissa isoissa asioissa on, että ei-ääni voittaa jaa-äänen.
Vetoat rakkauteen, mutta käytät sanaa väärin: "jos hän rakastaisi minua oikeasti, hän suostuisi suunnitelmiini". Huomaa, että oikea "rakkaus ei vaadi omaansa". Jos sinä rakastat häntä, yrität tehdä hänet onnelliseksi. Näyttää kuitenkin siltä, että rakastat itseäsi enemmän, joten ero saattaa olla paikallaan.
Ostaisitko asunnon omiin nimiisi?
Ehkä kumppanisi ajattelisi sen mieluummin niin?
Jos kerran sinulla hyvät tulot, niin osta sinä se asunto...
Lapsenkin tekoon tunnutte olevan jo aika vanhoja, joten oletko maalaillut vain itse sitä unelmaa mielessäsi?
Itse en enää uskaltaisi lapsia yli 40v hankkia..on talidomin vaarat ja muut vammaisuudet muutenkin enempi pelissä..
En itsekkään kyllä mitään velkaa uskaltaisi ottaa, jos varmaa työpaikkaa ei kerran ole..
Ja jos kerran tulevaisuudessa sukutilakin odottaa siellä...kunnostuksineen.Ja tuskin parikymmentävuotta kuitenkaan tarttee oottaa, vanhojahan ne täytyy jo vanhempienkin olla...vai ootko edes selvittäny, josko on aatellu kumppanis alkaa vaikka vanhempiensa hoitajiksi sen ajan koittaessa?
Naimisiin mennään, eikä edes toista opetella tuntemaan ensin?
Eivät mene asiat elämässä aina niin kuin täydellisessä suunnitelmassa. Viimeinen lause pitää kohdallamme paikkansa. Paremmissakin piireissä sattuu, vaikka olisi tunnettu pitkään. Yksi tuttavapariskunta seurusteli 9 vuotta, ja bänät tuli. Lastentekoikäkin meni odotellessa ratkaisua sitoutumisesta avioliiton kautta. Minäolen se huonotuloisempi, nainen.
vapaaehtoisesti.
jos toinen ihmisistä on pienituloinen, niin ei yhden ihmisen rahoilla osteta ihanaa omakotitaloa hyvältä paikalta. mikään 200 000 euron laina tule kuuloonkaan jos vain toinen käy kunnon töissä.
Täytyy mennä tämän hetkisten tulojen mukaan eikä haikailla sellaista, mihin ei ole varaa. Jos ei nyt ole varaa, ei ole varaa. Sitten asutaan vaikka vuokralla kerrostalossa. Katsokaa mihin on varaa, ja eläkää niin. Ei kannata ottaa suuria lainoja. Suomalaiset yleensä prameilevat ihan turhaan niillä asunnoillaan ja vaativat asumisestaa ihan kohtuuttomia ja ovat sitten rahan kanssa vaikeuksissa.
En tiedä, kumpi teistä haluaa mitäkin. Olen selkeästi sitä mieltä, että tyytyväisyys kurjaan kämppään esiin ja heti. Mitään perintöjä ei haikailla. Perintöä odotellessa on erittäin koominenkin tapa elää.
Asukaa niin, kuin teillä on varaa.
toivoo velaton lääkäri kerrostalosta. (Ihan tyytyväinen sellainen)
Olette menneet naimisiin: hyvä. Sitten vain tulojen mukaan iloisesti eteenpäin eikä haikailla turhia!
>>Täytyy mennä tämän hetkisten tulojen mukaan eikä haikailla sellaista, mihin ei ole varaa. Jos ei nyt ole varaa, ei ole varaa.
No juuri näin. Aloittaja toivoi ettei haukuttaisi, mutta kyllä nyt nelikymppisen ihmisen pitää tajuta ettei raha kasva puussa vaikka olisi kuinka rakastunut. Perhettä? Kyllä tuossa iässä pitäisi olla lapset tehtynä, ja ellei ole niin unohtakaa koko juttu. Tuohon kun vielä teette vammaisen lapsen niin siinä sitä on perheidylliä.
Vaikuttaa siltä että aloittajalla ja miehellään on tosiaan ihan eri tavoitteet, joista vain ei ole tullut puhuttua kun rakastumisen huumassa on menty avioon. Nyt sitten kun arki koittaa, aloittaja huomaa ettei se mies ollutkaan prinssi joka tekee köyhästä Tuhkimosta prinsessan. Ja mieskin on ilmeisesti huomannut että tuli kuitenkin otettua ihan väärä nainen elämän ehtoopuolen kumppaniksi.
Aloittaja, herätys -- ajattelitko ihan oikeasti että mies ottaisi yksin valtavan lainan perintöään vastaan ja ostaisi sinulle unelmiesi talon, jossa sitten voisit asua lasten kanssa ja mies raataisi niska limassa töissä jotta saisi lainan maksettua? Mietihän nyt vielä, tekisitkö itse niin jos osat olisivat toisin päin?
johtavat usein riitatilanteisiin. No me ollaan vaimon kanssa oltu yhdessä sitten -95 ja naimisiin mentiin vasta keski ikäisinä 2004 jolloin poikamme oli jo 3 vuotias. Kun tapasimme -95 olimme molemmat jäänneet työttömiksi laman aikana ja minä sain heti tavattuamme vakituisen työn 2000 euron kk-palkkalla. Hän oli edeltävänä vuonna aloittanut pitkän opiskelun yliopistolla ja koska asuimme yhdessä hän sai vain noin 100 eur/kk opintotukea. Aima vuoteen 2001 kevääseen minä maksoin meidän asumisen ja elämisen.2001 kun hänen opintonsa oli loppusuoralla hän oli muutaman kuukauden töissä kunnes jäi raskaaksi. No minulla oli tulot parantuneet uuden työn myötä ja noin 5500-7000 euroa/kk. 2002 tammikuussa teimme kaupat rakenteilla olevasta rivarista.Vuoden aikana maksoin sekä vuokraa600/kk että ennakkomaksuja uudesta asunnosta noin 15,000. Äitysloman jälkeen hän sai joulukuussa vakituisen viran joka tosin sijaitsi eri kaupungiissa ja jouduin ostamaan hänelle 12,000 euron auton.Töihin päästyään hän rupesi maksamaan puolet kk-lyhennyksistä ja joitakin laskuja. Suuren tuloeron takia minä hoidin suurimman osan ja myös vapaa ajan vietosta. Viikonloppu ostokset maksoin minä pääsääntöisesti. Ostin sen lisäksi asuntovaunun perheelle lomanviettoja varten ja maksoin kaikki ylläpitokustannukset. Jos vaimon autoon tuli yllätyskustannuksia jouduin maksamaan hänen puolestaan asuntolainalyhennyksen.
2007 sain sitten kenkää.Uuden työn sain kyllä heti mutta puolet pienemmällä palkalla 3000/kk (nyt 3500/kk) ja loppuvuoden maksoin 50% veroa (nyt 25%). Siitä lähtien vaimoni on joutunut 3000 euron tuloillaan maksamaan puolet perheemme kustannuksista joskus enemmänkin kun minulle tullut auton korjauskuluja sekä vaunun ylläpitokuluja.Koska vaimon työmatkat ovat äärettömän kalliita niin tiukemmaksi on taloutemme mennyt ja vaimolla palkka menee samantien.2-3 vuotta hän on sättinyt minua rahattomuudesta ja että hän joutuu maksamaan kaiken. On asiasta sen verran kovaäänisesti ilmaissut ympäriinsä että anoppikin uskoo että vaimo meillä tekee kaiken ja maksaa meillä kaikesta. Tästä asiasta tullut usein riitaa ja tuntuu että hän on kokonaan unohtanut ne aikaisemmat vuodet jolloin minä toimin maksumiehenä. Nyt kun meillä on tasavertaiset tulot ja kaikki rahamme menee perheen ylläpitoon niin hän syyttelee minua siitä että joutuu maksamaan kaikesta ja siitä että hänellä ei ole koskaan rahaa. Olen kyllä mainninnut hänen työmatkakustannuksista mutta siitä vasta riita tulee. Ne kun eivät kuulemma ole syynä vaan minun rahattomuus.
Teissä ei ole mitään vikaa. Olette tehneet klassisen möhläyksen, jolla ette ole tarkoittaneet mitään pahaa, vaan päinvastoin ihan hyvää. Olette eläneet ihan yli varojenne.
Myykää asuntovaunu.
Olen ollut monta vuotta toisessa kaupungissa töissä kuin asuntomme. Meillä on vain yksi auto silti. Bussilla vaan.
Muuttakaa heti kerrostaloon, pieneen kämppään ja pankaa se rivari myyntiin. Tulee rauha. Eläkää vaatimattomammin, niin viikonlopun ostokset ovat melkein arjen suuruiset. Oluet ja viinat pois.
Lakatkaa riitelemästä ja puhaltakaa yhteen hiileen: menot alas kovalla kädellä ja sopu taloon.
Teissä ei ole vikaa. Rakenne on huono: halvempi elo kierroksille ja heti. Vaatimattomuus kunniaan. Kyllä se siitä. Ne pienet ilot käyttöön.
"On asiasta sen verran kovaäänisesti ilmaissut ympäriinsä että anoppikin uskoo että vaimo meillä tekee kaiken ja maksaa meillä kaikesta. Tästä asiasta tullut usein riitaa ja tuntuu että hän on kokonaan unohtanut ne aikaisemmat vuodet jolloin minä toimin maksumiehenä."
Ei toimi vaimosi kovinkaan viisaasti. Oma mieheni tekee samaa. Minun tuloistani ei keskustella minun kanssani, vaan äidin ja pojan välillä, ja tietysti aina riidan yhteydessä. Pienet tuloni kutistuvat miehen suussa nollatasoon. Mieheni on omaksunut vanhempiensa arvomaailman ja sen takia keskustelut käydään ilmeisesti läheisemmän ihmisen kanssa, joka on samalla aaltopituudella, ja erityisen puolueellinenkin. ;-) Tässä mennään jo niin vinoon, että huh huh. Minusta nimimerkillä raha asiat -kirjoittavan tilanne ei kuulosta eettisesti hyvältä. Symppaan todella, ja minusta kannattaa laittaa raja sille, että mitä hyväksyy, mitä ei. Minä olen viivytellyt liian kauan. Puheet vain pahenevat.
olen kyllä kärsinyt asioista mutta kun totuus on se että en pääse samoihin tuloihin kun takavuosina enkä oikeastaan halua sitä stressielämää 44-vuotiaana enää niin vaimoni jolla edelleen pienempi palkka kuin minulla tosiaan kuvittelle ja ja äänekkäästi kertoo ympärilleen että hoitaa meillä kaikki maksut. Harmittaa kaikkien vuosien jälkeen se että hän ei halua muistaa ne ajat jolloin minä maksoin kaiken. Hän ei edes halua muistaa että minä sen ensimmäsien auton hänelle kustansin ja toisesta maksoin kolme vuotta sitten 4000 euron käsirahan. Puhuu ympärilleen että itse maksanut kun tosin hoitaa nykyisin lyhennykset kun minulla ei varaa. Harmitta vain nämä jatkuvat riitelyt ja ivailut, siis suorastaan vittuillut vaimoltani...vaikka niin helpolla oli päässyt taloudellisesti eroon 7 vuoden opiskeluistaan....
purkaannuin itse asiasta sen verran etten huomannut pahoitella omaa vastaavaa tilannettasi. Hassua.. vastakkaiset sukupuolet kun ollan mutta ihan samat ongelmat puolison ja vanhempien kanssa. Taitaa olla niin että ei anoppini edes tajuaa etä 10 vuotta minä elätin täysin hänen tyttärensä. Ja nyt yhtäkkiä kun minulla ollut samat tulot kuin vaimolla 2-3 vuotta niin minä en enää maksa mistään mitään.
>>Teissä ei ole mitään vikaa.
Miten niin muka ei ole vikaa? Ihan itsehän omilla valinnoillaan ja asenteillaan nimimerkki "raha asia" ja vaimonsa ovat tehneet elämänsä kurjaksi. Pariskunta tienaa 6500 e /kk yhteensä. Monelle tuollainen raha riittäisi tosi mukavaan elämään ja vielä hädänalaisten auttamiseenkin, mutta nämä vaan riitelevät jostain helvetin asuntovaunusta ja siitä mitä kukin maksoi 15 vuotta sitten. Kyllä ihan tasan on molemmissa vikaa kun ei mene hyvin.
Tuokin tarina on taas elävä todistus siitä että raha ei tuo onnea. Itse olen köyhempi mutta hiton paljon onnellisempi.
Kun suhteessa on esimerkiksi tuollainen kuvio, missä käytetään väärää valtaa ja alistetaan yhtä osapuolta rahan nimessä, niin siihen pitäisi tarttua heti. Olen itse nyt väsynyt kuuntelemaan miten minua mollataan pitkään kuin ruttoista vaan ei kehuttavia asioita mietitä. Viimeksi pari päivää sitten äitinsä kanssa puivat huonoja tulojani kuin olisin todella epäonnistunut luuseri(olen kaikin puolin yritteliäs ihminen raha tai sen puute ei tuo eikä vie ihmisen ihmisarvoa), silloin ajattelin että mitäs minä muista syytä haen, aikuinen ihminen. Minulla on omat aivot ja jalat. Itse tässä seison kuuntelemassa puhetta, mikä loukkaa minua kaikin tavoin. Ajattelin myös että onko tuon miehen käytös minusta sellaista että me olemme pari? Mies ja äitinsä ovat pari ja minä ulkopuolinen mollattu nolla heidän mielestään. Kyllä jokainen on itse vastuussa siitä missä on. Tajusin tämän isolla tavalla. Kun tälläinen tilanne toistuu kerta toisensa jälkeen eikä keskustelua haluta eikä sitä siis ole, niin onhan aikuisen ihmisen, eli minun, tajuttava että vastuu on minun. Ihmisellä on kyky siirtää itsensä pois tilanteista jotka eivät ole hyviä ja elämää ylläpitäviä. Ei siinä ole sen kummempaa. Jollakin tapaa sitä on itse syypää kun keskittyy hakemaan syitä toisen käyttäytmyisestä. Varsinkin jos siihen ei ole eikä tule ratkaisua. Kyllä se syy on omien korvien välissä, jos jää kuuntelemaan toistuvasti kun itseä pannaan halvalla. Minä tein ratkaisuni ihan tässä sunnuntaina. Päätin, että nyt alan hakemaan asuntoa. Ja haku on päällä. Mieheni on jälleen (kuten aikaisempinakin kertoina) ystävällinen ja puhuu meidän yhteisestä elämästä. Tuttu kaava, tiedän että oikeassa tilanteessa sama mollaaminen toistuu. Siksi minä teen jotain että ei ainakaan minun tarvitse olla kuuntelemassa. Haen vuokra-asuntoa, voi kestää aikansa kun löydän, mutta tuleepahan voimistunut olo. Jos jostain ovesta astuu sisälle ja sieltä tulee karmin päältä paskaa niskoille, niin ainoastaan idiootti astuu udestaan sisään, ja vielä toistamiseen kerta toisensa jälkeen, samasta ovesta. Minä olen ollut idiootti, mutta onneksi aivoni ovat näköjään heränneet.
Sinä olet hienosti hoitanut oman osuutesi, etkä ansaitse tuollaisia puheita. Minusta sinun kannattaa miettiä omia ratkaisujasi, että miten voit osoittaa että nyt on raja ylitetty. Silloin täytyy tehdä asioita, jotka eivät tunnu helpoilta. Vaimosi käytös sinua kohtaan on rumaa, ja ansaitset parempaa kohtelua. Sitäkään ei kannata miettiä, vaan ratkaisua. Ja ala toimimaan. Menee itsetunto ja häpeä omasta kyvyttömyydestä kun toistuvasti kuuntelee miten toiset kiusaavat. Sitähän se on. Yksinkertaista ajatteluasi, ja mieti että ovatko nuo ihmiset ystäviäsii ja kohtelevatko sinua kuin ystävät? Mitä tehdään, kun huomataan että minua ei tässä seurassa arvosteta? Niin se on. Lapsillekin arvokas malli. Me olemme itse vastuussa siitä, että miten annamme toisten kohdella itseämme.
>>Minä olen ollut idiootti, mutta onneksi aivoni ovat näköjään heränneet.
Olipa harvinaisen tervejärkinen kirjoitus! Kunpa nuo huonoista parisuhteistaan kitisijätkin löytäisivät omat aivonsa ja jalkansa ja ottaisivat itse vastuun omista elämanlaaduistaan. Voimia ja aurinkoa sinulle kynnysmattotaudista parantunut!
Olen itsekin säästäväistä sorttia. Mutta he eivät ole tehneet kenellekään väärin ideologisesti. Kukaan ei ole halunnut pahaa.
Talouden pito vain on ollut ruokottoman huonoa.
Ja kyky tyytyväisyyteen.
1) Oma asunto toistaiseksi voi olla hyvä idea.
2) Mies voi tajuta huonon käytöksensä sen myötä ja tilanne voi parantua
3) Mieti tarkkaan todellista eroa. Ei niitä uusia onnia niin vain ovesta kävele. Kierrätetty on jo monen yli 25-vuotiaan elämä niin moneen kertaan, että saat vain uudet riesat elämääsi. Kaipaatko jotain vieraita mukuloita ja toisen suvun samanlaisia riitoja elämääsi? Tuskimpa.
4) kaikkea hyvää
Kyllä rakkaus on suurempi asia kuin raha. Meidän avioliitossa on eletty aikoja, jolloin toisella ei ole työtä ja toisella on. On eletty aikoja, jolloin toinen on opiskellut ja toinen ollut töissä ja elättänyt molempia. On eletty aikaa, jolloin molemmat ovat olleet töissä. Nyt eletään aikaa, että toiselta meni työpaikka tässä lamassa ja vain toinen on töissä. Yhteinen asuntolaina otettiin tilanteessa, jossa toisella on vakituinen työ ja toisella oli pätkätyö. Laina on mitoitettu niin, että sitä pystyy lyhentämään yhellä palkalla ja toisen palkka on sitten "ylimääräistä", jolla voi tehdä ylimääräisiä lyhennyksiä halutessaan. Koti on yhteinen, laina on yhteinen ja kumpikin maksaa kykyjensä ja tulojensa mukaan. Asunto jää sitten perinnöksi yhteiselle lapsellemme. Rahaa ei ole liikaa, mutta rakkaus on suurempaa kuin mikään rahan mahti.
Onneksi olkoon! Teillä on käynyt hyvä tuuri kumppaninvalinnassa. Minä olen samoilla linjoilla asioissa, ilmeisesti yksin meidän suhteessamme. Minä satun olemaan huonompituloisempi, mutta jos asia olisi toisin päin, tai tulee olemaan toisin päin, on aivan varma, että minulle sillä ei ole merkitystä. "Tulot", joita avioliittoon tuodaan, eivät ole vain euroissa. Yhteen hiileen puhaltaminen on tärkeintä, ja silloin asiat sujuvat. Yhteen hiileen puhaltamisen opetteleminen vaatii varmasti aikansa. Valitettavasti mieheni on toisenlainen ihminen. Käyttää paljon sanaa "minun". Minä en edes ajattele asioista omistusuhteena. Järki pitää olla päässä, mutta rohkeita askelia pitää ottaa. Jos tulee menetys, mitäs sitten, eteenpäin vain sanoi mummo lumessa! Elämätön elämä on pahinta. Se ei tarkoita että pitäisi elää yli varojensa. Tässä keskustelussa on jokaisessa vuoropuhelussa arvokkaita, tärkeitä ja olennaisia näkökulmia. Jokainen löytää sen oman tapansa ja joustavin voittaa aina. Aivan samoilla injoilla minäkin rakentaisin elämäni, mutta taustat ovat erilaiset, samoin arvomaailmat. Jos rahasta tulee pääasia, minun ja sinun -keskustelua, niin ei taida johtaa pitkälle.
On helppo sanoa puolisolle että raha ei ole tärkeää jos sitä ei itsellä ole. Sinä haluaisit hankkia paremman asunnon joka tietenkin on taloudellinen riski ja rasite pitkäksi ajaksi. Jos sinulle ei tule (ja vielä ei ole) mainittavia tuloja perheen talouteen, sen riskin ja rasitteen kantaa pääosin tienaava puoliso. Iso taloudellinen hankinta lainarahalla pitää harkita ja perustella PAPERILLA (budjetoida) miten sen lainan kanssa eletään. TEE sinä se slvitys paperille miten asuntohankinnan kanssa eletään tulojen ja menojen suhteessa. Tietenkin tulojen pitää olla reaalisesti olemassa eikä mitään haihatuksia. Samalla aukenevat omatkin silmäsi onko ko. hankinta nykytilanteessa edes mahdollista. Itse sen kokeneena voin sanoa että toisen puolison epärealistiset lainahaaveet ilman JÄRKEVIÄ perusteluita ovat todella suuri kiviriippa ja rasite suhteessa. Nimittelyt ahneeksi, pelkuriksi jne. tulevat vielä kaupan päälle. Ethän sinä tee niin?