Täällä yksi sydämensä särkenyt ihminen kaipaisi seuraa, ehkä juuri saman kokenutta. Pitkässä suhteessa olin ja luulin kaiken olevan hyvin, kunnes noin vikko sitten sain selville kauheita asioita miehestäni :( En olisi ikinä voinut uskoa että näin pahasti voi kukaan loukata toista. No nyt se kaikki on kuitenkin ohi, monen vuoden valhe.. Mutta miten tästä jatkaa eteenpäin, miten päästä aloittamaan uusi elämä? Kaipaisinkin nyt juttuseuraa, uusia ystäviä joilla ehkä ollut samanlainen tilanne elämässään...
Laittakaa vaan mailia tulemaan!
[email protected]
Laittakaa vaan mailia tulemaan!
[email protected]
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mitä se äijä oli sit tehnyt ja olitko sä todellakin niin sokea, että et mitään merkkejä koskaan nähnyt?
Joo merkkejä (pettämisestä) oli jo kauan aikaisemminkin, mutta ei todisteita. Mies kielsi kaiken ja sanoi rakastavansa minua ja suuttui kun edes ajattelin sellaista asiaa että hän voisi minua pettää. No ajattelin tietenkin että olen tyhmä kun luulen rakkaasta miehestäni jotain sellaista ja jatkoimme elämäämme normaaliin malliin. Oikeesti kaikki vaikutti normaalilta ja mieheni ihanalta, kunnes nyt viikko sitten jäi kiinni! Viimeiseen saakka yritti kieltää asiaa, mutta kun tajusi että jäi tällä kertaa kiinni oikeasti, niin sitten vasta myönsi. Ja kamalinta tässä on että aluksi ei edes ollut pahoillaan, vaan vihainen siitä että minä epäilen ja kyttään hänen tekemisiään (joka ei ollenkaan kuulu luonteeseeni). Sitten kun tajusi että olen lähdössä, alkoi vasta osoittaa katumuksen merkkejä ja oli pahoillaan ja lupasi ettei enää koskaan mitän sellaista tapahtuisi, vaan haluaisi olla kanssani koko loppuelämänsä. Nyt itse huomaan ne kaikki merkit mistä olisi pitänyt jo tajuta että kaikki ei ole hyvin, mutta silloin olin vain niin sokeasti rakastunut. Ja tuntuu että vieläkin olen. Järki sanoo että lähde, sydän sanoo että jää!
Itselle käynyt n. vuosi sitten samoin. Olen mies eli vaimo petti.
Yhdessä kumminkin yritetään olla, hänestä kaikki on hyvin, mutta minä
en asian yli ole vieläkään päässyt enkä tiedä kuinka voisin asian yli päästä.
Nyt tuntuu välillä siltä että olisi ehkä sittenkin ollut viisainta erota
mutta kun on ihanat lapset niin ei millään haluaisi heidän kärsivän.
Joka ikinen päivä tulee asia mieleen mutta yritän vain olla.
Hän hokee kuinka rakastaa mua nykyään mutta itse.... en tiedä
en vain oikein jaksa. Voin huonosti ja kaikki johtuu vain siitä
pettämisestä. Luonne kun on vielä itselläkin sellainen että
ei tule asioista kenellekään puhuttua, niin sitten niitä ajatuksia pyörittelee mielessään.
Olikuin minun elämästä.
Itsekin mietin pitäisikö vielä yrittää jatkaa, vai pidänkö vain pääni ja lähden. Mieheni tietysti on luvannut ettei enään särje sydäntäni.. Mutta jotenkin vaan tuntuu että pettäjä on aina pettäjä. Miten voisi oppia taas luottamaan toiseen? Ei kai mitenkään. On vain niin kauhea olo, ihan kun kaikki nämä vuodet olisi ollut turhaa ja pelkkää valhetta. Kaikista turhauttavimmalta tuntuu se kun itse on panostanut tähän suhteeseen ihan täysillä, tehnyt kaikkensa että toisella on kaikki hyvin, rakastanut koko sydämestään..ja sitten tulee kuin isku vasten kasvoja jotain tällaista.. Tälläisessä tilanteessa ymmärrän että ihmiset joilla on lapsia yrittää vielä paljon enemmän saada asiat korjattua, tottakai ettei lapset joutuisi kärsimään. Meillä "onneksi" ei vielä ole lapsia joten voi keskittyä ajattelemaan enemmän omaa elämä, että miten sitä jatkaisi.
Jaksamista muillekin samassa tilanteessa oleville!
En tiedä mille kallonkutistajalle ;/ sitten pitäisi mennä että asian yli mahdollisesti pääsisi.
Jotenkin vaan risoo kun yritti olla hyvä. En kulkenut ulkoilemassa/ryyppäämässä kaverien kanssa.
Tein kotihommiakin mielestäni hyvänlaisesti. Eli siivoilin ,laitoin ruokaa yms..
Mutta ei tämä asia tuumailemalla muutu. Tapahtunut mikä tapahtunut.
Vaimo on kehottanut asian kostamaan hänelle...
No sitä en ole tehnyt mutta ehkä kuljen silmät avoimena jos vaikka löytyisi
uusi nainen elämääni ja saisin vanhalle sitten kumminkin sanoa että heippa.
Ikää mulla on kumminkin jo 40v ja loppuelämä menee kyllä hukkaan huonossa
parisuhteessa tressatessa.
Pahimmalta just tuntuukin se että on antanut kaikkensa, tehnyt kaiken että hänellä olisi hyvä olla kanssani. Rakastanut niin täysillä. Ja toinen osoittaa arvostuksensa ja rakkautensa noin, pettämällä.
Tuntuu että hän olisi varastanut kaikki noi vuodet elämästäni, kaikki pelkkää valhetta. En merkinnyt hänelle mitään. Jotenkin hullua että on luullut löytäneensä juuri sen oikean, ja yht äkkiä miten se voikaan olla niin väärä. Luulin että meillä oli samanlaiset elämän arvot, mutta ei siis lähelläkään jos toinen pystyy pettämään. Itse en voisi edes ajatella pettämistä. Luulin todella että suhteemme olisi perustunut rehellisyyten.. On kyllä nyt mennyt luottamus aivan täysin kaikkiin ihmisiin, kun selvis että juuri se rakkain onkin se johon ei voi luottaa..Miten ikinä enää voinkaan luottaa kehenkään?
Pahalta tuntuu, mutta pakko vaan yrittää jotenkin tästä jaksaa eteenpäin!
Miksi pitäisi edes yrittää jatkaa? Samanlaiseksi valheeksi se taas menisi. Nyt kun sitten lopulta sait sen miehen rysän päältä kiinni, niin miten voisit enää luottaa sellaiseen pienellä pippelillään ajattelevaan vatipäähän?
mä niin tiedän ton tunteen. mulla oli itellä vastaavanlainen tilanne. epäilykset on aina siellä, mutta kun toinen niin kovasti vakuuttaa, ettei mitään ole, niin sen vaan jotenkin uskoo. viimeisen kerran "kiinni jäätyään" sanoin piut paut ja lähdin. onnetonta on olla nyt yksinkin, ja aluksi ajattelin, että pysytään kavereina vielä eron jälkeenkin. sydän sanoo edelleen et se on pettämistä lukuunottamatta mun toinen puoliskoni, mutta järjellä kun mietin, niin en oikeesti haluu elämääni valehtelevaa ihmistä, en poikaystävää enkä ystävää. luotan siihen, et tää elämä tästä vielä suttaantuu. aikaahan tähän suremiseen tuntuu kuluvan useita kuukausia, mutta vähän sitä on alkanut jo katella ympärilleen "sillä silmällä". ja onhan niitä mukavantuntusia tyyppejä siellä sun täällä. tsemppiä toipumiseen, älä anna periksi!