Dooglaus eli deittikumppanin tietojen tarkistaminen netistä on nykyään välttämättömyys. Itse olen tuntikausia etsinyt joistakin henkilöistä tietoa netistä ja lopulta facebookin kaverien kaverien kaverien kautta löytänyt tietoa, jonka seurauksena olen peruuttanut tapaamisen ja katkaissut kaiken yhteyden.
Dooglaus
Ellen T.
7403
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mielestäni tuollainen on vainoharhaisen hullua käytöstä :D Sori nyt vaan.
Mistä tiedät pitävätkö löytämäsi tiedot edes paikkaansa, Suomi täynnä samannimisiä henkilöitä ja muiden ihmisin juttuihin ei ole edes aina luottaminen.
Itse en hakisi tietoja netistä mahdollisesta deittikumppanista ennen tapaamista, enkä todennäköisesti edes sen jälkeen..
Harmi vain ettei tuo toimi ainakaan minun kohdallani, sillä minulla ei ole facebookissa tiliä, eikä nimeäni löydy parin urheilukisalistan ohella mistään muualta netistä. Toki samalla nimellä olevia henkilöitä näyttää löytyvän, joten jos joku nainen tekee niiden perusteella minulle oharit, niin se on siten sen naisen murhe.
Suosittelen kaikille.
Olen varmasti monelta pettymykseltä välttynyt kun olen ottanut selvää potentiaalissita kumppaniehdokkaista.
Osa on yllättävän naiiveja juuri mitä facebookin kautta voi selvittää ja sitä kannattaa hyödyntää.
Varsinkin nuorista naisista selviää kaikkea todella hyödyllistä tietoa.
No kyllä täytyy olla melkoisen vainoharhainen jos tuntikausia pitää kaivella tietoa jostain henkilöstä sen sijaan, että uskaltaisi tutustua ja ihan oikeasti selvittää ne asiat. Mutta toisaalta tämähän on tätä nykyaikaa, että ihmisiset laittavat nykyään kaikki tiedot kengän koosta lähtien nähtäville nettiin, joten voi jo kaikki asiat tsekkailla ihan kotosalla ruudun ääressä eikä tarvitse lähteä tutustumaan kehenkään kuten ennen vanhaan oli tapana.
Minä itse en ainakaan tietoisesti jakele tietojani netissä eikä minusta siten kovin paljoa löydykään. Katsos kun netistä on useinmiten melko hankala saada pois sinne kerran laitettua tietoa. Kaikenmaailman Facebookit sun muut nykyajan hömpötykset skippaan täysin. Mutta toisaalta eipä minulla edes ole mitään sellaista minkä julkitulo olisi jotenkin kamalaa mahdollisen tapaamisen kannalta. Pelottaakin jo melkein asian ajatteleminen käänteisesti: kohta varmaan aletaan hyälkäämään ihmisiä, jos heistä ei löydy mitään tietoa netistä.
Harvemmin tietoja voinee juurikaan edes kaivella ennen treffejä kun oikeaa henkilöllisyyttä ei yleensä ole tapana kertoa etukäteen. Toki aliaksien sun muiden perusteella voi löytää tietoa, mutta kaikilla tuskin edes on sama nimimerkki käytössä joka paikassa. Toisaalta minua jopa häiritsisi tietää jostain ihmisestä enemmän kuin mitä hän on minulle kertonut, mutta ei voi mitenkään tietää, että tiedän enemmän. Siksi en edes pääsääntöisesti oma-alotteisesti lähtisi tietoa kaivamaan. Kokisin tilanteen jokseenkin kiusalliseksi. Tietäisin toisesta jotain juttuja, joita hän ei itse voi minun olettaa mitenkään tietävän. Asiat voisivat hyvin olla sellaisia, joita ei ehkä olisi helppo myöntää tietävänsä, mutta eivät kuitenkaan niin pahoja, että ne estäisivät jatkotutustumisen tai sinänsä vaikuttaisivat kiinnostukseen.
"Harvemmin tietoja voinee juurikaan edes kaivella ennen treffejä kun oikeaa henkilöllisyyttä ei yleensä ole tapana kertoa etukäteen. Toki aliaksien sun muiden perusteella voi löytää tietoa, mutta kaikilla tuskin edes on sama nimimerkki käytössä joka paikassa. Toisaalta minua jopa häiritsisi tietää jostain ihmisestä enemmän kuin mitä hän on minulle kertonut, mutta ei voi mitenkään tietää, että tiedän enemmän. Siksi en edes pääsääntöisesti oma-alotteisesti lähtisi tietoa kaivamaan. Kokisin tilanteen jokseenkin kiusalliseksi. Tietäisin toisesta jotain juttuja, joita hän ei itse voi minun olettaa mitenkään tietävän. Asiat voisivat hyvin olla sellaisia, joita ei ehkä olisi helppo myöntää tietävänsä, mutta eivät kuitenkaan niin pahoja, että ne estäisivät jatkotutustumisen tai sinänsä vaikuttaisivat kiinnostukseen. "
No jos haluat että esimerkiksi nuori nainen pitää samalla pientä haaremia ja illat baarissa sujuvat sinuakin vanhempien miesten seurassa niin sitten kannattaa varmaan olla ottamatta selvää.
Ei siinä mitään kiusallista ole. Nainenkin kyselee sosiaalisesta verkostostaan kyllä miehestä kaiken nippelitiedon yms.
Aina sitä on tehty. Ei netti sinällään ole kuin uusi keino säilyttää ja välittää tuota tietoa.
Eli tarkoittaa käytännössä lisää selittämättömiä pakkeja ja viestien vaihtamisen lopettamista noin vain. Ei koskaan saa selville sitä, mikä oli loppujen lopuksi se todellinen syy. Arvoitukseksi jää, onko vikana ulkonäkö vai jokin muu. Itsensä kehittäminen olisikin yliarvostettua.
Voisitko kertoa esimerkkejä löydöistä, jotka ovat hyvä peruste tapaamisen peruuttamiseen ja yhteyden katkaisemiseen.
NO en kerro, kun en tiedä.