Mielipiteitä laulustani

laulaavain

7

630

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aqwa

      En ole musiikinop. tai vast. mutta kuuntelen paljon demoja ja siltä pohjalta sanoisin, että olet parempi kuin moni demolaulaja.
      Ääntämisessäsi kiinnitin huomioni, että jotkut konsonantit ( s, t ) olisi ollut syytä laulaa selkeämmin samoin jotkut lauseiden loput painuivat kuulumattomiin. Viimeinenkin sävel ja sana kuuluu laulaa yhtä selkeästi kuin ensimmäinen. Tämä on aika yleinen virhe kokeneillakin.
      Yleisvaikutelma oli oikein hyvä, etten sanoisi - ihana!

    • ysi plus

      Tempo oli hiukan hidas, mutta komea ääni kyllä.
      Ihan kaikki ei mennyt tarkasti, mutta puhtaasti laulaminen onnistuu hyvin, kun harjoittelee tarpeeksi.
      Korva ja äänen käyttö ei aina toimi yhdessä.

      • laulaavain

        En "harrasta" laulamista muuten kuin omaksi ilokseni ja muiden kiusaksi ;-) Enkä ole tullut ajatelleeksikaan laulamisen puhtautta jne. jotka aqva toi esille.. mutta opiksi otan,kivahan lauluaan ois kehittää.

        Tämä niin kaunis on maa kipale oli ennestään ihan outo,törmäsin karaoke versioon tubessa,kuuntelin sen Rydmanin esittämänä ja ihastuin...ja pakkohan sitä oli koittaa. kävihän tuo vaan niin syrämmelle, että vika säkeistössä piti koota jo ittiään,kummasti se toi muistoja pintaan..

        Mut anyway,elämä jatkuu!


      • Utmas
        laulaavain kirjoitti:

        En "harrasta" laulamista muuten kuin omaksi ilokseni ja muiden kiusaksi ;-) Enkä ole tullut ajatelleeksikaan laulamisen puhtautta jne. jotka aqva toi esille.. mutta opiksi otan,kivahan lauluaan ois kehittää.

        Tämä niin kaunis on maa kipale oli ennestään ihan outo,törmäsin karaoke versioon tubessa,kuuntelin sen Rydmanin esittämänä ja ihastuin...ja pakkohan sitä oli koittaa. kävihän tuo vaan niin syrämmelle, että vika säkeistössä piti koota jo ittiään,kummasti se toi muistoja pintaan..

        Mut anyway,elämä jatkuu!

        Ensiksi, kannattaa opetella laulun melodia oikein, säkeistöjen alut menivät väärin. Samoin kertosäkeessä korkea taiVAS, lihavoitu tavu meni joka kertaa väärään säveleeseen. Tekstiin kannattaa kiinnittää huomiota-ajattele mitä laulat. Joka kerta yhdistit sanat toisiinsa tyyliin niin kaunisson maa
        Äänessäsi ei ole mitään vikaa, hieman paikkapaikoin lievä nasaalisuus häiritsi, sinulla on hyvä sävelkorva, opettele vaan kappaleet oikein.


    • Miss Muumuu

      samaa mieltä.Kunhan pääset tuosta "yhteenlaulamisesteroon"..Ja tosiaan tuossa äänenpainoissa ja moderaatiossa harjoittelun varaa-ettei kuulosta tasapaksulta.Sellaiseksi ihmiseksi,joka ei ole opiskellut laulua? olet varsin miellyttävän kuuloinen.Korvia ei särkenyt! ;)

    • Tenori.

      Muutama kohta laulussa menee väärin, mikä aiemmissa tulikin.. no..neon pikkujuttuja. Laulunhan voi opetella. Tekniikkahan on aika alkeellisella tasolla. No.. sitäkin voi treenata. Kaksi perustavaa laatua olevaa asiaa jota on vaikea treenata on äänen väri. Se on sinulla ihan hyvä. Toinen on nuottikorva. Sekin on ihan ok hyvä. Pieni epävireisyys häiritsi. Eli mikään huippu puhdas korva sinulla ei ainakaan tuon perusteella ole..mutta vallan riittävä laulamaan esim säestyksen kanssa. Ilman säestystä en suosittelisi esiintymistä tarkkakorvaisten edessä :)

    • Anne...

      vaikka muutamia virheitä.Oikeilla jäljillä ;-)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      99
      939
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      156
      879
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      64
      730
    4. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      26
      692
    5. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      684
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      654
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      49
      623
    8. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      31
      562
    9. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      557
    10. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      37
      536
    11. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      533
    12. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      531
    13. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      450
      518
    14. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      496
    15. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      489
    16. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      473
    17. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      471
    18. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      30
      456
    19. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      64
      437
    20. En laita sulle viestiä

      Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii
      Ikävä
      39
      424
    Aihe