täytetään kasviksilla, neljäsosa lihalla tai kalalla ja neljäosa pastalla, perunalla tai riisillä. Tämä malli toimii, ja siksipä Suomessa on neljä ja puoli miljoonaa ihmistä, joilla ei ole diabetesta. VHH:lla olevista eli rasvanhimossaan rajatta läskiä naamaansa ahtavista muutamasta tuhannesta yli puolella on diabetes.
Puolet
lautasesta
25246
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
juuri näin. lautasmalli rulez.
ESIASTE KUN noudatin vhh:ta yli 4 kuukautta !
USKOKAA JO !
haluan varoittaa ,että VHH ei sovi kaikille !
Myös munuaiseni kärsii toimintahäiriöstä ja menen viikolla tutkimuksiin 1
Lupaan kertoa täällä kuinka vakavasta asiasta on kyse !
Odottakaa ensi viikoon !
PERUSTERVE SERKKUPOIKA SAI SUOLISYÖVÄN VHH:N ANSIOSTA !
TIETÄÄ kuinka vaarallinen syöpä tämä ruotsista rantautunut vhh oikeastaan onkaan !
levittäkää kaikki tämän viestin lukeneet tietoa siitä että vhh tapaa kuin Raid kotona ja puutarhassa !
menee.
huonot geenit saaneiden viimeiden oljenkorsi. Neanderthalin ihmisen kehitysasteelle jääneiden ruokavalio.
Pysykää täällä älkääkä sekoilla muissa ketjuissa.
Vaikuttaa älykkyystasoltaan häirikölle sopivaksi.
hyvä että sinäkin pysyt täällä,et ole häiriköimässä muualla.Ollaan kaikki yhdessä täällä....
juuri näin.
koko lautanen pelkkiä kasviksia.
totta joka sanasi.
Puolet pastaa, perunaa tai riisiä ja loput nakkikastiketta tai vastaavaa. Ei mitään v...n vihanneksia.Tällä suomalaiset porskuttaa kuka paremmin kuka ontuen...
tuo diabetes on lähinnä heikkojen geenien ansiota. Neanderthalin ihmisen tasolle jääneiden ongelma, joille ei vilja, riisi ja muu homo sapiensille sopiva ruoka sovi, vaan joille sopivampaa ruokaa on raaka liha ja puun juuret.
on tominut pitkään ja toimii edelleenki.
hyvä kirjoitus!
asiaa.
tuo tapa talon pitävi =)
aina ihmisiä muistuttaa,näin tulet terveeksi jos olet sairastunut jollakin huonolla dietillä.
"Hiilihydraatit lisäävät naisten sydäntautiriskiä"
http://www.iltalehti.fi/sydan/2010041311466246_sd.shtml
"Tutkimuksen mukaan niillä naisilla jotka söivät eniten hiilihydraatteja oli kaksinkertainen riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin niitä karttaviin naisiin verrattuna. Kun tutkijat vielä erittelivät naisten syömien hiilihydraattien glykeemiset indeksit, selvisi että runsas korkean indeksin ruokien nauttiminen jopa 2,5 -kertaisti riskin."
lautasesta on pastaa, perunaa tai riisiä, niin että nou hätä. Mutta kuten täällä joku totesikin, niin valitettavasti monet eivät syö minkään mallin mukaan, vaan lautasella ei ole kasviksia lainkaan vaan pääasiassa perunaa (ja nakkikastiketta).
kannattaa tottakai jättää pois.Vaaleatleivät,sokeri.limut.makeatmehut...ym..ym..ym..siis ihan sellaset turhat hiilarit mäkeen.Oli sitten nainen tai mies.
hyvin toimii.
Tämä on totuus, ja tästä on syytä muistuttaa aina silloin tällöin :)
sitä OIKEAA asiaa ja täyttä asiaa.
jep jep