Metallica

on maailman paras yhtye, vai mitä ootte mieltä?.:)
11435
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

se, jos tykkää bändistä, joka ei ole sitten 1980-luvun lopun saanut aikaiseksi mitään muuta kuin väsynyttä paskaa. 4 ensimmäistä levyä kestää kuuntelua, sen jälkeen munatonta pullistelua. olisivat lopettaneet aikanaan.

Äänestä
  • Olen täysin samaa mieltä.

    Äänestä

Metallica oli aikoinaan todellakin hyvä yhtye, mutta ettäkö maailman paras? No way.

Äänestä
  • Huono ketju. Maailmassa on hyviä yhtyeitä, mutta ei ole olemassa maailman parasta yhtyettä. On vain hyviä ja huonoja. Persoonallinen muista poikkeava, kaikista tunnetuin ja pidetyin voi monen mielestä olla maailman paras, mutta sen ohella on sitten se toinen persoonallinen kilpailija. Verrataanpa vaikkapa Iron Maidenia ja Judas Priestiä. Kannattajia löytyy.

    Äänestä

Väsyneitä papparaisia humppaamassa. Tehty myymään levyjä musiikin kustannuksella. Kuuntelen mieluummin jotain oikeaa metallia (Devildriver, Disturbed...)

Äänestä
  • eipäs vaan kokeneita, mutta homma vaan kyllästyttää ja yrittävät keksiä jotain uutta mikä ei kolahduta tämän päivän nuoria niin paljon.

    Äänestä

Olen samaa mieltä :)

Äänestä

Metallica on ainaki maailman paras metallibändi sanokaa mitä sanotte. Huolimatta persiilleen menneestä St.Angerista! Ei mikään yhtye voi tehdä loistavaa musiikkia 25 vuotta.. Metallican 80-luvun ja jotkut 90-luvun kappaleet ovat valitettavasti suoranaista taidetta

Ja kyllä ne Death Magneticinkin kappaleet lyö muut metallibändit.

Äänestä
  • Turhaa tällänen kädenvääntö siitä onko metallica paras vai paskin.. Totuus on että Metallica on maailman suosituin metallibändi ja esim viimekesän Sonisphere sai paaaaaaaaljon enemmän huomiota kun tämän kesän sonisphere on saanut ja tulee saamaan. Tämä johtuu tietenkin siitä että viime kesänä siellä oli metallin kuningas Metallica. En halua provosoida metallican vihaajia haistattelemaan mutta Metallica on suosituin metallibändi koko maailmassa joten te muiden bändien fanittajat olette vähemmistöä verrattuna metallicafaneihin kuten vaikka minuun. :)

    Äänestä

  • hetfield <3 kirjoitti:

    Turhaa tällänen kädenvääntö siitä onko metallica paras vai paskin.. Totuus on että Metallica on maailman suosituin metallibändi ja esim viimekesän Sonisphere sai paaaaaaaaljon enemmän huomiota kun tämän kesän sonisphere on saanut ja tulee saamaan. Tämä johtuu tietenkin siitä että viime kesänä siellä oli metallin kuningas Metallica. En halua provosoida metallican vihaajia haistattelemaan mutta Metallica on suosituin metallibändi koko maailmassa joten te muiden bändien fanittajat olette vähemmistöä verrattuna metallicafaneihin kuten vaikka minuun. :)

    Siinä tapauksessa on aika jännä, että viime vuonna ei oikein kukaan muu kuin metallimusiikin kuuntelijat tiennyt sonispherestä ja tänä vuonna siitä on ollut vähä joka mediassa. Ja muuten tänä vuonna sinne on menossa PALJON enemmän porukkaa. Ne on nää metallica-fanit, jotka eivät aina oikein käsitä todellisuutta. Jos metallica julkaisee hatullisen paskaa, niin aina siellä on jotkut idiootit jumaloimassa sitä tuotosta. Lopuksi voisin sanoa,että metallica on paskaa

    Äänestä

  • hehpuh kirjoitti:

    Siinä tapauksessa on aika jännä, että viime vuonna ei oikein kukaan muu kuin metallimusiikin kuuntelijat tiennyt sonispherestä ja tänä vuonna siitä on ollut vähä joka mediassa. Ja muuten tänä vuonna sinne on menossa PALJON enemmän porukkaa. Ne on nää metallica-fanit, jotka eivät aina oikein käsitä todellisuutta. Jos metallica julkaisee hatullisen paskaa, niin aina siellä on jotkut idiootit jumaloimassa sitä tuotosta. Lopuksi voisin sanoa,että metallica on paskaa

    Vanhat Metallican biisit on ihan tiukkaa settii ja todella hyviiki esim. One, Enter Sandman yms.
    Mutta ne uudet biisit on melkosta skeidaa imho.
    Megadeth taas on parsata musiikkia edelleenki omasta mielestäni ja niillä ei ole yhtään kovin huonoa levyä! (Risk on vähä huono, mutta kuunneltava silti)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


fjvsifnvpisrhgp kirjoitti:

on maailman paras yhtye, vai mitä ootte mieltä?.:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu