Olen pähkännyt tätä asiaa jo vuosia, en vain tunnu pääsevän ratkaisuun. Auttakaa!!!
Olen seurustellut poikaystäväni kanssa 4 vuotta, tosin välillä on ollut katkoksia, ollaan siis laitettu poikki jo kaksi kertaa mutta kuitenkin palattu yhteen takaisin. Suhteessa on siis ollut ongelmia jo aiemmin, mutta nyt viimeisen vuoden ajan suhde on ollut aivan eri tasolla kuin aikaisemmin. Muutettiin syksyllä yhteen, tosin asun nyt väliaikaisesti toisessa kaupungissa töiden takia. Ollaan suunniteltu kihloihin menoa, ja poikaystäväni on minuun mielettömän rakastunut. Hän on aivan ihana, kohtelias, ottaa minut huomioon mahtavalla tavalla, voidaan keskustella syvällisistä asioista, meillä on hauskaa yhdessä ja lakanoiden välissä sujuu hyvin. Mistä siis kiikastaa?
Ongelma on minussa. Tykkään käydä paljon ulkona. Ihastun helposti muihin miehiin ja välillä haikailen sinkkuelämän pariin. Kuitenkin rakastan miestäni! Mutta riittääkö se, siinä ongelmani? Tuntuu, että jos rakastaisin tarpeeksi, minun ei tarvitsisi haikailla ympärilleni. Mitä mieltä olette?
Olen seurustellut poikaystäväni kanssa 4 vuotta, tosin välillä on ollut katkoksia, ollaan siis laitettu poikki jo kaksi kertaa mutta kuitenkin palattu yhteen takaisin. Suhteessa on siis ollut ongelmia jo aiemmin, mutta nyt viimeisen vuoden ajan suhde on ollut aivan eri tasolla kuin aikaisemmin. Muutettiin syksyllä yhteen, tosin asun nyt väliaikaisesti toisessa kaupungissa töiden takia. Ollaan suunniteltu kihloihin menoa, ja poikaystäväni on minuun mielettömän rakastunut. Hän on aivan ihana, kohtelias, ottaa minut huomioon mahtavalla tavalla, voidaan keskustella syvällisistä asioista, meillä on hauskaa yhdessä ja lakanoiden välissä sujuu hyvin. Mistä siis kiikastaa?
Ongelma on minussa. Tykkään käydä paljon ulkona. Ihastun helposti muihin miehiin ja välillä haikailen sinkkuelämän pariin. Kuitenkin rakastan miestäni! Mutta riittääkö se, siinä ongelmani? Tuntuu, että jos rakastaisin tarpeeksi, minun ei tarvitsisi haikailla ympärilleni. Mitä mieltä olette?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Niin, olet vähän levoton ja tahdot pitää hauskaa. Sulla on ylimääräistä energiaa, elämäsi maistuu hyvälle ja tahdot tutustua uusiin ihmisiin. Olet ehkä alle kolmekymppinen, mutta ei ole välttämättä niin. "Naiset rakastuvat renttuihin" ja pelimiehiä on paljon. On kivaa mennä ulos työpäivien vastapainoksi. Ymmärrän sua oikein hyvin. Olen uskollinen nyt, kun olen löytänyt sen oikean ja ikää on tullut, ei sillai enää haikaile, koska on kokenut aivan tarpeeksi. Jos on jäänyt lapsena pienelle pitämiselle, niin hakee niitä haleja lopun ikäänsä. Niin mulle on käynyt. Nuoremmat sisarukseni saivat huomiota ja minä leikin yksin.
Sulla on nyt ihana mies ja rakastat häntä luultavasti enemmän kuin myönnät itsellesi. Jos hän löytäisi toisen, niin ei käy, mutta sinuun sattuisi kovasti. Tuo tilanne on justiinsa sellainen, jolloinka itsekin joskus ihmettelin naisena olemisen kutkutusta. On kuin tuli pyllyn alla eikä tiedä itsekään mitä etsii, vaikka kotona on melkein kaikki mitä naiset etsivät yleensä.
Mitä sun mies tekee, kun et ole hänen kanssa? Käyttekö myös yhdessä ulkona, koskaan?
Onko alkoholi tullut sinulle rakkaaksi. Mulle tuli, mutta ei ongelmaksi asti kuitenkaan.
Osuit aivan oikeaan. Minulla on ihana mies, mitä siis haikailen? Tosiasia on myös, että itsetuntoni on todella huono, luultavasti koulukiusaamisen takia. Minua kiusattiin osittain ruman ulkonäköni takia, ja nyt nautin suunnattomasti jos saan joskus jotain huomiota miehiltä. Silloin nuorena ajattelin ettei kukaan voisi koskaan olla kanssani tai rakastua minuun, koska olen niin ruma.
Toisin kuitenkin kävi, löysin ihanan miehen. Välillä kuitenkin mietin että onko oikein häntä kohtaan kun pohdin kaikkea tätä.
Teemme myös kaikkea yhdessä, esim. pidämme molemmat liikkumisesta mutta voimme myös löhöillä sylikkäin sohvalla...
Hohhoijaa, löydänkö ikinä vastausta...Tai ehkä ongelma on, etten edes tiedä onko minulla mitään ongelmaa, tästä pohtimisesta päätellen kuitenkin on. Jotkut ystäväni puolestaan ovat sanioneet minulle, että jo se että mietin on merkki siitä että jotain puuttuu suhteestamme.
Mietiskelin kauan, että mitä kirjoittaisin vastaukseksi.
Elämä parisuhteessa tai ilman on arkea ja juhlaa.
Kun arkena saa olla "omassa kainalossa" sohvalla tai peiton alla, niin siinä on sitä jotakin. Tuohon kainaloon oli pitkä matka ja kuoppainen tie. Kävelen vieläkin jalat maassa, mäkiä on ja lisää kuoppia. Ei voi tietää, että mistä päin alkaa tuulla ja minne suuntaan laiva kaatuu. Tämä mies tässä ja nyt, oikeaan aikaan oikeassa paikassa....osaan arvostaa tätä mitä mul nyt on.
Olen täyttänyt 40v ja kokenut aivan muuta kuin äitiyden onnen yms.
Yritän löytää vastausta sulle, mutta on mahdottomuus. Jos et näe mitä sulla on tai ei ole, niin en tiedä. Vuoden päästä olet viisaampi.
Toivon, ettet loukkaa ihmistä, varsinkaan häntä, joka sua rakastaa. On sellaisia ihmisiä, joihin ei voi luottaa ym.
Taidat pitää miestäsi pahan päivän varana, mutta olet kaiken aikaa valmis katselemaan ympärillesi, paremman toivossa.
Selvitä omat tunteesi, ihan yksikseen. Mene jonnekkin huitsin nevadaan puoleksi vuodeksi ja mieti mitä haluat. Pitäkää miettimistauko. Sen jälkeen kyllä tietää mitä mieltä toisesta tosissaan on, jos muuten tätä ei saa selville.
Kihlauksen syyksi ei riitä mielestäni se, että poikakaveri rakastaa ja ollaan oltu yhdessä neljä vuotta. Kyllä se on semmonen homma, että silloin tulisi molempien rakastaa toisiaan, suunnitella häitä ja yhteistä loppuelämää ilman muita osapuolia.
Älä hyvä ihminen mene kihloihin jos et tiedä omista tunteistasi! Taidat olla sen verran nuori, että olisi parempi hellustella vielä "ei niin vakavasti" ja viettää sinkkuilua jos siltä tuntuu. Naimisiin ja kihloihin ehtii vielä vähän vanhempanakin, mikäs kiire tässä valmiissa maailmassa on?
Olette vasta oikeasti vähän aikaa jakaneet talouden. Katsokaa mitä se arki tuo tullessaan kun olette olleet pari vuotta saman katon alla. Kihlautuminen ei saa olla itseisarvo vaan se on LUPAUS. Kun mies kerran sinusta noin paljon välittää voi varmaankin häneen luottaa. Mutta jos sinulla ei lopulta olekkaan samoja tunteita niin tuo on tuhoon tuomittu juttu. Ja sitähän et hätiköimällä saa tietää. Monesti kuitenkin on niin että onestaan tietää vasta sitten kun sen menettää. Mielenkintoista on tämä mainen taivallus.