Ollaan vakiintunu pari. Asuttu yhessä pari vuotta, mut kihloissa ei vielä olla. Kaikki on hyvin, mut suuri roihu kyllä puuttuu. Fakta on ollu alusta asti se, että mies tykkää musta enemmän kuin mä siitä. Seksi on ok, ei mitää tykitystä ainakaa mun puolelta, ihan mukavaa kuitenki. Välillä vaan mietin, että riittääkö tällänen suurimmaksi osaksi ystävyyteen perustuva elo. Samalla oon satavarma, et haluun olla juuri mun miehen kanssa loppuikäni. Se on vaan niin täydellinen, parempaa en usko ikinä saavani. Lapsistakin on puhuttu. Eli pois en häntä antais, mutta silti mietin, että mitä jos... Tää on mun eka pitkä suhde, eli vertailukohtaa ei oikein oo. Onko tällanen pohdiskelu ihan normaalia?
Pohdiskelua
jaajaamitenon
3301
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuuntele sydäntäsi, se kertoo sinulle vastauksen. Itsellä ainakin rakkaus huoliin on helppo löytää vastaus kun kuuntelee sydäntä.
Mun mies on mua vähän vanhempi ja sillä on lapsi aiemmasta suhteesta, eikä siinä mitään se on hauska muksu, asuu äitinsä kanssa. Se miehen ex kuitenki lyö välillä kapuloita rattaisiin... Ei olis halunnu aikanaan erota, ja sille tulee välillä "kausia", että tuntuu et se yrittäis saada miehen takas itselleen... Silloin mun tunteet kyllä vahvistuu aina ja oon varma, että rakastan ihan hirveesti. Sit se vaan aina "laimenee" tähän tilaan.
..tää oli siis alottajalta :)