Onko palstalla

oon uusioperheen lapsi, niin voin kertoo omalta kannaltani miltä musta tuntui. Olin aika mustasukkainen äidistäni kunnei ehditty asumaan lainkaan kahdestaan äidin kanssa hänen ja mun isän eron jälkeen (joka musta olisi ollut ensiarvoisen tärkeää, eikä heti tuoda uutta iskää siihen kuvioihin mukaan). Niin isäpuoli tuli siis lennosta mukaan ja mä koin jääväni paitsioon. Mulle tuotti myös paljon vaikeuksia käsittää sitä että täysin mulle vieras ihminen (eli uusi isäpuoli) komenteli mua ja sanoi mitä saa tehdä ja mitä ei. Musta se oli yhtä outoa, kuin se jos vaikka kaupassa joku vieras ihminen olisi alkanut mua määräilemään ja komentelemaan. Koska mä oon luonteeltani ollut silloin kiltti, en uskaltanut tuosta puhua, enkä sanoa kenellekään että musta tuntui pahalta, vaan muistan vieläkin miten aina näyttelin muka olevani pahoillani kun isäpuoli joutui töissä tekemään kahta vuoroakin peräjälkeen (vaikka sisäisesti hypin riemusta kun saatiin olla äidin kanssa koko päivä kahdestaan).

Niin että ehdottomasti ei heti eron jälkeen sais ottaa uutta kumppania, koska lapsen tarvii saada eron jälkeen aikaa vahvistaa sitä sidettä sen jäljelle jääneen vanhempansa kanssa ja saada itsensä vakuuttuneeksi siitä, että vaikka toinen vanhempansa on poissa, se toinen on ja pysyy! Kun tää side on tarpeeks vahva, ei myöhemmin ole lapselle niin kova paikka, kun se uusi aikuinen siihen kuvioon tulee mukaan ja tarpeeksi kauan kun lapsi saa olla äitinsä/isänsä kanssa kahdestaan, lapsi voi jopa alkaa haluta/toivoa uutta isä/äitipuolta itselleen.

Liian moni vaan tuntuu hätiköivän ja tosiaan kumppanit vaihtuu nopeesti tai ainakin heti eron jälkeen otetaan jo heti uusi. Musta se on väärin, enkä ainakaan itse koskaan toimisi niin.