ylitinkö rajan?

Vaimo oli ollut parikuukautta matkoilla ja tapasin baarissa näyttävän nuoren naisen joka selkeästi haluasi minua ja yritti lähennellä ja suudella mutta tiesin alusta asti etten ikinä halua pettää joten käänsin pääni poispäin ja sanoin että olen varattu. Tukeva humalatila ja pitkä ero vaimosta oli laskenut estojani ja tämän nuoren naisen yllättävä huomio oli imartelevaa. Suhteeni vaimoni kanssa on todella hyvä ja baarissa tanssiminen yms hauskan pito ja ihmisten kanssa juttelu on aina ollut ok joten en välittömästi perääntynyt vaan juttelimme jotain hassuja tanssilattialla. Baari oli suuri ja yksi puoli siitä oli suljettu asiakkailta. Juteltuamme jonkinaikaa olin aika kännissä hilpeällä juhlatuulella ja hetken mielijohteesta livahdin tuolle suljetulle puolelle jossa oli pimeä syrjäinen tyhjä käytävä ihan vain pyörähtääkseni siellä ja ehkä halusin jotenkin kännipäisenalitajuisesti nähdä seuraisiko tyttö minua...en kuitenkaan halunnut pettää ja eihän se ole pettämistä kunhan mitään fyysistä ei tapahdu tai en anna suoraan ymmärtää mitään...Tyttö tuli sinne mukaan ja alkoi samantien painella takapuolellaan jalkoväliäni. Tilanne olisi ollut kenellehyvänsä miehelle erittäin vaikea ja häkellyin täysin. Itseni täysin yllättävä reaktio oli että nostin tytön paidan ylös ja hipaisin sormenpäillä nännejä. Kaikki tapahtui parissa sekunnissa. Siihen hetkeen asti kaikki oli ollut omaltapuoleltani vielä hyvin viatonta hauskanpitoa ja yhtäkkiä tajusin että nyt menikyllä liian pitkälle ja sanoin tytölle etten halua pettää vaimoani ja peräännyin ja istuin alas. Tyttö istui syliini ja olisi selvästi halunnut seksiä siinä ja heti. Hetken ihmeteltyäni sanoin vielä että en halua pettää vaimoani ja lähdin. Tästä viattomasta flirtistä ja kosketuksesta on noussut kauheat kohtuuttomat syyllisyyden tunteet ihan kuin olisin pettänyt koko ruumiin ja sielun voimin. Tunnen itseni maailman alhaisimmaksi olennoksi vaikka aikaa on kulunut jo kauan. Löytyisikö apu jostakin? En todella ole pettäjätyyppiä.
13919
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Teit oikein kun kieltäydyit. Älä suotta tunne huonoa omaatuntoa, sillä nyt tiedät rajasi, tiedät että osaat olla vahva tukalan paikan tullen. Olisit voinut mennä paaaaljon pidemmälle, olla paaaljon häikäilemättömämpi ja itsekkäämpi, mutta osasit sanoa ei. Ja se kertoo aidosta halusta uskollisuuteen kun pystyit humalassakin viehättävän tytön iskiessä ajattelemaan vaimoasi. Ole ylpeä siitä sillä moni tuntemani mies olisi sijassasi pettänyt.

Äänestä
  • on muutaman kerran tullut koetuksi samanlainen tilanne.Ajattelin olevani herrasmies,enkä ottanut tarjousta vastaan.Nyt myöhemmin kaduttaa,olisin saanut paljon hyvää läheisyyttä.
    Sen lisäksi koen syyllisyyttä siitä,että torjuin hellyyden tarpeessa olevan naisen.

    Äänestä

Mitä selittelet.Sinun teki mieli selvästi ja tiedät sen itsekin.Ja olet haaveillut tuosta joka päivä tapahtuneen jälkeen.Eikö vain.Olet jo puolitiessä pettämisessä.Ja vain en yhdestä humalasta kiinni ja jos toinen tilaisuus tulee sinä lankeat.Mistä veto???

Äänestä
  • Taisit säikähtää tilannetta enemmän kuin olisi aihetta.
    Totta kai vieras naaras kiinnostaa jokaista jätkää. Ei siinä ole mitään uutta.
    Ihan ymmärettävä reaktio sinulta. Kyllä se ajan kanssa unohtuu. Nytpähän tiedät, miltä mahdollinen pettäminen voisi tuntua..

    Äänestä

Kysy vaimoltasi mitä mieltä hän on, sitten tiedät.

Äänestä
  • Etkö ole keskustellut edes vaimosi kanssa missä se rajan ylitys teidän kohdallanne varattuina olessa
    baarielämässä merkitsee.Naisen voi torjua helposti poistumalla paikalta mut kun mieli tekee
    vapaiden sinnkunaisteb kanssa usein leikkiä tätä ,kissa hiiri leikkiä .
    Olen niin usein nähnyt kuinka nämä muka vapaat miehet ovat vieneet sinkkunaisia mukavilta
    vapailta miehiltä .Heti kun varattu mies bongaa vapaan naisen niin jo alkaa piiritys .Koska vapaa
    nainen ei ole uhka miehelle kun vastassa ei ole nyrkkiä.
    Ja jos siellä baarissa on noin huonosti käyttäytyviä ja tyrkyllä olevia naisia kerran on, niin pysy kotona.
    En kiellä etteikö näitä tyrkkyjä olisoi niin vapaita naisia kuin miehiäkin .
    Samassa määrin on tyrkyllä varattuja jos on vapaitakin koska muuten tämä pettämisyhtälö
    on mahdotonta toteuttaa.
    Hyvä kun jätit naisen rauhaan ja lopetit sen leikkis jota piti kuitenkin seurata sinulle mieleen ilmeisesti.
    Mut jos sitten langeat vapaseen naiseen niin muista et syöt sinkkumiesten kuormasta samalla kun petät
    vaimoas.

    Äänestä

  • tip tap kirjoitti:

    Etkö ole keskustellut edes vaimosi kanssa missä se rajan ylitys teidän kohdallanne varattuina olessa
    baarielämässä merkitsee.Naisen voi torjua helposti poistumalla paikalta mut kun mieli tekee
    vapaiden sinnkunaisteb kanssa usein leikkiä tätä ,kissa hiiri leikkiä .
    Olen niin usein nähnyt kuinka nämä muka vapaat miehet ovat vieneet sinkkunaisia mukavilta
    vapailta miehiltä .Heti kun varattu mies bongaa vapaan naisen niin jo alkaa piiritys .Koska vapaa
    nainen ei ole uhka miehelle kun vastassa ei ole nyrkkiä.
    Ja jos siellä baarissa on noin huonosti käyttäytyviä ja tyrkyllä olevia naisia kerran on, niin pysy kotona.
    En kiellä etteikö näitä tyrkkyjä olisoi niin vapaita naisia kuin miehiäkin .
    Samassa määrin on tyrkyllä varattuja jos on vapaitakin koska muuten tämä pettämisyhtälö
    on mahdotonta toteuttaa.
    Hyvä kun jätit naisen rauhaan ja lopetit sen leikkis jota piti kuitenkin seurata sinulle mieleen ilmeisesti.
    Mut jos sitten langeat vapaseen naiseen niin muista et syöt sinkkumiesten kuormasta samalla kun petät
    vaimoas.

    Pikemminkin voisi kysyä mistä syystä varatut miehet ja naiset esittäytyvät muka vapaina
    vaikka todellisuus onkin aivan muuta?
    Jos ja kun perustettaisiin baari jossa selvästi lukisi sinkuille niin kohta sielläkin on
    tungokseen asti näitä varattuja kytiksellä ,joskos pääsis jaoelle mukaan .
    Mikään ei ole niin hyvä täky varatuille kun se vapaana ja puutteessa oleva sinkkunainen
    joka aika kokemattomanakin menee lankaan ja kokeneena ei enää jaksa ottaa yhä uudestaan
    selvää onko toi tai tuo jätkä ihan 100 prosenttisesti vapaana .
    Varatutu naiset ovat yhtälailla yöelämässä samalla jaolla ja ollaan niin vapaita sen
    yhden illan verran kun kerra saa kunnolla hummata ja saa maistella vierasta.
    Aika lailla on sokeeta touhua kun jo varattujen keskuudessa seksitauteja on melko lailla
    suuri osa, kun ollaan käyty jaolla ja panolla thaimaata,viro,saksan ilotaloja myöten.
    Kyllä ei varatut ovat sittenkin vähemmän syyllisiä vaikka ottavatkin noita silloin tällöin
    varttuja ,vapaaksi usein tekeytyviä lurjuksia .Useimmiten sinkkunaiset ja miehet hakeutuisivat
    toistensa seuraan jos kuvioita ei olisi sotkemassa nämä yhden illan varatut ja vapaat henkilöt.

    Äänestä

kunnon mies, kun et humalassakaan langennut tyrkyllä olevaan sinkkunaiseen. Sehän tiedetään, että humalassa oleminen laskee miehen ja naisen kontrollia. Ja varsinkin, jos vaimosi oli pitemmällä työmatkalla ja et siis ollut niin sanotusti saanut pitempään aikaan seksiä, niin miehen vietti voi viedä, kun kontrolli pettää.
Kannattaa varoa moisia baari-iltoja vastaisuudessa, ettei tekisi mitään peruuttamatonta.

Se, että tunnet tapahtuneesta syyllisyyttä pitemmän ajan jälkeenkin, osoittaa, että olet kunnon mies, mutta nyt ainakin tiedät, ettei tuollaisesta ole pitkä matka pettämiseen, kun oma kontrolli on alentunut eli tilaisuus voi tehdä varkaan.

Äänestä

miten olisi, jos vaimosi olisi hipelöinyt baari illan aikana sivukäytävillä toisen miehen penistä??? mieti sitä, läheltä pettämistä sinun tekosesi tuntuvat olevan.. minun mielestäni..

Äänestä
  • Nännin hipaiseminen ei ole verrattavissa alapäähän koskemiseen. Jos kaikki todella tapahtui parissa sekunnissa niin se on niin lyhyt aika että mielestäni rajaa ei ole ylitetty ja hipelöinti ei ole oikea sana kuvaamaan tapahtunutta. Kuulostaa lähinnä humalaisen miehen kompuroinnilta josta on paisuteltu isompi asia kuin se oikeasti onkaan. Reaktio voi humalassa tapahtua huomaamattoman alitajiuisesti, mutta hienoa on että järki tuli mukaan ja löit heti jarrut päälle. Vastaisuudessa tunnet rajasi paremmin ja osaat välttää vastaavia tilanteita.

    Äänestä

puolison selän takana sellainen puuhastelu mitä ei voisi tehdä ihan avoimesti puolison läsnäollessakin ja pettämistä on valehtelu ja pettämistä on myös itsensä pettäminen ja itselleen valehtelu. Toiset on tosi hyviä uskottelemaan itselleen etteivät ole tehneet mitään väärää vaikka olisivat odellisuudessa naineet jotakin toista ja tämä onkin kaksipiippuinen juttu. Kun ihminen uskoo itse että ei ole tehnyt mitään väärää niin vaikea on lähteä siihen mitään sanomaan. Tosiasia on se että oma omatunto kertoo sinulle koska se oma raja on ylitetty ja sitten kun puolisosi ylittää jonkun rajan millä loukkaa sinua tiedät että se toiselle asetettu raja on ylitetty sillä puolen. Nyt kysymys kuuluukin mitä luulisit puolisosi tuntevan jos tietäisi? hmmm voi olla että hän ei olisi moksikaan jos hänen sinulle asettamasi raja olisikin paljon korkeammalla? Voit vain kuvitella miltä sinusta tuntuisi jos hän tekisi samalailla? No...paras on olla kertomatta sillä totuus lisää tukaa ja sinulla on selkeitä omantunnontuskia.
On tosi kurjaa että tuollaiset itseään tyrkyttävät daamit saa mitään vastakaikua miehiltä. Miehet voisi hyvin nopeasti palauttaa tälläiset naiset maanpinnalle. Ettehän te miehet oikeasti voi tykätä naisesta joka tyrkyttää baaissa itseään noin avoimesti? Antakaa mielummin huomiota niille jotka sen ihan oikeasti ansaitsevat.

Äänestä

Kuulostaapa tutulta, pienillä eroilla. Eräs mielenkiintoisen, fiksun ja kiltin tuntuinen mies tuli baarissa juttelemaan leppoisia ensin musiikista ja pian alkoi kehua olemustani otti kädestä kiinni ja vei nurkan taa syrjään. Vehtasimme siinä jotain. Mies oli todella innokas, ja hän pyysi numeroni ja tapasimme kerran seksin merkeissä. Kun kysyin milloin näemme uudestaan hän meni vaikeaksi ja selitti että hänellä on pitkäaikainen tyttöystävä joka on ollut nyt pari kuukautta ulkomailla töissä, että emme voi enää nähdä. Että sillä lailla. Ei tullut mieleenkään siellä baarissa sitä mainita. Minä tyhmä luulin että naisen valokuva miehen kämpässä on sen sisko. Toisilla se omatunto ei vaan kolkuta.

Äänestä
  • Miten suhtautuisitte naiset jos oma miehenne kertoisi tällaisen tarinan? Vastaisiko se mielestänne "peniksen hipelöintiä" kuten ylemmässä viestissä sanottiin? Omasta mielestäni suutelu olisi pahempi kuin tämä rintojen hipaisu ja antaisin anteeksi jos katuisi noinpaljon. Etköhän voi tämän vaimollesi kertoa jos hän sinut tuntee hyvin. Et vaikuta pettäjältä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kjncehbvfe kirjoitti:

Vaimo oli ollut parikuukautta matkoilla ja tapasin baarissa näyttävän nuoren naisen joka selkeästi haluasi minua ja yritti lähennellä ja suudella mutta tiesin alusta asti etten ikinä halua pettää joten käänsin pääni poispäin ja sanoin että olen varattu. Tukeva humalatila ja pitkä ero vaimosta oli laskenut estojani ja tämän nuoren naisen yllättävä huomio oli imartelevaa. Suhteeni vaimoni kanssa on todella hyvä ja baarissa tanssiminen yms hauskan pito ja ihmisten kanssa juttelu on aina ollut ok joten en välittömästi perääntynyt vaan juttelimme jotain hassuja tanssilattialla. Baari oli suuri ja yksi puoli siitä oli suljettu asiakkailta. Juteltuamme jonkinaikaa olin aika kännissä hilpeällä juhlatuulella ja hetken mielijohteesta livahdin tuolle suljetulle puolelle jossa oli pimeä syrjäinen tyhjä käytävä ihan vain pyörähtääkseni siellä ja ehkä halusin jotenkin kännipäisenalitajuisesti nähdä seuraisiko tyttö minua...en kuitenkaan halunnut pettää ja eihän se ole pettämistä kunhan mitään fyysistä ei tapahdu tai en anna suoraan ymmärtää mitään...Tyttö tuli sinne mukaan ja alkoi samantien painella takapuolellaan jalkoväliäni. Tilanne olisi ollut kenellehyvänsä miehelle erittäin vaikea ja häkellyin täysin. Itseni täysin yllättävä reaktio oli että nostin tytön paidan ylös ja hipaisin sormenpäillä nännejä. Kaikki tapahtui parissa sekunnissa. Siihen hetkeen asti kaikki oli ollut omaltapuoleltani vielä hyvin viatonta hauskanpitoa ja yhtäkkiä tajusin että nyt menikyllä liian pitkälle ja sanoin tytölle etten halua pettää vaimoani ja peräännyin ja istuin alas. Tyttö istui syliini ja olisi selvästi halunnut seksiä siinä ja heti. Hetken ihmeteltyäni sanoin vielä että en halua pettää vaimoani ja lähdin. Tästä viattomasta flirtistä ja kosketuksesta on noussut kauheat kohtuuttomat syyllisyyden tunteet ihan kuin olisin pettänyt koko ruumiin ja sielun voimin. Tunnen itseni maailman alhaisimmaksi olennoksi vaikka aikaa on kulunut jo kauan. Löytyisikö apu jostakin? En todella ole pettäjätyyppiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu