Suosittelija

Onko suosittelijan pakko olla entinen työnantaja?

Voisinko esimerkiksi laittaa suosittelijaksi jonkun tuttavan tai ystävän? Heillä on aika nimekkäitä virkoja ja ovat olleet menestyneesti mukana politiikassakin eli he ovat omalla kunnallaan kuuluisia ja nimi voi jollekulle työnantajalle painaakin, mutta en ole varsinaisesti mitään työtä heidän kanssaan tehnyt vaan enemmänkin ystävänä ollut. Voinko kuitenkin käyttää heitä heidän luvallaan "hyväksi" ja ilmoittaa heidät suosittelemaan minut työhön jota haen?
6914
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mietis vähän, miksi työnantajat haluavat noita suosittelijoita.

No, ne haluavat tietää, millainen olet TYÖNTEKIJÄNÄ, ei ystävänä tai naapurina.

Totta kai voit käyttää heitä suosittelijoina, tietysti heidän luvallaan, mutta tuskinpa työnantaja heistä pahemmin välittää, koska eiväthän he pysty kertomaan, millainen TYÖNTEKIJÄ sinä olet.

Äänestä

Suosittelijan tulee olla entinen esimies. Kyllä, on pakko. Ei ystävä, tuttava, naapuri eikä sukulainen. Ei poliitikko, presidentti, eikä serkun kummin kaima. Työnantajaa kiinnostaa keskustella entisen esimiehesi kanssa vain ja ainoastaan sinun TYÖpersoonastasi ja -tavoistasi.

Äänestä
  • Itseltäni on kysytty muutaman otteeseen myös jonkun edellisen alaisen yhteystiedot, että voi kysyä myös millainen olin ollut esimiehenä.

    Suosittelijana olen kysyttäessa toiminut henkilöille, jotka ovat olleet samassa yrityksessä, mutta eivät suoria alaisia. Näiden tiimoilta on soitettukin.

    Eräs hakija kä'ytti suosittelijana henkilöä, jonka kanssa ei koskaan ollut ollut samassa organisaatiossa. Sattui vain olemaan niin, että tämän kapealla erikoisosaamisalueella olevan henkilön tunsivat alalla kaikki, ja tämä tunsi myös kaikki muut vähänkään nimeä alalla saaneet.

    Yleensä suosittelija kylläkin on esimies.

    Äänestä

  • Kuten tuossa toinenkin kirjoittaja jo totesi, suosittelijan ei tarvitse välttämättä olla entinen esimies, joskin se on suositeltavaa. Itse olen käyttänyt erinomaisella menestyksellä esimerkiksi yhtä entistä kollegaani vuosien takaa. Minulla on kyllä hyvät perustelut sille, miksi en voi käyttää parin viimeisen työpaikan esimiestä suosittelijana, mutta sellaista ei toistaiseksi ole kaivattu.

    Samoin olen itse toiminut suosittelijana omalle ulkomaiselle kollegalleni ja hän tuli valituksi ko. tehtävään.

    Äänestä

Olisi hyva jos johtajan vaihtaessa paikkaa entiset suorat alaiset haastatellaan. Esimiehen valuviat ja rehellisyys tulee ilmi. Esim. onko omaa etua keinoin kaikin ajava tyyppi.

Äänestä

Edellinen pomo pikku nilkki täys kusiaivo kyrpiintynyt ammattikoulun käynyt nulikka. Jos tuo pääsee minusta akateemisesta ihmisestä lausumaan, en ikinä enää saa töitä. Kade pikku paska.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suosittelujjj1 2 kirjoitti:

Onko suosittelijan pakko olla entinen työnantaja?

Voisinko esimerkiksi laittaa suosittelijaksi jonkun tuttavan tai ystävän? Heillä on aika nimekkäitä virkoja ja ovat olleet menestyneesti mukana politiikassakin eli he ovat omalla kunnallaan kuuluisia ja nimi voi jollekulle työnantajalle painaakin, mutta en ole varsinaisesti mitään työtä heidän kanssaan tehnyt vaan enemmänkin ystävänä ollut. Voinko kuitenkin käyttää heitä heidän luvallaan "hyväksi" ja ilmoittaa heidät suosittelemaan minut työhön jota haen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu