Koska omista baariseikkailuista on jo aikaa niin kysyn, että vieläkö on niin, että naisten ei tarvi kuin seisoa paikallaan baarissa ja koko ajan satelee yhden yön ehdotuksia? Joutuuko mies vielä vonkaamaan joka suuntaan, että olisi mitään mahdollisuuksia saada piparia. Ennen vanhaan ainakin oli niin, että nainen sai seuraa baarista aina, jos halusi, jos ei ihan hirveä noita ollut. Hyvänkin näköinen mies taas sai jäädä ilman, jos ei koko ajan ole iskemässä vaan keskittyi esim. juttelemaan kavereiden kanssa. Naisilla sen sijaan tuntui olevan illan aikan runsaasti tarjokkaita, joista poimia mieluisin mukaansa.
Naiset saa helpommin?
kyselevä gubbe
5673
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei se todellakaan ole naisille niin yksinkertaista, ainakaan kaikille naisille. Itselleni ei ole ollut koskaan kovin helppoa, vaikka olisin kuinka "tyrkyllä" ollut, ja vaikken mielestäni ole mikään "hirveä noita" vaan ihan tavallisen näköinen... syitä voi vaan miettiä.
Niin - jos naiset tekisivät joskus niitä aloitteita ja kävisivät juttelemassa jonkun ok:n näköisen kanssa. Mutta ei - patsastellaan tyrkyllä ja odotellaan et joku Brad Pitt tulisi juttelemaan.
Sitä paitsi se hyvännäköinen mies joka jutteli baarissa kavereiden kanssa oli todennäköisesti tullut viettämään aikaa kavereiden kanssa. Miksi hänen olisi pitänyt yrittää iskeä juuri sinua tai ylipäänsä ketään?
Logic fails.
Ukkomiehet ovat paljon aktiivisimpia iskemään itselleen yhden illan seuraa kun on kiire
kotiin viimeistään valomerkin aikaan tulisi selvitä kotinurkille ettei tulle epäilyjä muijan
taholta ja sitä sitten heilutaan häntäheikkinä ja jos ei sormuksen kanssa onnista niin
vaihdetaan toiseen baariin ja esinnytään lunkisti vapaata miestä sormus taskussa.
Naiset sitten tarttuvat täkyyn kun on kaveri vielä liukas suustaan ja
osaa puhua oikein Joskos omaa muijaakin
huijataan niin konstiko se on vieraalle muijalle sepittää iskurepliikit ja silloin onkin
paras iskeä kun mies kantaa juomista pöytään.
Vapaat poikamiehet malttavat katsella ja valkata naisen vähän toisella silmällä
jos on aikomusta vähän pitempään suhteeseen ja jos oikein hiastelee niin ukkomies
näykkii omaan kainaloon kainostelematta poikamiehen unelman.
Jätkäporukat käyvät baaris usein vain norkoilees naisia ja kaljalla
isketään silloin kun siltä tuntuu ja jos on mäihä.
Samoin taitaa olla akkporukoidenki kanssa harvemmin silloin lähdetään muuta kuin
karaokea laulaan tai muuten vaan ravintolaan iltaa istumaan.
Melkeinpä pahimpia tapauksia ovat varatut miehet ja naiset ...eivät läheskään kaikki mutta
aika usein käytetään tilaisuutta hyväksi ,kun ei muuten ole mahdollisuutta päästä jaolle.
Jos nainen jää jutteleen porukkaan niin ei sieltä helposti mies lähde vonkaan
ainakaan sinkkumies naista Eri asia ovat nämä tuli perseen alla olevat varatut .
Sinkkumiehet odottavat sopivaa tilaisuutta kun nainen on yksin , niin silloin mieskin
pikemmin rohkaistuu .Yksinäin mies tai nainen saa pikemmin seuraa kun ovat vertaisia.
Porukasta saa naisen tai miehen mukaan useimmiten vain tanssin ajaksi.
Yksin baarissa olevaa naista tai miestä uskalletaan paremmin lähestyä mitä porukassa
jo seurassa olleita .
Kyllä toi pitää paikkansa. Väitän, että jos valitaan satunnaisesti 100 naista, jotka liikkuvat jonkin,jmu edes kohtuullisen suuren kaupungin yöelämässä, niin lähes jokainen heistä saa halutessaan seksiä riippumatta iästä, painosta tai mistään muustakaan seikasta. 100:lla vastaavasti valitulla miehellä seksiä saavien osuus olisi merkittävästi pienempi, etten sanoisi marginaalinen...
Naisille jää oiva mahdollisuus sexi-seuraan kun on niin auliita
miespalvelijoita .Nainen voi vain poimia miehet lautaselleen .