Välillä olo on kuin jo taistelutantereiden kovettamalla kokeneella sotilaalla kun katselee tuhannen jaardin tuijoteksella märkäkorvaisten vihreiden alokkaiden eli uusien miesten profiilien ilmestymistä nettideittiin. Tekisi mieli ojentaa heitä ja käskeä seisoa suorempaan rivissä sekä enemmän tahdissa laulaen että pärjäisivät. Osaavatkohan suojautua edes tai tähdätä aseella. Monelta puuttuu murhaajan silmät ja tappamisen meininki. Samoin selatessa joitakin vanhoja naamojaja sitä vain itsekseen pyörittelee päätään. "Tuo ei tule selviämään" tai "kotona saa äiti kuulla huonot uutiset kun poika tulee sinkkuarkussa takaisin". Varusteita ei ole huollettu, ei partoja ajettu ja moraali on alhaalla. Auttaisiko taisteluhuuto? Miehet tarvitsevat lohtua kuullessaan huonoja uutisia eri rintamilta tai kun miettivät onko tässä sodassa mitään järkeä. Miksi hän, miksen minä?
Pitäisi olla kova, mutta myös oikealla tavalla pehmeä. Yrittää, muttei liikaa eikä liian vähän. Juosta ja ampua. Tulta ja liikettä. Ryömimistä, suojan etsintää ja tarkka-ammuntaa. Voi kun löytäisi oman lotan lohduttamaan. Mutta lotilla on paljon huollettavia ja upseeri kyyditsee heidät takalinjoille tavallisten jermujen katseilta piiloon viettämään laatuaikaa korsuunsa.
Kaukana kuuluu tykin jyske. Siellä miehet itkevät. Kaatuu siellä toiseltakin puolelta ja jää ojaan voivottelemaan kun miehen ase on hänet lävistänyt, mutta voitto taistelusta jäi saamatta. Miehillä on selkeä miesylivoima muttei se tässä tapauksessa auta. Naiset laittavat linjan kuntoon ja sivustaan asetettu konekivääri alkaa jauhaa miehiä lihaksi. Eivät tiedä edes mikä heihin osui. Yksi kerrallaan näiden miesten juoksu pysähtyy niille sijoilleen tietämättä että olisiko lopputulos ollut erilainen jos he olisivat toimineet toisin. Olleet rohkeampi, vähemmän rohkempia, voimakkaampia, tarkempia, ties mitä. Hiljaisuus kutsuu heitä luokseen miessielujen vaipuessa syvään veteen unohtaen, unohtaen.
Onneksi laiva vie jo minua, toipilasta, pois päin kaikesta tuosta, ikuisesta sodasta.
Pitäisi olla kova, mutta myös oikealla tavalla pehmeä. Yrittää, muttei liikaa eikä liian vähän. Juosta ja ampua. Tulta ja liikettä. Ryömimistä, suojan etsintää ja tarkka-ammuntaa. Voi kun löytäisi oman lotan lohduttamaan. Mutta lotilla on paljon huollettavia ja upseeri kyyditsee heidät takalinjoille tavallisten jermujen katseilta piiloon viettämään laatuaikaa korsuunsa.
Kaukana kuuluu tykin jyske. Siellä miehet itkevät. Kaatuu siellä toiseltakin puolelta ja jää ojaan voivottelemaan kun miehen ase on hänet lävistänyt, mutta voitto taistelusta jäi saamatta. Miehillä on selkeä miesylivoima muttei se tässä tapauksessa auta. Naiset laittavat linjan kuntoon ja sivustaan asetettu konekivääri alkaa jauhaa miehiä lihaksi. Eivät tiedä edes mikä heihin osui. Yksi kerrallaan näiden miesten juoksu pysähtyy niille sijoilleen tietämättä että olisiko lopputulos ollut erilainen jos he olisivat toimineet toisin. Olleet rohkeampi, vähemmän rohkempia, voimakkaampia, tarkempia, ties mitä. Hiljaisuus kutsuu heitä luokseen miessielujen vaipuessa syvään veteen unohtaen, unohtaen.
Onneksi laiva vie jo minua, toipilasta, pois päin kaikesta tuosta, ikuisesta sodasta.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Aivan uskomattoman loistava kirjoitus !!! Ihan näin naisenkin näkökulmasta. Harvoin on tuon pituinen teksti samalla itkettänyt ja naurattanut.
No, sittenhän työni täällä on tehty.
yhden ihminen viihtyminen kun riittää minulle. Se on palkinto työstä.
Totta puhuen, yksi nainenkin olisi riittänyt netistä, mutta ei ollut tarpeeksi prameaa paraati univormua vaan reissussa nuhjaantunut ja natsat eivät riittäneet upseerin etuisuuksiin.
Au revoir, Shoshana!
Naisilla ei näy menevän juuri tuon paremmin, ei vaikka valinnanvaraa on kymmenkertaisesti se mikä miehillä.
Useimmilla on tietenkin loputon etsintä päällä, mutta on myös eri tavoin pettyneitä jotka eivät ymmärrä ettei sitä pettymystä tarvitse siirtää seuraavalle tuttavuudelle. Tai tutustumisen jälkeen kertovat että hiljaista on ollut, selibaattia on kestänyt puoli vuotta tai vuoden. Tai eivät ole koskaan edes seurustelleet miehen kanssa.
Näitä on paljon eikä näissä naisissa mitään erityistä vikaa ole ollut monessakaan.
Aika nopeasti keskustelussa huomaa naisen koulutuksen sekä elämäntilanteen noin suurinpiirtein, kun osa ammattiani on tiedonhaku niin monen henkilöllisyyskin olisi selvinnyt viimeistään parilla puhelinsoitolla.
Sitten tietysti sekä miehissä että naisissakin on tosi iso ryhmä niitä jotka yrittävät vaivihkaa saada selville onko uudella tuttavuudella esimerkiksi sukupuoliherpestä koska heillä itsellään on. Koko väestöstä näitä on noin kolmannes, koska iso osa väestöstä on pysyvässä suhteessa niin kuvittelisin deittipalstoilla osuuden olevan jopa 60-75%. Itse olen suhtautunut asiaan avoimesti ja kertonut kysyttäessä että minulla ei ole, onko sinulla. Keskustelu tietenkin useimmiten loppuu siihen.
...siis tähänkin.
Ei tuo riipu statuksesta.
Olen huomannut että on paljon helpompaa koota ryhmä eri alojen huippumiehistä (siis koko maailmasta usealta mantereelta, eivät tunne toistensa erikoisaloja) kuin saada edes kohtelias "ei kiinnosta"-vastaus tavalliselta nettinaiselta.
Miehiltä vastausprosentti 100, asia kierrätetään lisäksi paikan erikoisasiantuntijoille eli prosentti on 150-200. Lopulta 20% toteaa ettei heillä ole pätevyyttä tai ei kiinnosta tai paikallinen rahoituskuvio ei salli. Nettinaisilta vastausprosentti ehkä 20, ehkä 4% vastaa toiseenkin viestiin, noin 1% kanssa keskustellaan pitempään, joskus jopa tavataan kaljan merkeissä. Useimmiten ovat eri paikkakunnalta.
Onhan tämä varsin hupaisaa. :-)
Nokkela viesti, jos ei mitään muuta. Pystyn tavallaan samaistumaan rintaman kovettamaan veteraaniin, siihen mieheen joka katselee uusien alokkaiden rivejä, yksäältä hieman huvittuneena (olinko joskus noin innokas, noin eksyksissä), toisaalta hieman surumielisenä (taistelu tappaa jotakin ihmisestä, minä säälin heitä) ja ensisijaisesti väliinpitämättömästi (nämä arvet ovat minun, te saatte vielä omanne. Jotkut teistä ehkä selviävät).
En kuitenkaan välttämättä pidä analogiasta: ei ole olemassa taistelua, jossa molemmat osapuolet voittavat. Taistelu on väkivaltaista, siinä jo märritelmän mukaan pelataan jotakuta, vihollista, naisia vastaan.
Nettideittailu on vapaaehtoista, ja jos se ei ole kivaa, kannattaa lopettaa.
kun kukaan ei käynyt edes vilkaisemassa profiiliani. Kukaan ei viestitellyt eikä vastannut viesteihini. Lopetin treffiprofiilini vapaaehtoisesti. Hävisin taistelussa tyhjyyttä vastaan.
vaan luovutit heti...Jos saa noin selvää palautetta profiilistaan; ei katsota, ei viestitellä eikä vastailla, niin eihän siitä kuulu heittäytyä maahan...!?! Vaan tietysti korjata tilanne!!!!! Ryhti suorempaa, parempi kuva, parempi teksti, paremmat aloitukset....ei kukaan sanonut, että se on helppoa. Yritystä, työtä ja hikeä se vaatii, niin kuin tosi elämässäkin... Ei netti tee ihmissuhteita ja aloituksia yhtään helpommaksi, päinvastoin. Kohdattava on joka tapauksessa ja lunastettava lupaukset...
Opin sen verran, että tajusin häviäväni naistennauratuksen ammattilaisille ja massahurmaajille 6-0. Ei niiden kanssa voi kilpailla kuin tuurilla ja sitähän ei ole. Jos luet vähän noita tyttöjen kertomuksia treffipalstan äijistä, alkaa kuvio selkenemään. Joka toinen treffeille asti pääsevä äijä on ilmeisesti patologinen häntäheikki, johon kaikki naiset vuorotellen ihastuvat. 40% tyypeistä on pervoja. 20% on tautisia. 10% on kaappihomoja. 90% on jonkinasteisia valehtelijoita. 70% on kusipäitä. 60% juo liikaa. 10% vetää huumeita. 20% on hulluja. 15% hakkaa naisia. 15% on istunut linnassa. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka, mutta eiköhän tämä jo riitä. Nämä siis olivat niitä miehiä, joiden kanssa naiset SUOSTUIVAT viestittelemään ja uskaltautuivat jopa tapaamaan. Minulta selvästikin puuttuu jotain, mitä näillä herroilla on. Kuten päällekkäin menevistä prosenteista näkyy, kiinnostuvat naiset mieluiten miehekkään moniongelmaisista tyypeistä, jotka osaavat sujuvasti valehdella täsmälleen niillä sanoilla, jotka naiset haluavat kuulla. En ole tällainen mies enkä halua edes yrittää olla. Kilpaileminen näiden kanssa on yhtä tyhjän kanssa. Voin vain hävitä HUONOMMILLENI ja PAHEMMILLENI.
Minä joudun suurella vaivalla etsimään kiinnostavia profiileja, joille lähetän hyvin kirjoitetun ja yksilöllisen viestin. Kilpailijani taas lähettävät sata lievästi muunneltua standardiviestiä kenelle tahansa aakkosjärjestyksessä. Viestin sisältö on tietysti täyttä puppua, mutta uppoaa naisiin kuin ankkuri mutapohjaan. Kun viestini luetaan (jos luetaan), pidetään sitä ilmeisesti huonona valheena, koska se kertoo oikeasta ihmisestä eikä mistään haavekuvasta. Totuus ei kiinnosta kaikkien loistokkaiden valheiden keskellä. Naiset nähtävästi etsimällä etsivät miestä, joka kertoo mahdollisimman upeita valheita. Kaiken tämän viestipommituksen keskellä naisille ilmeisesti ei jää aikaa itse selailla miesten profiileja. Kai minunkin profiiliini muuten joku olisi eksynyt vaikka vahingossa. Miksi naisten selailla tarvitsisikaan, jos äijiä on tyrkyllä satamäärin?
Tarkalleen ottaen, kävihän profiilissani 5 tai 6 naista, jotka iästä päätellen olivat etsimässä viriiliä, tasokasta papparaista, jolla on omat hampaat. Valitan, olen vain 45v yäktyyppi, joten en laske heitä kävijöiksi, vaikka hampaani ovatkin omat.
Sota on julmaa ja joskus siihen osallistuvat muutkin kuin sotilaat; kotijoukot.
Sotimalla ei sotia voiteta mutta saa sankarin maineen ja sillä voi olla merkitystä...Koska sota ei yhtä miestä kaipaa, olen lopettanut sotimisen ja yritän rahanpiippua polttamalla edetä. Vaikka en ehkä koskaan saavuta sitä mitä haen on matka sinne kuitenkin on elämisen arvoista. Jokaisella on unelma onnesta mutta onnen unelma voi olla erilainen.
Hyvää matkaa kaikille kulkijoille rintamalla ja niiden takana.
Ei ihan mene läpi tuo vertaus sotaan, vaikka taisteluunhan hommaa voi verrata. Sotaan vietiin ja viedään miehet yleensä väkisin, mutta näiltä taistelukentiltä voi vetäytyä milloin tahansa eikä niihin ole edes pakko sekaantua.
Yhtä tyhmää verrata vaikkapa jääkiekon mm-kisoja talvisotaan, kuten joskus on tehty.
Eivät nämä nettiveteraanit tiedä sodasta mitään, jos saisivat edes kadulla kunnolla turpaansa, eivät vertaisi nettimaailmaa johonkin väkivaltaiseen ja todelliseen, joka tulee eteen väistämättä.
Humoristinen analogia ja vihjaileva vertaus ovat nähtävästi asioita jotka menevät näiltä korpisotureilta ja sankareilta (ei oikea viittaus siihen että olisit yhtä kova jätkä kuin talvisodan käynyt ukkeli) täysin yli hilseen.
Toisaalta jos sitä on umpitosikko ja betoniin valettu järkeilijä niin suurin osa kommunikaatiosta on hieman tönkköä sekä tyylilliset vivahdukset eivät erotu. Silloin "ei noita voi verrata" keskenään on yksi yleisimmistä ongelmista.
Ehkä sen takia täällä palstalla niin paljon majailevatkin todellisuudesta paossa lähinnä kommentoiden toisten tekstejä kykenemättä laatimaan itse mitään omaa.
jotta niistä oppisi....eikä sittenkään opi. Kaikki kulkevat saman polun läpi ja tosiaan useat meistä pettyneenä ja hieman katkeroituneena lopettavat, ennen sen oikean löytymistä... Osuvaa oli tekstisi!