tunnemyrskyjä

Seurustelen itse ensimmäistä kertaa ja miesytävälleni ties monesko olen, en ole koskaan kehdannut kysellä. Enemmän on varmasti kokemusta hänellä seurustelusta kuin minulla.
Seurustelua on takana nyt noin 1 vuosi ja melkein päivittäin mieleni myllertää ja tunnen etten enää saa tarpeeksi rakkautta, varsinkin nyt keväällä tunteet kuohuvat vaan entisestään.
Ei kai pitäisi, mutta vertailen usein suhdettamme siihen mitä se oli silloin alkuaikoina kun mieskin hehkutti enemmän rakkauttaan ja sitä että haluaa olla ja minun kanssani, voi kuinka on hyvä olla kanssani ja sellaista...
Nykyään kaikki on yhä enemmän latteampaa ja henkisesti saa minut itkemään ja usein henkisesti romahdankin. Kaipaisin huomiota enemmän, suhde on "arkeistunut" enkä tunne olevani niin rakastettu kuin haluaisin, kuin joskus ehkä seksin aikana tai sen jälkeen. Kaipaan sitä että ensiaikoina esimerkiksi viestiteltiin ja oltiin enemmän yhteydessä tekstiviestein, soiteltiinkin ainakin melkein joka ilta ja juteltiin päivän kulusta... Nyt soitetaan ehkä kerran 2-3 viikossa tai milloin on jotain selvitettävää tärkeämpää asiaa, ei soitella vain siksi että "voi kun on ihana kuulla taas sinun äänesi..."
En kehtaa enää edes tekstiviestejä lähetellä, ennen saatoin lähetellä välillä olevinaan työpäivää piristäviä viestejä kännykkään, mutta ärsyttää kun ei saa enää kunnon vastauksia. Kyllä minua piristäisi joskus saada edes muutaman kerran kuukaudessa tekstiviesti jossa ei tarvitsisi mitään kummallista edes sanoa, kunhan tietäisin että minua joskus ajatellaan ja mukavaa päivää toivotellaan...

Kaipaan niitä puheluitakin varsinkin kun ollaan etäsuhteessa ja nähdään vain viikonloppuisin. Muutama hassu chattiviesti päivässä ei oikein tunnu enää niin miltään kun muutenkin viestittely chatissakin on kokenut inflaation. Aina ne samat sanat. "rakas, rakastan sinua." tuntuvat jo menettäneet hieman arvoaan kun ovat ainoat sanat mitän nykyään kuulee.
Haluan kontaktia mutten tiedä miten. Muutenkin tuntuu että jutut eivät enää ole niin syvällisiä, melko "pinnallisia"/arkisia pikkuasioita. Jos joskus räjähdän itkemään miehelle siitä kuinka kaipaisin lisää läheisyyttä niin sitä saattaa hieman tullakin ehkä 1 päivän ajan... tuntuu että nykyään moni muu asia menee minun edelle. Johtuuko se vain siitä että olen joku läheisyyttä haikaileva myöhäisteini parikymppinen ja mies on jo kokenut eikä kaipaakaan mitään semmoisia "tunteiluhössötyksiä" elämäänsä... vai onko tunteet laimenneet... vai eikö se vaan ajattele seurustelua samalla tavalla kuin minä...
tuntuu ettei henki kulje kun taas niin surkea olo.

vuodatusta...
3232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

joo on kyllä laimin lyöntiä sanon minä ja oon kans kaukosuhteessa. Kaukosuhde on haastava, vaikka monikaa ei sitä tieä. sellaset jotka siihen on vasta rupeamassa tai ketkä ei oo ikinä ollu. Se on raastava ja henkisesti vaikiaa aikaa. varsinki os muuttoa ei pitkään aikaan näy.

Puhu sille ja yritä saaha seki tajuamaa, et kaukosuihde on eriasia, ku lähi suhde ja et se vaatii enemmän pieniä huomioimisia ja yhteyden pitoa, ku niillä jotka näkee päivittäin.

Näin meillä ja nykyään menee kivasti : ) ikävää vaan et saatiin homma toimimaa kuukausi ennen yhtee muuttoa :/

Äänestä

sitäkin, että tuntuu myös että mies on alkanut salailemaan minulta asioita. Ei kerro enää nykyään asioita niinkuin ennen. Olen kamppaillut koko ikäni itsetunto-ongelmien kanssa eikä oloa ole helpottanut se että tiedän miehen keskustelevan muiden naisten kanssa työpaikan lisäksi myös internetissä. Ei helpota tietää että on niitä naispuolisia ystäviä joilta on myös kortteja tullut... tekisi mieleni näistä asioista keskustella ja selvittää mitä oikein on meneillään vai onko mitään, mutten kykene kun pelkään.

Äänestä
  • nii ja vielä, että älä keskustele asiasta puhelimessa. (varmaa vaikeeta ku nyt on vasta tiistai) perjantaina sit istutat sen sun vieree ja sanot et tää asia jutellaa n7yt. ja sit selvitätte asian perin pohjin. pakota vikka. Joskus ihmiset kaipaa joissai asioissa pakottamista, että ne tajuaa.

    Yhteen asiaan pakottaminen ei tee susta tyrannia ja pahaa naista.

    "joskus suhteessa pitää antaa paljon ja toisinaan joutuu ottamaan paljon" tuo autto mua ymmärtää.

    kaukosuhteessa mustasukkasuus on kas normaalia. ja mullekki oli vaikia asia ja olin tosi mustasukkanen. seki meni menojaan sitte ku ruvettaa enemmän olla yhteyksssä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lonlifox8x kirjoitti:

Seurustelen itse ensimmäistä kertaa ja miesytävälleni ties monesko olen, en ole koskaan kehdannut kysellä. Enemmän on varmasti kokemusta hänellä seurustelusta kuin minulla.
Seurustelua on takana nyt noin 1 vuosi ja melkein päivittäin mieleni myllertää ja tunnen etten enää saa tarpeeksi rakkautta, varsinkin nyt keväällä tunteet kuohuvat vaan entisestään.
Ei kai pitäisi, mutta vertailen usein suhdettamme siihen mitä se oli silloin alkuaikoina kun mieskin hehkutti enemmän rakkauttaan ja sitä että haluaa olla ja minun kanssani, voi kuinka on hyvä olla kanssani ja sellaista...
Nykyään kaikki on yhä enemmän latteampaa ja henkisesti saa minut itkemään ja usein henkisesti romahdankin. Kaipaisin huomiota enemmän, suhde on "arkeistunut" enkä tunne olevani niin rakastettu kuin haluaisin, kuin joskus ehkä seksin aikana tai sen jälkeen. Kaipaan sitä että ensiaikoina esimerkiksi viestiteltiin ja oltiin enemmän yhteydessä tekstiviestein, soiteltiinkin ainakin melkein joka ilta ja juteltiin päivän kulusta... Nyt soitetaan ehkä kerran 2-3 viikossa tai milloin on jotain selvitettävää tärkeämpää asiaa, ei soitella vain siksi että "voi kun on ihana kuulla taas sinun äänesi..."
En kehtaa enää edes tekstiviestejä lähetellä, ennen saatoin lähetellä välillä olevinaan työpäivää piristäviä viestejä kännykkään, mutta ärsyttää kun ei saa enää kunnon vastauksia. Kyllä minua piristäisi joskus saada edes muutaman kerran kuukaudessa tekstiviesti jossa ei tarvitsisi mitään kummallista edes sanoa, kunhan tietäisin että minua joskus ajatellaan ja mukavaa päivää toivotellaan...

Kaipaan niitä puheluitakin varsinkin kun ollaan etäsuhteessa ja nähdään vain viikonloppuisin. Muutama hassu chattiviesti päivässä ei oikein tunnu enää niin miltään kun muutenkin viestittely chatissakin on kokenut inflaation. Aina ne samat sanat. "rakas, rakastan sinua." tuntuvat jo menettäneet hieman arvoaan kun ovat ainoat sanat mitän nykyään kuulee.
Haluan kontaktia mutten tiedä miten. Muutenkin tuntuu että jutut eivät enää ole niin syvällisiä, melko "pinnallisia"/arkisia pikkuasioita. Jos joskus räjähdän itkemään miehelle siitä kuinka kaipaisin lisää läheisyyttä niin sitä saattaa hieman tullakin ehkä 1 päivän ajan... tuntuu että nykyään moni muu asia menee minun edelle. Johtuuko se vain siitä että olen joku läheisyyttä haikaileva myöhäisteini parikymppinen ja mies on jo kokenut eikä kaipaakaan mitään semmoisia "tunteiluhössötyksiä" elämäänsä... vai onko tunteet laimenneet... vai eikö se vaan ajattele seurustelua samalla tavalla kuin minä...
tuntuu ettei henki kulje kun taas niin surkea olo.

vuodatusta...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu