Haluaisin löytää pätevän ja myös mukavan laulunopettajan Turusta - onko kellään mitään vinkkiä?
Vastaukset 4
- lehtolainen
Monia korkeatasoisen kuorojen johtajat jotka johtavat ammattikuolaisia
niistä löytyy varmasti mm. Rainio Heikki
joka johtaa taiteellista kuoroa- voi hyvä ihme
No ei todellakaan kuoron johtaminen ole tae siitä, että ihminen osaisi opettaa myös yksinlaulua. Kuoronjohtajilla on toki perusteet hallinnassa mitä äänenkäyttöön tulee, mutta ammattitaitoiseen laulunopettajaan siitä on vielä valovuosien matka. Ja onhan työ itsessäänkin erilaista. Kuoro on yksi instrumentti, jonka kaikki osat pitää saada toimimaan yhdessä, yksinlaulu taas tähtää yhden ainoan äänen saamiseen parhaaksi mahdolliseksi. Näillä kahdella on iso ero, ja niiden opettajilta vaaditaan aivan erilaisia taitoja.
- EI KÄSITÄ
Samaa mieltä olen kun toinen kirjoittaja täällä. En käsitä miksi mm. kuoronjohtajia ja kanttoreita aina tyrkytetään täällä ensimmäiseksi laulua opettamaan. Keskittyköön he siihen mihin heidän ammattitaitonsa suuntautuu ja jättäköön aloittelevat laulajat rauhaan.
- vieraiilija
Ääniräätälin laulustudio Kaskenkadulla on hyvä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1161366
- 45911
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r132697- 70666
- 67616
- 53607
- 55565
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.100499Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20490Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e98470Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32468- 34467
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115463- 5458
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 51445
- 52413
- 42410