Nyt sain tarpeekseni. ''Rakas'' appiukkoni tuli asumaan tilapäisesti luoksemme. Koska hänen taloaan remontoidaan ja se ottaa ''hermoon''.
Minua ottaa vielä enemmän hermoon, se että appiukko päätti tulla dominoimaan meidän elämää. Kontrollifriikki kun on.
Hän päätti, että lasten on luettava iltaisin Shakespearea ja muita kuuluisien tekijöiden kirjoja. Kun ovat niin sivistäviä. Lapset tietysti suostuivat ehdotukseen, kun ''vaari on niin kiva''.
Sitten hänen mielestään, meidän perhe tarvitsee vapaa-ajan aktiviteettaja ja ehdotti että alkaisimme golffaamaan. Lupasimme miettiä asiaa, niin hän oli jo hankkinut meille mailat ja muut tamineet.
Sitten hän kehtasi vielä sanoa minulle kahden kesken, että
hänen mielestään hänen poikansa olisi ansainnut hieman hienostuneemman vaimon. Jos joku ihminen osaa olla ärsyttävä, niin hän. Miten tuollaisia ihmisiä voikaan olla.
Eilen hänen viimeinen päähänpistonsa oli viedä kalalle allerginen tyttäremme kalaan. Onneksi ei mitään tapahtunut, vielä viikko tuota tyrannia on kestettävä. Ei mikään ihme, että hänen edesmennyt vaimonsa ajautui juopottelemaan.
Mieheni ehdotti, että ostaisimme hänelle matkan ''etelän lämpöön'', jotta pääsisimme hänestä asiallisesti eroon vähäksi aikaa.
Kieltäydyin, jokainen maksakoon oman matkansa. Mieheni ei kuitenkaan viitsi heittää isäänsä ulos, kun lapset ovat niin tähän kiintyneet ja kun hän on kokenut elämässä kaikenlaista ikävää. Minulta ei sympatiaa heru moiselle käkättävälle isännälle.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos lapsille sopii, niin ei Shakespearen lukemisessa mitään pahaa ole. Tai muiden sivistävien kirjojen.
Hienointa olisi lukea Shakespearea alkukielellä. Melkoisen vaikeata. Mutta yllätys yllätys: sekä omat lapseni aikoinaan että nyt lapsenlapsemme rakastavat klassikkokirjoja ja yleensäkin maailmankirjallisuutta.
Meille taas muutti kuukaudeksi miniä työnsä takia. Me vaihdoimme mieheni kanssa kesämökille. Järjestely sopi kaikille.
Juuja senkun meette golfaamaan, näyttää aineski piru äveriäältä ja hienolt!